keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kevään 2014 kirjat (...ja vähän syksynkin)

Ahkerimmat bloggaajat ovat listanneet tänä keväänä ilmestyviä uutuuskirjoja jo viime vuoden puolella, mutta itse ehdin selailla kustantamojen katalogeja vasta nyt. Tammikuukin on kohta ohi, ja muutama kiinnostava uutuus on jo ehtinyt tämän vuoden puolella ilmestyä. Listaan kuitenkin vielä itseäni eniten kiinnostavat kevään uutuudet, lähinnä muistinvirkistykseksi itselleni. :)

Atena
Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä. 2/2014. Novellikokoelma vinksahtaneista äideistä ja tyttäristä. /luettu!

Avain
Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta Humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa. 5/2014. Tuttujen bloggaajien Kirjakantti-tapahtuman Kaikkien aikojen parhaat kirjat -äänestyksen pohjalta koottu teos. 

Bazar
John Boyne: Leijuva poika. 4/2014. Vannon säännöllisin väliajoin tutustuvani John Boynen tuotantoon. Niin myös nyt. Leijuva poika on lapsille ja aikuisillekin (!) suunnattu romaani pojasta, joka on hieman erilainen... /luettu!

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja. 1/2014. Leningradin piirityksestä kertovasta kirjasta löytyy arvio jo ainakin Leena Lumin blogista.

Faros
Horace Walpole: Otranton linna. Goottilainen kauhuromaaniklassikko vuodelta 1764.

Gummerus
NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet. 1/2014. Tätä kirjaa ovat kehuneet jo ainakin Katja ja Maija. /luettu!

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken. 3/2014. DDR:n hajoamisen aikaan ajoittuva epätavallinen rakkaustarina.

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää. 3/2014. Upean Ei saa katsoa aurinkoon -romaanin kirjoittajan uusin.

Into
Andrea Levy: Pitkä laulu. 2/2014. Luin tämän alkukielellä vuonna 2010 ja rakastuin kirjaan välittömästi. Jo silloin harmittelin, ettei Andrea Levyn kirjoja ole suomennettu. Nyt tähän on onneksi tulossa muutos! :) Romaani sijoittuu 1800-luvun Jamaikaan, plantaasiorjien maailmaan. Huikea, koskettava ja mieleenpainuva teos (vaikka lukemisesta on yli kolme vuotta aikaa, muistan edelleen eräitä kohtauksia kirjasta hyvin selvästi!). Suomennokseen haluaisin tutustua myös siksi, että kiinnostaa nähdä, miten suomentaja on selviytynyt romaanin dialogissa käytetyn, englantiin perustuvan kreolikielen kääntämisestä.

Minerva
Yann Martel: Beatrice ja Vergilius. 3/2014. Piin elämästä ehti kulua noin 10 vuotta ennen kuin Martel julkaisi seuraavan romaaninsa. Beatrice ja Vergilius ei tosin ole saanut mitään loistoarvioita ulkomaisissa kirjablogeissa, mutta ehkä kirjailijaan kohdistuu turhan korkeat odotukset... /luettu!

Otava
Granta 2: Outo. 2/2014. Viime vuonna ilmestynyttä ensimmäistä suomenkielistä Grantaa olen ehtinyt vain selailla, ja tähänkin on pakko tutustua - vaikka sitten vain selaillen! ;)

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi 2. 1/2014. Tämä on jo päässyt yöpöydälleni ja tästä on luettu valikoituja kohtia ääneen puolisolle (niille on sitten hihitelty yhdessä). :) Taaperoajan selviytymisopas sopii kuin nakutettu nykyiseen elämäntilanteeseen. /luettu!

Sammakko
David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä. 5/2014. Tätä odotan ehkä eniten kevään kirjauutuuksista. Itä-Intian kauppakomppanian mukana Japaniin 1800-luvulla matkustava hollantilaismies, Jacob de Zoet, kohtaa muusta maailmasta eristäytyneessä maassa kiehtovan naisen.

