maanantai 23. marraskuuta 2009

Annakarin Svedberg: Sinun

Ulkona silkkiäispuussa lauloi öisin kaskas. - Kuivassa poppelissa talon toisella puolella linnut visersivät kaiket päivät. Yhtenä yönä heidän omassa huoneessaan oli ollut heinäsirkka. Se oli istunut vihreänkirjavalla kivilattialla ja vinguttanut jaloillaan yksitotista musiikkia pimeydessä. Ääni oli niin kova, että heidän oli lopulta vietävä heinäsirkka ulos voidakseen nukkua. Öisin kun valo oli sammutettu he saattoivat nähdä tulikärpäsen säkeniä huoneessa tai pinjojen alla varjossa tien luona.

Din egen
-nimellä 1966 Ruotsissa julkaistu Annakarin Svedbergin romaani joutui saman tien Ruotsin kirjastojen sensuroitujen kirjojen listalle. Sen kummempaa paheksunnan aihetta kirjassa ei ollut kuin kahden naisen välinen rakkaussuhde. Suomi oli kerrankin asiassa liberaalimpi, koska Svedbergin teos suomennettiin jo vuonna 1968 ja pääsi Suomessa jököttämään kirjastojen hyllyihin.

Svedberg oli yksi ensimmäisiä ruotsalaisnaisia, joka käsitteli avoimesti homoseksuaalisuutta täysin luonnollisena asiana teoksissaan. Siinä mielessä romaani kuuluu Pohjoismaiden seksuaalivähemmistöistä kertovan kaunokirjallisuuden merkkiteoksiin. Romaanissa teatterimaailmassa pyörivät Rebecca ja Helena kohtaavat samanlaisia ongelmia ja ennakkoluuloja, kuin lesbot vielä tänäkin päivänä: Miksi pari ei voisi solmia samanlaista avioliittoa kuin heteropariskunnat? Missä tilanteessa kannattaisi vielä olla kaapissa? Miten selittää miehille, ettei heidän suhteestaan "puutu" mitään, vaikka he ovatkin molemmat naisia?

Suurin osa romaanista sijoittuu Kreikkaan, Kreetalle, Rhodokselle ja Kosin saarelle. Naiset matkaavat Sapfon hengessä Välimeren saaristossa, loikoilevat uimarannalla, vuokraavat karuja huoneita pienistä kreikkalaiskylistä, juovat rakia tavernoissa, välttelevät uteliaita naapureita, yrittävät tulla toimeen kreikkalaisten huolettomassa kulttuurissa ja rakastavat toisiaan. Romaani on jotain idyllisen/eroottisen häämatkakuvauksen ja päiväkirjamaisen matkakertomuksen väliltä.

Annakarin Svedberg: Sinun. Gummerus. 1968.
Ruotsinkielinen alkuteos: Din egen
Suomentaja: Marjatta Kuparinen

Wikipedia: Annakarin Svedberg [sv]

perjantai 20. marraskuuta 2009

William Faulkner: Ääni ja vimma

Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana.

Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus.

Ääni ja vimma on Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva sukutarina Compsonin perheen lopullisesta hajoamisesta. Romaani on kirjoitettu suurelta osin tajunnanvirtatekniikkaa käyttäen. Näkökulmat vaihtelevat vaihtuvan kertojan mukaan, ja ajassa hypellään sumeilematta kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin ilman sen kummempia selityksiä.

Vaikeatajuisuutta ainakin romaanin alkupuolella lisää vielä se, että ensimmäisessä osassa (romaani on jaettu kertojien mukaan neljään osaan) kertojana toimii kehitysvammainen Benjy, jonka maailmankuva on jokseenkin yksinkertainen ja lapsenomainen, kuten tekstinäyte yllä osoittaa. Toisessa osassa kertojanrooli siirtyy Quentin-veljelle, jonka kerronta kieltäytyy noudattamasta mitään kronologista aikakäsitystä, aivan kuten henkilö itsekin omassa elämässään. Tässä vaiheessa lukijasta saattaa tuntua jo siltä, että kirjan voisi hyvin jättää kesken, kun itse juonesta ei tahdo saada mitään tolkkua. Loppua kohden asiat kuitenkin selvenevät, kun ääneen pääsevät perheen ainoa nykyhetkessä elävä, tosin omaan katkeruuteensa hukkuva veli, Jason, ja lopuksi ainoa järkevänoloinen hahmo, perheeseen jäänyt entinen orja, Dilsey.

