keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Mary McCarthy: Memories of a Catholic Girlhood

This is an example of 'story-telling'; I arranged actual events so as to make 'a good story' out of them. It is hard to overcome this temptation if you are in the habit of writing fiction; one does it almost automatically.

The most interesting thing about Mary McCarthy's autobiographical work, in my opinion, is not her tragic orphanhood and unhappy childhood among oppressingly religious relatives and grandparents, but rather her method of writing. The novel includes short stories and collections of anecdotes from McCarthy's early years and each one is followed by a brief commentary, analysing her writing methods and the process of remembering: the unreliability of memory and the fictionalisation of certain sections for the sake of filling gaps or dramatising.

Personally, I find it fascinating that an autobiographer (and especially someone who is also an author of fiction and a well-known novelist) is willing to elaborate and explain her personal writing technique so openly. She readily confesses that she does not remember everything and is not always sure what really happened, who is telling the truth and so on. She also reveals which parts in her autobiographical sections are fictional or simply events that "could have happened, but didn't really".

While some readers may find that this explicit, detailed honesty ruins their reading experience, it also reminds us that autobiographies cannot generally be treated in the same way as fictional novels. Usually they aim for a more-or-less realistic, historically accurate depiction of what really happened - a task which is obviously made more difficult by the subjective, selective and unreliable nature of memory, the impossibility of recalling, let alone telling "everything".

In Mary McCarthy's case, the problems of memory and reconstructing the past are even more concrete: both her parents died within days of each other when she was very young and her grandparents and relatives rarely spoke of them (or anything related to personal history for that matter). McCarthy attempts to wade her way through her childhood atmosphere of secrecy and silence to find out as much as she can about a past that she feels she doesn't truly possess and an identity with no concrete origins.

A fascinating book; anyone interested in autobiographies (reading or writing them) should read this! 

Mary McCarthy: Memories of a Catholic Girlhood. Penguin Books. 1957.

NY Times/Charles Poore: Memories of a Catholic Girlhood
Authors' calendar: Mary McCarthy

See also:

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Yhtäkkiä minä näin! Tai aistin koko olemuksellani kirkkaan siteen, joka yhdisti tämän sateenkaaren väreissä välkehtivän hetken toisiin hetkiin, jotka olin aikoinani saanut kokea: kaukaisen illan Charlotten kanssa, Kukuškan surumielisen vihellyksen ja pariisilaisaamun, joka minun mielikuvituksessani verhoutui aurinkoiseen sumuun, yöllisen hetken lossilla ensimmäisen rakastettuni kanssa, kun suuri matkustajalaiva nousi syleilevien vartaloidemme viereen, ja lapsuuteni illanistujaiset, jotka jo nyt tuntuivat kuuluvan toiseen elämään... Näin yhdistettyinä nuo hetket muodostivat yksityisen maailmansa, jolla oli ikioma rytmi, erityinen ilma ja aurinko. Melkein eri planeetan.

Andreï Makinen Ranskalainen testamentti nosti hänet kuuluisuuteen asuinmaassaan Ranskassa. Alun perin venäläissyntyisen kirjailijan romaani seuraa venäläisen pojan vaiheita lapsuudesta aikuisuuteen ja erityisesti hänen läheistä suhdettaan Siperiassa asuvaan ranskalaiseen isoäitiin. Kesävierailuilla isoäiti viihdyttää poikaa taianomaisilla kertomuksilla Ranskan sodista, Pariisin tulvista ja värikkäistä persoonista. Poika kasvaa kaksikieliseksi kahden maan kansalaiseksi.

Romaanin takakannen mukaan tarina perustuu kirjailijan omiin elämänvaiheisiin. Minäkertoja yrittää selvittää isoäitinsä, Charlotten, elämänvaiheita ja maalaa lukijalle kuvaa intohimoisesta, sydämellisestä naisesta. Charlotte on loistavasti rakennettu henkilöhahmo, moniulotteinen ja syvä. Kertojan ristiriitaiset tunteet tätä kohtaan tuntuvat todellisilta ja koskettavilta. Isoäitinsä elämäntarinan ohella kertoja luo samalla omaa identiteettiään kahden maan kansalaisena.

Romaanin kieli on kaunista, runollista ja aisteihin vetoavaa. Kirja tuntuu ammentavan inspiraationsa - monikulttuuriselle aiheelle sopivasti - sekä suurten venäläisten klassikoiden ympäristön ja ihmismielen liikkeiden kuvauksesta että historiallisten ranskalaisromaanien ylitsevuotavan tunteikkaasta ja rönsyilevästä kielestä.

Muistojen katkelmista, verkostoista ja mielikuvista rakennettu nostalgisen historiallinen romaani osoittaa kyyniselle nykylukijalle, että vielä nykyäänkin osataan jäljitellä suurten eurooppalaisten romaaniklassikoiden tyyliä ja tunnelmaa.

Andreï Makine: Ranskalainen testamentti. WSOY. 1996.
Ranskankielinen alkuteos: Le testament francais
Suomentaja: Annikki Suni

n&n 4/97 Kolumni: Ranskalainen testamentti
Kirja.fi: Ranskalainen testamentti

Katso myös nämä:

perjantai 7. marraskuuta 2008

Marja Björk: Posliini

Kurre kuunteli minua ja jutteli minulle enemmän kuin kotona kukaan. Hän oli minun ystäväni ja opetti minulle kaikenlaisia asioita, joista kotona ei kukaan tiennyt. Tänä kesänä olin oppinut spåran ja kakkuhaarukan ja tiesin, mikä on yökerho, vaikka Anita sanoi, että olen liian pieni tietämään yökerhoa, mutta Kurre kertoi kuitenkin. Yökerhossa oli pleipoi ja puputyttöjä. Kurre sanoi, että minun piti isona varoa pleipoita.