Savukeidas
Ann Radcliffe: Udolpho. Tämä on vähän erikoisempi tapaus. Alkukielinen The Mysteries of Udolpho (1794!) on sen vuoksi tuttu nimi, että Jane Austenin Northanger Abbey -romaanissa päähenkilö lukee Radcliffen kummitustarinaa innoissaan ystävättärensä kanssa ja keksii sen innoittamana kaikenlaisia goottilaisia kauhukuvitelmia päässään. :)

Siltala
Eleanor Catton: Valontuojat. 5/2014. Kaikkien aikojen nuorimman Booker-palkinnon voittajan romaani.

Tammi
Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta. 4/2014. "Kadonnut tyttö, myyttinen Amerikka ja kaksi kirjailijaa." Sveitsiläiskirjailijan bestseller kuulosti kuvauksen perusteella kiinnostavalta.

Toni Morrison: Koti. 1/2014. Kertomus Korean sodan veteraanista on luettu jo bleuen ja Jarkon blogeissa.

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja. 3/2014. Iranilaisnaisen ensimmäinen maan sensuurin läpäissyt romaani. /luettu!

Lopuksi vielä pikakatsaus muutamaan mielenkiintoiseen englanninkieliseen romaaniin, joita ilmestyy nyt keväällä tai vasta syksymmällä. Nämä kirjailijat ovat varmasti tuttuja Suomessakin (suomennoksia siis odotellessa...):

Emma Donoghue: Frog Music. (4/2014. Little, Brown & co.) Huoneen (eli Roomin) kirjoittajan uusin romaani on 1870-luvun San Franciscoon sijoittuva murhamysteeri.

Damon Galgut: Arctic Summer. (3/2014. Atlantic Books) Romaani E. M. Forsterin ensimmäisestä matkasta Intiaan vuonna 1912. Galgutin edellinen teos, Vieraassa huoneessa (In a Strange Room) oli mykistävän hieno. Suosittelen sitä erityisesti Ian McEwanin tyylistä pitäville. :)

Sue Monk Kidd: The Invention of Wings. (1/2014. Viking) 1800-luvulle sijoittuvassa historiallisessa romaanissa Sarah saa 11-vuotissyntymäpäivänään lahjaksi orjan, 10-vuotiaan Handfulin.

Haruki Murakami: Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage. (8/2014. Random House) Mukamilta tulee jälleen uutta huikean 1Q84:n jälkeen! Toivottavasti uuden romaanin sisältö on yhtä salaperäinen ja hauska kuin sen nimi. Mikähän tuo olisi suomeksi? "Väritön Tsukuru Tazaki ja hänen vaellusvuotensa"?! Mutta haa, googlettelu paljastaa, että nimi saattaa olla viittaus Franz Lisztin pianosävellykseen nimeltä "Pyhiinvaellusvuodet" - voisin hyvin kuvitella tuon ainakin Murakamin musiikkiviittaukset tuntien... Ja, ohoh! Meinasin pudota juuri tuoliltani, kun lunttasin Wikipediasta kirjan tietoja: romaani sijoittuu osittain Suomeen! En halua etsiä juonipaljastuksia, mutta sen verran Wikipedia kertoo, että kirjan päähenkilö Tsukuru Tazaki matkustaa ympäri Japania ja Suomea ja että yhden kirjan henkilön nimi on Eri Kurono Haatainen! :D /luettu!

Colm Tóibín: Nora Webster. (10/2014. Penguin) Kahden pojan leskeksi jäänyt äiti yrittää saada elämänsä hallintaan 1960-luvun Irlannissa.

Sarah Waters: The Paying Guests. (syksy 2014. Virago) Romaani sijoittuu Lontooseen vuonna 1922, toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Tulipa näitä lopulta pitkä lista, huh! Mutta onneksi hyvät kirjat eivät lukemalla lopu. :)

tiistai 28. tammikuuta 2014

Blogistanian kirjapalkintojen voittajat

Tänään on julkistettu Blogistanian Finlandian, Globalian, Kuopuksen ja Tiedon vuoden 2013 voittajat.


Blogistanian Finlandian eli parhaan kotimaisen kirjan palkinnon voitti ylivoimaisesti Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Toiselle sijalle ylsi Kjell Westön Kangastus 38, ja kolmannen sijan otti vuoden 2013 Finlandia-voittaja eli Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Oma suosikkini, Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea, jäi täpärästi neljännelle sijalle!
Lisätietoja Blogistanian Finlandia -tuloksista löytyy Kirjavinkkien sivuilta.


