Kirjanurkkaus

Herätelläänpä taas vaihteeksi blogia talviunilta... Nyt keväällä ilmestyy valtava määrä kiinnostavia uutuuksia. Poimin eri kustantamoilta tähän ne 20 kirjaa, joita eniten odotan. Mukana on myös muutamia nuortenkirjoja ja perheen nuoremmille lukijoille suunnattuja uutuuksia. TAMMIKUU Merit Riihonen : Mitä ikinä haluat (Karisto) Esikoisteos nuoruudesta, musiikista ja ihmismielen pimeistä sopukoista.   Iida Rauma : Hävitys - tapauskertomus (Siltala) Tämä kirja on jo ehtinyt olla esillä kirjagramissa, blogeissa ja muuallakin mediassa. Väkivallasta ja sen vaikutuksista ihmiseen.  Pertti Saloheimo : Meren ja tulivuoren välissä (WSOY) Pienoisromaani luonnontutkijasta, joka kohtaa syrjäisessä tutkimuskohteessa luonnon outouden ja karmivuuden. Kuulostaa vähän Jeff VanderMeerin Hävitys -kirjalta. Jemma Hatt : Seikkailijat ja kirottu linna (Kumma) Seikkailijat-sarjan ensimmäinen osa salaperäisestä linnasta kuulostaa kuvauksen perusteella Viisikoilta! Kirja on juuri 9-vuotiaalla kesken ...

Kansi: Emma Strömberg Olen perimmäisellä perähikiällä outojen ihmisten ja mahdollisesti rakoilevan mieleni kanssa, eikä minulla ole mitään kytköstä omaan kotiini, omaan todellisuuteeni. Jos sellaista on koskaan ollutkaan. Annastiina Stormin esikoisromaani Me täytytään valosta (S&S) oli yksi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaista vuonna 2017. Omaääninen, satujen symboliikalla maustettu tarina perheestä oli minulle tuon vuoden paras kotimainen kaunokirjallinen teos. Niinpä odotukset Stormin toista romaania kohtaan olivat jo etukäteen korkealla. "Kerro, kerro kuvastin", vetoaa Lumikin ilkeä äitipuoli peiliinsä klassikkosadussa. Storminkin romaanissa pohdiskellaan kertomista ja myös kertomatta jättämistä. Sitä, miten saman tarinan voi kertoa monella eri tapaa ja kenellä on oikeus kertoa se. Kuvastimenkin vastaus ja sen näyttämä kuva riippuu siitä, kuka siihen milloinkin katsoo. Eikä peili välttämättä aina paljasta koko totuutta vaan saattaa vääristää sit...

Googlasin elämälleni suuntaa. Löysin uudeksi profiilikuvakseni tekstin Please don't talk to me, I fall in love so easily ja sen jälkeen kurssin, jolla opeteltiin elämän tärkeintä rakkaussuhdetta eli rakkautta itseään kohtaan. Emmi-Liia Sjöholmin esikoisromaani ilmestyi tammikuussa ja aiheutti heti pienimuotoisen kohun kirjamaailmassa. Kustantamon kuvauksen mukaan "Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin." Pitkä lista isoja teemoja. Kun mukaan soppaan heitetään vielä teoksen omakohtaisuus eli trendikäs autofiktiivisyys, niin houkutteleva keitos on valmis. Sjöholmin kirja herättää keskustelua ja jakaa mielipiteitä sekä aiheidensa että tyylinsä osalta. Kirjaa on kritisoitu liiankin seksi- ja eritekeskeiseksi, oman navan ja erityisesti sen alla ole...

