keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Elina Hirvonen & Ville Tietäväinen: Näkymätön

Muut lapset leikkivät pihalla pareittain tai isoissa porukoissa, mutta hän keinuu yksin korkealle ja ajattelee pilviä ja lentämistä, millaista olisi olla lintu ja lentää kattojen yli. Mitä linnut tekevät, kun niillä on paha mieli?

Elina Hirvosen kirjoittama ja Ville Tietäväisen kuvittama Näkymätön kertoo kiusaamisesta ja ulkopuolisuudesta Kukka-nimisen avaruustytön kautta. Kukka ei haluaisi olla Kukka vaan Kapteeni, astronautti ja Avaruustyyppien johtaja. Muutenkin hän toivoo, että kaikki muuttuisi toisenlaiseksi: jos hän vain hymyilisi tarpeeksi ja olisi reipas, ehkä muut päiväkotilapset ottaisivat hänet mukaan leikkiinsä. Niin ei kuitenkaan käy: Et saa tulla, kuiskaa taas yksi, ja Me ei leikitä tyttöjen kanssa, sanovat pojat.

Kapteeni keinuu yksin pilviin asti ja pidättelee kyyneleitä. Vanhemmille ei voi kertoa, miksi vatsaan koskee ja öisin itkettää, koska heillekin voisi tulla paha mieli.


Näkymätön on viiltävän rehellinen, koskettava ja järkyttäväkin tarina siitä, miltä kiusatusta lapsesta voi tuntua. Ja mikä parasta: kirja ei vain kauhistele kiusaamista vaan tarjoaa myös lohtua ja ratkaisun tilanteeseen. Eikä ratkaisu ole suinkaan se, että Kapteeni kerää viimein rohkeutensa ja kertoo aikuisille kiusaamisesta (mihin moni pieni lapsi ei ihan oikeasti välttämättä pysty tai uskalla) vaan aikuiset näkevät tilanteen, ottavat ohjat käsiinsä ja keksivät ratkaisun. Lapsi voi luottaa siihen, että aikuiset ymmärtävät, lohduttavat ja auttavat.

Kirja herättelee myös lapsen empatian tunteita ja opettaa muiden huomioon ottamista sopivan konkreettisesti ja lapsentasoisesti: Jos jää aina muiden leikistä ulkopuolelle, se sattuu. Siitä ei tule sellaista haavaa, johon voi laittaa laastarin. Mutta siitä voi tulla näkymätön haava, joka paranee hitaasti.

Tietäväisen aina yhtä laadukas, herkkä kuvitus tukee tarinaa loistavasti. Kukka ei ole mikä tahansa suomalainen saparopäätyttö vaan itsekin avaruusolento, vihreä ja kolmisilmäinen. Kukan maailmassa kolme silmää on normi; lettujenkin päälle mansikkahillolla tehdyllä hymynaamalla on kolme silmää. Sen sijaan Avaruustyypit, Kukan mielikuvitusystävät, ovat kaksisilmäisiä ihmisiä. Tämäkin pistää hienosti lukijan pohtimaan sitä, kuka oikeastaan on ulkopuolinen ja erilainen, kun kaikki tarkastelevat maailmaa omista lähtökohdistaan käsin.



"Äiti, katso! Nyt se näyttää meidän hymynaamalta."
Omaan nelivuotiaaseen kirja upposi hyvin. Kirjassa on yksi vähän pelottavakin kohta: yöllä Kapteeni näkee pahaa unta, jossa hän seisoo alasti yksin keskellä päiväkodin pihaa muiden lasten ympäröimänä ja hänen kasvoistaan valuu mönjää (kuvassa Kapteenin kasvoja ei tosin näy). Tytärkin taisi hieman järkyttyä tästä kohdasta, mutta kommentoi vain vakavana: "Outoo." Hän kuunteli koko kirjan keskittyneesti läpi ja sitä on sittemmin luettu meillä hänen pyynnöstään useampaan kertaan. Tosin lapseni mielestä Kapteeni ei ole tyttö vaan poika, mutta mitä pienistä. :)


Mahtavaa, että Suomessa julkaistaan näin laadukkaita ja viisaita lastenkirjoja! Melkein sanoisin, että tämän pitäisi olla pakollista luettavaa jokaisessa päiväkodissa. Tämä on ehdottomasti yksi vuoden parhaista kuvakirjoista ja sopii hyvin pukinkonttiin päiväkoti-ikäiselle lapselle.

Krista kehottaa myös aikuisia tarttumaan kirjaan. Elma kehuu Tietäväisen kuvitusta, ja Taidekodissa toinenkin nelivuotias ihastui kirjaan.

Elina Hirvonen & Ville Tietäväinen: Näkymätön. Lasten Keskus. 2016. 31 sivua.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Lasten Keskus: Näkymätön
Kirjavinkit: Näkymätön

torstai 8. joulukuuta 2016

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija

Tarvittaessa hän oli vain varjo taustalla, mutta samanaikaisesti kaiken tarkasti huomioiva, oikealla hetkellä paikalle kiiruhtava, valppauden ruumiillistuma, jolla oli terävä tilannetaju ja joka puhui enemmän kuin auttavasti saksaa, italiaa, englantia ja tietysti ranskaa, sillä hän oli ranskalainen, hän oli mies, joka näki kaiken, oli huomaamaton, vaikka oli aina paikalla, mies, josta ei tiedetty juuri mitään.