Parhaan käännöskirjan, eli Blogistanian Globalia -palkinnon voitto meni japanilaisen Haruki Murakamin 1Q84 -romaanille, joka minullakin oli ykkösehdokkaana! :) Toinen ja kolmas sija menivät Afrikkaan: kakkoseksi tuli nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat ja kolmanneksi nigerialais-ghanalaisen Taiye Selasin Ghana ikuisesti.
Lisätietoja Blogistanian Globalia -voittajista löytyy Kirjasfääristä.


Blogistanian Kuopus, eli parhaan lasten- tai nuortenkirjan titteli, meni Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta -kuva-/-sarjakuvakirjalle. Olen selaillut kirjaa useampaan otteeseen kirjakaupassa, mutten ole raaskinut ostaa sitä. Mutta pakkohan se nyt on lukea jossain vaiheessa. :) Kuopuksen kakkoseksi tuli Marja-Leena Tiaisen nuortenkirja Khao Lakin sydämet, ja jaetulle kolmannelle sijalle ylsivät Katri Kirkkopellon Molli ja Annukka Salaman Piraijakuiskaaja.
Lisätietoja Blogistanian Kuopus -voittajista löytyy Les! Lue! -blogista.


Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Blogistanian Tieto -kilpailussa äänestettiin vuoden parasta tietokirjaa. Tiukassa äänestyksessä ensimmäisen sijan otti Tuula Karjalaisen Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta -elämäkerta. Toiseksi tuli Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja kolmanneksi Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä. Kirjablogikirja. Jälkimmäisen valintaan saattoi tietenkin hieman vaikuttaa äänestäjiä yhdistävä bloggausinnostus, vaikka muuten äänet hajaantuivat tässä kategoriassa varsin laajasti. :)
Lisätietoja Blogistanian Tieto -tuloksista löytyy Luetut, lukemattomat -blogista.

Sain kilpailun ansiosta ainakin paljon uusia lukuvinkkejä (kaikkien kategorioiden kärkikolmikoista olen lukenut ainostaan Murakamin 1Q84:n!). Taivaslaulun voittoon suhtaudun hieman ristiriitaisin tuntein, mikä johtuu enimmäkseen omista ennakkoluuloistani kirjaa (ja siitä syntynyttä keskustelua) kohtaan... Saa nähdä luenko sen. Adichien ja Selasin kirjat ovat jo luettavien listallani, ja ehkä tuo Vain pahaa unta pitäisi nyt raaskia ostaa. :) Myös Kankimäen tietokirja alkoi kiinnostaa.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian palkintoehdokkaani

Kirjabloggaajat äänestävät taas vuoden parasta kotimaista (Finlandia) ja käännettyä kirjaa (Globalia), lasten- ja nuortenkirjaa (Kuopus) sekä tietokirjaa (Tieto). Itse osallistun kolmeen kategoriaan; Kuopus jää nyt pois, koska en juuri esittele blogissani lasten- ja nuortenkirjoja (ehkäpä tähän tulee muutos, kunhan oma lapsi vähän kasvaa!).

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani ovat:

1) Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (Otava) (3 pistettä)
2) Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (Siltala) (2 pistettä)
3) Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos) (1 piste)

Blogistanian Globalia -ehdokkaani ovat:

1) Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi) (3 pistettä)
2) Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista (Gummerus) (2 pistettä)

Blogistanian Tieto -ehdokkaani ovat:

1) Laura Save: Paljain jaloin (WSOY) (3 pistettä)
2) Susan Sellers: Vanessa ja Virginia (Into) (2 pistettä)

En ehdi nyt perustella valintojani sen tarkemmin; linkkien takaa avautuvista arvioista löytyy enemmän hehkutusta. :) Sen verran voin valinnanvaikeudesta eli -helppoudesta paljastaa, että luin viime vuonna ennätysvähän uutuuksia (siis vuonna 2013 ilmestyneitä teoksia). Siinä mielessä ehdokkaiden valinta oli helppoa: vaihtoehtoja oli vähän. Olen silti tyytyväinen listoihini, vaikka Globalia ja Tieto -ehdokkaita päätyikin listoille vain kaksi kutakin. Ainakin kustantamoja on monipuolisesti mukana, kun kaikki ehdolle asettamani kirjat edustavat näköjään eri kustantamoa! :)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