Marja Björkin esikoisromaani käsittelee vaikeaa asiaa, pedofiliaa. Aihe on jo itsessään niin suuri tabu, että yhteiskunnan kirjoittamattomissa säännöissä on hyvin tarkkaan määritelty, miten sitä ylipäänsä saisi käsitellä. Suuri osa ihmisistä on varmasti sitä mieltä, että olisi parempi kun ei käsiteltäisi ollenkaan. Mutta aiheesta vaikeneminen tai kiertoilmaisuin siitä puhuminen ei poista ongelman olemassaoloa tai sen vakavuutta.

Marja Björk ravistelee hieman pedofiliatabun häkin kaltereita tuomalla aiheeseen uudenlaisia näkökulmia. Posliini kertoo pohjoiskarjalaisen Jaanan lapsuudesta ja nuoruudesta. Oma perhe on köyhä; koti on väkivaltainen ja alkoholin kyllästämä paikka. Jaana pitääkin itseään onnekkaana ja onnellisena päästessään käymään rikkaan helsingintädin Anitan ja hänen miehensä Kurtin, eli Kurren, luona. Kurren aluksi viattomalta vaikuttanut kiintymys Jaanaan ylittää pian sallitun rajan.

Romaani eroaa monesta muusta saamaa aihetta käsitelleestä romaanista siten, että Kurt ei suinkaan ole suhteen ainoa aktiivinen osapuoli. Jaana tuntee saavansa Kurtilta sellaista läheisyyttä ja rakkautta, mitä hän ei kotoa ja omilta vanhemmiltaan koskaan voi toivoa. Jaanan eräänlainen seksuaalinen Tukholma-syndrooma hyväksikäyttäjänsä suhteen onkin lukijasta ehkä häiritsevämpää kuin itse hyväksikäytön kuvaus. Kokemusten negatiivisimmat vaikutukset tulevat esiin vasta pitkän ajan kuluttua.

Romaanin kerronta perustuu pitkälti dialogiin, joka on hyvin rikasta ja monipuolista. Osa henkilöhahmoista jää kuitenkin dialoginsa varjoon; sen takaa ei paljastukaan syvällisiä hahmoja, vaan ennalta-arvattavia karikatyyrejä.

Tarinaa pyritään kertomaan ensisijaisesti Jaanan lapsensilmien kautta: kaikkea Jaana ei ymmärrä vaan hän pelkästään raportoi näkemäänsä ja kuulemaansa. Vastuu lopullisesta tulkinnasta ja moralisoinnista jätetään pitkälti lukijan käsiin.

Marja Björk: Posliini. Like. 2008. 265 sivua.

Like: Posliini
Kiiltomato/Katja Kaukonen: "Särkyykö posliini?"
Wikipedia: Marja Björk

Katso myös nämä:

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari

Hullujen karkaamisesta ei ole huolta, koska he eivät ymmärrä tämän paikan lopullista tarkoitusta. Me, joilla päässä kulkevat kirkkaat ajatukset, tiedämme, että olemme tulleet tänne kuolemaamme odottamaan. Meitä ei kukaan siedä tavallisessa maailmassa silmissään, joten meidät pidetään piilossa lähimmäistemme häpeältä.

Tyhjien sielujen saari on Hanna Haurun esikoisromaani. Se on tyyliltään ja tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin Haurun varhaisemmat lyhytproosakokoelmat: inhimillisyydessään raadollinen, jopa inhorealistinen.

Romaani kertoo spitaalia sairastavasta naisesta, joka erotetaan vastasyntyneestä lapsestaan ja karkotetaan hullujen ja sairaiden saarelle. Saarella on lisäksi Pappi ja Sisaria, jotka hoitavat karkotettuja heidän viimeisinä kuukausinaan ennen väistämätöntä kuolemaa.

Kirjan Jumala on julma; luonto on kaunis ja voimallinen; ihmiset ovat elämänsä viime hetkilläkin omien alkukantaisten, seksuaalisten viettiensä orjia. Ihmisruumis on mätänevä, kauhistuttava, väliaikainen. Romaanin tarinasta paistaa läpi loputon lohduttomuus, kuoleman väistämättömyys ja ihmisen itsetuhoisuus, joka paljastuu juuri ennen loppua, kun ei ole enää mitään menetettävää.

Huolimatta kirjan rankasta aiheesta ja synkästä tunnelmasta, sen lukemisesta nauttii Haurun rikkaan ja kuvaavan kielen ansiosta. Kirjailija leikittelee väreillä, aisteilla ja tuntemuksilla. Monista yksittäisistä lauseista tulee mieleen akvarellimaalaus, esimerkiksi taivas on väriltään kuin mustikasta turskahtava mehu.

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari. Like. 2005. 160 sivua.

Kiiltomato/Ville Ropponen: "Ei vain synkkä sielunmessu"
Like: Tyhjien sielujen saari
Wikipedia: Hanna Hauru

Katso myös nämä: