sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

Pakolaiset olivat kuivia herneitä. Heitä suojanneen pussin hajottua herneet olivat vierineet pitkin maapallon pintaa kuka mihinkin rakoon. Hän oli vaimoineen päätynyt Helsinkiin, jossa jokainen joulu juurrutti Suomeen syvemmin.

Kiinnostuin Marjut Helmisen Appelsiinilehdosta jo alkuvuodesta, kun luin kustantamon esittelyn kirjasta. Helmisen esikoisromaani "sukeltaa arkeen sodan oloissa, pakolaisuuteen, haluun auttaa ja autetun tuntoihin". Vaikka Israelin ja Palestiinan konfliktista on kirjoitettu yllin kyllin, kirja lupailee tuoretta näkökulmaa aiheeseen.

Sini Aho-Rabbo on kokenut kirurginen sairaanhoitaja ja pitkän linjan avustustyöntekijä, joka on matkustanut ympäri maailman kriisialueita auttamassa sodan uhreja. Sini on omalla tavallaan "rikki", ja hänen menneisyytensä tekee hänestä kenties hieman arvaamattoman, jopa uhkarohkean. Hän lähtee Palestiinaan koulutustehtäviin, mutta Gazan kriisin yltyessä hän päätyykin sairaalatyöhön.

Sinin matkaa seuraa Suomesta käsin Fuad, jo sylivauvana Palestiinasta paennut ja sittemmin Suomeen perheensä kanssa asettunut taksinkuljettaja. Fuadin suku on hajonnut ympäri maailmaa; isä asuu uuden vaimonsa kanssa Beirutissa, Libanonissa. Fuadilla ei ole omakohtaisia muistikuvia Palestiinasta, mutta silti hänellä on tunne, että "hänenhän siellä olisi pitänyt olla, hänen olisi kuulunut nähdä paikat, joista Sini kertoi, haistaa tuoksut, kuulla kaikki äänet ympärillä. Se oli hänen maansa."

Kun sota tai konflikti jatkuu tarpeeksi kauan, siitä tulee ainakin sitä ulkopuolelta seuraaville ihmisille kammottavan tavanomaista ja arkipäiväistä. Gazan ja Länsirannan saarrot, pommitukset, miehitykset ja siirtokunnat ovat vain sanoja. Fuadkin ihmettelee, kuinka helppoa on nähdä loukkaantuneiden ja kuolleiden siviilien luettelot vain kylminä numeroina. Silti lukujen takana on "tuhansien yksittäisten ihmisten kokema tuska".


Sini katoaa ja samalla hänen tarinansa jää taka-alalle, kun Fuadin matka entiseen kotimaahansa nousee keskiöön. Fuadilla on kaksi tehtävää: löytää Sini ja löytää isän toiveesta suvun appelsiinilehto, siirtokunnan sisälle jäänyt. Vaikka tunteilevaan nostalgiaan olisi tässä vaiheessa helppo sortua, Helminen välttää sen taidokkaasti. Ei "kotiinpaluu" lähes koko ikänsä muualla asuneesta palestiinalaisesta välttämättä niin kovin mullistavalta tunnu.

Kirjasta tuli mieleen Susan Abulhawan Jeninin aamut, joka myös kertoo samaisesta konfliktista ja sitä paenneista ihmisistä. Abulhawan romaani on paljon rankempi ja surullisempi kuin tämä. Näkökulma on kuitenkin sama, tuttu mustavalkoinen: palestiinalaiset ovat uhreja ja juutalaiset sadisteja. Ei siis mikään tuore näkökulma, vaikka kustantamon kuvauksessa niin väitetäänkin.

Silti tarina koukutti ja kosketti. Helminen, toimittaja ammatiltaan, kirjoittaa sujuvasti ja tuntee selvästi aiheensa erinomaisesti. Juoni etenee loogisesti useista aikatasoista huolimatta. Sinistä ja Fuadista paljastuu uusia, yllättäviä asioita pitkin kirjaa. Sini vaikuttaa aluksi melko yllätyksettömältä tapaukselta, vaikka hänellä onkin synkkä salaisuus. Mutta kirjan edetessä hän muuttuu yhä omituisemmaksi ja etääntyy lukijasta, kunnes hänestä ei oikein saa mitään otetta. Fuad taas vaikuttaa alussa lähinnä passiiviselta sivustakatsojalta, mutta kirjan loppupuoli on kerrottu täysin hänen näkökulmastaan.

Leena Lumi sai jo etiäisen, että Appelsiinilehto on tämän vuoden Finlandia-ehdokkaana. Paulan mielestä kirja avaa monta ikkunaa aiheeseensa. Kristan mielestä Appelsiinilehto erottuu muista sota-alueelle sijoittuvista kirjoista nimenomaan sen vuoksi, että sen on kirjoittanut suomalainen kirjailija. Kaisa Reetta kiittelee Helmistä siitä, ettei hän eksotisoi tai mystifioi kirjan tapahtumapaikkaa tai tarinaa liiaksi (olen samaa mieltä!). Arja suosittelee kirjaa esimerkiksi sotien syitä pohtiville, vapaaehtoistyöntekijöille ja nojatuolimatkailijoille.

Marjut Helminen: Appelsiinilehto. Minerva. 2016. 283 sivua.

Minerva: Appelsiinilehto
Savon Sanomat: Appelsiinilehto

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesälukumaraton 2016


Minäkin starttaan Blogistanian kesälukumaratonille jo tämän päivän puolella, koska tiedän tuijottavani huomisiltana mieluummin jalkapallofinaalia kuin kirjan sivuja.

