perjantai 27. elokuuta 2010

Lukutoukkien ryntäys

Joensuun kirjastossa on tänään Joen Yö -tapahtuman kunniaksi poistokirjojen myynti klo 16-19. Tämänkertainen systeemi poikkesi hieman aiemmista poistokirjamyynneistä: kirjaston henkilökunta nimittäin jakoi aluksi kaikille muovipussin tai pari, jotka sai sitten pakata niin täyteen kirjoja kuin vain mahtui. Muovipussillinen luettavaa maksoi yhteensä 3 euroa. Jos joku välttämättä halusi ostaa yksittäisiä kirjoja, ne olivat euron kappale.

Olin tietysti jo ennen tapahtuman alkua paikan päällä kärkkymässä kirjalöytöjä. Kirjaston aulaan olikin muodostunut jo hyvissä ajoin ennen neljää odottavan oloinen sekalainen seurakunta, joka sitten rynni piskuiseen Muikku-saliin ovien avautuessa. Tungos oli huimaava ja kirjalaatikoiden välissä pääsi tuskin liikkumaan. Lukutoukkien, humanistiopiskelijoiden, sitä-tiettyä-talvisotakirjaa etsivien vanhempien miesten ja pitihän-se-tulla-kun-halpaa-on-saatavilla -mummojen muodostama ihmismassa rynni, tyrkki ja käytti sumeilematta kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen kirjalaarilta toiselle. Tiukin kilpailu nähtiin lasten kuvakirjojen äärellä, missä kaikki myynnissä oleva kirjat hävisivätkin perheenäitien ja -isien kasseihin liioittelematta vain muutamassa kymmenessä minuutissa.

Itse pyörin (= tungeksin, kurottelin, pyytelin anteeksi) kaunokirjallisuutta sisältävien laatikoiden ympärillä. Muovikassiin mahtuu muuten yllättävän paljon romaaneja jos sen pakkaa huolellisesti. :P Mukaan lähtivät seuraavat 16 löytöä:

Simone de Beauvoir: Mandariinit 2 (ykkösosa vietiin kirjaimellisesti silmieni edestä)
Marguerite Duras: Hiroshima, rakastettuni
Torgrim Eggen: Pärstäkerroin
Per Olov Enquist: Henkilääkäri
William Faulkner: Absalom, Absalom!
Gabriel García Márquez: Uutinen ihmisryöstöstä
William Golding: Darkness Visible
William Golding: Paperimiehet
William Golding: The Pyramid
Nadine Gordimer: Palvelija ja herra
Ernest Hemingway: Nick Adamsin tarina
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
David Leavitt: Kiintymyksiä
Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat
Andreï Makine: Venäläisiä unelmia
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus

Eli lisää täytettä kirjahyllyyn ja jatkoa luettavien listalle! Kirjastossa saisi olla poistokirjamyyntejä useamminkin, mutta mieluiten hieman väljemmässä tilassa, jos saa pyytää...

Michel Tournier: Meteorit

Jean-Paulin hirviömäisyyttä kuvasi se mitä me keskenämme sanoimme "sirkukseksi"; jokaisen vierailun yhteydessä toistuva tylsä karuselli alkoi yhdennäköisyyden aiheuttamilla hämmästyneillä huudahduksilla ja jatkui vertailuna, vaihtamisena ja sotkemisena. Maria-Barbara oli näet todellisuudessa ainoa ihminen maailmassa, joka osasi erottaa meidät - paitsi nukkuessamme, sen hän tunnusti meille, sillä uni hävitti meistä kaiken erilaisuuden niin kuin nousuvesi pyyhkii pois hiekasta lasten jättämät jäljet.

Palkitun ranskalaisen kirjailijan Michel Tournierin romaani on rönsyilevää ja hidasta luettavaa, mutta ennen kaikkea täynnä suurta viisautta. Tämä on sitten varmaan sitä nykyajan klassista korkeakirjallisuutta. Tournier käyttää runsaasti symboliikkaa ja allegorioita sekä viittauksia uskontoihin, filosofiaan ja mytologioihin. Jotkin näistä jäivät ainakin minulle epäselviksi. Silti itse tarinasta pystyi nauttimaan erityisesti kirjan loppupuolella. Romaani on kyllästetty erilaisilla "kaksosuuksilla", dualismeilla, yhdennäköisyyksillä, peileillä... Ihmisen identiteetti joutuu syvällisen pohdinnan alle.

