maanantai 30. toukokuuta 2016

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä

Kuvittele planeetta, jossa ruokailuhetket ovat miellyttäviä, lapset syövät samaa ruokaa kuin vanhempansa ja lihavia lapsia on hyvin vähän. Tuo planeetta on Ranska.

Suomessa ollaan - ainakin joidenkin mittarien mukaan - maailman huippua mitä tulee lasten ja nuorten koulutukseen, mutta vuodet ennen tätä aikaa, siis vauva-, leikki- ja esikouluikä, ovat ilmeisesti Ranskan heiniä. Ranskalaiset pikkulapset kuulemma nukkuvat täysiä öitä muutaman kuukauden iästä lähtien, syövät pöydässä vaikka pallokalaa ja retiisejä sipuliliemessä kiltisti ja mukisematta, keskustelevat henkevästi ja kohteliaasti ventovieraiden kanssa eivätkä edes levittele lelujaan pitkin olohuonetta!

Mikä siis on ranskalaisen kasvatusmenetelmän salaisuus? Mikä tekee ranskalaisesta kasvatuskulttuurista "maailman parhaan"? Toimivatko sen niksit ja käytännöt ja miksi? Näihin kysymyksiin yrittää vastata Ranskassa asuva amerikkalaistoimittaja Pamela Druckerman.

Bébé päivä päivältä on jatkoa Druckermanin suursuosiota saaneelle Kuinka kasvattaa bébé (Siltala, 2012) -teokselle. Uudessa kirjasessaan Druckerman tiivistää edellisen kirjansa opit 100 askeleeseen ranskalaiseen vanhemmuuteen. "Ei tarvitse asua Pariisissa voidakseen hyödyntää niitä", hän lohduttaa. "Ei tarvitse edes pitää juustosta." Lastenkasvatus ei kuulemma ole kulttuurisidonnaista. Tai sen ei ainakaan pitäisi olla, Druckerman väittää.

Kuulun mitä ilmeisimmin kirjan kohderyhmään (leikki-ikäisen lapsen vanhempi), mutta luen sitä silti kriittisesti, "vastakarvaan". Kaikenlaiset kasvatusoppaat saavat niskakarvani nousemaan pystyyn ja vieroksun ajatusta yhdestä ainoasta oikeasta kasvatusmenetelmästä. Onneksi Druckerman suhtautuu asioihin huumorilla ja vaikuttaa suht täysjärkiseltä. Ei voi kuvitella häntä kirjoittelemassa sormet sauhuten fanaattisia kommentteja imetyksen autuudesta mammafoorumeille. :)

Kirjassa esitetyt periaatteet kuulostavat ihan järkeviltä: Perhe-elämä ei saisi pyöriä vain lasten ympärillä. Vanhempien pitäisi olla tyyniä auktoriteetteja, ei lastensa palvelijoita. Pieni annos ankaruutta ja suuri annos vapautta vie pitkälle. Ja lastakin pitää kuunnella ja kohdella pienestä pitäen järkevänä olentona. Ranskassa ilmeisesti jo pikkuvauvaa tervehditään kuin isompaa lasta ja hänelle selitetään ympärillä tapahtuvat asiat. Vauvalle lässyttämistä Druckerman sen sijaan vastustaa (vaikka tuoreiden tutkimusten mukaan lässyttäminen - siis korostetun selkeästi puhuminen ja äänenpainojen liioitteleminen - edesauttaa kielellistä kehitystä).

Osa Druckermanin mielipiteistä herättää varmasti lukijoissa vastaväitteitä. "Paras syy imettää", hän toteaa, "on se, että äiti ja vauva molemmat nauttivat siitä." Jos jompikumpi ei nauti, imettäminen on syytä lopettaa. Lisäksi ranskalaisvanhemmat eivät kuulemma huudata vauvaansa opettaessaan tätä nukkumaan heräämättä läpi yön. He vain eivät heti ryntää vauvansa luo, kun se ynähtää yöllä. Odota siis hetki, eli malta pitää la pause, Druckerman neuvoo. Tämä "hetki" on kuitenkin Druckermanin mukaan 5 minuuttia tai pidempään. Kokemuksesta voin sanoa, että vauvan itkun kuunteleminen yöllä jo muutaman minuutin ajan on aikamoista tuskaa ja minusta lasketaan jo huudattamiseksi. Tosin jos la pause ei tuota toivottua tulosta ennen kuin vauva on nelikuukautinen, Druckerman kehottaa siirtymään suoraan huudatushoitoon, joka kuulemma "tepsii muutamassa yössä".

