Kirjanurkkaus

Kansi: Päivi Puustinen Pian hän alkaisi maalata ja silloin maailma olisi niin kuin sen piti. Värit olivat appelsiineja, joita saattoi poimia puista, huoneessa leijui jo niiden tuoksu. Joel Haahtelaa lukiessa voi vain nauttia ja antaa kielen viedä. Heti ensisivuilta lähtien heittäydyn luottavaisesti sen kannateltavaksi - ja se kantaa - aina 1950-luvun Helsinkiin, erääseen Luotsikadun asuntoon, jossa asuu äiti yhdessä aikuisuuden kynnyksellä olevan poikansa Visan kanssa. Visa katsoo Vincent van Goghista kertovan elokuvan ja näkee yhtäkkiä maailman toisin. Talvinen maisema, tuttu kaupunki, äidin nuttura... Kaiken voi piirtää tai maalata. Intohimo taiteeseen vie Visan aina Bolognaan ja Venetsiaan asti. Kuusikymmentäluvun idealismi ja seitsemänkymmentäluvun aatteet saavat Euroopan taidepiirit kuohumaan. Visa jää - kuten usein Haahtelan kirjojen päähenkilö tai minäkertoja - hieman ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Hän ei kuitenkaan ole mikään väritön sivustakatsoja vaan häntä ajaa...

Kesäkuussa työjutut tuntuivat vievän jokaisen liikenevän minuutin vuorokaudesta, joten lukemiselle ja varsinkin bloggaamiselle jäi aivan liian vähän aikaa. Kesälukumaratonin aikana ehdin sentään lukea reilut kolme kirjaa, eli puolet kuukauden lukusaldosta. Kesäkuun luetut: Adolfo Bioy Casares: Morelin keksintö William Shakespeare: Cymbeline Joel Haahtela: Katoamispiste Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä J. M. Coetzee: Michael K:n elämä Gabriel García Márquez: Mamá Granden hautajaiset Luin siis (ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni) argentiinalaisen kirjailijan kirjoittaman romaanin, Morelin keksinnön , joka onnistui olemaan yhtaikaa sekä mitäänsanomaton että ajatuksia herättävä. Kuukauden kohokohtia olivat ehdottomasti Haahtelan , Siekkisen ja (edellisistä täysin poikkeavan) Coetzeen kirjat, jotka ahmin maratonin aikana enkä ole vieläkään onnistunut purkamaan vaikutelmiani sanoiksi. Márquezin tarinakokoelma oli edellisiin verrattuna pirstaleinen ja sekava, mutta sellain...

Logo: M. Carole klo 14.15 Nyt se alkaa! Työt on tehty, pyykit ovat koneessa, kahvi on keitetty ja kiikkutuolissa odottaa kesälukumaratonin ensimmäinen kirja: Joel Haahtelan Katoamispiste (Otava, 2010, 160 sivua) - valittu sekä vaimon että muiden kirjabloggaajien suosituksesta. "Jokin naisessa kiinnitti huomioni jo kaukaa..." Katoamispiste kiikkuu. klo 15.00 sivuja luettu yhteensä: 59 Olisihan se pitänyt arvata, että tämä on taas niitä Haahtelan kirjoja, joista pitäisi nautiskella lukemalla mahdollisimman hiiiiitaaaasti! Olen taas täysin Haahtelan tyylin lumoissa. Kohta on tosin jo pakko pitää taukoa, kun lapsi tulee hoidosta kotiin... klo 16.35 sivuja luettu yhteensä: 110 Haahtela on tempaissut mukaansa ja haluaisin päästä kävelemään Kotkaan Raija Siekkisen jalanjäljissä. Sen sijaan lähden lähikirjastoon jatkamaan lukemista. Mukaan lähtee myös Siekkisen Se tapahtui täällä (Otava, 1999, 143 sivua); taidan lukea sen seuraavaksi Katoamispisteen innoittam...

