Kirjanurkkaus

Hyvä herra Graham, olisittepa nähnyt, miten meidän pikkuisessa postitoimistossamme kuhisi. Kyläläisiä kerääntyi katsomaan, kun minä luin ensimmäistä ihailijapostiani, kuten te amerikkalaiset sanoisitte. Nuo ihmispolot varmaan luulivat, ettei kukaan meidän saaremme ulkopuolella ole kuunaan luonut katsettaan minun runoihini. En tiedä, kumpi heitä sykähdytti enemmän: se, että joku on todella lukenut jonkin kirjoistani, vai se, että tuo joku oli amerikkalainen. Te kaikkihan olette lainsuojattomia ja lehmipaimenia, eikö niin? Nuori runoilija Elspeth Dunn asuu pienellä Skyen saarella Skotlannin rannikolla. Maaliskuussa 1912 hän saa yllätyksekseen elämänsä ensimmäisen ihailijakirjeen amerikkalaisopiskelija David Grahamilta. Elspeth vastaa kirjeeseen, ja pari jatkaa tiivistä kirjeenvaihtoa vuosikausia. Nuorten suhde syvenee ystävyydeksi ja lopulta rakkaudeksi, vaikka pari ei ole koskaan tavannut toisiaan. Ensimmäinen maailmansota tuo Daveyn lopulta Eurooppaan, mutta kuviota mutkistaa El...

Voi minua poloista! Tunnen liiankin syvästi, että kaikki on omaa syytäni - ei, syy ei ole oikea sana! On vain niin, että kaiken tämän kärsimyksen lähde on minun sisälläni, niin kuin oli aiemmin kaiken autuuden lähde.  Yksi niistä harvoista lukuhaasteista, johon olen tänä vuonna uskaltanut lähteä mukaan, on Omppu / Reader, why did I marry him? -blogin emännöimä Klassikkohaaste. Tarkoituksena on valita jokin klassikkoteos, jonka on jo pitkään halunnut lukea, lukea se ja julkaista siitä postaus tänään, 31.7. Valitsin kirjan, jonka avulla saan napattua kaksi, ei vaan itse asiassa kolme kärpästä yhdellä iskulla. Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset on ensinnäkin haasteen mukaisesti klassikko, jota en ole vielä lukenut (vaikka olisi kai pitänyt). Toiseksi olen voittanut kirjan (jo aikoja sitten) Luetut, lukemattomat -blogin arvonnassa, ja täytyyhän nyt toisen kirjabloggaajan lahjaan hyvänen aika vihdoin perehtyä! Kolmanneksi minulla ja vaimollani on keskinäin...

Kansi: Jenni Saari Lucini pienoiseni, sipukkainen, söpöläinen, pieni pilvipikkurainen, sinä kasvatkasvatkasvat, sinusta tulee 180 senttimetriä pitkä. Kengänkokosi on 43. Sinusta tulee älykäs ja komea. Sinä elät kaksisataavuotiaaksi, ei ei sittenkään, ainakin viisisataavuotiaaksi sinä elät, osaatko vielä niin pitkälle laskeakaan? Näin Mustat paperit jokin aika sitten kirjaston uutuusteosten hyllyssä, ja se lähti mukaani pelkästään takakannen kuvauksen perusteella. Kuolevan äidin pienelle pojalleen kirjoittamista kirjeistä koostuva teos kuulosti raflaavalta ja masentavalta, mutta tämä lause takakannessa herätti kiinnostukseni: Samalla se [siis kirja] on kuvaus mahdottomasta pyrkimyksestä kirjoittaa kieli loppuun - sanoa kaikki ennen kuin kaikki päättyy. Maija Muinosen teoksen omaperäisyys yllätti. En muista lukeneeni mitään vastaavanlaista aiemmin. Kotimaiseksi romaaniksi kirja myös tuntui hyvin ei-kotimaiselta , hyvällä tavalla. Tämä johtui osittain varmasti kirjan henkilöiden k...

