maanantai 19. maaliskuuta 2018

Minna Canth: Laulaja ja muita novelleja sekä muuta MC-asiaa

Mitä te ajattelitte? Kaksi nuorta tyttöä - ja menitte yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on?

Hyvä ystäväni asetti minulle haasteen lukea Minna Canthia, jonka kohdalla minulla on sivistyksessäni melkoisen nolo aukko - varsinkin näin kuopiolaisena. Muistaakseni olen nähnyt Canthin näytelmiä lavalla, mutta en ollut aiemmin lukenut rouvan teoksia. Päätin kuitenkin tunnetuimpien näytelmien sijaan lähestyä kirjailijaa novellien kautta. Minna Canth, jonka päivää tänään vietetään, tunnetaan ensisijaisesti näytelmäkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ja novelleja.

Laulaja ja muita novelleja koostuu seitsemästä novellista vuosilta 1887 - 1895. Novellien päähenkilöt ovat tyttöjä tai naisia eri elämäntilanteissa. On sairasta äitiään hoitava, uhrautuva Kirsti; kohtalokkaan aamu-uninen lapsenvahti Emmi; kauppiasmiehensä rehellisyyttä epäilevä perheenäiti Elli...

Novelleista välittyy ensilukemalta hämmentävä vaikutelma, että Canth ihannoi uhrautuvia naisia. Toisaalta rivien välistä aistii myös myötätuntoa ja sääliä, ja välillä kirjoitustyyli muuttuu viiltävän kriittiseksi ja ivalliseksi.

Erityisesti mieleeni jäi novelli nimeltä "Eräs Puijolla käynti", josta yllä oleva lainaus on peräisin. Seitsemäntoistavuotiaita ystävyksiä Ainaa ja Hilmaa harmittaa, että pojat saavat liikkua tyttöjä vapaammin julkisilla paikoilla. Eräänä kesäpäivänä he päättävät lähteä luvatta Puijolle ja nousta avojaloin torniin. Tytöt valtaa huimapäinen kapinallisuuden riemu, täysin tunnistettava tunne nuoruudesta. :) Retki on jännittävä; kun Puijon metsässä risahtelee, tytöt pohtivat "jos joku hulluista on päässyt karkuun Niuvanniemeltä". Omassakin Niuvanniemen psykiatrisen sairaalan lähistöllä vietetyssä lapsuudessani meitä lapsia peloteltiin samalla tavalla suunnilleen joka toisen epäilyttävän hiipparin kohdalla...

Tyttöjen vallaton retki saa synkempiä sävyjä, kun neljä poikaa lähtee seuraamaan heitä. Kun pojat on lopulta karistettu kannoilta, koko tempauksesta jää tytöille niin syyllinen ja häpeällinen olo, että koko loppukesä on pilalla. En tiedä, johtuuko viimeaikaisesta #metoo-kuohunnasta vai mistä, mutta minä vedin sumeilematta tästä novellista yhtäläisyyksiä myös nykyajan naisten tuntemaan häpeään miesten ahdistelun uhreiksi jouduttuaan. Valitettavasti tässä asiassa ei siis ole hirveästi muutosta tapahtunut.

Yllätyin siitä, miten synkkiä ja masentavia moni novelleista oli. Monen naisen kova kohtalo ajaa tämän epätoivoon, jopa itsemurhaan. Ei mitään kovin voimaannuttavia tarinoita siis, mutta Canth toisaalta käsitteli teoksissaan rankkoja aiheita realistisesti nimenomaan ravistellakseen yhteiskuntarakenteita.

Kävin lauantaina Kuopion Korttelimuseossa, missä järjestettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi opastus Minna Canthin salongissa. Salonki on sisustettu Canthin henkilökohtaisilla huonekaluilla, kuten keinutuolilla, jossa Canth kirjoitti, sekä sohvaryhmällä, jossa hän kestitsi vieraita. Opastus oli todella mielenkiintoinen ja upeasti eläytyen esitetty; tunti hujahti hetkessä!

