maanantai 27. lokakuuta 2014

Blogisynttärit ja kirjamessut samassa paketissa

Kirjanurkkaus on tänään virallisesti esikouluikäinen: tein ensimmäisen postaukseni tähän blogiin 27.10.2008, eli kuusi vuotta sitten. Matkalle on mahtunut mukaan paljon kaikenlaista, mutta ennen kaikkea enemmän tai vähemmän vaikuttavia kirjoja ja mahtavia lukijoita ja muita bloggaajia. Kiitos! :)

Neljännet Helsingin kirjamessutkin ovat takanapäin, ja tämän vuoden messumatkani oli kenties tähänastisista paras. Ensinnäkin kiitos siitä kuuluu messujen järjestäjille, jotka olivat tänä vuonna ottaneet kirjabloggaajat ihailtavan hyvin huomioon mm. bloggaajapassin muodossa. Muita kirjabloggaajia pääsi myös tapaamaan useammassa tilaisuudessa, joista kohokohta oli ehdottomasti WSOY:n ja Tammen järjestämä bloggareiden messubrunssi lauantaina 25.10. Tapasin puolisen tusinaa blogituttua, joista osan olen nähnyt viimeksi vuosi sitten edellisillä kirjamessuilla (!), ja vähintään saman verran uusia tuttavuuksia, joita en ollut ennen livenä nähnytkään.

Sanna Pelliccioni lukee Onni-poika menee mummolaan -kirjaa
Pääsin jututtamaan mm. Sanna Pelliccionia Onni-poika-kirjasarjan tiimoilta sekä Elias Koskimiestä, joka piti kiihkeän palopuheen kirjoittamisen ja bloggaamisen puolesta. :) Tapasin mm. myös Heikki Hietalan ja Paolo Giardanon, joista jälkimmäinen ilmoitti yllättäen tietävänsä, että etunimeni on englanniksi fairytale (hän ei suostunut paljastamaan, mistä moinen tieto juonsi juurensa). Lisäksi pääsin kuuntelemaan monia mielenkiintoisia kirjailijahaastatteluja ja keskusteluja, joista erityisesti Merete Mazzarellan kiehtova kuvaus Mary Shelleysta ja Frankenstein-romaanista jäi mieleen.

Elias Koskimies ja Ihmepoika
Jos pitäisi jostain antaa pientä miinusta, niin minusta lapsille tarkoitettu Tarinalaakso oli tänä vuonna pieni ja jotenkin keskeneräisen oloinen. Pieneen majaan mahtui tuskin puoliakaan halukkaista suosituimpien esiintyjien aikana; tilaa olisi ollut paljon isommallekin teltalle. Muutenkin lasten alue olisi voitu suunnitella huolellisemmin. Lapsiparkkia lukuun ottamatta aluetta ei oltu rajattu oikein mitenkään, siellä ei ollut mitään tekemistä pienemmille lapsille ja ne muutamat hassut pöytäryhmät näyttivät lähinnä koomisilta.

Mutta lopuksi se tärkein anti: ostin/sain muutaman kirjankin! ;)


Rehellisesti sanottuna kuvasta puuttuvat kokonaan lastenkirjat, ja oikeassa pinossa olevat Wodehouset ovat vaimoni antikvariaattilöytöjä. Lisäksi luettavien kirjojen listani kasvoi kummasti, kun aloin jossain vaiheessa oikein kirjoittaa muistiin bongaamiani kiinnostavia kirjoja ostettujen lisäksi.

Uskoni siihen ihanaan ja kamalaan tosiasiaan, että hyviä kirjoja on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehdi lukea, on kirjamessujen myötä vain vahvistunut.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tärpit Helsingin kirjamessuille


Helsingin kirjamessut alkavat huomenna, ja sen kunniaksi koko perheemme sonnustautuu huomisaamuna klo 7 toppavaatteisiin (katsoin juuri sääennusteen) ja suuntaa juna-asemalle matkatakseen täältä Itä-Suomen keskiöstä Pasilaan ja Messukeskukseen.