Niinpä hän oli aina tiennyt, että ketään toista samanlaista ihmistä ei ollut, ja tuntenut - sillä vaikka se ei ollut todistettavissa, ei se ollut kumottavissakaan - että kukaan ei voinut täysin korvata häntä, Khady Dembaa, siitäkään huolimatta, että vanhemmat olivat lähettäneet hänet pois ja isoäiti ottanut hänet luokseen vain pakon edessä, siitäkään huolimatta, että kukaan maan päällä ei häntä tarvinnut eikä kaivannut.

Marie NDiayen Kolme vahvaa naista oli kirjaston uutuushyllystä bongaamani herätelaina. Kirjailijan nimi ei kuulostanut yhtään tutulta, enkä muistanut lukeneeni romaanista yhtäkään blogi- tai muuta juttua. Takakannen hieman paatoksellinen teksti ("Väkevä romaani kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei.") ja punamusta väritys veivät ajatukset Afrikkaan ja kehitysmaiden sorrettuihin naisiin. Ääh, ajattelin. Ei hirveästi innostanut lukea taas yhtä kliseistä ryysyistä rikkauksiin -tarinaa.

Enpä muista, milloin ensivaikutelma olisi osunut näin pahasti pieleen. Romaani ei olisikaan tarttunut kirjastosta mukaani, ellen olisi lukenut sen ensimmäistä lausetta. Se riitti vakuuttamaan minut siitä, että käsissäni oli jotain muuta kuin kehitysmaiden naisten kurjan aseman kauhistelua:

Mies joka ison betonitalonsa portaalla odotti, tai oli vain sattumalta siihen ilmestynyt, kylpi valossa joka äkkiä voimistui niin, että vaaleiden vaatteiden verhoama ruumis tuntui kehittävän sitä itse; lyhyt tukevoitunut mies joka siinä seisoi hohtaen valkoista valoa neonlampun lailla, tämä ylisuuren talonsa ovensuuhun putkahtanut mies, oli menettänyt nuorekkuutensa ja ryhdikkään salskeutensa, ajatteli Norah heti, vaikka oli tuntunut, ettei mikään niin ihmeellisen muuttumaton voisi ikinä kadota.

NDiayen virkkeet ovat pitkiä ja rönsyileviä, mutta eivät tunnu raskailta, mistä on varmasti kiittäminen myös Anna-Maija Viitasen suomennosta. Kolmesta vahvasta naisesta löytyy useita pitempiäkin virkkeitä kuin yllä oleva. (Ei tämä vielä mitään: NDiayen vuonna 1988 julkaisema 200-sivuinen romaani, Comédie classique, koostui yhdestä lauseesta!) Kokeellisesta kirjailijasta on siis selkeästi kyse. Silti romaanissa on myös tiivistä dialogia ja toimintaa. Pieniä maagisia, unenomaisia piirteitä löytyy myös, mutta ne on punottu luontevasti osaksi tarinan maailmaa.

Kolme vahvaa naista on oikeastaan kolmen tarinan kokoelma. Suosikkitarinani on ehdottomasti ensimmäinen, jossa Norah matkustaa Pariisista synnyinmaahansa Senegaliin tapaamaan ikääntyvää isäänsä. Matkaa varjostaa Norah'n huoli tyttärestään, jonka hän jättää uuden miesystävänsä hoitoon. Perillä Senegalissa käy ilmi, että isä varjelee tiukasti erästä salaisuutta. Tarinassa on painostava ja tiivis tunnelma.

Toisessa tarinassa ranskalaismies Rudy on loukannut afrikkalaistaustaista vaimoaan, Fantaa, ja joutuu pohtimaan elämänsä tärkeysjärjestystä uudelleen. Tämä tarina oli minusta haastavin tulkita ja jäin jälkeenpäin miettimään, miten tarinan sivuhenkilönä esiintyvä Fanta oikeastaan oli "vahva", kuten romaanin nimi antaa ymmärtää.