Meteorien pääosassa ovat identtiset kaksospojat, Jean ja Paul, jotka syntyvät ja kasvavat Pyhän Birgitan luostarin vammaisille lapsille tarkoitetussa lastenkodissa, jota heidän äitinsä Maria-Barbara emännöi. Jeania ja Paulia pidetään syntymästään asti yhtenä "hirviönä" muiden hylkiöiden joukossa ja kaksoset pakenevat ympäröivää maailmaa luomalla yhteisen identiteetin, pyhän kaksosyhteyden, jota ei voi rikkoa tai ymmärtää. He luovat oman, yhteisen kielensä, "eolisen", jota muut eivät ymmärrä. Äidillinen ja käytännönläheinen Maria-Barbara hyväksyy tilanteen ja kohtelee kaksosia yhtenä yksikkönä, Jean-Paulina. Isä Edouard ei edes pysty erottamaan poikia toisistaan.

Kaksosten tarinan rinnalla kerrotaan heidän setänsä, Alexandren, tarinaa. Veljessarjan kuopuksena hänellä ei ole juurikaan sananvaltaa, kun hänen vanhin veljensä kuolee ja jättää Alexandren huollettavaksi kokonaisen jätelaitoksen. Alexandrea kuitenkin kiinnostavat hieman eri asiat kuin jätteet: hänen lempihuvinsa on kierrellä pitkin Pariisin katuja ja metsästää sopivia nuoria miehiä sänkyynsä. Vähitellen Alexandre kuitenkin hyväksyy ylpeänä osansa "kaatopaikkojen dandynä", onhan hänkin yhteiskunnan silmissä roskasakkia. Eksentrinen ja impulsiivinen mies on tavallaan kuin kaksonen ilman paria; Alexandren homoseksuaalista "pariutumista" ei ympäröivä yhteiskunta voi ymmärtää tai hyväksyä sen enempää kuin Jeanin ja Paulin intiimiä suhdetta toisiinsa.

Sitten tapahtuu odottamaton, järisyttävä ero: aikuinen Jean yrittää itsenäistyä Paulista ja pakenee tätä ympäri maailmaa. Paul seuraa veljeään kuin hai laivaa tarunomaisesta Venetsiasta karuun Islantiin, japanilaisesta zen-puutarhasta Vancouverin satamaan, Kanadan halki kulkevasta junasta takaisin Eurooppaan. Samalla kun Paul yrittää epätoivoisesti löytää hajotetun kaksosuuden, minuutensa, toista puolta, hän menettää jotain oleellista itsestään. Kaikki kulminoituu Berliiniin vuonna 1961, historialliselle muurille, joka sekin jakaa kansakunnan kahteen osaan.

Haastava ja runsas, mutta antoisa kirja. Annikki Sunin suomennos on jälleen kerran huippuluokkaa.

Michel Tournier: Meteorit. Otava. 1985.
Ranskankielinen alkuteos: Les Météores
Suomentaja: Annikki Suni

Juha Siron blogi: "Jokainen ihminen tarvitsee kaltaisiaan"
Kookas.fi: "Vanhojen myyttien kierrättäjä"
Wikipedia: Michel Tournier

maanantai 16. elokuuta 2010

Tahmima Anam: Kulta-aika

Sohailin ja Mayan ystävät kehottivat häntä aina tulemaan heidän joukkokokouksiinsa ja tapaamisiinsa, mutta koska hän ei ollut enää nuori eikä mukana opiskelijaliikkeessä, ei ollut osallistunut kansallispuolueen kokouksiin eikä ylioppilaskunnan vaaleihin eikä lukenut, kuten Sohail ja Maya, Kommunistista manifestia, ei ollut istunut tuntikausia banianviikunan alla keskustelemassa vastarintataistelun taktisista hienouksista, hän ei täyttänyt oikean kansallismielisen tunnusmerkkejä. Hänellä ei ollut siihen tarvittavaa nuoruutta, ulkonäköä eikä sanoja.

