Jonathan Safran Foer: Extremely Loud & Incredibly Close

Even after a year, I still had an extremely difficult time doing certain things, like taking showers, for some reason, and getting into elevators, obviously. There was a lot of stuff that made me panicky, like suspension bridges, germs, airplanes, fireworks, Arab people on the subway (even though I'm not racist), Arab people in restaurants and coffee shops and other public places, scaffolding, sewers and subway grates, bags without owners, shoes, people with mustaches, smoke, knots, tall buildings, turbans.

Jonathan Safran Foer became a bestselling author with his 2002 debut novel Everything is Illuminated. His second novel, Extremely Loud & Incredibly Close, is quite unconventional and postmodern. According to Wikipedia, it is an example of visual writing, a genre that questions the boundaries of the ordinary novel as, simply, 'text on a page'. The novel includes numerous photographs and images that are linked with the story, colourful pages with words that appear hand-written and even text that is cramped together so tightly that it becomes totally illegible:

Even without the quirky typographical gimmicks (I personally enjoy them), the novel is absolutely incredible. The main character, 9-year-old Oskar, is the most likeable, heart-breaking child protagonist that I've come across in a long, long time. Precocious and amazingly thoughtful, Oskar is an amateur inventor, entomologist, Francophile, vegan, pacifist and a fan of Stephen Hawking and Ringo, among others.

On September 11, 2001, Oskar comes home from school to hear his father, trapped in the burning World Trade Centre, leaving messages on the phone for his family. After his father's death, Oskar finds a mysterious key in his father's room and undertakes the mission to find out which of New York's 162 million locks it unlocks. His quest to find the lock is intertwined with the memories of the oldest members of his family: their experiences in Dresden during the Second World War and their immigration to the US. The past and present tragedies of the family are linked together.

This is a brilliant book, mainly because Oskar has such a wild imagination. He is a great narrator and observer. The sections about his Jewish grandparents' past and their marriage seem out-of-place in the beginning of the novel and at times it was difficult to keep up with who was telling the story and how they were related. Still, this novel is definitely worth reading, because it somehow manages to be hilarious and incredibly sad at the same time.

Jonathan Safran Foer: Extremely Loud & Incredibly Close. Penguin Books. 2005.

ReviewsOfBooks.com: Extremely Loud & Incredibly Close
Wikipedia: Extremely Loud & Incredibly Close
Wikipedia: Jonathan Safran Foer

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa

Haaksirikon jälkeen olin sekasorron vallassa ja itkin monta viikkoa. Selviydyttyäni surustani ymmärsin, että tyttöystäväni kuoleman ei tarvitsisi olla minun loppuni. Löysin yhtä viehättävän ja mukavan ihmisen ja lopulta pyysin hänet rantalomalle. Vanha tyttöystäväni huuhtoutui maihin. Hän oli viettänyt neljätoista kuukautta lankkuun ripustautuneena, elänyt raa'alla kalalla, sadevedellä ja minua kohtaan tuntemallaan rakkaudella. Minun oli tehtävä valinta. Uusi tyttöni voitti, koska vanha oli laiha ja rähjäinen, ja sitä paitsi vesi oli tehnyt hänet kamalan ryppyiseksi.

Yllä on yksi Dan Rhodesin tarinakokoelman "mikronovelleista" kokonaisuudessaan. "Haaksirikko"-niminen tarina kuvaa melko hyvin kokoelman tyyliä ja tunnelmaa. Rhodesin tarinat rakkaudesta ja parisuhteesta sisältävät usein absurdia mustaa huumoria, hulvattomia kärjistyksiä ja tragikoomisuutta.

Antropologia ja sata muuta tarinaa on Rhodesin esikoisjulkaisu ja sisältää nimensä mukaisesti 101 tarinaa, jotka kaikki ovat alkukielellä 101 sanaa pitkiä. Suomentaja on onneksi sallinut itselleen vapauden poiketa tästä sanamäärästä, muuten käännöksestä olisi voinut tulla hyvinkin outo...

