Kirjanurkkaus

Klo 7.15 Tästä se lähtee. En saanut itseäni sängystä ylös ennen kello seitsemää, mutta varttia yli istun jo nojatuoliin kahvikupin ja mansikoilla höystetyn hedelmämyslin kera. Tuntuu, että kaipaan jotain kevyttä, viihdyttävää, hauskaa... japanilaista ! Kaori Ekunista ja Banana Yoshimotosta jälkimmäinen kiinnostaa enemmän. Tartun siis Kitcheniin . Keittiö on minulle maailman rakkain paikka . Ensimmäinen lause. Tästä se lähtee. Olen ehtinyt lukea kokonaista 13 sivua, kun kuulen pinnasänkyasukin jokeltelua. Näinhän tässä usein käy... :) Syötän ja puen lapsukaisen ja siirrän hoitovastuun vaimolle. Jatkan vielä hetken lukemista. Kitchen yllättää heti alussa. Kirjassa on äiti, joka on syntynyt biologisesti mieheksi ja korjannut sukupuoltaan - hetken mielijohteesta: ...hän lopetti työnsä ja pohti mitä nyt tekisi, ja viimein hän päätti ryhtyä naiseksi . Luettuja sivuja: 52 Klo 12.20 Lopettelen työt, otan mukaan Kitchenin ja ehkä pari muuta kirjaa ja suuntaan kaupungille et...

She did not believe in witchcraft, but she had experience of her own that there was such a thing as magick. Magick is a method, John Dee had said, no more, no less than a means of bringing supernatural forces under human control. She felt she was in danger. She would have to use what methods she could to save herself. It would not be the first time. Jeanette Winterson + a gothic novella about witches in 17th century England = a combination I just couldn't resist.  :) The Daylight Gate takes place during the reign of James I, a king obsessed with ridding his kingdom of two evils: Catholics and witches. The novella is based on the so-called Pendle witch trials . Alice Nutter is a wealthy, independent and influential noblewoman who owns Malkin Tower on Pendle Hill, where witches are said to gather. On Good Friday, the local authorities interrupt a gathering of thirteen people. Twelve of them are poor peasants, led by Old Demdike, a woman who is said to have sold her soul t...

Muissa blogeissa on esitelty kauniita, erikoisia tai muuten vain mieleen jääneitä kirjan kansia. Innostuin itsekin muistelemaan lukemieni kirjojen kansia ja tuijottamaan kirjahyllyni kansitarjontaa. Tässä löydöksiäni: Haruki Murakamin romaaneja englanninkielisinä pokkareina julkaiseva brittiläinen Vintage-kustantamo vie saman tien ykkössijan kansivertailussa. Kaikkien Murakamien kannet ovat saman tyylisiä: valkoisella pohjalla on jotain mustaa, jotain punaista. Pelkistettyä ja tyylikästä. Muutkin ovat nostaneet Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen -kirjan kannen esille. Tässä taas värit kiehtovat eniten. Kannessa on samalla jotain lapsellista ja jotain surullista - aivan kuin itse romaanissakin. Jeanette Wintersonin The Stone Gods -romaanin kannessa on tähtikuviona naishahmo.Yksittäisille tähdille on myös annettu kirjoissa esiintyvien tapahtumapaikkojen nimiä; tästä kuvasta ei kyllä ehkä erotu... Seija Vilénin romaanin Mangopuun alla -kantta puolestaan koristaa kirjailijan oma m...

Minä muistutan aivan koiraani. Minulla on pysty nenä ja kihara tukka. Etujalkani, eli käteni, ovat lyhyemmät kuin takajalkani, eli jalkani, mikä saa aikaan symmetrian koirani kanssa, joka on samanlainen, mutta toisin päin. Sen nimi on DogJim. Hopea asuu äitinsä kanssa Saltsin rannikkokylässä, talossa, joka on rakennettu niin jyrkkään rantatörmään, että tuolit on naulattu kiinni lattiaan, herneiden syöminen päättyy katastrofiin ja koulumatka alkaa turvavaljaiden solkien tarkastuksella. Huolimatta varotoimista Hopean äiti putoaa jyrkänteeltä ja kuolee. Orpo Hopea sijoitetaan sokean majakanvartijan Pew'n luo asumaan. Pew kertoo Hopealle tarinoita ja opettaa, että kaikilla tarinoilla on alku, mutta millään tarinalla ei ole loppua. Pew'n elämänmakuisten tarinoiden joukossa on muun muassa kertomus Babel Dark -nimisestä papista, joka elää kaksoiselämää 1800-luvulla. Babel Dark on kuin Jekyll ja Hyde: paha ja petollinen, mutta toisaalta hyveellinen ja uskonnollinen perheenisä. M...

Mikä minua kiinnostaa? Intohimo. Pakkomielle. Olen tuntenut molemmat ja tiedät että niiden välinen raja on ohut ja julma kuin venetsialainen veitsi. 1800-luvun alussa ranskalainen Henri uhraa kahdeksan vuotta elämästään seuratakseen palvomaansa Napoleon Bonapartea sotaan keisarin henkilökohtaisena kananteurastajana. Venäjän hyytävillä aroilla Henri joutuu näkemään, kuinka hänen ystävänsä silpoutuvat kappaleiksi, tulevat hulluiksi tai kuolevat nälkään. Kylmyys syö ruumista ja mieltä; yöllä aukaistaan maahan tuupertuneen hevosen vatsa, jotta voidaan lämmitellä jalkoja höyriävissä sisäelimissä. Aamulla saappaat ovat jäätyneet kiinni hevosen suolistoon. On sanomattakin selvää, että äärimmäisissä olosuhteissa Henrin rakkaus ja uskollisuus johtajaansa kohtaan joutuu kovalle koetukselle. Samaan aikaan räpyläjalkainen androgyynityttö, Villanelle, varttuu Venetsian kanaalien varrella ja pukeutuu tarvittaessa pojaksi kasinoiden ja peliluolien asiakkaita viihdyttääkseen. Hän menettää sydä...

'There are many kinds of life,' says Spike, mildly. 'Humans always assumed that theirs was the only kind that mattered. That's how you destroyed your planet.' 'Don't blame me,' said Pink. 'I didn't destroy it.' 'But you have a second chance. Maybe this time...' The first sentence of the novel sets the tone: This new world weighs a yatto-gram. When I started reading The Stone Gods , I have to admit that I was disappointed. It's science fiction. And I'm not a big fan of science fiction. Of course, some scifi novels are fascinating must-reads ( 2001: A Space Odyssey !), but I don't generally get any kicks out of the futuristic utopia/dystopia mythologies with robots and other technological wonders. But as I continued reading the novel - somewhat reluctantly - I was soon swept away. It wasn't just robots and dystopia - there was something intensely, deeply human about the book. Jeanette Winterson isn't reall...