Minna Canthin keinutuoli Kuopion Korttelimuseossa
Minna Canthille kuulunut sohvaryhmä ja pöytä sekä kirjailija itse
Lisäksi päivän teemaan sopiva ilouutinen kirjojen ystäville on se, että Gummerus julkaisee syyskuussa nuoresta Minna Canthista kertovan romaanin Rouva C. Kirjan takana on Canthin kaima Minna Rytisalo, jonka Lempi-romaani oli paras lukemani kotimainen kirja ilmestymisvuotenaan ja voitti silloin myös Blogistanian Finlandian. Hyvää on siis varmasti luvassa! :)

Minna Canth: Laulaja ja muita novelleja. WSOY. 1998. 154 sivua.
Toim. Anne Helttunen & Tuula Uus-Halila

Osallistun tällä novellikokoelmalla Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canthin päivän lukuhaasteeseen

torstai 8. maaliskuuta 2018

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

- Ei jumankauta Tiina, nyt se äijä sahaa meidän omenapuun oksaa.
Heitän tiskiharjan lavuaariin ja ryntään makuuhuoneen puolelle. Katson ikkunasta tontin rajalle. Naapurin Tuomo seisoo siellä pönäkkänä sinisissä haalareissaan, visiiri päässään. Hän on jurauttanut moottorisahan käyntiin ja yksi oksa letkottaa jo maassa.

Mutkanlukutaito (Stresa, 2017) on novellikokoelma ja esikoisteos. Sen lyhyet novellit kertovat erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä, mutkikkaista ihmissuhteista ja yllättävistä mutkista elämän polulla.

Täytyy myöntää, etten lämmennyt kokoelmalle aivan alussa. Ensimmäisissä novelleissa ärsyynnyin sekä henkilöihin että loppuratkaisuihin. Kokoelman avaavassa "Kosto"-novellissa nainen yrittää kostaa ryyppyreissulla olleelle miehelleen häipymällä kotoa miehen syntymäpäivänä. Suunnitelma menee kuitenkin mönkään ja lopputulos on naisen kannalta nolo. Toisessa ja kolmannessakin novellissa on nainen, joka haluaa miestä, haikailee miehen perään tai muuten vain tuskailee miehen takia. Pelkäsin, että koko kokoelma pyörisi tämän teeman ympärillä.

Olin onneksi väärässä: alun jälkeen novelleihin tulee paljon enemmän sävyjä ja henkilöihin säröjä. Virkistävän erilainen ja hauska "Omenapuun oksat" kertookin hankalasta naapurista ja mehevästä naapuririidasta. Kokoelman niminovellikin on mainio ja sympaattinen: ikääntynyt mies ajaa vanhalla "Ooppelillaan" tieltä ulos ja kadottaa siinä rytäkässä ylähampaidensa osaproteesin. Hampaat pitää löytää tienpenkalta, sillä ilman niitä ei kehtaa mennä uuden ihastuksen kanssa treffeille!

"Sateisen kesän jälkeen" on voimakastunnelmainen romaani raskaudenkeskeytykseen menevästä Mirvasta. Suosikkinovellini on "Selkeät ohjeet", jossa huoliteltu, pedanttinen Irina elää täydellistä elämäänsä ja noudattaa säntillisesti päivärytmiään ja rutiinejaan, jotteivat ajatukset karkaisi entiseen aikaan. Menneisyys kuitenkin muistuttaa itsestään tekstiviestein eikä kaikkea elämässä voi hallita. Tässä novellissa oli niin koukuttavan tarkkaa arjen kuvausta, että olisin halunnut sen jatkuvan pidempäänkin!

Kolmeen osaan jaetun kokoelman viimeisen osan novelleissa ollaan ikääntymisen, muistojen ja nostalgian äärellä. Esimerkiksi "Viileyden vuoksi"-novellissa kaksi yhdeksänkymppistä leskirouvaa alkaa kokoontua säännöllisesti kesähelteillä kylmäkellarissa. Viilentymisen lomassa voi herkutella ja jakaa muistoja.