Kolmannessa, raadollisimmassa tarinassa käsitellään laitonta siirtolaisuutta senegalilaisen Khady Demban kautta. Nainen ajautuu erinäisten sattumien kautta pyrkimään muiden "paperittomien" kanssa Afrikasta Eurooppaan, mutta joutuu monen muun tavoin jäämään ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi eräänlaiseen ihmislimboon: nimettömään kylään keskellä loputonta erämaata Tuolla Jossain. Kun rahat ja ruoka ovat loppu, ei pääse eteen- eikä taaksepäin ja on täysin muiden ihmisten armoilla. Jäljellä on vain oma mieli, identiteetti ja keho.

Kiiltomadon arvostelussa sanotaan, että NDiayen kertomukset "romuttavat ajatuksen luonnollisesta afrikkalaisproosasta, heidän myyttisestä kertomisen taidostaan". Vaikka romaanin ulkoasu ja takakannen teksti saattaakin herättää heti kliseisiä assosiaatioita savimajoista, rooibos-teestä, ruukkuja päänsä päällä kantavista naisista ja maagisesta tarinankerrontaperinteestä, niin NDiaye ei tosiaankaan toista tai ylläpidä näitä kuluneita käsityksiä Afrikasta tai maanosan kirjallisuudesta. Vaikka romaanissa käsitellään kulttuurienvälisiä eroja, siirtolaisuutta ja identiteettiä, niin sen laajemmat teemat (perhe- ja parisuhteet, uusperheet, yksinhuoltajuus jne.) ovat yleismaailmallisempia eivätkä mitenkään erityisen "afrikkalaisia". Siinä missä romaani tosiaan kertoo kolmesta vahvasta naisesta (jotka ovat kaikki vahvoja hyvin eri tavoin!), se kertoo minun mielestäni myös kolmesta enemmän tai vähemmän vahvasta miehestä, jotka kamppailevat yhtä lailla omien halujensa ja pelkojensa kanssa.

NDiayen romaani on hyvä, siitä ei ole epäilystäkään. Se on taianomainen ja intensiivinen, raadollinen ja eläimellinen, mutta myös aidon ja rehellisen oloinen. Ainakin minun kohdallani se onnistui romuttamaan muutamia ennakkoluuloja, mikä on tietenkin aina hyvä asia. :)

Vaikka en muistanut nähneeni kirjaa muissa blogeissa, niin pieni googlettelu paljastaa, että onhan tätä luettu! :) Norkku ja Maria eivät innostuneet kirjasta aivan yhtä paljon kuin minä. Sen sijaan bleue, Erja ja Hanna pitivät tästä.

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista. Gummerus. 2013. 279 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Trois femmes puissantes
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen

Gummerus: Kolme vahvaa naista
Kiiltomato: "Senegalilais-ranskalaisia selviytymistarinoita"

tiistai 21. tammikuuta 2014

Carol Birch: Jamrach's Menagerie

I don't fit the world of everyday things, the people going about their daily routines, bed on time, up on time, dinner on time. I don't want to be part of it. Sometimes I long for a monk's cell, a hole in the rock, a bower in the woods, so my mind can flood all directions like water, the sea.
Time to gaze. On waves. Rise and fall, the breathing of the world.

First of all, even before I started reading this book, I had to look up the word 'menagerie' in a dictionary to find out what the title of the novel actually meant! I learned that menageries are what preceded modern-day zoos: they were private collections of exotic animals, often owned by aristocracy or others who kept a travelling circus.

Carol Birch's novel starts off with a small boy living in London, in a wooden room that jutted out over the black water of the Thames, in the mid-1800s. Jaffy Brown is 8 years old when he is almost eaten by a tiger that has escaped from Mr Jamrach's collection of exotic animals (And Jamrach's menagerie actually existed! A man named Charles Jamrach owned an exotic animal collection in London in the 19th century.). Jamrach himself rescues the boy and subsequently hires him to take care of the animals in his travelling exhibition. It is there that Jaffy begins to feel the urge to go to sea, have an adventure, see strange lands and strange creatures:

Three years and come back a man, come back changed. See the strange places I itch to see. See the sea. Could you ever get sick of the sight of the sea?

It turns out that you can.

