Kirjanurkkaus

Ludmila Karaatti oli lapsi, joka hymyili revontulia, karuselleja, pajupillejä, saippuakuplia, kuivia pyykkejä, jätskiannoksia, matonhapsuja, trampoliineja. Hän hymyili juostessaan ja lukiessaan ja nukkuessaan ja jopa koulubussissa. Ludmila Karaatilla oli suuremmat jalat kuin minulla. Yksi viime vuoden yllättävimmistä lastenkirjoista meidän perheessä oli Reetta Niemelän kirjoittama ja Sanna Manderin kuvittama proosarunoteos Pipsa Pipariviulun 42 kaveria . Yllättävä siinä mielessä, että tämä runorajoitteinen äiti ei ole ennen tätä kirjaa tajunnutkaan, millaista mahtavuutta hupsu proosarunous voi olla lapsen mielestä. Eli kun ei itse juuri lue runoja, niin valitettavasti harvemmin niitä on tullut lapsellekaan luettua. Mutta sitten käsiin sattui Pipsa Pipariviulun 42 kaveria , joka kuulosti nimen perusteella sopivan höpsöltä, ja tutun kuvittajan kuvat näyttivät hauskoilta ja värikkäiltä. Manderhan sai viime vuonna Rudolf Koivu -kuvituspalkinnon sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden...

Seisovat rannalla rivissä varpaat märissä kivissä Ikiodottajat. Ne ovat oottaneet iät ja ajat että jostain tulisi JOTAIN. Yksi viime vuoden värikkäimmistä, sympaattisimmista ja hupsuimmista lastenkirjoista on ehdottomasti Ulf Starkin kirjoittama ( Liisa Ryömän suomentama) ja Linda Bondestamin kuvittama Ennen näkymättömiä eläimiä . Runokirja esittelee toinen toistaan ihmeellisempiä ja mielikuvituksellisempia olentoja, otuksia ja öttimöntiäisiä, karvaturreja, hirviöitä, Hämyjä, Hyssyjä ja Kätkölumouksia. Linda Bondestam on ehdottomasti yksi suosikkikuvittajistani mitä lastenkirjoihin tulee. Tämäkin kirja on täynnä kirkkaita ja yllättäviä värejä, kollaasimaisesti rakennettuja aukeamia täynnä yksityiskohtia sekä ilmeikkäitä, mitä erikoisempia hahmoja. Omia suosikkejani otusten joukossa olivat mm. nämä pikkuruiset "Samiskaiset", jotka elelevät punertavassa lammessa ja ovat niin samanlaisia, että Kun ne koettavat sanoa "eri", niin siitäkin tulee "sama...

TOIMINTATAPA Haastateltu potilas käytävällä. Natiiviläpän ohitus. Pystyy kuitenkin juomaan oik. kädellä kahvia.  Stina Niemen ja Aino Öhmanin teos Elämäni on ensimmäinen runoteos, jonka arvioin kohta 8-vuotisen blogiurani varrella. En lupaa ottaa runojen lukemista tavaksi, mutta Elämäni kuulosti niin kiehtovalta, että pakkohan siihen oli tutustua. Kirjan tekijät ovat työskennelleet kääntäjinä sairaalan kielipalveluissa. He ovat lukeneet, kääntäneet ja käsitelleet työkseen lääkäreiden saneluja, potilasohjeita ja muita terveydenhuollon tekstejä vuosien ajan. Elämäni koostuu näistä teksteistä kootuista "potilasrunoista", lyhyistä tekstifragmenteista, jotka on poimittu lääkäreiden saneluista ja muista teksteistä. Esipuheessa tekijät kertovat tekstien ominaispiirteistä: Sairauden ja parantamisen teksteissä yhdistyvät äärimmilleen viety asiantuntijan ytimekkyys (visus 1.3. o.a.y.o.l.), viileä teknisyys (yhdyntätiheys 4 per viikko), maallikolle erikoinen ammattisla...

Yritän tänä vuonna ryhdistäytyä ja esitellä blogissani enemmän myös lastenkirjoja, koska niitä tullaan joka tapauksessa kuluttamaan tässä perheessä yhä enemmän nuorimman lukijan kasvaessa isommaksi. Käytännössä lukeminen puolitoistavuotiaan kanssa koostuu enimmäkseen kuvien tutkimisesta ja yksittäisten sanojen opettelusta, ja mahdollinen tarina tai juoni kiinnostaa lähinnä äitiä (jos kiinnostaa). Myös Aimo ja Unto tarttui mukaan ennemmin äidin kuin lapsen kiinnostuksen vuoksi. :) Aimo ja Unto on ihana kuvakirja, runoteos ja satu, joka kertoo ikääntyvästä miesparista. Unto Bismarck on entinen sotilaslentäjä, Aimo Lindström eläkkeelle jäänyt lamppukauppias. Pari on ollut yhdessä jo vuosikymmeniä. Joulu lähestyy, mutta Unto on masentunut ja kiukkuinen ja purkaa pahaa oloaan Aimoon. Unto tuntee olonsa vanhaksi eikä suostu juhlimaan. Aimo huolestuu: Parvekkeelta Aimo katselee yli kaupungin. Kylmä tuuli pyyhkii katuja, maailma on jäässä. Hän ei halua kävelylle yksin tässä sää...