Ensin pieni kertaustunti, aiheena Intian niemimaan historia: Intiahan oli Britannian siirtomaa aina vuoteen 1947 asti. Tuolloin maa paitsi itsenäistyi, myös jakautui kahteen - tai oikeastaan kolmeen - osaan. Hinduenemmistöisestä Intiasta irtautui muslimienemmistöinen Pakistan, joka puolestaan jaettiin Itä-Pakistaniin (nyk. Bangladesh) ja Länsi-Pakistaniin. Intia sijaitsi siis näiden kahden "Pakistanin" välissä - mikä oli tietenkin poliittisesti melko ongelmallista. Varsinkin kun Länsi-Pakistanin hallitus ei juuri välittänyt "vihollismaan" takana, yli tuhannen kilometrin päässä sijaitsevasta pikkuveljestään. Bangladeshin oma itsenäisyysliike nosti pian päätään ja Intian tukemana maa itsenäistyi Pakistanista vuonna 1971.

Tahmima Anamin Kulta-aika sijoittuu juuri tähän Bangladeshin itsenäisyyssodan aikaan. Päähenkilö Rehana Haque on nuori leski, jonka teini-ikäiset lapset, Sohail ja Maya, innostuvat itsenäisyyden puolesta taistelevasta sissiliikkeestä. Nuoret ihailevat Che Quevaraa ja Maoa, suunnittelevat vallankumousta ja kätkevät äitinsä puutarhaan aseita. Rehana ei voi muuta kuin tukea lapsiaan ja samalla yrittää suojella heitä.

Romaanissa onkin pääosassa kaiken voittava, lähes yliluonnollinen äidinrakkaus. Maan politiikka hiipii perheen arkeen ja äidin ja lasten välisiin suhteisiin, mutta Rehana uhrautuu kerta toisensa jälkeen lastensa takia ja uhraa jopa oman parisuhteensa poikansa takia. Rehanasta itsestään annetaan romaanissa jokseenkin kiiltokuvamainen kuva kaikkivoivasta äidistä. Muut kirjan henkilöt jäävät jossain määrin etäisiksi. Kirjan asetelma on myös poliittisesti melko mustavalkoinen: Länsi-Pakistan näyttäytyy julmana ja välinpitämättömänä kiduttajana kun taas Itä-Pakistanin/Bangladeshin vapaustaistelijat on kuvattu romanttisiksi sankareiksi.

Afganistanista ja Intian niemimaalta peräisin olevat kirjat ovat viime aikoina olleet suosiossa, ja Anamin romaani kulkee Khaled Hosseinin Leijapojan ja Kamila Shamsien Poltettujen varjojen viitoittamaa tietä. Se ei kuitenkaan yllä näiden tasolle eikä tarina missään vaiheessa imaise mukaansa samalla tavalla. Toisaalta Anam välttää onnistuneesti Hosseinin ja Shamsien ahkerasti viljelemän hollywoodmaisen "onnellinen loppu = henkilöt muuttavat Yhdysvaltoihin" -ratkaisun. Vaikka bangladeshilainen Anam on opiskellut Yhdysvalloissa ja asuu nykyisin Lontoossa, hän ei pistä päähenkilöitään pakenemaan kodistaan "turvaan" Eurooppaan tai Amerikkaan, vaan kirjoittaa Bangladeshista lämpimästi. Anam ei myöskään pelkää käyttää paikallisia kieliä kerronnan tukena: urdun-, bengalin- ja hindinkieliset sanat ja lauseet värittävät tarinaa (kielitaidottomammille lukijoille on romaanin lopussa onneksi sanasto). Samoin romaanihenkilöiden islaminusko on itsestään selvä, arjessa aina taustalla kulkeva piirre.

Tahmima Anam: Kulta-aika. Basam Books. 2010.
Englanninkielinen alkuteos: A Golden Age
Suomentaja: Heikki Salojärvi

Basam Books: Kulta-aika
Kirjavinkit: A Golden Age
Turun Sanomat: "Rakkaudesta Bangladeshiin"

tiistai 10. elokuuta 2010

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Rakastin ennen niitä hetkiä jolloin Max nukkui. Silloin pystyin kuvittelemaan olevani yksin. Yksi mies yhdessä ruumiissa.
Siamilaisuudessa salaisuudet ovat ylellisyyttä. Toinen on läsnä koko ajan. Se on yksinäisyyttä ilman yksinoloa. Fyysisyyttä joka ylittää avioliiton rajat. Me opimme sulkemaan silmämme, kääntymään poispäin toisen puhuessa.