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

päällys: Martti Ruokonen Mitä tapahtui? Pahinta on, ettei tiedä. Kaiken on käynyt mielessä läpi moneen kertaan ja jokainen vaihtoehto särkee sydämen. Se että sä olisit hypännyt tahallasi. Se että joku toinen olisi tehnyt sulle jotain. Se että sä päädyit mereen. Se että sä et olisikaan päätynyt mereen vaan poistunut laivasta vaikka autokannen kautta, muusta kuin omasta tahdostasi.  Inka Nousiainen on yksi kotimaisista lempikirjailijoistani, ollut jo yli kymmenen vuotta, mutta vasta viime syksynä pääsin näkemään kirjailijan livenä Helsingin kirjamessuilla. Siellä hän kertoi Mustarastas -romaanin synnystä yhdessä näyttelijä Eeva Soivion kanssa, jonka elämään ja KOM-teatterissa esitettyyn monologinäytelmään romaani pohjautuu. Nousiaisen mukaan ajatus muokata Soivion näytelmästä romaani tuli alun perin kustantajalta. Mustarastaan kirjoittaminen poikkesi siis paljon aiempien romaanien kirjoitusprosessista, koska tällä kertaa aihe tuli annettuna ja tarina oli jo valmis. Soivio puo...

Ulkoasu: Camilla Pentti Blogi on ollut epämääräisellä tauolla ennätyksellisen pitkään; kohta en enää kehtaa kutsua itseäni kirjabloggaajaksi! Kirjanurkkauksen kuulumisia on ilmestynyt viime kuukausina vain Instagramin puolella. Jospa nyt äitiyslomalla olisi aikaa kirjoittaa blogiinkin. (Hyvähän se on nyt sanoa, kun vauva ei ole vielä syntynyt - voi olla, että vauva-arki + totaaliyksinhuoltajuus on melko tehokkaasti bloggausaikaa entisestään vähentävä kombo!). :) Mutta asiaan, eli kirjoihin. Pertti Lassilan teokset ovat siirtyneet aina ilmestyttyään automaattisesti lukulistalleni siitä lähtien, kun luin vuonna 2015 Finlandia-ehdokkaanakin olleen Armain aika -romaanin. Pari vuotta siitä eteenpäin haikea Kesän kerran mentyä oli yksi parhaista kirjoista, jonka luin vuonna 2017. Välillä lukaisin myös jo vuonna 2013 ilmestyneen Ihmisten asiat -romaanin. Tänä kesänä taas ilmestyi Kovassa valossa , jonka sain luettua viime viikolla. Suomi on vasta itsenäistynyt, kun vakuutusyhtiö...

Luin Mari Ahokoivun Oksista kehuja sekä Hesarista että Goodreadsistä ja odotin sitä kirjaston varausjonossa pienen ikuisuuden. Lopulta sain sarjakuvateoksen käsiini, eikä se ollutkaan mikään ohut lärpäke (minkähän takia odotin sellaista?) vaan reilusti yli 300-sivuinen jylhä taideteos, jonka kansien välissä loimuavat revontulet, kohoavat synkänmustat puut ja häilyvät metsän aavemaiset, hiljaiset varjot. Kaiken keskellä on emokarhu Umi pentueineen. Yksi pennuista, "Parka", on hieman erilainen kuin muut. Sillä ei ole karhumaisia käpäliä tai teräviä hampaita, mutta sitäkin enemmän kysymyksiä ja näyttämisen tarvetta. Emokarhun ja pennun myötä tutustutaan näsäviisaaseen, runoja laulavaan Sotkaan, metsän aavemaisiin varjohahmoihin sekä valtavaan Manaan (joka muistuttaa erehdyttävästi Henkien kätkemän Kasvoton-nimistä henkeä). Muinainen suomalainen mytologia sekoittuu karhumyytteihin, Kalevalan luomiskertomukseen ja laulun taikaan. "Parka" ja Mana, Oksi , s. 94 ...