Olen kirjoittanut tätä blogia pian 6 vuotta (blogisynttärit lähestyvät!), vuodesta 2008 lähtien. Kirjamessuilla kävin ensimmäistä kertaa vuonna 2010 ja siitä lähtien olen käynyt siellä vuosittain, joten tämä on nyt neljäs kerta. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa messuilla oikein virallisesti bloggaajan roolissa. :)

Aiempien vuosien kokemusten perusteella olen oppinut ainakin sen, että vaikka ympyröisi siitä messuesitteestä pari tusinaa haastattelua ja keskustelua, niin käytännössä paikan päällä ehtii/jaksaa mennä korkeintaan kymmeneen. Tästä viisastuneena suuntaan tänä vuonna vain muutamaan aikataulutettuun tapahtumaan ja lopun aikaa aion nauttia päämäärättömästä kiertelystä ja antaa kävijävirran viedä mukanaan.

Tässä muutama tärppi jokaiseen päivään. Näihin yritän ainakin päästä paikalle:


to 23.10

14.00 - 14.30, Kullervo: Esikoiskirjailijoiden esittelyä, mm. Pajtim Statovci (Kissani Jugoslavia on minulla matkalukemisena mukana), Tommi Kinnunen (Neljäntienristeys), Anni Kytömäki (Kultarinta on yhä kesken) ja Nura Farah (Aavikon tyttäret).

15.30 - 16.00, Tarinalaakso: Sanna Pelliccioni lukee ääneen tuoretta Onni-poika menee mummolaan -kirjaansa. Tämä on pakollinen stoppi mukana kulkevan 2-vuotiaan takia. ;)

16.00 - 16.30, Stand Italia: Esittelyssä Goliarda Sapienzan romaani, Elämän ilo, joka kertoo "feministisestä, anarkistisesta, biseksuaalisesta Scarlett O'Harasta Sisiliassa".

17.00 - 17.30, Kullervo: Kriitikot vs. kirjabloggaajat. Luvassa on tapahtuman nimen perusteella vastakkainasettelua, mutta toivottavasti myös rakentavaa keskustelua kirjallisuuskritiikistä.

pe 24.10

12.00 - 12.30, Katri Vala: Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein. Tämäkin on matkalukemisena mukana ja vaikuttaa ensimmäisten sivujen perusteella todella kiehtovalta.

14.00 - 14.30, Kullervo: Lisää esikoiskirjailijoita, mm. Meri Kuusisto (Amerikkalainen) ja Sari Pöyliö (Pölynimurikauppias).

la 25.10 

12.00 - 12.30, Kullervo: Kirjailijat (mm. Mooses Mentula ja Markus Nummi) kertovat Frankfurtin kirjamessuista, joissa Suomi oli teemamaa.

16.30 - 17.00, Wine Corner: Esittelyssä Heikki Hietalan suomennettu esikoisromaani, Hotelli Tulagi, jonka juuri luin.

su 26.10

11.00 - 11.30, Wine Corner: Katja Jalkasen & Aino-Maria Savolaisen Linnasta Humisevalle harjulle esittelee kirjabloggaajien äänestämät 50 kaikkien aikojen parasta kirjaa.

12.30 - 13.00, Mika Waltari: Antti Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta, Risainen elämä, kiinnostaa paljon. Olin kuuntelemassa Heikkistä viime vuoden Kirjakantti-tapahtumassa, ja kirjailija osasi esittää asiansa niin hauskasti, että yleisö ulvoi naurusta!

Aion myös ehdottomasti piipahtaa kirjabloggaajien omalla pisteellä Boknäsin osastolla (6g85). Toivottavasti sieltä löytyy vanhoja ja uusiakin tuttavuuksia. :)

Nähdään messuilla!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Heikki Hietala: Hotelli Tulagi

Minä kaipaan sitä vuoden -38 ruohoa, mutta sitä ei enää ole, eikä mikään sen jälkeen kasvanut ruoho ole samanlaista, ei edes sillä samalla takapihalla. Sinun pitää lakata haikailemasta niitä jalanjälkiä, ne ovat olemassa enää sinun muistoissasi, ja jos lähdet etsimään niitä entisestä paikasta, kärsit vain entistä enemmän.