When young Jaffy sets out to sea on a whaling ship bound for the East Indies, he is full of excitement and enthusiasm, mixed with anxiety and fear. The novel suddenly shifts from the dark streets of London to the vast, open sea, and becomes a good, old-fashioned adventure story - just like the ones I used to devour as a child! I loved the way Carol Birch describes the voyage, being on board a ship, the everyday life of the sailors, the unpredictability of the sea and the strange, far-away places that the sailors get to see and visit. I could almost imagine myself on the ship, in Jaffy's shoes, feeling sick or admiring the waves or waiting for a storm: feeling the rain come down in a torrent, sudden as an upturned bucket, and hearing the thunder, like an old dog growling in its sleep. There is something magical and nostalgic about sea adventures. Jaffy and the reader are also asked to believe in a bit of magic and fantasy, as Jaffy and other crew members attempt to find and capture a dragon for Jamrach's collection.

Just when I was happily enjoying Jaffy's exciting adventure, the novel takes another steep turn and this time ends up in a dark, raw, primitive, heart-wrenching place. Gone is the exciting adventure at sea, the fantastical dragon, the dreams of a young boy. I do not want to spoil the book for anyone, so I'll try not to write more about the plot. But I must say that this is one of the most impressive, original and gruesome stories that I have ever read. Carol Birch strips the characters down to their very soul, reveals what happens to the human body in the most extreme conditions, and allows the reader to see and imagine what happens to the mind and soul when all is lost, and the only primitive goal is to live and survive.

There were times when I did not want to read any further, because the nightmare just seemed to go on and on. But just like it's almost impossible to force yourself to wake up from a dream, it was also impossible to put this book down - even when it was sad and terrifying!

Do not be fooled by the title of the book. The novel is not about Jamrach or his menagerie. It is about the most primitive, ugly aspects of human nature, but also about the age-old themes of love and friendship. It is a story of how utterly helpless we can be when faced with the unfamiliar wildness of the natural world, the wilderness and the sea.

It is difficult to write about this book, because I feel like I can't find the right words to describe how amazingly horrible and horribly amazing it is. :)

Jamrach's Menagerie is kind of like Yann Martel's Life of Pi meets Herman Melville's Moby Dick with a bit of William Golding's Lord of the Flies mixed in. But at the same time, it's completely original.

A stunning, strange and magical book that I will not forget for a long, long time.

Carol Birch: Jamrach's Menagerie. Canongate. 2011. 348 pages.

Wikipedia: Jamrach's Menagerie
The Guardian: Jamrach's Menagerie

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Susan Sellers: Vanessa ja Virginia

Sinä olit se, jolla oli sana hallussaan. Sinä olit se, joka tiesi kuinka kuvata tapahtuma niin että sen olemus paljastui. Minulla ei ole sinun lahjakkuuttasi. Jos olisit täällä, tietäisit kuinka tämä tarina pitää kertoa. Keksisit keinon tunkeutua totuuteen ja paljastaa löytösi niin runollisin sanoin, että sydän laulaisi itkiessään. 

Näin kirjoittaa Vanessa Bell siskolleen Virginia Woolfille Susan Sellersin fiktiivisessä (vaikka toki todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin perustuvassa) romaanissa.

Virginia Woolf kiehtoo ja kiinnostaa minua suunnattomasti. Tunnustan (vähän häpeillen), että kiinnostus kohdistuu ehkä ennemmin häneen ihmisenä kuin hänen tuotantoonsa. Toki olen muutaman kirjan häneltä lukenut (Mrs. Dalloway oli lumoava!), mutta täytyy myöntää, että Woolfin teokset ovat minulle liian vaikeasti lähestyttäviä. Ihailen lukiessani niiden nerokkuutta ja tunnen olevani jonkin Suuren äärellä, mutta en aivan saa siitä otetta.

Woolf itse on tuskin sen helpompi ymmärtää kuin hänen kirjansakaan, mutta ehkä juuri tuo arvoituksellisuus kiehtoo kaikista eniten. Se on varmaankin kiehtonut myös professori Susan Sellersia, joka on paitsi tutkinut Virginia Woolfia työkseen, myös kirjoittanut fiktiivisen romaanin Woolfista tämän siskon, Vanessan, näkökulmasta.