Haastava... ei vaan todella vaikea kirja lukea, josta ei jälkeenpäinkään osaa oikein sanoa, oliko hankalan tekstin tavaaminen edes sen arvoista...

William Faulkner: Ääni ja vimma. Tammi. 1983.
Englanninkielinen alkuteos: The Sound and the Fury
Suomentaja: Kai Kaila

Kirjavinkit.fi: Ääni ja vimma
Wikipedia: Ääni ja vimma
Wikipedia: William Faulkner
Kirjasto.sci.fi: William Faulkner [en]

torstai 12. marraskuuta 2009

Tahar Ben Jelloun: Seitsemäs portti

"Niinpä minä olenkin päättänyt, että kahdeksas syntymä on oleva juhla, seremonioista suurin, ilo, jota kestää seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Sinusta tulee äiti, oikea äiti, sinä olet valtiatar, sillä sinä olet synnyttänyt pojan. Lapsi jonka saatat maailmaan on oleva miespuolinen, on oleva mies, ja hänen nimekseen tulee Ahmed, vaikka hän olisikin tyttö!"

Kirjaston poistomyynnistä mukaan lähtenyt Tahar Ben Jellounin varhaisin suomennettu romaani, Seitsemäs portti (1987), on varsinainen löytö. Romaani on mukaansatempaava ja aiheensa puolesta ainakin erikoinen. Kirja kertoo sukupuoli-identiteetin etsimisestä muslimimaassa.

Tarinankertoja marokkolaisessa katukahvilassa kertoo seuraavaa: olipa kerran harras muslimi, marokkolainen perheenisä Ahmed, joka tunsi olevansa kirottu. Hänen vaimonsa oli synnyttänyt peräti seitsemän tyttöä peräjälkeen, ja miehen veljet uhkasivat viedä hänen perintöosansa miespuolisen jälkeläisen puuttuessa. Niinpä Ahmed päätti, että seuraavaksi syntyvä lapsi kasvatetaan pojaksi, vaikka hän syntyisikin tytöksi. Ja näin myös käy: syntyvä tyttövauva nimetään Ahmediksi ja hänet esitellään suvulle poikana. Isä ottaa "pojan" kasvatuksen vastuulleen ja poikaa Ahmedista toden totta koulitaankin - aina ympärileikkausta, vaatetusta ja poikakoulua myöten. Isä ja kätilö vievät salaisuuden lapsen todellisesta sukupuolesta mukanaan hautaan; äiti tulee hulluksi.

Isän kuoltua Ahmedista (joka on toki tietoinen asioiden todellisesta laidasta, mutta ymmärtää myös miehenä esiintymisen hyödyt naisia alistavassa yhteiskunnassa) tulee perheen pää. Hän vie roolinsa jopa niin pitkälle, että ottaa itselleen vaimon. Mutta vähitellen Ahmedin identiteetinetsintä ja pakkomielle omasta ruumiista muuttuu vain sekavammaksi ja mielipuolisemmaksi. Onko hän nainen, koska hänellä on naisen biologinen ruumis? Vai onko hän pikemminkin mies, koska hänet on kasvatettu miehen rooliin?

Kysymys biologinen/sosiaalinen sukupuoli -jaosta on ainakin tutkijoiden mielestä edelleen ajankohtainen, mutta harvoin siihen törmää näin konkreettisesti kaunokirjallisuudessa.