Heikki Hietalan esikoisromaanilla on mielenkiintoinen kirjoitus- ja julkaisuhistoria, ja osittain siitä syystä kiinnostuin kirjasta. Alun perin englanniksi kirjoitetun kirjan kirjoittamiseen meni yhteensä 12 vuotta kirjailijan muiden töiden ohella. Hietala latasi valmiin tekstin kirjailijoiden ja sellaisiksi haluavien Authonomy-verkkosivustolle, jossa se herätti runsaasti kiinnostusta ja positiivista huomiota. Lopulta eräs pienkustantamo päätti julkaista sen vuonna 2010, ja suomennos ilmestyi tänä syksynä.

Hotelli Tulagi kertoo Jack McGuiresta, entisestä toisen maailmansodan hävittäjä-ässästä. Sodan jälkeen Jack ei monen muun sotilaan tavoin pysty enää palaamaan takaisin entiseen elämäänsä vaan palaa sodasta tuttuihin maisemiin Tyynellemerelle ja perustaa hotellin Salomonsaarille. Hotelli tuntuu vetävän puoleensa muitakin eksyneitä sieluja, jotka nostavat Jackin tunteet ja muistot pintaan. Kirjassa viivytäänkin pitkissä takaumissa Jackin sodanaikaisessa lentotukikohdassa ja hävittäjän ohjaamossa.

Kuvaukset ilmataisteluista ovat henkeäsalpaavan jännittäviä. Hävittäjien äkkiliikkeet ja ilmataistelun nopeat käänteet ovat varmasti haastavaa kuvailtavaa tekstin muodossa, mutta Hietala onnistuu siinä taitavasti. Jotkut eivät pidä taistelukohtauksista kirjoissa tai elokuvissa, mutta minä olen niitä kummajaisia, jotka ihailevat sujuvasti kuvailtua taistelun melskettä. Lisäksi kirjailijalla on selvästi vankka tietämys lentokoneista, lentämisestä ja Tyynenmeren alueesta toisessa maailmansodassa, joten voisin kuvitella että myös ilmailuharrastajat ja sotahistoriasta kiinnostuneet saavat kirjasta paljon irti.

Sen sijaan romaanin romanttinen juonikuvio on minusta hieman kömpelö. Heti kirjan alussa hotelliin saapuu nimittäin Kay, Jackin edesmenneen taistelutoverin, Donin, vaimo. Jack ihastuu Kayhin välittömästi, eikä nainen itsekään viitsi esittää kovin vaikeasti tavoiteltavaa vaan kapsahtaa rujon lentäjän kaulaan heti ensimmäisen dramaattisen rajuilman innoittamana. En pitänyt Kayn lapsellisuudesta lainkaan. Tuntui siltä, että romaanin ensimmäisten 50 sivun aikana hän enimmäkseen vain näytti hyvältä samalla, kun hihitteli, naureskeli ja kerran jopa "kihersi" miesten puheille.

Alun jälkeen tarina parani minusta huomattavasti. Jackin hotellinpitäjän elämään on ripoteltu runsaasti takaumia lapsuudesta maatilalla, lennokkiharrastuksesta ja haaveista ryhtyä lentäjäksi. Kirja kertoo myös sodasta, taistelusta ja erityisesti taistelutoveruudesta. Jackin ja Kayn suhdetta vahvemmin esille nousee Jackin ja Donin kumppanuus hävittäjälentäjinä; heidän välillään vallitseva vankka luottamus, huumori ja Donin rento elämänasenne. Tuntui, että tutustuin kirjan edetessä paremmin Doniin kuin päähenkilö Jackiin - tai ehkä vain pidin Donista enemmän! Minusta Kay ei olekaan se, joka pistää Jackin maailman sekaisin, vaan ennemminkin Donin ja sodan muistot. Viimeiset 50 sivua menivät taas minusta hiukan melodramaattisuuden puolelle, vaikka jännitin aidosti sitä, kuinka Jackin käy.

Hotelli Tulagi on visuaalisesti kaunis, toimintaa täynnä oleva kertomus taistelutoveruudesta, kipeistä muistoista ja oman tien etsimisestä. Ennen kaikkea se kertoo rakkaudesta lentämiseen. Sekä Maija että Linnea ovat blogeissaan maininneet, että kirjan lukeminen muistuttaa elokuvan katsomista. Kumpikin myös enimmäkseen piti kirjasta (heidän blogejaan onkin siteerattu romaanin kansiliepeessä). :) Satu Kontisen suunnittelema kansi on minusta kaunis ja sopii romaanin nostalgiseen tunnelmaan.

Hotelli Tulagista keskustellaan Helsingin kirjamessuilla lauantaina 25.10 klo 16.30 (Wine Cornerissa).

Heikki Hietala: Hotelli Tulagi. Sitruuna Kustannus. 2014. 360 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Tulagi Hotel
Suomennos: Seppo Raudaskoski
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Sitruuna Kustannus: Hotelli Tulagi
Sitruuna Kustannus: Heikki Hietala
TulagiHotel.com [englanniksi]

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin

Hyljeksintä satuttaa enemmän kuin kepiniskut, jotka murskaavat loppujen lopuksi vain ruumiin, eivät sielua. Syrjintä jättää ihmiseen näkymättömän arven, joka ei katoa koskaan ja jonka kanssa on opittava elämään ja selviämään.
Sillä heidän tahtoaan ei voi nujertaa.

Odotukseni tätä romaania kohtaan olivat etukäteen korkealla jo hauskan nimen ja silmiinpistävän kannen takia. Ranskalaiskirjailijan esikoisromaania on hehkutettu sekä sen kotimaassa että niissä kymmenissä maissa, joiden kielille se on jo ehditty kääntää.

Ajatušatru-niminen, intialainen fakiiri matkustaa Ranskaan mielessään vain yksi päämäärä: Ikea, jossa myydään Frållenöpik-piikkimaton uusinta mallia. Taikurina ja silmänkääntäjänä kyseenalaista mainetta niittänyt fakiiri joutuu kuitenkin Euroopassa melkoiseen pyöritykseen, joka alkaa siitä, kun hän piiloutuu yöksi erääseen vaatekaappiin Ikeassa. Laittomaksi siirtolaiseksi epäilty fakiiri matkustaa milloin rekan perävaunussa, milloin Louis Vuittonin matka-arkussa, milloin roomalaisessa kuumailmapallossa, ja oppii matkan varrella paljon ihmeellisiä asioita eurooppalaisista ja erityisesti heidän tavastaan käsitellä siirtolaisia.

Romaanin huumorin takana piilee masentava totuus maailman epätasa-arvosta: toisilla ei ole varaa ruokaan; toiset käyvät valitsemasta kymmenestä eri salaattiottimesta tai jalkalampusta itselleen sopivan. Toiset lentävät lentokoneen 1. luokassa Espanjaan aurinkolomalle samalla kun toiset piiloutuvat henkensä kaupalla lentokoneen ruumaan paremman elämän toivossa.

"Happiness is being on the way" lupaavat Ikean pinssitkin
Puértolas on uskaltanut lähestyä jopa Välimerellä ajelehtivia, täyteen ahdettuja siirtolaisten veneitä huumorin keinoin, mikä on hieman hämmentävää, kun ihmiskohtalot ovat todellisuudessa karmeita ja traagisia. Huumorin ja siirtolaispolitiikkaa kritisoivan asenteen yhdistelmä ei minusta täysin toimi vaan molemmat lähestymistavat syövät toisiaan. Puértolas osaa kirjoittaa hauskasti, mutta kärjistykset vievät pohjaa ja uskottavuutta siirtolaisten aseman kritisoimiselta - aivan kuin kirjailija naureskelisi heidänkin pyrkimyksilleen, mikä ei varmasti ole tarkoitus.

Välillä Puértolas heittäytyy vakavaksi ja kriittiseksi, ja silloin tyyli muuttuu lähes paasaavaksi ja liiankin alleviivaavaksi:

Miksi toiset syntyvät tänne ja toiset sinne? Miksi toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään? Miksi toiset saavat elää, ja toisilla, aina niillä samoilla, ei ole muita oikeuksia kuin vaieta ja kuolla?

Isoja kysymyksiä, mutta muuten humoristisessa satiirissa ne tuntuvat irrallisilta, aivan kuin ne olisivat eksyneet väärään paikkaan.

Kunnon farssin tavoin kirjassa luotetaan uskomattomiin yhteensattumiin, stereotypioihin ja kärjistyksiin. Romaani on kyllä viihdyttävä ja nopealukuinen, mutta huumorin ja vakavan aiheen liitto ei minusta täysin toimi. Kirja ei siis yllä minkään Little Been tarinan tasolle, vaikka siirtolaisuutta ja juurettomuutta käsitellään tässäkin. Myös romaanin loppu herättää ristiriitaisia tunteita, koska siinä annetaan ymmärtää, että raha tuo onnea ja on ratkaisu kaikkeen. Jää vähän hämäräksi, onko kirjailija aivan tosissaan vai onko loppuratkaisukin kriittinen kannanotto länsimaiseen kulutushysteriaan.

Puértolasilta ilmestyy näköjään tammikuussa 2015 toinen romaani, joka kantaa vaikuttavaa nimeä La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la Tour Eiffel ("Pikkutyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven"). Jään odottelemaan suomennosta... :)

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin. Otava. 2014. 221 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: L'extraordinaire voyage du fakir qui était resté coincé dans une armoire Ikea
Suomentaja: Taina Helkamo
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Otava: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
Otava: Romain Puértolas
Kirjavinkit: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
HS: "Fakiiri vie lukijaa kuin pakettia ostoskärryssään"

tiistai 7. lokakuuta 2014

Nobelit ja Bookerit

Todennäköisesti torstaina 9.10 julkistetaan tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Veikkauksia tämänkertaisesta voittajasta voi heittää vielä huomiseen asti Tarukirja-blogissa, jossa on myös arvonta.

Täytyy myöntää, että itseäni kiinnostaa enemmän 14.10 julkistettava Booker-palkinnon voittaja. Olen huomannut, että monet Booker-palkintoehdokkaat ja -voittajat sopivat juuri minun kirjamakuuni. Tähän liittyy myös ikuisuusprojektini, eli Booker-haaste, jossa luen Booker-palkittuja romaaneja. Aloitin urakan jo vuonna 2011 ja se jatkuu yhä - hitaasti, mutta varmasti. :)

Viime vuonna Booker-palkinto meni uusiseelantilaiselle Eleanor Cattonin romaanille The Luminaries (suom. Valontuojat), joka on muuten palkinnon historian pisin palkittu romaani.

Tänä vuonna palkintokriteerit muuttuivat, mikä aiheutti paljon keskustelua ja myös soraääniä. Aiemmin Booker-palkinto myönnettiin teokselle, jonka kirjoittaja oli kotoisin ns. Kansanyhteisöstä, Irlannista tai Zimbabwesta. Nyt palkinto avattiin siinä mielessä maailmanlaajuiseksi, että kirjailija voi olla kotoisin mistä tahansa maasta, kunhan teos on kirjoitettu englanniksi ja julkaistu myös Iso-Britanniassa. Käytännössä siis esim. aiemmin kilpailun ulkopuolelle jääneet amerikkalaiskirjailijat pääsivät nyt ensimmäistä kertaa mukaan.

Heinäkuussa julkaistiin ns. longlist, jolla oli 13 palkintoehdokasta. Kovin angloamerikkalaista meno on tänä vuonna: 6 ehdokkaista on brittejä, 4 amerikkalaisia, 2 irlantilaisia ja 1 australialainen.

Syyskuussa julkistettiin shortlist, jolle pääsi kuusi kirjaa:

Joshua Ferris - To Rise Again at a Decent Hour


Ferris kuuluu palkinnon historian ensimmäiseen kahteen amerikkalaiskirjailijaan, jotka saavat kilpailla voitosta. Romaani kertoo New Yorkissa asuvasta hammaslääkäristä, joka huomaa jonkun luoneen Facebook-sivun ja Twitter-tilin hänen nimellään. Tämä aiheuttaa tietenkin identiteettikriisin. Kirja ei ole ollut kovin suosittu lukijoiden keskuudessa muihin ehdokaskirjoihin verrattuna, ainakaan jos Goodreadsin ja LibraryThingin arvosanoja on uskominen. Joshua Ferrisin suomennettu novelli löytyy muuten yllätten Granta 2: Outo -kirjasta.

Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North



Toiseen maailmansotaan, japanilaiselle vankileirille sijoittuvan rakkaustarinan päähenkilö on australialainen lääkäri. Tämä taas on ehdokaskirjoista kenties kehutuin ja pidetyin lukijoiden keskuudessa.
EDIT: Flanaganin romaani voitti kuin voittikin Bookerin!


Karen Joy Fowler: We Are All Completely Beside Ourselves


Fowler on ehdokaskuusikon toinen amerikkalainen. Romaanissa ainoaksi lapseksi jäänyt Rosemary kertoo kadonneen siskonsa tarinan. Romaanin rakenne kuulostaa mielenkiintoiselta: tarina alkaa lopusta ja palaa alkuun - kahdesti. Mitä se sitten tarkoittaakaan... Karen Joy Fowler on suomalaislukijoille tuttu nimi ehkä Jane Austen -lukupiiri -nimisestä kirjasta.

Howard Jacobson: J


Jos ensimmäisten kolmen ehdokaskirjan nimet olivat pitkiä, niin tämä on sitäkin lyhyempi. Jacobson voitti Booker-palkinnon vuonna 2010 romaanilla The Finkler Question (ei suomennettu). J on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa menneisyyden katastrofista vaietaan. Booker-palkintoja on ennenkin myönnetty kahdesti samalle kirjailijalle; viimeksi Hilary Mantelille vuosina 2009 ja 2012.

Neel Mukherjee: The Lives of Others


Kalkuttaan vuoteen 1967 sijoittuva romaani kertoo poliittisesta aktivismista ja sen vaikutuksista yhden perheen elämään.

Ali Smith: How to be Both


Kuvaksen perusteella Smithin uusin romaani kuulostaa samantyyliseltä kuin Oli kerran kello nolla: haastava rakenne ja tyyli, joka rikkoo genrerajoja ja kyseenalaistaa fiktion ja faktatiedon suhteen. Romaani sijoittuu sekä renessanssin aikaan 1460-luvulle että 1960-luvulle. Yhdistävänä tekijänä aikakausien välillä on taide. Smith on kestoehdokas Booker-listoilla; olisiko nyt jo hänen vuoronsa voittaa?

Nämä ehdokkaat kilpailevat siis viikon päästä jaettavasta palkinnosta. Jännä nähdä, kuka voittaa... :)

The Man Booker Prizes

maanantai 6. lokakuuta 2014

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille

Hannu ja Kerttu. Aino ja Joukahainen. Sisko ja sen veli.
He asuivat vanhemmilta perityssä rintamamiestalossa Imatralla.
Vanhemmat olivat kuolleet liikenneonnettomuudessa jo vuosia aiemmin, ja sisko veljineen oli saanut tulla toimeen omin päin. Olihan se sujunut, kyllä he osasivat hakea rahaa sosiaalitoimistosta, käydä töissäkin silloin tällöin ja syyllistää sukulaisia tarpeen tullen.

Sari Peltoniemen aikuisten satukirja pääsi heti tbr-listalleni, kun luin kuvauksen siitä syksyn kirjakatalogeista. Viisitoista satua sisältävä kokoelma tuli ahmittua hetkessä. Enpä muista, milloin olisin viimeksi lukenut satuja - saati mitään näin viihdyttävää ja riemastuttavaa!

Kirjailija kuvailee itse teoksen loppusanoissa, kuinka hän on lapsesta saakka pitänyt lennokkaista, mielikuvituksellisista saduista enemmän kuin realistisesta lastenkirjallisuudesta. Kirjan idea lähti siitä, että hän halusi tuoda rakkaat, vanhat suomalaiset sadut uudella tavalla esiin. Tavoitteena oli säilyttää satujen henki ja rakenne, mutta kertoa ne omaäänisesti siten, että niistä nousee esiin yllättäviäkin uusia piirteitä. Kirjailija esittää lopuksi hienon toiveen: "Toivon, ettei satuja pelätä, vaikka ne ovat kummia ja kurittomia."

Kummia ja kurittomia kokoelman sadut todella ovat, mutta sitäkin kiehtovampia. Kaikissa on tunnistettavia piirteitä perinteisistä saduista: puhuvia eläimiä, ilkeitä äitipuolia ja kauniita prinsessoja... Sekaan on kuitenkin ripoteltu moderneja yksityiskohtia kiinteistönvälittäjistä Tupperware-astioihin ja luomuviljelystä maastoautoihin.

Joskus tällainen nykyaikaistaminen saattaa tuntua päälleliimatulta ja teennäiseltä (kuten se minun mielestäni oli esim. Johanna Sinisalon Sankareissa, joka tuo Kalevalan hahmot nykyaikaan). Peltoniemi onnistuu kuitenkin taitavasti tasapainottelemaan perinteisen sadun ja nykyaikaisen maailman välimaastossa. Tuloksena on lumoava spefi-hybridi, joka on kirjoitettu pilke silmäkulmassa.