Vaikka Virginia on romaanin kohde (minäkertoja Vanessa osoittaa tekstinsä Virginialle), Vanessa ja Virginia kertoo enemmän Vanessasta kuin Virginiasta (toisin kuin takakansi antaa ymmärtää!). Romaanissa ei pureuduta Virginian kirjoittamisprosessiin, tuotantoon, kirjailijapiireihin, rakkaussuhteisiin tai mielenterveyteen kovin tarkasti. Virginia on Vanessalle ensisijaisesti pikkusisko, vähän erikoinen ja ärsyttäväkin, mutta rakas ja läheinen.

Vanessa ja Virginia koostuu yksittäisistä muistikuvien katkelmista ja kohtauksista, jotka ovat kuin värikkäitä miniatyyrimaalauksia sisarusten elämän varrelta. Vanessa kääntää muistin kaleidoskooppia ja näkee muotojen siirtyvän ja hajoavan... Moniin muistoihin liittyy jokin väri tai maalaus: sillä välin, kun Virginia niittää mainetta kirjailijana, Vanessa yrittää luoda uraa taidemaalarina. Virginian lupaavaa uraa varjostaa kuitenkin masennus ja ahdistus, joka silloin tällöin nostaa päätään. Vanessa taas joutuu tasapainottelemaan maalaamisen ja perhe-elämän välillä. Rakkautta, taidetta, ihmissuhdekiemuroita ja surua ei tästä romaanista puutu.


Romaanissa - ja epäilemättä myös tosielämässä - Vanessa ja Virginia sekä rakastivat toisiaan syvästi että kilpailivat keskenään raivokkaasti - kuten sisarukset ovat aikojen alusta tehneet. Vaikka he olivat läheisiä, heillä oli yllättävän erilaiset elämänarvot. Siinä missä kirjoittaminen tuntui olevan (ainakin Sellersin tulkinnan perusteella) Virginian elämän tärkein prioriteetti, Vanessa oli valmis kompromisseihin luovuuden, perhesuhteiden ja henkilökohtaisen onnen suhteen. Hän tuntee vastuuta muista, eikä pysty omistautumaan yhtä "itsekkäästi" pelkälle taiteelle:

Olen kuin laivan kapteeni, jonka on yksin kannettava kaikkien tekojensa seuraukset. Joskus kun makaan illalla vuoteessa, tuntuu kuin kuulisin kaikkien niiden yhteen kietoutuvan hengityksen, jotka ovat minusta riippuvaisia. Minun on purjehdittava laivani kohti turvaa.

Välillä Vanessa onkin kateellinen Virginian lahjakkuudesta ja mahdollisuudesta heittäytyä luovalle uralle:

Minulla on äkillinen, tuskallinen mielikuva sinusta menestyvänä kirjailijana, kysyttynä ja juhlittuna, samalla kun omat maalaukseni jäävät huomiotta. Tunnen itseni poissuljetuksi ja toissijaiseksi.

Lukija tietää, että Vanessan pelko kävi ainakin jossain määrin toteen tosielämässä. Virginia Woolfista tuli menestyvä kirjailija, jonka teokset ovat saavuttaneet eräänlaisen klassikkoaseman. Vanessa Bellin nimi ei ole yhtä tunnettu. Mutta jos Vanessa joutuikin elämään sisarensa varjossa, niin ei Virginiankaan elämä helppoa ollut. Tarina ei pääty onnellisesti, kuten kaikki varmasti tietävät...

Vanessa ja Virginia on yksi parhaista fiktiivisistä elämäkerroista (siksi kai tämän voisi luokitella), joita olen lukenut. Kaunis suomennos on Soili Takkalan käsialaa. Itse tarina on värikäs ja elämänmakuinen. Tyyli on välillä syvällisen pohdiskeleva, välillä arkisen raikas. Sellers on jotenkin onnistunut sekä kirjoittamaan että "maalaamaan" sisaruskaksikon esiin kirjan sivuilla; niin selvästi pystyin kuvittelemaan heidät mielessäni.

Bongasin romaanin alun perin blogeista, joissa sitä on luettu ahkerasti: mm. Salla, Maria/Sinisen linnan kirjasto, Minna, Leena Lumi, essielina/Sabinan knalli, Jaana, Anneli ja Jonna/Kirjakaapin kummitus ovat lukeneet kirjan.