Tämä on neljäs kerta, kun osallistun lukumaratoniin. Vuoden 2013 kesälukumaratonissa luin vuorokauden aikana yhteensä 587 sivua ja vuonna 2014 lähes saman verran, eli 580 sivua. Viime vuonna lukeminen ei ottanut sujuakseen ja saldoksi jäi 207 sivua. Pyrin tänä vuonna taas vähintään 500 sivuun. Poikkean aiempien vuosien teemastani lukea pelkästään alle 200-sivuisia kirjoja ja valikoin maratonkirjat vapaasti. Lukupino maratonia varten näkyy yllä olevassa kuvassa.


klo 19.00
Lukumaraton alkaa Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö -romaanilla, josta muistan lukeneeni useammankin ylistävän arvion. Istun takapihan puutarhatuolilla lukemassa tyttären kiikkuessa ja leikkiessä hiekkalaatikolla. On aika koleaa ja itikat kiusaavat, mutta Fletcherin runsaan yksityiskohtainen kerronta vie mukanaan.
Sivuja luettu: 46

klo 00.20
Leipävanukasta, teetä, sylissä kehräävä kissa ja kansien välissä rehottava walesilainen luonto. Ilta pimenee ja kirja sen kuin paranee. :)
Sivuja luettu: 206

klo 10.45 
Aamu alkoi klo 8 kahvilla, keitetyillä kananmunilla ja Emma Donoghuen The Woman Who Gave Birth to Rabbits -tarinakokoelmalla. Teokseen sisältyy 17 kummaa tarinaa, joissa fiktio ja faktat sekoittuvat. Tarinat perustuvat outoihin tai ihmeellisiin tapauksiin, joihin Donoghue on kirjallisen uransa aikana törmännyt; lähteinä on käytetty kirurgien tapauskertomuksia, oikeudenkäyntiasiakirjoja, balladeja, uskonnollisia lehtisiä, maalauksia ja jopa luurankoa. Erikoista ja kiehtovaa.
Sivuja luettu: 307


klo 15.55
Muu perhe sai houkuteltua minut mukaan shoppailemaan, mutta varastin itselleni lukuhetken kauppakeskuksen leikkialueen penkeillä. :) Kohta pitäisi lähteä sukuloimaan, joten näinköhän saan 500 sivua täyteen ennen kello 19...
Sivuja luettu: 361

 
klo 23.00
Maraton päättyi osaltani jo 4 tuntia sitten, nyt pikainen yhteenveto finaalin puoliajalla. Aivan en 500 sivun tavoitteeseen päässyt, vaikka otinkin loppukirin. Silti Donoghuen kirja jäi vielä vähän kesken. 
 
Sivuja luettu maratonin aikana yhteensä: 429
Kirjat: Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö ja Emma Donoghue: The Woman Who Gave Birth to Rabbits (jäi vielä kesken)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Sateenkaareva tusina


Pride-viikon kunniaksi ja Kirjasfäärin Taikan tämän päivän Hesarissa olleen sateenkaariromaaneista kertovan jutun innoittamana ajattelin itsekin listata blogissa muutaman sateenkaarevan kirjasuosituksen. Olen jo aiemmin yhdistänyt kirja- ja listahulluuden sekä sateenkaarikansaan kuulumisen pitämällä täällä listaa koti- ja ulkomaisesta hlbtq-kirjallisuudesta, ja tässä siitä tusinan verran lukusuosituksia:

Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat (WSOY 2009)
Kairolaisessa kerrostalossa elää sulassa sovussa (tai ainakin melkein) egyptiläisen yhteiskunnan koko kirjo hurskaista aviomiehistä muotia seuraaviin homoihin, perheenäideistä prostituoituihin.

Marja Björk: Poika (Like 2012)
Tyttönä syntynyt Make on pienestä pitäen kokenut olevansa poika, mutta äidillä on vaikeuksia hyväksyä asiaa. Perustuu kirjailijan oman perheen tarinaan.

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla (Gummerus 2001)
New Yorkiin sijoittuva kolmiodraama, josta kehittyy koskettava kuvaus apilaperheen elämästä.

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö (Otava 2000)
Vastikään elokuvana maailmaa ihastuttanut tarina tanskalaisesta Einar Wegeneristä, jolle tehtiin yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkauksista.

Hervé Guibert: Ystävälle joka ei pelastanut henkeäni (Tammi 1991)
Karun rehellinen omaelämäkerrallinen teos hiv-positiivisuudesta aikana, jona sairautta ei vielä ymmärretty lainkaan.

Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (Basam Books 2010)
1900-luvun alussa kielletty kirja naisten välisestä rakkaudesta on klassikko.

Emma Juslin: Frida ja Frida (Teos & Söderströms 2008)
Isosiskon tyttöystävä pistää suomenruotsalaisen perheen 13-vuotiaan tytön elämän sekaisin.

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016)
Transsukupuolisesta Peetusta kertova nuortenkirja.

Inka Nousiainen: Kaksi kevättä (Otava 2001)
Pieni, herkkä romaani tanssista, rakkaudesta ja kahden nuoren naisen välisestä suhteesta.

Dan Rhodes: Kulta (Sammakko 2008)
Walesilaiseen pikkukylään sijoittuva romaani imaisee mukaansa ja järkyttää lopussa.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Monitulkintainen romaani sukupuolesta, seksuaalisuudesta, sodasta ja identiteetistä.

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan (Lurra Editions 2012)
Yksi hienoimmista isän ja pojan välisen suhteen kuvauksista, jonka olen koskaan lukenut.