Rhodesin tarinat ovat yllättäviä, groteskeja ja järjenvastaisia, mutta niitä kaikkia yhdistää silti outo inhimillisyys. Kateelliset ex-poikaystävät, miehiään palvovat vaimot ja tyttöystävänsä kuolemaa surevat miehet menevät usein äärimmäisyyksiin asti osoittaakseen tunteitaan. Tarinat voi lukaista läpi nopeastikin, mutta jos niitä jäi miettimään ja analysoimaan tarkemmin, niitä pystyi tulkitsemaan myös syvemmällä tasolla. Suosittelen siis lukemaan Rhodesia hitaasti, pieninä, herkullisina välipala-annoksina. :)

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa. Sammakko. 2005. 207 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Anthropology and a Hundred Other Stories
Suomentaja: Elina Koskelin

Sammakko: Dan Rhodes
HS kirjat: "Totuuksia rakkaudesta"
Wikipedia: Dan Rhodes

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Joka päivä Bibi vyörytti kuultavaksemme elämänsä loputtomat epäkohdat kunnes kukaan ei voinut olla tietämätön siitä että hän halusi itselleen miehen. Hän halusi olla jonkun oma, halusi turvaa ja suunnan elämälleen. Kuten me muut, hän tahtoi tehdä ruokaa toisille, torua palvelijoita ja panna rahaa almari-lipastoon hoidattaakseen kulmakarvansa kiinalaisessa kauneussalongissa joka kolmas viikko.

Olen aiemmin lukenut Jhumpa Lahirilta englanniksi romaanin The Namesake (suom. Kaima), joka ei nyt ollut mikään mieltäjärisyttävä kokemus vaan pelkästään ok (vaisuun mielikuvaan saattoi tosin vaikuttaa se, että katsoin kirjan pohjalta tehdyn surkean elokuvan lukemisen lomassa). Tämä siunattu koti on Lahirin esikoisteos ja voitti ilmestyessään useita palkintoja aina Pulitzeria myöten. Lahiri on ollut viime aikoina myös kirjabloggaajien suosiossa ja arvionsa tästä teoksesta ovat kirjoittaneet jo ainakin Ina, Mimmu ja Iidamari.

Kahden Lahirin teoksen antaman (eli melko rajallisen) lukukokemuksen pohjalta tuntuu siltä, että Lahiri on parhaimmillaan nimenomaan novellikirjailijana. Kaima oli jotenkin mitäänsanomaton ja rönsyilevä, vaikkakin viihdyttävä tapaus, mutta Lahirin novellit ovat kaikki pieniä mestariteoksia. Seuraavaksi pitäisikin varmaan lukea Lahirin uusin novellikokoelma, Tuore maa, josta olen lukenut monia positiivisia arvioita.

Tämä siunattu koti koostuu yhdeksästä novellista, joita kaikkia yhdistää kodittomuuden ja ulkopuolisuuden kokemus, usein maahanmuuttajan tai muuten valtayhteisön ulkopuolisen ihmisen näkökulmasta kerrottuna. Suosikkinovellini on "Bibi Haldarin hoito", joka kertoo köyhästä Bibi Haldarista, jota kukaan ei huoli vaimokseen, koska tämä sairastaa outoa sairautta ja saa mystisiä kohtauksia. Yhteiskunnan alinta kastia edustava Bibi hankkii elantonsa eräänlaisena epävirallisena portinvartijana ja rappukäytävän siivoojana. Vastineeksi Bibin palveluista talon asukkaat antavat naiselle ruokaa ja hökkeliasunnon. Bibi on avuton omassa kurjuudessaan: hänen täytyy tehdä työtä ja elää kädestä suuhun, koska hänelle ei anneta muuta vaihtoehtoa. Silti hänelläkin on oikeus haaveilla paremmasta elämästä.

Novellikokoelman englanninkielinen nimi, Interpreter of Maladies ("Tuskien tulkki" -novellin alkuperäisnimi), on suomennoksessa korvattu toisen novellin nimellä. Tämä muuttaa hieman kokoelman tulkinnan painopistettä, mutta nimi toimii silti hyvin. Kokoelmassa on kuitenkin kyse paitsi eri maiden ja kulttuurien välisen viestinnän tulkkaamisesta myös kodista ja kodittomuudesta.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti. Tammi. 2001.
Englanninkielinen alkuteos: Interpreter of Maladies
Suomentaja: Kersti Juva

Kiiltomato: "Tämä suojattu maailma"
HS kirjat: "Intia asettui Bostoniin"
Tammi: Tämä siunattu koti
Tammi: Jhumpa Lahiri
Wikipedia: Jhumpa Lahiri
RandomHouse: Jhumpa Lahiri [en]

Colm Tóibín: The Master

It was imperative, he knew, that he go back to sleep. He could not lie awake during these hours. He wanted to sleep, enter a lovely blackness, a dark, but not too dark, resting place, unhaunted, unpeopled, with no flickering presences.

It is nighttime, January 1895 in London. A man wakes up from a bad dream. Soon we learn that the man is none other than Henry James, the American author who lived most of his life in Europe at the turn of the 19th century. The Master is his fictional biography, relating about four years of the famous author's life from 1895 - 1899.