On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta tavallisen ihmisen elämässä mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä. Silti juuri ne toimivat käännekohtina loppuelämän ajan. Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti on tietenkin yksi kirjasyksyn suurista tapauksista, ja minäkin liityin kiltisti hyvissä ajoin kirjaston ylipitkään varausjonoon. Sekä esikoisteos Neljäntienristeys (2014) että Lopotti (2016) tekivät ison vaikutuksen. Täytyy myöntää, että Pintti ei aivan täyttänyt odotuksia. Pintti on kolmenpäivänromaani, johon mahtuu muistojen ja takaumien kautta paljon muutakin kuin vain nuo kolme päivää. Keskiössä on kylä, joka elää ja hengittää lasitehtaan tahdissa. Romaanin kolme päivää ...

Niemenkärjen saunamökissä mykkä karitsa nuuski lattialla lojuvaa tyhjää jaloviinapulloa. Se haistoi saman hajun kamarin senkin päällä makaavan miehen hengityksessä. Mykkä luontokappale asteli ulos avoimesta ovesta. Portailla istui vanha nainen märkä villatakki yllään. Nainen kaivoi pusakkansa taskusta kullatun taskukellon ja sitoi kellon perät pienen eläimen kaulan ympärille. "Karitsa", vanha nainen sanoi. Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Blogistanian Finlandia-palkinnon sekä Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012. Se on jostain kumman syystä minulla edelleen lukematta. Ollikaisen toinen teos, Musta satu (2015) on myös lukulistalla. Niiden sijaan nappasin Hesarin hehkutuksen innoittamana kirjastosta kirjailijan tuoreimman pienoisromaanin Pastoraalin . Pastoraali kuvaa nimensä mukaisesti eräänlaista paimenidylliä, yhtä kesäpäivää siinä. Kirja alkaa aamuöisestä kohtaamisesta usvaisella pihatiellä miehen ja keltasi...

Eikä pojalle olisi jäänyt mitään epäselvää. Minut, Apple Cinnamonina tunnettu yleinen poikarakastaja tai puolimaailmanmies tai koiraskurtisaani - kuka pitää mitäkin termiä kauneimpana - olisi todettu syylliseksi huonona miehenä olemiseen, eikä asiassa olisi ollut enää mitään keskusteltavaa. "Viktoriaanista pornografiaa" määrittelee Hesarin ylistävä arvio . Eipäs kuin edvardiaanista, korjaa historianörtiksi tunnustautuva kirjailija Lukufiiliksen haastattelussa , jossa käy myös ilmi, että Omenatarhan inspiraationa ovat toimineet Oscar Wilden siveettömyysoikeudenkäynnit 1800-luvun lopulla. Kirjailija kuvailee esikoisteostaan näin: "1900-luvun Lontooseen sijoitettu avoimen homoeroottinen kertomus, jossa on vahvoja kauhu- ja fantasia-aineksia". Pakkohan tähän oli tutustua. :) Kirjailija loihtii jo muutamalla sivulla täysin omanlaisensa historiallisen ja aistillisen tunnelman ja maailman: on silinterihattuja ja korsetteja, hevosvaunuja ja pehmeitä päärynöitä, ka...

Osa rajoista piirtyi selkeinä kaikille, osa vain niille, jotka olivat tarpeeksi erilaisia. Näkymättömät rajat olivat pahimpia, ne oppi tuntemaan vain kompastumalla niihin. Silloin häpeä kirveli kaikista eniten, yllätettynä ja hämättynä. Sukupuolten välinen raja oli muille harmiton, mutta minua se sokaisi päiväkodista asti. Koulunpihat vaihtuivat mutta itsepintainen raja pysyi, se kasvoi kanssani korkeutta ja piti huolen, että kompastelin enemmän kuin pysyin pystyssä. Aloitin BookBeatin käytön ryminällä ja luin yhdeltä istumalta Riina Mattilan esikoisromaanin Järistyksiä , joka julkaistiin alkuvuodesta ainoastaan e-kirjana, mutta on ilmeisesti nyt ilmestymässä myös painettuna versiona. Järistyksiä tuli toiseksi WSOY:n kirjallisuussäätiön järjestämässä Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailussa . Kilpailun voittaja, Jukka Behmin Pehmolelutyttö , ylsi viime vuonna Finlandia Junior -ehdokkaaksi, joten Järistyksiä ei jäänyt huonolle kirjalle kakkoseksi! Kilpailussa ets...