Kansi: Päivi Puustinen Ihminen kulkee vuosien halki kuin magneetti, kaikenlaista takertuu mukaan. Ja mistä tuo ajoittain hyökyvä suru? Onko se meihin ommeltu kiinni, jo varhain elämässä? Jotkut repäisevät surun irti, mutta jotkut alkavat vaalia ja kasvattaa koteloa ympärille, vuosi vuodelta paksumpaa. Joel Haahtela teki sen jälleen. Tähtikirkas, lumivalkea lumosi minut täysin; olin jo ensimmäisten sivujen jälkeen täysin koukussa kirjaan. Romaani vei minut Pariisiin vuonna 1889, jossa yksinäinen, nuori mies yrittää tehdä taidetta ja luoda uraa. Samalla hän kirjoittaa päiväkirjamaisia kirjeitä jollekulle, jonka identiteetti jää ainakin alussa hämäräksi. Kirjeiden vastaanottaja ei vastaa, mutta kirjeet ovat kirjoittajan tapa kirjoittaa itseään ja omaa identiteettiään esiin, luoda itseään uudelleen vieraassa paikassa. Siinä missä Traumbachista jäi minulle jotenkin ahdistava ja klaustrofobinen olo (muistikuvieni mukaan siinä vain puikkelehdittiin jatkuvasti kapeilla kujilla ja sok...

Osallistuin viikonloppuna Joensuun kirjallisuustapahtumaan . Vaikka tapahtuma on järjestetty joka syksy vuodesta 2000 lähtien, ja olen itse asunut ko. kaupungissa yli kahdeksan vuotta, niin tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin siihen - siis nyt, kun olen jo muuttanut toiselle paikkakunnalle! Mikähän mielenhäiriö minulla on ollut, kun olen jotenkin onnistunut missaamaan koko tilaisuuden 8 kertaa peräkkäin?! :) Tapahtuman tämänkertainen teema oli Jälki ja sitä pohdittiin niin kulttuurihistorian ja ekologisen jalanjäljen kuin muistijälkien ja kääntäjän jättämän jäljen muodossa. Itse en päässyt paikalle kuin lauantaina, mutta päivän puhujakaarti oli sitäkin mielenkiintoisempi, mm. Joel Haahtela , Jaana Kapari-Jatta , Aki Ollikainen ja Katja Kettu olivat paikalla kertomassa erilaisista jäljistä kirjoissaan ja kirjallisuudessa. Tuula-Liina Varis, Joel Haahtela ja Matti Mäkelä En ole aiemmin ollut kuuntelemassa Haahtelaa missään tilaisuudessa ja täytyy sanoa, että hänen esi...

Kansi: Päivi Puustinen Mies nimeltä Traumbach näyttää olevan hivenen lähempänä. Hänen elämänsä alkaa hahmottua, tai ainakin tuon kohtalaisen suppean elämän ääriviivat. Mies asuu Johannes-Dick-Strassella, numerossa 13. Mutta koska Traumbach ei viettänyt yötään kotona, hänen täytyy olla jossain toisaalla, ja nyt tuo toisaalla olo askarruttaa Jochenin mieltä. Traumbach ei lumonnut tai ihastuttanut samalla tavalla kuin ne pari muuta Haahtelan romaania, jotka olen lukenut. Vaikea sanoa miksi, mutta jälkimaku oli jotenkin pettynyt: tässäkö tämä nyt sitten oli? Nuori mies, Jochen, saapuu tuntemattomaan kaupunkiin haastattelemaan miestä nimeltä Traumbach. Jochen ei kuitenkaan pääse keskustelemaan Traumbachin kanssa, koska haastateltava tuntuu välttelevän tai pakenevan miestä. Moni kysymys askarruttaa lukijaa läpi kirjan: Kuka on Traumbach? Miksi hänet täytyy löytää? Mitä tapahtuu jos ja kun miehet tapaavat toisensa? Asetelma ei tietenkään ole niin yksinkertainen kuin miltä aluksi n...