En aio pyytää sinua luopumaan jutusta. Olet täysi-ikäinen ja rokotettu. Mutta säälistä, ole varovainen. Viisitoistavuotias tyttönen, se on todella iso riski. Ajattele hänen perhettään, joka ei näytä olevan mikä tahansa perhe ja ajattele myös omaa perhettäsi. Äläkä paljasta tunteitasi liian äkkiä, jos voit olla sen tekemättä (mitä epäilen). Jos tätä romaania lähdettäisiin myymään tänä päivänä, markkinointitekstinä voisi olla esim. "L-koodi Ranskassa viime vuosisadan loppupuolella" tai jotain vastaavaa. Kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani on vieläpä kronologisesti jaettu kappaleisiin, jotka perustuvat tapahtumavuosiin - aivan kuin TV-sarjan kaudet usein ovat. Lisäksi romaanin naispainotteinen henkilökaarti on melko kirjava: on naisia rakastavia naisia, naisia ja miehiä rakastavia naisia, miehiä rakastavia naisia - ja vastaavasti myös edellä mainittujen henkilöiden äitejä, sisaria, veljiä, työtovereita, lapsia, ystäviä, aviomiehiä, anoppeja... Ihmissuhteiden v...

Minä olin oman aikakauteni taiteen ja kulttuurin symbolihahmo. Olin käsittänyt sen itse jo miehuuteni varhaisvuosina ja pannut aikakauteni käsittämään sen myöhemmin. Vain harva pääsee elinaikanaan sellaiseen asemaan, ja niin yleisesti tunnustettuun. Nämä asiat näkee - sikäli kuin näkee - historiankirjoittaja tai kriitikko kauan sen jälkeen, kun sekä ihminen että hänen aikansa ovat menneet. Minun kohdallani oli toisin. Tunsin sen itse ja panin muutkin sen tuntemaan. Oscar Wilde on muodostunut eräänlaiseksi käsitteeksi kirjallisuuden historiassa. Kaikki tuntevat nimen ja osaavat yhdistää siihen joitain piirteitä, mutta moni ei ole lukenut Wildeltä juuri muuta kuin hänen ainoan romaaninsa, Dorian Grayn muotokuvan , tai nähnyt jonkin Wilden näytelmän teatterissa. Myös omana aikanaan Wilden seurapiirikeikarin elämäntapa toi hänelle vähemmän positiivista julkisuutta. Jos hän eläisi nykyaikana, hän olisi epäilemättä huippusuosittu taiteilija, mutta myös keltaisen lehdistön ykkösnimiä. :) ...

Tämä kirjeeni on eräänlainen selitys. Toivon, ettei siitä tule puolustuspuhetta. En ole kyllin hullu toivoakseni hyväksyntää, en edes suvaitsevaisuutta: se olisi liikaa vaadittu. Haluan vain tulla ymmärretyksi. Ja yhtä aikaa tajuan, että se on aivan sama asia, että sekin on jo paljon vaadittu. Olen kuitenkin saanut teiltä niin paljon ymmärrystä pienissä asioissa, että tunnen itseni lähestulkoon oikeutetuksi saamaan sitä myös suurissa. Marguerite Yourcenarin romaanista tekee erityisen mielenkiintoisen se, että se on kirjoitettu alun perin jo 1920-luvulla. Tämä näkyy romaanihenkilöiden käyttäytymisessä ja miljöön kuvauksessa, mutta antaa myös täysin erilaisen näkökulman romaanin aiheeseen. Romaani on Alexisin kirje vaimolleen Moniquelle, jossa Alexis pyrkii selittämään, miksi hänen täytyy jättää vaimonsa etsiäkseen todellista minäänsä ja pyrkiäkseen elämään täysin rehellisenä itselleen. Valtavirrasta poikkeava seksuaalisen suuntautuminen oli 1920-luvulla vielä niin vaiettu asia, myö...