Susan Sellers: Vanessa ja Virginia. Into. 2013. 244 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Vanessa and Virginia
Suomentaja: Soili Takkala

Into: Vanessa ja Virginia
Kiiltomato: "Kirje kuolleelle sisarelle"
Kirjavinkit: "Vanessa ja Virginia"

perjantai 10. tammikuuta 2014

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Sitä elää hetkiä, saaria joista ei johda siltoja toisiin saariin. Sitä unohtaa, että teot voivat palata eivätkä todellakaan niin kuin kirjekyyhkyt vaan pikemminkin niin kuin heiluriovet, suoraan päin naamaa.

Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta oli yksi viime vuoden odotetuimmista kirjauutuuksista - siis ainakin minulle henkilökohtaisesti. Edellisestä Nousiaisen romaanista (Arvaa ketä ajattelen) on ehtinyt kulua jo kuusi vuotta, mikä on kirjailijan kärsimättömälle fanille (eli minulle) suhteettoman pitkä aika odottaa. Jotain uutta ja erilaista olikin näin vuosien jälkeen luvassa: siinä missä Arvaa ketä ajattelen oli villiä ja värikästä kielikuvien leikkiä, Kirkkaat päivä ja ilta on selkeästi seesteisempi, kypsempi ja romaanimaisempi romaani.

Kirkkaat päivä ja ilta on jotenkin rohkean vanhanaikainen ja tunteellinen. Romaanista puuttuu täysin nykyromaaneissa suosittu kyyninen ja ironinen näkökulma maailmaan: tässä kirjassa rakkaus ei ole kärsinyt inflaatiota. Vaikka kirjassa hypellään ajassa kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin, nykyajasta 1930-luvun loppupuolelle, romaani onnistuu välttämään teennäisen, kikkailevan aikamatkailufiiliksen.

1930-luvulle sijoittuvat jaksot ovat kuin suoraan mustavalkoisesta Suomi-filmistä: nuori, innokas opettajatar, Iida, saapuu pieneen kyläkouluun, jonka entinen opettaja on jäämässä eläkkeelle. Eräänä heinäkuisena päivänä Iidaa puree kyy, ja hän lähtee polkemaan rämisevällä pyörällään vinhaa vauhtia apteekkiin. Matkalla, sillalla, hän kohtaa vieraan miehen. Rakkautta ensisilmäyksellä, tietenkin.

Välillä juoni tuntuukin imelän romanttiselta. Maalaisromantiikkaa romaanissa viliseekin seurojentalon rahisevasta gramofonista emalisiin teepannuihin ja hellanringillä paistettuihin perunoihin. Tässä Nousiainen on mestari: yksityiskohtien esiin nostamisessa, tunnelman luomisessa pienten, mitättömiltä tuntuvien havaintojen kautta. Mennyttä aikaa kuvataan romaanissa hellän nostalgisesti.

Kaikki ei tietenkään ole pelkkää romantiikkaa ja maalaisidylliä. Sota luo varjon kylän elämään ja vaikuttaa kaikkiin. Joulu keskellä sotaa ei tunnu joululta, mutta silti on mentävä eteenpäin:

Iida ikävöi Eliasta, Varpu ikävöi Kaarloa, kaikki ikävöivät ja pelkäsivät mutta käyttäytyivät silti kuin pelko olisi pienenpieni, sellainen joka mahtuisi korurasiaan tai tupakka-askiin, kuoriaisena seinänrakoon. Olisi pujotettavissa takinsaumaan kuin nappi reiästä, piilottelisi siellä.

Kuluu vuosikymmeniä, kunnes Edla, Iidan sisko, tapaa eräänä päivänä sattumalta nuoren Viljamin, jolle alkaa kertoa elämäntarinaansa. Menneisyyden salaisuudet paljastuvat, mutta samalla herää uusia kysymyksiä. Romaanin viimeisiä sivuja lukee melkein henkeä pidätellen.

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta. Siltala. 2013. 125 sivua.

Siltala: Kirkkaat päivä ja ilta
Siltala: Inka Nousiainen
Kiiltomato: "Kohtaamisia ja kosketuksia"