Muutamat kielelliset jutut kokoelmassa mietityttivät. Takakannessakin on ote "Kosto"-novellista, jossa kostoa suunnittelevan naisen aivot työskentelivät silppurin tavoin. Minusta taas kostoa yleensä punotaan ja kehitellään; silppurin yhdistän jonkin asian tuhoamiseen perin pohjin. Bongasin myös erikoisia tuplasanoja: aivojen poimuissa on sopukkalokero ja laaksossa lepää utusumu. En nyt tiedä, tuoko kahden synonyymin yhdistäminen yhdyssanaksi välttämättä mitään uutta sanaan... Toisaalta panin merkille myös monia osuvia, riemastuttavia kielikuvia: esimerkiksi basilikan tuoksu, joka nimenomaan on poutainen!

Pidin erityisesti Mutkanlukutaidon moniäänisyydestä. Kokoelman novelleissa on huikea kirjo minäkertojia ja elämäntilanteita: lapsia, aikuisia ja vanhuksia, miehiä ja naisia, perheitä, yksinäisiä ja sinkkuja. Kaikkiin en kyennyt samastumaan ja osa henkilöistä ei muutaman sivun aikana ehtinyt kehittyä kovin moniulotteiseksi, mutta monien ääriviivojenkin sisältä tunnistin jotain tuttua. Kokonaisuutena persoonallinen, monipuolinen ja tarkkanäköinen sikermä pienen ihmisen elämää kaikessa tragikoomisuudessaan.

Bloggaajista myös Suketus, riitta k, Mari, Mannilainen ja Maija ovat lukeneet kirjan.

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito. Stresa. 2017. 135 sivua.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 25. Novellikokoelma.

Stresa: Mutkanlukutaito
Stresa: Pirjo Puukko

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä on vuorovaikutteinen romaani, joka sisältää miljoonia mahdollisia tarinoita. Se on kirjoitettu sinämuodossa. Sattuma ja tekemäsi valinnat vaikuttavat siihen, millaisen sukupolvitarinan lopulta päädyt lukemaan.

Takakannessa ja kustantamon sivuilla kuvaillaan Mike Pohjolan uutuusteosta "immersiiviseksi romaaniksi" (Pohjolan itse keksimä termi). "Vuorovaikutteinen", "interaktiivinen" ja "osallistava" voisivat myös sopia tähän. Muistan lukeneeni lapsena vastaavanlaisia seikkailukirjoja, joissa oli lukujen lopussa yksinkertaisia valintatilanteita, tyyliin: "Jos menet luolaan, siirry sivulle se-ja-se." Tekniikka koukutti jo silloin ja se koukutti yllättävän vahvasti myös nyt aikuisena.

Pohjolan teoksessa on yli 500 sivua, mutta yksi lukukerta kestää noin tunnin. Aluksi hahmolle, romaanissa puhutellulle "sinulle", eli lukijan romaanihenkilö -alter egolle valitaan nimi, kotiseutu ja sukupuoli. Jo nämä seikat vaikuttavat siihen, millaisiin tilanteisiin hahmo päätyy. Lisäksi lukija saa jo aivan alussa päättää, haluaako hän lukea onnellisen, murheellisen vai oikukkaan/realistisen tarinan. Välillä kohtalo puuttuu peliin: kirjaa selaamalla pystyy heittämään noppaa, jonka silmäluku määrää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aiheena on siis vuosi 1918, sisällissota ja jakautunut Suomi.

Valitsen ensimmäiseksi hahmokseni savolaisen Katrin, jolle haluan oikukkaan tarinan. Minusta tulee pian leskirouva Gyldenhjelmin huutolaislapsi. Yritän toimia ja tehdä valintoja niin, etten päätyisi punaisten tai valkoisten puolelle, eli välttää kaikkia konflikteja ja vahvoja mielipiteitä. Ja miten Katrille käykään? Koska hän ei ole selkeästi punainen eikä valkoinen, kummankin puolen edustajat alkavat epäillä häntä vakoojaksi ja petturiksi! Tällaisenkin vaihtoehdon Pohjola on siis ottanut teoksessaan huomioon. Minut/Katri pidätetään epäiltynä maanpetoksesta, mutta pakenen ja hiihdän piilopirttiin. Piileskelen siellä sodan loppuun asti, ilmeisesti "paritellen, kun siltä tuntui ja syöden, kun on nälkä" (kyllä, tämä on lainaus kirjasta) :D. Selviän sentään sisällissodasta hengissä.