Ahmed pakenee kotoaan ja hänestä tulee viihdyttäjä, vähän samaan tapaan kuin Jeffrey Eugenideksen Middlesex-romaanin intersukupuolisesta Calista. Ahmed esiintyy miehille (ja naisille), jotka maksavat siitä, että he saavat nähdä Ahmedin muodonmuutoksen miehestä naiseksi näyttämöllä. Hänestä tulee ensin mies, jolla on rinnat, ja sitten nainen, Lalla Zahra, jolla on huonosti ajeltu parta. Freudilaiset painajaisunet hirviöisästä ja hullusta äidistä kummittelevat kuitenkin Lalla Zahran mielessä öisin.

Ja sitten tapahtuu jotain odottamatonta: Ahmedin/Lalla Zahran tarinaa kertova vanha mies katukahvilassa katoaa ja tarina jää harmittavasti kesken! Kertojan uskollisimmat kuulijat kokoontuvat yhteen ja keksivät vuorollaan kertomukselle sopivan lopun. Missä Ahmed/Lalla Zahra ilmestyy seuraavan kerran ja onko hän silloin miehen vain naisen muodossa?

Seitsemännessä portissa on useita maagisen realismin elementtejä, joista tulee mieleen Gabriel García Márquezin romaanit. Toisaalta se on myös kertomus tarinankerronnasta. Sekä romaanin lukija että tarinan kuulijat katukahvilassa tietävät, että kyseessä on fiktiivinen kertomus. Kuulijoiden luomat vaihtoehtoiset loppuratkaisut vain korostavat tarinankerronnan merkitystä.

Todella mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kirja, jota suosittelen kaikille taidokkaan tarinankerronnan ystäville!

Tahar Ben Jelloun: Seitsemäs portti. Gummerus. 1987. 186 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: L'enfant de sable
Suomentaja: Annikki Suni

Gummerus: Tahar Ben Jelloun
Wikipedia: Tahar Ben Jelloun

maanantai 9. marraskuuta 2009

Emma Juslin: Yksin yhdessä

Isällä on kaveri jonka nimi on Fred. Isä ja Fred istuvat enimmäkseen sohvalla ja ovat yksin yhdessä. He kastelevat vatsahaavaansa kahvilla ja syövät pizzaa jonka isä osaa lämmittää erityisen taitavasti mikrossa. Aina kolme minuuttia ja niin ja niin monta wattia ja voilà - kuin kotona tehtyä.

Emma Juslinin kolmas romaani ja toinen suomennettu on lähes yhtä täynnä kutkuttavan hauskaa kielellä leikittelyä kuin aiempi Frida ja Fridakin. Yksin yhdessä seuraa kolmen naisen yksinäisyyttä, itsenäistymistä ja kuoleman käsittelyä. Olga käy lukiota ja asuu yhdessä isänsä Mitjan kanssa. Äiti on lähtenyt pois ja isä jakaa asunnon hiljaisuuden kahvikupin ääressä naapurinsa Fredin kanssa. Fredin tytär Stina hajoaa täysin, kun hänen poikaystävänsä Sebastian jättää hänet. Harhailu Helsingin syksyisillä kaduilla vie Stinan loputkin elämänhalut. Olgan äidinkielenopettaja ja Stinan ystävä Tove purkaa omaa yksinäisyyttään ja turhautumistaan synkkiin runoihin.

Ihmissuhdekiemurat eivät kuitenkaan ole romaanin pääteema, vaan lukiessa keskittyy ennemminkin nauttimaan osuvasta arjen kuvauksesta, josta ei (mustaa) huumoriakaan puutu. Juslin kuvaa naiseutta, oman identiteetin etsintää, uhmakkuutta valtavirtaa vastaan. Sitä mitä tapahtuu, kun ei enää osata tai pystytä kommunikoimaan tai kun kieli ei enää riitä. Kirjan loppu on toiveikas; kaikki naiset löytävät jonkin uuden suunnan elämälleen.