Colm Tóibín does not reveal what in his novel is 'true' history and what are his own speculations about the novelist. The Master is, above all, a fictional work about what Henry James could have been like, and the kind of life that he may have led. James himself burned all his personal papers before he died in an attempt to keep his private life private. Yet this does not prevent Tóibín from using a fellow-novelist's imagination to portray the author's thoughts, fears and daily routines. The portrait of Henry James drawn in this novel is both deep and complex.

As an author, James was extremely productive, writing over 150 novels, plays and short stories in total. He is probably best known for his novella, Daisy Miller (1879), his novel, The Portrait of a Lady (1881), and his ghost story, The Turn of the Screw (1898). In The Master, the first two works have already been published, establishing James as a popular writer and gaining him the nickname "the Master". Tóibín's novel provides an interesting account of how James discovers the inspiration for his ghost story. James also had an interesting writing technique: apparently he did not write his later works by hand, but dictated his stories out loud to an assistant.

Tóibín's novel is so full of sub-plots that it is difficult to find a single storyline, if there is one. The novel follows Henry James as a successful American author in Europe, his relationship with his family, his affairs with women and friendships with men, his memories of the American Civil War and his critical observations of the European aristocracy. Sometimes you forget that you're reading a biography instead of an autobiography by the man-of-long-sentences himself.

One of the controversial aspects of the novel is how Tóibín portrays James' sexuality. Oscar Wilde's famous trial was going on at the time and James (in this novel) is appalled and disgusted at Wilde's charges of homosexuality. However, at the same time, James finds that he himself is the topic of various rumours, because he has a strange fascination, almost obsession, with some of his male acquaintances.

Perhaps it was lucky (or tragic!) for him that James was not and could not be like Oscar Wilde, who led the life of a gay man in England pretty much as openly as one could at the turn of the century. According to Tóibín, James repressed his feelings so that he "not only didn't have a 'gay life', but had no life at all." Yet paradoxically, the same man wrote some of the greatest portraits of life at the time.

Colm Tóibín: The Master. Picador. 2004.

NY Times: "The Passion of Henry James"
The New Canon: The Master
Wikipedia: The Master
Wikipedia: Colm Tóibín

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Alison Bechdelin loistavista sarjakuvista on aiemmin suomennettu Lepakkoelämää, arkisen hauska, mutta samalla kantaaottava kuvaus lesbonaisten elämästä. Hautuukoti vie kuitenkin Bechdelin sarjakuvat aivan uudelle tasolle. Itse luen todella harvoin sarjakuvia, mutta pidin tästä valtavasti.

Omaelämäkerrallinen Hautuukoti - tragikoominen perheeni kertoo Alison Bechdelin lapsuudesta ja nuoruudesta sekä hänen isänsä tapaturmaisesta kuolemasta. Kirjassa ruoditaan perheen goottilaistyylistä taloa pakonomaisesti sisustavan ja remontoivan diktaattori-isän ja Alisonin vaikeaa suhdetta, myös Alisonin seksuaalisen identiteetin etsinnän kautta. Alison pakenee kirjallisuudenopettaja-isänsä vaikutusvaltaa yliopistoon, missä hän tutustuu vähitellen muihin samanhenkisiin naisiin.

En osaa kehua tätä kirjaa tarpeeksi; kaikkien pitäisi lukea se itse. Alison sananmukaisesti piirtää ja kirjoittaa itsensä takautumien kautta lapsuudesta aikuisuuteen - itsekriittisesti, mitään sensuroimatta, tarkkaillen ja tutkien menneisyyttään päiväkirjamerkintöjen ja perhevalokuvien kautta. Miten yhteen sarjakuvaruutuun voikin tiivistää niin täydellisesti yhden monimerkityksellisen hetken?

Kirjallisuudenystävät iloitsevat varmasti myös siitä, että Hautuukoti on ripoteltu täyteen intertekstuaalisia viittauksia kirjallisuuden suuriin klassikoihin: Camus, Shakespeare, Proust ja Joyce nousevat kaikki tärkeään rooliin. Kirjallisuudenopintojensa lomassa Bechdel yrittää selvittää elämänsä arvoituksia selittämällä asioita kirjojen kautta, eikä huumoriakaan vertailuista puutu. (En yleensä koskaan naura lukiessa ääneen. Nyt nauroin.) :)

Lukemista harrastavan Bechdelin sarjakuvat ovat kovin tutuntuntuisia muutenkin. Itse samaistun täysin tähän. :)

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni. Like. 2009.
Englanninkielinen alkuteos: Fun Home: A Family Tragicomic
Suomentaja: Taina Aarne

Like: Hautuukoti

Like: Alison Bechdel
HS kirjat: "Isäksi ja tyttäreksi"

Kirjavinkit: Hautuukoti
Kvaak.fi: "Kaapista ulos"