Joskus minusta tuntuu, että kaikella on ollut jonkinlainen tarkoitus, että voisin sanoa oppineeni jotain. Toisinaan olen varma siitä, etten ole oppinut mitään. Joitakin asioita voi tietenkin ymmärtää vasta jälkikäteen, kun katsoo taaksepäin ja huomaa, miten kaikki pisteet johtavat samaan kohtaan. Pisteitä ei voi liittää yhteen etukäteen, voi vain aavistaa, että niistä joskus muodostuu kuvio. Viime aikoina on ilmestynyt useampia kirjoja uskonnollisista yhteistöistä, tunnetuimpina kenties Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisuudesta kertovat Taivaslaulu (2013) ja Synninkantajat (2018). Rauhalan romaaneja en kaikista kehuista huolimatta ole vielä lukenut, mutta Ben Kallandin esikoisteokseen tartuin, koska sekin on saanut lukuisia ylistäviä arvioita sekä blogeissa että muussa mediassa. Vien sinut kotiin osoittautuikin viiden tähden kirjaksi. Romaani alkaa dramaattisella ensimmäisellä lauseella: Samana päivänä, kun minun piti matkustaa New Yorkista Helsinkiin Sofian hautajaisiin...

Mitä te ajattelitte? Kaksi nuorta tyttöä - ja menitte yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on? Hyvä ystäväni asetti minulle haasteen lukea Minna Canthia , jonka kohdalla minulla on sivistyksessäni melkoisen nolo aukko - varsinkin näin kuopiolaisena. Muistaakseni olen nähnyt Canthin näytelmiä lavalla, mutta en ollut aiemmin lukenut rouvan teoksia. Päätin kuitenkin tunnetuimpien näytelmien sijaan lähestyä kirjailijaa novellien kautta. Minna Canth, jonka päivää tänään vietetään, tunnetaan ensisijaisesti näytelmäkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ja novelleja. Laulaja ja muita novelleja koostuu seitsemästä novellista vuosilta 1887 - 1895. Novellien päähenkilöt ovat tyttöjä tai naisia eri elämäntilanteissa. On sairasta äitiään hoitava, uhrautuva Kirsti; kohtalokkaan aamu-uninen lapsenvahti Emmi; kauppiasmiehensä rehellisyyttä epäilevä perheenäiti Elli... Novelleista välittyy en...

- Ei jumankauta Tiina, nyt se äijä sahaa meidän omenapuun oksaa. Heitän tiskiharjan lavuaariin ja ryntään makuuhuoneen puolelle. Katson ikkunasta tontin rajalle. Naapurin Tuomo seisoo siellä pönäkkänä sinisissä haalareissaan, visiiri päässään. Hän on jurauttanut moottorisahan käyntiin ja yksi oksa letkottaa jo maassa. Mutkanlukutaito (Stresa, 2017) on novellikokoelma ja esikoisteos. Sen lyhyet novellit kertovat erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä, mutkikkaista ihmissuhteista ja yllättävistä mutkista elämän polulla. Täytyy myöntää, etten lämmennyt kokoelmalle aivan alussa. Ensimmäisissä novelleissa ärsyynnyin sekä henkilöihin että loppuratkaisuihin. Kokoelman avaavassa "Kosto"-novellissa nainen yrittää kostaa ryyppyreissulla olleelle miehelleen häipymällä kotoa miehen syntymäpäivänä. Suunnitelma menee kuitenkin mönkään ja lopputulos on naisen kannalta nolo. Toisessa ja kolmannessakin novellissa on nainen, joka haluaa miestä, haikailee miehen perään tai m...