En voi muuta kuin liittyä samaan ryhmään Leena Parkkisen esikoisromaania kehuneiden lukemattomien arvostelijoiden kanssa: huikea romaani, jota lukiessa ainakin minulle tuli useampaan kertaan jonkinlainen vau-elämys. Miten joku osaa kirjoittaa näin? Miten jollakulla voi oikeasti olla näin uskomaton mielikuvitus?

Romaanin aihe on jo itsessään kiehtova: Max ja Isaac syntyvät Saksassa 1900-luvun alussa siamilaisina kaksosina, kyljestään yhteen liittyneinä. Romaanin kertoja, Isaac, selittää että heillä on "yhteensä kolme keuhkoa, kaksi sydäntä, yksi maksa, kolme munuaista, puolitoista penistä." mutta "Siitä onko meillä kaksi vai yksi sielua, en ole tietoinen." Kaksosten äiti jättää epämuodostuneet pojat näiden tädin ja isoisän kasvatettavaksi vaatimattomiin oloihin Saksan maaseudulle.

Maxin ja Isaacin tapaisilla ei ole yhteiskunnassa juurikaan vaihtoehtoja. He päätyvät hankkimaan elantonsa esittelemällä itseään ja ruumistaan sirkuksessa, tanssiesityksissä ja bordelleissa muiden luonnonoikkujen ja yhteiskunnan hylkiöiden kanssa. Elämänsä varrella he tapaavat mitä kummallisempia ihmisiä, siniseksi tatuoidusta trapetsitaiteilija Monasta banjoa Pariisin bordellissa soittavaan Luciaan. Eräänlaisen punaisen langan Isaacin ja Maxin tarinaan muodostaa Iris, eksentrinen nuori nainen, joka yrittää tulla toimeen sodanjälkeisessä Helsingissä.

Parkkinen kuvaa taitavasti siamilaista kaksosuutta: sitä, miltä tuntuu jakaa toisen kanssa kaikki, rakastajattarista krapulaan, aviovuoteesta kuolemaan. Max ja Isaac myös kuvastavat hienosti sitä, millaista on olla näkyvästi erilainen yhteiskunnassa, joka karsastaa poikkeavuuksia.

Sinun jälkeesi, Max on koskettava, kummallinen ja hengästyttävästi eteenpäin soljuva, ajoissa ja paikoissa hyppelevä historiallinen ajankuva ja elämäntarina. Parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan!

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max. Teos. 2009.

Teos: Sinun jälkeesi, Max
Teos: Leena Parkkinen
Kiiltomato: "Mitä yleisö vaatii"
Kirjavinkit.fi: Sinun jälkeesi, Max
HS kirjat: "Friikeistä syntyi viisas esikoinen"

tiistai 3. elokuuta 2010

Margaret Atwood: Good Bones

Making a Man
1. TRADITIONAL METHOD

Take some dust of the ground. Form. Breathe into the nostrils the breath of life. Simple, but effective!

(Please note that although men are made of dust, women are made of ribs. Remember that at your next Texas-style barbecue!)


As I wrote before
, I wanted to read something by Margaret Atwood this summer, mainly because I haven't read anything by her before and, well, I'm curious. Instead of starting off with one of her novels (The Blind Assassin and The Handmaid's Tale are still both on my to-be-read list), I grabbed one of her collections of short stories entitled Good Bones. I don't know how well the collection represents Atwood's style as a writer, but reading it left me impressed, but somewhat puzzled.

In Good Bones, Atwood takes well-known stories, myths and classic works of fiction and reshapes them and their characters into something new. Some of the most interesting works in the collection are ones where evil stepmothers and witches from popular fairytales get to tell their side of the story, and Gertrude, Hamlet's mother from Shakespeare's classic play, is given a chance to explain herself. Neglected, forgotten, shunned female characters are given new life and a narrative voice.

Atwood also discusses male and female bodies, such as in the biblical story of creation, i.e. "Making a Man" (quoted above). I like the feminist approach of the themes and how Atwood does not underestimate the reader by explaining every single thing. Some of the stories were just too symbolic or bizarre for me, but reading this collection has only increased my curiosity towards Atwood.

Margaret Atwood: Good Bones. Virago. 1992.

MargaretAtwood.ca
Virago: Margaret Atwood
Kirjasto.sci.fi: Margaret Atwood
Wikipedia: Good Bones
Wikipedia: Margaret Atwood