Toisella lukukerralla haluan vähän testailla, mihin asti pystyn teoksen rajoja venyttämään. Hahmoni on Ahvenanmaalta kotoisin oleva Havu, jonka päätän - ihan uhallani - olevan muunsukupuolinen, vaikka hahmokuvauksen ohjeissa käsketään valita joko nainen tai mies. Haluan nähdä, mahdollistaako kirja tällaisenkin henkilön. Haluan myös Havulle onnellisen tarinan. Jotenkin Havu päätyy kuitenkin ilkeän Häyrisen kasvatiksi ja hänestä tulee punakaartilainen, "Ahvenanmaan ainoa kommunisti" (kyllä, romaanissa on tämänniminen luku)! Kun Ahvenanmaa miehitetään, minut pidätetään ja ruoskitaan keskitysleirillä, koska en olekaan nainen! Lopuksi menehdyn haavoihini. Tämänhän piti olla onnellinen tarina!

Kolmanneksi luen kirjan vielä Pohjanmaalta kotoisin olevan Pekan hahmossa ja valitsen murheellisen tarinan. Päädyn valkoisten vihaamaksi karkulaiseksi ja rikolliseksi, joka vangitaan ja lähetetään Siperiaan. Kärsin aliravitsemuksesta, kunnes kuolen tautiin. Murheellinen tarina oli ainakin sitä, mitä lupasi olevansa.

Sinä vuonna 1918 on idealtaan nokkela ja koukuttava kuin peli, mutta täytyy sanoa, että sen ns. kirjalliset ansiot eivät minusta ole kovin kummoiset. Henkilöt eivät ehdi lainkaan kehittyä ja jäävät osin epäloogisiksi ja ristiriitaisiksi, kun valintoja täytyy tehdä huimaa tahtia. Esimerkiksi omalla kohdallani Katri oli ensin huutolainen, sitten aatelinen, sitten suojeluskuntalainen ja lopulta maanpetturi! Melkoisen vaiherikas ja epäuskottavakin elämänkohtalo yhdelle henkilölle...

Pieniä virheitä ja luvun numeroita puuttui sieltä täältä, mutta se ei ole mikään ihme, kun lopputulos on näin valtava palapeli. Ideasta ja lähestymistavasta antaisin kirjalle viisi tähteä, mutta tarinasta/tarinoista vain 2 - 3, koska ne ja henkilöt jäävät turhan ohuiksi. Romaani väittää sisältävänsä miljoonia tarinoita (no, ehkä pikemminkin satoja) mutta varmasti vähempikin olisi riittänyt, jotta tapahtumiin ehdittäisiin paneutua syvemmälle ja henkilöt saisivat enemmän lihaa luiden päälle.

Tästä huolimatta Sinä vuonna 1918 on varsin opettavainen yleiskatsaus sisällissotaan ja auttaa hahmottamaan sen syitä ja tapahtumia eri näkökulmista. Pienet valinnat ja teot voivat vaikuttaa ihmisen koko loppuelämään ja sattumallakin on usein sormensa pelissä. Lukijan pakottaminen valintojen ääreen jotenkin konkretisoi sen, miten tuona kauheana ja kaoottisena vuonna sata vuotta sitten jokaisen oli todella valittava puolensa ilman mitään varmaa tietoa siitä, mitä valinta tulisi merkitsemään.

Bloggaajista tämä ovat lukeneet ainakin riitta k, Sanna, Mila ja Laura, joista jälkimmäinen on kirjoittanut immersiivisen arvostelun Pohjolan teoksesta! :)

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus. 2018. 527 sivua.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Gummerus: Sinä vuonna 1918
Gummerus: Mike Pohjola
Radio Suomi Turku: "Mike Pohjola kirjoitti peliromaanin vuodesta 1918"