Emma Juslin: Yksin yhdessä. Teos. 2009.
Ruotsinkielinen alkuteos: Ensamma tillsammans
Suomentaja: Jaana Nikula

Teos: Yksin yhdessä
Teos: Emma Juslin
HS Kirjat: "Sekakieli ei ole enää tabu"
Kirjavinkit.fi: Yksin yhdessä
Keskisuomalainen: Yksin yhdessä

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

J. R. R. Tolkien - Húrinin lasten tarina

Silloin viha sai voiton Morgothissa ja hän sanoi: "Mutta minä voin käydä käsiksi sinuun ja kirottuun huoneeseesi, ja minun tahtoani vasten teidät särjetään, vaikka olisitte teräksestä tehdyt." [...] Silloin Morgoth ojensi pitkän kätensä Dor-lóminia kohti ja kirosi Húrinin ja Morwenin ja heidän jälkeläisensä näin sanoen: "Katso! Ajatukseni varjo on heidän päällään minne ikinä he menevät, ja vihani vainoaa heitä maailman ääriin saakka!"

J. R. R. Tolkienin Húrinin lasten tarina on aiemmin kerrottu eri muodoissa ja jokseenkin pirstaleisena sekä Silmarillionissa (suom. 1979) että Keskeneräisten tarujen kirjassa (suom. 1986). Taru sormusten herrasta -trilogiassakin Húrin ja hänen poikansa Túrin mainitaan ohimennen "vanhan ajan mahtavina haltiamielinä". Pelkästään Hobitin ja Taru sormusten herrasta -romaanit lukeneet saattaa yllättää se, miten laaja ja monimutkainen esihistoria näiden romaanien tarinoita edeltää. Tolkien itse työsti ja kirjoitti esimerkiksi Silmarillionia lähes koko aikuisikänsä ja piti itse sitä pääteoksenaan, vaikka teoksen lopullinen viimeistely julkaisukuntoon jäikin hänen poikansa, Christopher Tolkienin harteille. Christopher Tolkien on toimittanut myös Húrinin lasten tarinan.

Tarina Húrinin lapsista on yksi Silmarillionin vaikuttavimmista ja synkimmistä kertomuksista. Paha Morgoth kiroaa Húrinin ja hänen sukunsa ja sanelee Húrinin lapsille, Túrinille ja hänen siskolleen Niënorille kohtalon, jota he eivät pääse pakoon. Kovan onnen Túrin lähtee lapsena kotoaan äitinsä, Morwenin luota pakoon Morgothin vihaa. Hän kasvaa ihmisenä haltioiden parissa ylpeäksi ja taitavaksi sotilaaksi, mutta joutuu maanpakoon surmattuaan tahattomasti yhden heistä. Metsässä lainsuojattomien parissa eläessään Túrinin traaginen kohtalo saavuttaa häntä vääjäämättä.

Túrinin tarinan loppuvaiheet saattavat kuulostaa tutulta kaikille niille, jotka ovat Kalevalansa lukeneet ja muistavat Kullervon tarinan. Kalevala oli yksi Tolkienin mytologisista inspiraation lähteistä, ja Túrinin tarina perustuu kovaonnisen Kullervon tarinaan aina siskon viettelemistä ja oman miekan puhuttelua myöten.

Tolkienin maailmaan on aina jotenkin tuttua ja turvallista palata. Húrinin lapsista kertova traaginen tarina on jotain elämää suurempaa, niin kuin suuret myytit yleensä. Kersti Juvan ammattitaidolla käännetty, tyyliltään paikoin lähes raamatullinen kieli on kaunista ja sujuvaa luettavaa. Alan Lee, jonka piirrokset olivat myös Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvien maisemien ja tapahtumapaikkojen inspiraatioina, on kuvittanut Húrinin lasten tarinan.

Sitten vain odotellaan elokuvaa tästäkin... :P

J. R. R. Tolkien: Húrinin lasten tarina. WSOY. 2007.
Englanninkielinen alkuteos: The Children of Húrin
Suomentaja: Kersti Juva

Suomen Tolkien-seura
WSOY: J. R. R. Tolkien
WSOY: Húrinin lasten tarina
HS Kirjat: "Nyt Kullervo hukkuu miekkaan Keski-Maassa"
Kirjavinkit.fi: Húrinin lasten tarina
Wikipedia: Húrinin lasten tarina