Kuvitelkaa Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa: ikääntyvä kirjailija Gustav (joka ehkä perustuu jossain määrin Manniin itseensä) näkee venetsialaisessa hotellissa kauniin, nuoren pojan, josta tulee hänelle pakkomielle. Kuvitelkaa, miltä asetelma näyttää samaisen hotellin tarkkasilmäisen tarjoilijan näkökulmasta. Tarjoilijan, joka on yhtä tunnollinen omassa työssään kuin Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illan hovimestari Stevens, mutta jolla on myös tunteita tuota nuorta poikaa kohtaan.

Alain Claude Sulzer lainaa perusasetelman Mannilta, mutta oikeastaan kaikki muu tässä romaanissa on uutta: näkökulma, tapahtumapaikka, henkilöiden nimet ja juoni.

Romaani alkaa siitä, kun viisikymppisen, työlleen omistautuneen Ernesten postilaatikkoon tipahtaa kirje valtameren toiselta puolelta, Yhdysvalloista. Lähettäjä on Jakob, jonka kanssa Erneste työskenteli tarjoilijana sveitsiläisessä loistohotellissa parikymppisenä nuorukaisena. Kirjeen saaminen saa 30 vuoden takaiset muistot tulvimaan Ernesten mieleen, eikä hän edes uskalla avata kuorta kahteen päivään, koska hän nauttii muistoihin uppoutumisesta ja piinaavan odotuksen pitkittämisestä.

Lopulta Erneste kuitenkin lukee kirjeen ja saa tietää sen sisältämän pyynnön. Ensimmäistä kirjettä seuraa toinenkin, ja menneisyyden muistikuvat alkavat vainota Ernesteä.

Kirjailija itse kertoi Turun kirjamessuilla valinneensa tarjoilijan romaanin päähenkilöksi nimenomaan siksi, että tarjoilija on aliarvostettu hahmo: näkymätön, mutta usein läsnä; hiljainen tarkkailija. Itse lukiessa vähän petyin siihen, kuinka persoonaton ja lähes tylsä Erneste onkaan. Hän on yksin, muttei koe yksinäisyyttä; hän omistautuu työlleen, muttei ole kunnianhimoinen. Hänellä ei ole ystäviä tai harrastuksia, hän ei lue kirjoja eikä katso televisiota. Hän ei pidä yhteyttä sukulaisiinsa lukuun ottamatta yhtä serkkua, jonka hän tapaa kerran vuodessa. Hän on hiljainen, estynyt ja vakava, harmaan arkensa passivoima. Traaginen hahmo, josta on vaikea saada otetta ja vielä vaikeampi pitää. Oikeastaan vain yksi piirre - tai "taipumus", kuten sitä romaanissa hieman vanhanaikaisesti kutsutaan - erottaa Ernesten valtavirrasta, eli homoseksuaalisuus.

Stefan Moster & Alain Claude Sulzer Turun kirjamessuilla 2016
Kun nuoren Ernesten vuoristohotelliin saapuu tarjoilijanalku nimeltä Jakob, kokeneempi mies ottaa komean ja hurmaavan Jakobin siipiensä suojaan. Erneste päättää tehdä Jakobista täydellisen tarjoilijan, mutta huomaa pian ihailevansa ja tarkkailevansa suojattiaan entistä tiiviimmin. Jakobilla oli oikeus olla ihailtu ja rakastettu ja toisten tuijotuksen kohde. Hänen tapansa liikkua, puhua ja samalla unelmoida, kaikki tuo vaikutti Ernestestä niin kertakaikkisen täydelliseltä, mikään ei estänyt Jakobia kehittymästä huipputarjoilijaksi.

Ernesten ja Jakobin hotelliin majoittautuu kesäkuussa 1936 Julius Klinger, kuuluisa kirjailija, joka vastustaa Saksan uusia vallanpitäjiä. Hotelliin saapuu yhä enemmän juutalaisia, mutta Euroopan tapahtumat jäävät Ernesten, Jakobin ja Klingerin kolmiodraaman varjoon. Rakkaus on harvoin tasapainoista ja tasapuolista, saati sitten homoseksuaalinen rakkaus vuonna 1935, kun se oli vielä äärimmäisen kiellettyä ja salaista. Sulzer käsitteleekin romaanissa juuri tätä "vääränlaisen" rakkauden ja kiellettyjen tunteiden vaikutusta ihmisten elämään.

Sulzer mainitsi Turussa kirjansa olevan eräänlainen postuumi kädenojennus Thomas Mannille. Klingerin hahmo on tavallaan Thomas Mann, vaikka hän on myös monella tavalla erilainen. Sulzer antaa romaanissaan Mannin toteuttaa seksuaalisuuttaan sen sijaan, että tämä vain traagisesti jäisi ihailemaan kohdettaan kaukaa, kuten Mannin klassikossa.

Sulzerin Väärään aikaan vangitsi minut tarinallaan ja jätti vahvan muistijäljen; kirja on edelleen yksi parhaista, joita olen viime vuosina lukenut. Täydellinen tarjoilija ei yllä aivan sen tasolle (ja kansikin on - anteeksi vain - vieläkin rumempi), mutta se herättää paljon ajatuksia elämän rajallisuudesta, hukkaan heitetyistä mahdollisuuksista ja siitä, miten asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. Suomentaja Olli Sarrivaara on tavoittanut hienosti Sulzerin hieman vanhahtavan, rönsyilevän, verkkaisen kirjoitustyylin.

Bloggaajista ainakin Suketus on lukenut tämän.

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija. LURRA Editions. 2016. 256 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Ein perfekter Kellner
Suomentaja: Olli Sarrivaara 

LURRA Editions: Täydellinen tarjoilija
LURRA Editions: Alain Claude Sulzer
Savon Sanomat: Täydellinen tarjoilija