tiistai 30. maaliskuuta 2010

Haruki Murakami: After Dark

The room is dark, but our eyes gradually adjust to the darkness. A woman lies in bed, asleep. A young, beautiful woman: Mari's sister, Eri. Eri Asai. We know this without having been told so by anyone. Her black hair cascades across the pillow like a flood of dark water.
We allow ourselves to become a single point of view, and we observe her for a time.

Haruki Murakami's most recent translated novel is short, dark and gloomy. It takes place on a seemingly ordinary night in Tokyo. Characters from different walks of life step into the picture, meet each other or intersect somewhere among the mysteries of a single night.

A young Japanese student, Mari, does not feel like going home and is sitting in an all-night diner reading a book. Takahashi, a talkative trombone player who is strangely fascinated by Mari's elder sister Eri, comes to sit at her table. After he leaves, Mari is interrupted again by Kaoru, a former wrestler, who is now the manager of the Alphaville love hotel. A Chinese prostitute has just been beaten up by a male customer and Mari's interpretation skills are needed.

At the same time, Mari's beautiful sister Eri is sleeping a coma-like sleep that she does not want to wake from. A picture of some kind begins to flicker on the TV screen in Eri's room, even though the plug has been pulled out of the wall. When strange things begin to occur, the narrator remains an outside observer, a spectator who is just as bewildered as the reader.

The novel is classic Murakami in its tiny little details, its clear narration and snappy dialogue tinged with philosophical debates. The themes are familiar as well: characters are alienated and lonely, identities are divided and people exist in parallel places at the same time. The only thing that is moving steadily, surely and logically is the time on the clock, ticking the night away.

Haruki Murakami: After Dark. Vintage. 2008. 201 pages.
Originally published in Japanese as Afuta daku
Translated by Jay Rubin

HarukiMurakami.com
NY Times: "In the Wee Small Hours"
Wikipedia: After Dark
Wikipedia: Haruki Murakami

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Torgrim Eggen: Kaksoset

Bensiini lopussa? No problemo - Fidel lähetti salamana 2000 lääkäriä Kiinaan, sai vaihtokaupassa polkupyöriä ja julkisti "Polkupyörän vuoden". Ruoka lopussa? "Ilman ja rakkauden vuosi". Virta lopussa? "Tähtitaivaan vuosi". Sanomalehtipaperi lopussa? "Kertomisen ilon vuosi". Pesuaineet lopussa? "Luonnollisuuden vuosi".

Koska hitaasti mutta varmasti valmistuvan kirjallisuusaiheisen graduni teema liittyy osittain kaunokirjallisiin kaksosiin, olen yrittänyt haalia käsiini kaikenlaista kaksosista kertovaa tieto- ja kaunokirjallisuutta. Tämän projektin puitteissa törmäsin myös norjalaiseen Torgrim Eggeniin, joka oli itselleni aiemmin täysin tuntematon kirjailija. Ensin lukemani Sisustaja oli outo, mutta mieleenpainuva romaani, ja Kaksoset oli sitäkin vaikuttavampi.

Minkä ihmeen takia norjalainen kirjailija sijoittaa kirjansa Fidel Castron Kuubaan? Ja miten hän osaakin kuvailla kuubalaisten nuorten aikuisten elämää niin yksityiskohtaisen tarkasti, aivan kuin olisi ollut itse paikan päällä? (Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen herätti muuten minussa aikoinaan samantapaisia kysymyksiä, vaikka vertaus on muuten aika kaukaa haettu...).

Eggen on onnistunut pusertamaan romaaniinsa kolmen ihmisen tarinat. Päähenkilö on nuori Raúl Escalera, kokematon runoilijanalku, joka esittää vallankumouksellisia runojaan havannalaisbaareissa. Siellä hän iskee silmänsä kauniisiin Herrarasin kaksosiin, ensin Juanaan ja sitten Mirandaan. Seuraa kummallinen kolmiodraama, jossa Raúl seurustelee ensin toisen kaksosen kanssa, mutta kuitenkin nai toisen. Kirjassa seurataan kolmikon omituista rakkaustarinaa, josta ei seksiä, pettämistä ja mustasukkaisuutta puutu.

Samalla Castron kommunistinen diktatuuri rajoittaa ja säätelee kuubalaisten arkea uskomattomilla tavoilla. Orwellilainen propaganda aivopesee ihmiset, mutta myös kommunismin vastustajia riittää aina. Raúlkin alkaa suhtautua yhä kriittisemmin maansa hallintoon, mikä tekee hänestä poliittisen järjestelmän silmätikun. Puolueen vakoojia on kaikkialla, ja kouluissa lapset opetetaan ilmiantamaan tarvittaessa omat vanhempansakin. Maailman on lohduton, mutta ei mustavalkoinen - kuubalaisten elämä saattaa ensi näkemältä vaikuttaa absurdilta ja sietämättömältä, mutta silti sielläkin eletään - lähes - "normaalia" elämää rakkauksineen, iloineen ja suruineen.

Eggen on armoton satiirikko ja osaa tuoda huumoria esiin oudoissakin kohdissa. Kaksoset on massiivinen kerronnallinen taidonnäyte, jolle soisi enemmänkin julkisuutta.

Torgrim Eggen: Kaksoset. Gummerus. 2008. 533 sivua.
Norjankielinen alkuteos: Hermanas
Suomentaja: Katriina Huttunen

Gummerus: Kaksoset
Gummerus: Torgrim Eggen
Wikipedia: Torgrim Eggen

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Colm Tóibín: Brooklyn

'Brooklyn changes every day,' Miss Bartocci said as Father Flood nodded. 'New people arrive and they could be Jewish or Irish or Polish or even coloured. Our old customers are moving out to Long Island and we can't follow them, so we need new customers every week. We treat everyone the same.

I've been meaning to read something from Colm Tóibín for a while now. I wanted to get a hold of his two earlier novels, The Blackwater Lightship and The Master, both of which were short-listed for the Booker Prize. I've noticed that Booker Prize nominees and award-winners are often books that I also enjoy to read - as compared to e.g. Nobel Prize winners, which often seem a little out of my league... ;)

However, the first Tóibín book that I got my hands on was Brooklyn, his newest novel, published in 2009. The novel also won the Costa Novel Award in the same year. And it certainly didn't lower my expectations for any other Tóibín novels that I might read in the future.

There must be a zillion novels and stories written about immigrants coming into America and trying to make a living in a new environment. Brooklyn continues this tradition with the story of Eilis Lacey, who lives in Enniscorthy, Ireland in the 1950s. Work for young girls like her is scarce and when an opportunity comes up to emigrate to New York, Eilis leaves her home and family to make the long voyage across the Atlantic.

"Making it" in America is all but easy for Eilis and other young immigrants like her, but somehow in the midst of homesickness, alienation and insecurity, she manages to find a job, take evening classes, go to dances and even fall in love. Her life and thoughts are described in detail and she is easy to relate to. I think that the back cover of the novel gives away too much and I won't say anything more about the plot here. But my first experience of Tóibín certainly wasn't a disappointment; I'd recommend this book any day.

Colm Tóibín: Brooklyn. Penguin Books. 2009. 252 pages.

ContemporaryWriters.com: Colm Tóibín
Los Angeles Times: Brooklyn
Guardian: "Colm Tóibín wins Costa prize"
Wikipedia: Colm Tóibín

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Bharati Mukherjee: Jasmine

If I had been a boy, my birth in a bountiful year would have marked me as lucky, a child with a special destiny to fulfill. But daughters were curses. A daughter had to be married off before she could enter heaven, and dowries beggared families for generations. Gods with infinite memories visited girl children on women who needed to be punished for sins committed in other incarnations.

Bharati Mukherjee's novel is another one of those multicultural stories of alienation and hybrid identity.

The protagonist, Jyoti or Jasmine Vijh, is born in a small Indian village with very little to hope for in life. She becomes one of the lucky ones to find a husband whom she loves. He dreams of getting a job in America while she is still struggling with the modern idea of calling him by his first name.

After being widowed at seventeen, Jasmine decides to leave her home country and make her way to America. Getting there illegally from the other side of the world is anything but easy, but somehow Jasmine makes it. She recreates her identity in America, becoming Jane Ripplemeyer, a banker's wife and the adoptive mother to a Vietnamese boy in Ohio. As she takes on new roles, she needs to compromise and find ways to leave something behind. Her hybridity and her restlessness remain.

It is interesting that even the narrative style of the novel seems to shift and change as Jasmine moves between locations and shifts identities. The section of the novel that deals with her childhood and life in India is somehow lucid yet nostalgic, while her life in America is described in a much more fragmented way, which, to me, felt more foreign and was difficult to read.

There are hundreds of books with similar themes and unfortunately this one does not stand out for me in any way.

Bharati Mukherjee: Jasmine. Virago. 1991.

Wikipedia: Jasmine
Wikipedia: Bharati Mukherjee
Emory University: Bharati Mukherjee

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema

Kun joku rakkaista katoaa, maksamme tuhat kalvavaa valitusta siitä, että yhä elämme. Hänen kuolemansa paljastaa hänen harvinaisen mutkattomuutensa; hänestä tulee yhtä autio kuin maailmasta, jonka hänen poissaolonsa tekee hänelle olemattomaksi ja jonka hänen läsnäolonsa teki hänelle täysin todelliseksi. Meistä tuntuu, että hänellä olisi pitänyt olla suurempi sija elämässämme - tietyissä rajoissa koko sija. Takerrumme valhekuvaan - hän oli vain yksi muiden joukossa.

Simone de Beauvoirin tiivis, omaelämäkerrallinen romaani kertaa Beauvoirin kokemuksia äitinsä kuolinvuoteen äärellä. Romaanin kerronta on erittäin todentuntuista, kuin katsoisi dokumenttia. Äidin ruumiin ja mielen rappeutumista ei kaunistella tippaakaan, ja syövän leviämistä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Kirja ei välttämättä sovi juuri läheisensä menettäneille tai itse syöpää sairastaville - tässä ei ole mitään lohduttavaa tai luonnollista. Romaanin nimestä huolimatta kuolema on kaikkea muuta kuin lempeä. Se on väkivaltainen taistelu, varsinkin jos rakastaa elämää.

Beauvoirin teos ei ole ylistyslaulu tai tunteikas muistokirjoitus kirjailijan äidille. Romaani on pikemminkin matka syvälle Beauvoirin omaan äitisuhteeseen, jossa hän pohtii äitinsä elämää ja luonnetta melko kriittisesti. Samalla hän maalaa äidistään erittäin realistisen kuvan naisena ja ihmisenä sekä kertoo seikkaperäisesti syövän vähemmän kehittyneistä hoitokeinoista 1960-luvulla. Oman tunnelmansa tarinaan tuovat myös kuvaukset yöllisistä taksimatkoista äidin luo sairaalaan de Beauvoirin pitkäaikaisen ystävän Sartren kanssa.

Kirjan ovat lukeneet myös Hreathemus ja Erja.

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema. Kirjayhtymä. 1966. 97 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Une mort trés douce
Suomentaja: Outi Kasurinen-Badji

Wikipedia: Lempeä kuolema
Wikipedia: Simone de Beauvoir

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Christian Oster: Siivooja

Menin olohuoneeseen. Kun siristi silmiään oli siistiä. Likinäköisen puhtautta. Tyydyin yleiskuvaan, en tarkastanut huonekalujen pintoja. Sohvassa ei ollut enää minusta syntynyttä kuoppaa vasemmalla puolella hyllystön vieressä. Laura oli taputellut sen pois, silittänyt kangasta kämmenellään. Siinä seistessäni havaitsin pölyä yhdellä lampulla. Kyse ei ollut pahasta tahdosta, tunsin sen. Vain osaamattomuudesta.

Christian Osterin pikku romaani Siivooja osui sattumalta silmiini paikalliskirjaston hyllyssä, jossa esiteltiin ranskalaisia nykykirjailijoita. Omalaatuisen romaanin päähenkilö on keski-ikäinen Jacques, jonka vaimo Constance on juuri jättänyt hänet. Kun Jacquesin kotinurkkiin alkaa pesiytyä pölykoiria, hän päättää palkata siivoojan ja löytää rahapulassa siivouspalveluja myyvän Lauran.

Laura ei ole erityisen vakuuttava siivooja. Hän ei esimerkiksi käytä imuria eikä uskalla nostella esineitä paikoiltaan siivouksen aikana. Jacques panee nämä asiat hiljaa merkille, mutta ei jaksa huomauttaa niistä Lauralle. Vähitellen Laura valtaa miehen elämästä yhä suuremman osan. Siivouskäynnit lisääntyvät, Laura muuttaa Jacquesin luo asumaan, ja lopulta Jacques ottaa Lauran (ja imurin!) mukaansa matkalle Atlantin rannalle.

Romaani keskittyy vain ja ainoastaan Jacquesin pohdintoihin ja tulkintoihin Laurasta. Omasta ympäristöstään vieraantuneena sivullisena hän tulkitsee muiden ihmisten eleitä, ilmeitä ja sanomisia omasta rajoittuneesta näkökulmastaan - eikä läheskään aina osu oikeaan.

Jacquesin ja Lauran suhde kehittyy oudolla tavalla läheiseksi, vaikka he eivät tiedä toisistaan juuri mitään. Väärinkäsitysten pohjalta vedetyille johtopäätöksille rakennettu suhde on kuitenkin täynnä yllätyksiä, jotka paljastuvat lukijallekin vain vähitellen. Huvittavin näistä sisältyy romaanin viimeiseen lauseeseen.

Romaanista on tehty myös elokuva, Un femme de ménage.

Christian Oster: Siivooja. Atena. 2009.
Ranskankielinen alkuteos: Un femme de ménage
Suomentaja: Kristina Svensson

Atena: Siivooja
Atena: Christian Oster
HS kirjat: "Pienten mittasuhteiden tyylikäs tarina"
Kirjavinkit.fi: Siivooja
Keskisuomalainen: Siivooja