Haluaisin puhua jostain muusta, mutta maailmassa ei mikään liiku. Päivät kuluvat ja kaikissa puissa on jo lehdet. Joka päivä on valoisampaa ja iltaisin täytyy sulkea verhot. Maanantaina Elena oli vaihtanut kevyemmän takin, tiistaina hän ei tullut lainkaan. Keskiviikkona sateenvarjo peitti hänen kasvonsa, mutta torstaina hän oli ajatuksissaan ja hänen ilmeensä poissaoleva. Seisoin kirjastossa jonkin aikaa H:n kohdalla, selailin Joel Haahtelan teoksia ja yritin päättää, minkä niistä lukisin seuraavaksi. Naiset katsovat vastavaloon oli niin hämmentävän vaikuttava kokemus, että oli pakko saada lisää. Lopulta taisin turvautua vanhaan kunnon entten-tentten-menetelmään, ja Elena tarttui mukaan. Elena on kaunis, pieni tarina yksinäisestä miehestä, joka seisoo päivittäin puistossa ja odottaa tummatukkaista naista. Useimmiten Elena tulee ja kulkee miehen ohi askeleet katukivetyksellä kaikuen. Joskus hän ei tule; silloin mies odottaa iltapäivään ja menee sitten kotiinsa viettämään hilja...

Kansi: Päivi Puustinen Miehen nimi on Klaus ja hänen vaimonsa on Lilian. He palaavat häämatkaltaan Firenzestä ja Italian rannikolta Livornosta. Heidän matkalaukuissaan on rantaan huuhtoutuneita simpukoita ja alumiininen espressokeitin, joka on harvinaisuus Suomessa. Lilianilla on jalassaan korkokengät ja mahtavat rakot. Vaikka ulkona sataa vettä ja upea nahka saattaa pilaantua, Lilian ei ole halunnut vaihtaa kenkiä lentoasemalla. Hän rakastaa kenkiään. Hän rakastaa tuoksua, joka lähtee uusien kenkien nahkapinnasta. Aleksis Kiven päivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi täytyy tietenkin kirjoittaa jostain kotimaisesta teoksesta, joten päivitys Anna Kareninan -kimppaluvun edistymisestä saa nyt jäädä vielä odottelemaan vuoroaan. Joel Haahtela sopii päivään senkin takia, että hän kuuluu niihin suomalaisiin kirjailijoihin, jotka "löysin" vasta äskettäin (kanssabloggaajien avustuksella toki) :) ja Finlandia-ehdokkaana edustaa myös kotimaisen kirjallisuuden kärki...

Finlandia-palkintoehdokkaat on julkaistu . Vähän odotin listalle Sami Hilvon Viinakorttia tai Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta , mutta ainakin Riikka Pulkkisen Totta on odotetusti ehdolla. Ehdokkaat ovat siis: Joel Haahtela: Katoamispiste Markus Nummi: Karkkipäivä Riikka Pulkkinen: Totta Mikko Rimminen: Nenäpäivä Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä Otava korjaa taas puolet ehdokaspotista, kun listan kolme ensimmäistä kirjailijaa on Otavan listoilla. Rimmisen ja Salmelan romaanit ovat Teoksen kustantamia ja Wahlström edustaa suomenruotsalaista Schildts-kustantamoa. En ole vielä lukenut yhtäkään näistä kirjoista, mutta Totta on ainakin lukulistalla. Myös 27 eli kuolema tekee taiteilijan sekä Karkkipäivä kiinnostavat. Mitä mieltä te muut olette ehdokkaista? /edit: Inan blogissa ruoditaan "Finlandia-skandaalia", eli sitä, että Alexandra Salmela ei olekaan Suomen kansalainen. Who cares, sanon minä. Eikö se...