Kirjanurkkaus

Suurmusikaali Cabaret (ohjaaja Péter Forgács , koreografi Gergely Csanád Kováts ) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa toissapäivänä 14. syyskuuta. Pääsin näkemään näytelmän ennakkonäytöksessä jo päivää ennen sitä, perjantaina. Cabaret täyttää heti ensiminuuteista lähtien teatterisalin riemukkaalla musiikilla, laululla ja tanssilla, kun seremoniamestari (vangitsevan karismaattinen Mikko Rantaniva ) toivottaa yleisön tervetulleeksi kabareehen. Tapahtumapaikkana on 1930-luvun Berliini ja sen legendaarinen Kit Kat Klubi, joka tarjoaa viihteellisen pakopaikan arjesta. Tarjolla on tanssia, naisia ja viinaa, rietasta ja riehakasta viihdettä ja hauskanpitoa. Kit Kat Klubin asiakkaita ja tanssijoita: Katri-Maria Peltola, Atte Antikainen, Maija Pihlajaoja, Annamari Eerola, Hely Nylund, Johanna Kuuva, Elina Haikka, Leea Lepistö, Annukka Waara, Jesse-Joonas Kemppainen, Ilkka Pentti ja Annukka Blomberg. Kuva: Sami Tirkkonen. Klubille päätyy myös kroonisesta rahapulasta kärsi

Ulkoasu: Camilla Pentti Blogi on ollut epämääräisellä tauolla ennätyksellisen pitkään; kohta en enää kehtaa kutsua itseäni kirjabloggaajaksi! Kirjanurkkauksen kuulumisia on ilmestynyt viime kuukausina vain Instagramin puolella. Jospa nyt äitiyslomalla olisi aikaa kirjoittaa blogiinkin. (Hyvähän se on nyt sanoa, kun vauva ei ole vielä syntynyt - voi olla, että vauva-arki + totaaliyksinhuoltajuus on melko tehokkaasti bloggausaikaa entisestään vähentävä kombo!). :) Mutta asiaan, eli kirjoihin. Pertti Lassilan teokset ovat siirtyneet aina ilmestyttyään automaattisesti lukulistalleni siitä lähtien, kun luin vuonna 2015 Finlandia-ehdokkaanakin olleen Armain aika -romaanin. Pari vuotta siitä eteenpäin haikea Kesän kerran mentyä oli yksi parhaista kirjoista, jonka luin vuonna 2017. Välillä lukaisin myös jo vuonna 2013 ilmestyneen Ihmisten asiat -romaanin. Tänä kesänä taas ilmestyi Kovassa valossa , jonka sain luettua viime viikolla. Suomi on vasta itsenäistynyt, kun vakuutusyhtiö

Vuosi 2018 taisi jäädä blogihistoriaan jo pelkästään postausten vähäisen määrän vuoksi, mikä hieman rajoitti myös tätä äänestystä, mutta joka kategoriaan löytyy silti jotain. :) Tässä Kirjanurkkauksen ehdokkaat vuoden 2018 parhaiksi kirjoiksi Blogistanian eri kategorioissa. Mukana on myös lyhyt pätkä blogiarviostani. Blogistanian Finlandia 3 pistettä: Mari Ahokoivu: Oksi (Asema Kustannus ) Jylhä taideteos, jonka kansien välissä loimuavat revontulet, kohoavat synkänmustat puut ja häilyvät metsän aavemaiset, hiljaiset varjot. Blogistanian Globalia 3 pistettä: Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (Like) Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja yhteiskunnallisia epäkohtia ja siinä tapahtuu kammottavia asioita, tarinasta jää silti ihmeellisen toiveikas olo. Ihmisten, varsinkin lasten, selviytymiskyky on hämmästyttävä, ja maailmassa on hyviäkin ihmisiä, jopa aika paljon. 2 pistettä: Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois (Atena) Kirja kertoo hienosti siitä, kuinka syyllis

... konepistooli tehnyt yhdeksänkymmentä reikää taivaaseen, aseiden pauke tappanut myrskysäällä sadepisaroita, kaksikymmentä luotia mennyt kuulle, ammukset särkeneet sanoja, luodit puhkoneet sanoja niin, että aakkoset harvenivat a-b-c-l-r-s-t-x-z:ksi, rakkaita oli kuollut, kyyneliä vuodatettu, luoteja lattialla; rakkaimpani, ainokaiseni, pikkuiseni, ainokaiseni; me kaikki olemme ainutlaatuisia, kaikki yksinäisiä, kaikki peloissamme ja kaikki yhä etsimässä rakkauden luoteja kaikkialta. Yhdysvaltalainen Jennifer Clement oli minulle ennestään täysin tuntematon kirjailija, jonka tuoreimpaan suomennettuun romaanin Rakkaudesta aseisiin tartuin viime vuoden puolella, kun kirjailija oli vieraana Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Clementiltä on suomennettu myös Meksikon huumesodista kertova Varastettujen rukousten vuori (Like, 2014) sekä New Yorkin taidemaailmaan sijoittuva Basquiatin leski (Like, 2015). Rakkaudesta aseisiin vaikutti heti alusta asti ihan minun kirjaltani: lapsen

Luin Mari Ahokoivun Oksista kehuja sekä Hesarista että Goodreadsistä ja odotin sitä kirjaston varausjonossa pienen ikuisuuden. Lopulta sain sarjakuvateoksen käsiini, eikä se ollutkaan mikään ohut lärpäke (minkähän takia odotin sellaista?) vaan reilusti yli 300-sivuinen jylhä taideteos, jonka kansien välissä loimuavat revontulet, kohoavat synkänmustat puut ja häilyvät metsän aavemaiset, hiljaiset varjot. Kaiken keskellä on emokarhu Umi pentueineen. Yksi pennuista, "Parka", on hieman erilainen kuin muut. Sillä ei ole karhumaisia käpäliä tai teräviä hampaita, mutta sitäkin enemmän kysymyksiä ja näyttämisen tarvetta. Emokarhun ja pennun myötä tutustutaan näsäviisaaseen, runoja laulavaan Sotkaan, metsän aavemaisiin varjohahmoihin sekä valtavaan Manaan (joka muistuttaa erehdyttävästi Henkien kätkemän Kasvoton-nimistä henkeä). Muinainen suomalainen mytologia sekoittuu karhumyytteihin, Kalevalan luomiskertomukseen ja laulun taikaan. "Parka" ja Mana, Oksi , s. 94