Ehkä tarinoiden vetovoiman salaisuus piileekin siinä, että kaikissa on tuttuja ja turvallisia sadun piirteitä, joiden symboliikan lukija ymmärtää heti. Toisaalta niissä on myös jotain uutta ja yllättävää, joka pitää lukijan varpaillaan. Perinteisen sadun malliin ei voi täysin tuudittautua, vaikka onnellinen loppu onkin usein taattu.

Taianomainen kokoelma pistää varmasti mielikuvituksen liikkeelle. Yksi parhaista kotimaisista uutuuksista, joita olen tänä vuonna lukenut!

Peltoniemen satuja on luettu myös mm. Marissan, Askon ja Maijan blogeissa.

18.10 on muuten valtakunnallinen Satupäivä.

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille. Atena. 2014. 136 sivua.

Peltoniemi.info
Atena: Miehestä syntynyt
Kirjavinkit: Miehestä syntynyt

perjantai 3. lokakuuta 2014

Syyskuun luetut



Syyskuussa tuli luettua tuoreempaa kirjallisuutta: kaikki luetut kirjat ovat ilmestyneet tänä vuonna, suurin osa aivan äskettäin.

Syyskuun luetut:
Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Yann Martel: Beatrice ja Vergilius
Hippo Taatila: Isipappablues
Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin 

Sari Peltoniemen Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille oli positiivinen yllätys. Perinteisten satujen ja mytologioiden tuominen nykyaikaan voi tuntua teennäiseltä ja kömpelöltä, mutta Peltoniemen kokoelma oli oivaltava ja viihdyttävä.

Nura Farahin Aavikon tyttäret yllätti myös. Odotin maahanmuuttajatarinaa, mutta sainkin oppitunnin Somalian kulttuurista ja historiasta. Rohkea, voimakas ja tunteita herättävä kirja.

Yann Martelin allegorinen Beatrice ja Vergilius, eli Piin elämän isän vasta toinen suomennettu romaani, herätti ristiriitaisia tunteita. Enpä muista, milloin olisin viimeksi ärsyyntynyt ja turhautunut mihinkään kirjaan näin paljon. Enkä toisaalta muista, milloin viimeksi jokin kirja olisi vetänyt maton jalkojeni alta niin sukkelaan kuin tämä...

Hippo Taatilan riemastuttavasta Isipappabluesista kirjoitin jo täällä.

Romain Puértolasin Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin nosti odotukset korkealle pelkästään nimensä, kansiensa ja yleisen hypetyksen takia. Vähän kyllä petyin tarinaan, joka kyllä imi mukaansa, mutta jäi loppujen lopuksi aika pinnalliseksi.

Täyspitkiä arvioita näistä seuraa myöhemmin. Tällä hetkellä luvun alla on (vihdoin) Anni Kytömäen Kultarinta. Haluaisin vetäytyä viikonlopuksi jonnekin erämökkiin ruskametsän keskelle lukemaan sitä, mutta erämökin virkaa saa tällä kertaa toimittaa vain oma lähiöasunto ja ruskan roolin saa esittää etupihan pihlaja. :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Vive la France! -haastekoonti


Annamin järjestämä Vive la France! -haaste päättyy tänään. Saavutin tavoitteeni, eli sinisen raidan Ranskan lipusta vaatimattomalla kahdella kirjalla:

Anne-Sophie Brasme: Henkäys
Jean Echenoz: Pianossa

Kumpikin kirja ja kirjailija oli ennestään minulle tuntematon, joten löysin haasteen kautta uusia kirjallisia tuttavuuksia. Brasmen synkkä nuortenkirja kertoo tuhoisasta ystävyyssuhteesta, ja Echenozin romaani pianistin kuolemanjälkeisestä elämästä. Brasmen kirjassa minua vaivasi töksähtelevä suomennos, Echenozin kirjassa taas tarinan imu heikkeni ja vauhti hiipui loppua kohden häiritsevän paljon. Kumpikaan ei siis jäänyt mieleen erityisen loistavana teoksena, mutta oli mukavaa laajentaa lukurepertuaaria uusiin nimiin. :)