Lasten ruokailuun liittyvät vinkit kuulostavat kaikki aika itsestään selviltä: vältä turhia välipaloja, älä ratkaise kriisejä tai viihdytä lasta herkuilla, koko perhe syö samaa ruokaa ja kaikkea pitää ainakin maistaa. Yksinkertaisia, meidänkin perheessä tuttuja sääntöjä. Ne eivät tosin muuta sitä tosiasiaa, että osa lapsista vain on pieniruokaisia. Kirjan lopussa oleva esimerkki ranskalaisen päiväkodin viikon ruokalistasta on jotain aivan käsittämättömän hienoa ja uskomatonta. Kaikki alle 4-vuotiaat syövät neljän ruokalajin aterian alkuruokineen ja juustotarjottimineen. Jotenkin tuntuu, että suomalaispäiväkodeissa ei hevillä vaihdettaisi makaronilaatikkoa sinihomejuustovalikoimaan. :)

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä. Siltala. 2014. 157 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Bébé Day by Day
Suomentaja: Terhi Vartia

Siltala: Bébé päivä päivältä 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Paula Hawkins: Nainen junassa

He kuuluvat yhteen, he ovat hyvä pari. He ovat onnellisia, sen näkee. He ovat juuri sitä, mitä minäkin joskus olin, he ovat minä ja Tom viisi vuotta sitten. He ovat kaikkea sitä, minkä minä olen menettänyt, he ovat kaikkea sitä, mitä minä haluaisin olla.

Viime vuonna ei voinut olla törmäämättä Paula Hawkinsin esikoisdekkarin kanteen ja nimeen, jos yhtään seurasi kirja-alan juttuja, blogeja ja muuta mediaa. Nainen junassa oli valtava myyntimenestys sekä Britanniassa että ympäri maailmaa. Suomessakin se pysytteli käännetyn kaunokirjallisuuden top-kympissä useiden kuukausien ajan.

En silti aikonut lukea kirjaa, koska a) se on dekkari ja b) se on trilleri. Kyllä, olen genrerajoitteinen. ;) Mutta kuinkas sitten kävikään? Edessä oli pitkä junamatka ja halusin jotain varmasti koukuttavaa luettavaa. Niinpä Nainen junassa lähti hetken mielijohteesta kirjastosta mukaan.

Yllätyin. En ollut lukenut kirjasta montaakaan juttua etukäteen, mutta odotin jotain aivan erilaista. Odotin vähän "perinteisempää" trilleriä, jotain verisempää, pelottavampaa ja nopeatahtisempaa. Jotain, jota lukiessa sydän alkaa sykkiä nopeammin ja sormet kääntävät kuumeisesti kirjan sivuja.

Toki Nainen junassa on omalla tavallaan hyvinkin "perinteinen": se on eräänlainen moderni versio whodunnit-tyyppisestä dekkarista, joka juontaa juurensa jo Agatha Christieen ja 1930-luvun Britanniaan. Kaikki tyypilliset elementit löytyvät myös tästä romaanista: alussa löytyvä rikoksen uhri; suljettu yhteisö ja pieni henkilöiden piiri; kyvytön poliisi ja rikosta innokkaasti tutkiva harrastelijasalapoliisi; useampi henkilö, jolla on motiivi ja tilaisuus tehdä rikos sekä lopussa paljastuva, yllättävä ratkaisu.

Epätyypillisen Hawkinsin romaanista tekee sen päähenkilö, Rachel, eli tuo junassa matkustava nainen. Rachel on yksinäinen, katkeroitunut, haaveileva alkoholisti, jonka mielikuvitus laukkaa ja elämänhallinta on jokseenkin pettänyt. Ei siis mikään luotettava kertoja. Rachelin menneisyydestä paljastuu vasta vähitellen kirjan edetessä seikkoja, jotka toisaalta selittävät hänen käytöstään, mutta toisaalta tekevät hänestä entistä epäilyttävämmän. Miksi et kertonut tuota aiemmin? lukijakin ihmettelee.

Junaradan varrella olevassa talossa asuu pariskunta, jota Rachel seuraa aamuin illoin junan ikkunasta. Hän kuvittelee heille mielessään täydellisen onnellisen elämän. Rachelin omasta onnesta on jäljellä vain muisto: lähistöllä asuvat Tom, Rachelin ex-mies, uuden vaimonsa Annan ja pienen vauvan kanssa. Rachel ei pääse Tomista yli ja hukuttaa surunsa alkoholiin.

Kuten sanoin, romaani oli hieman toisenlainen kuin odotin. Se ei ollut kovin väkivaltainen tai erityisen verinen. Se ei herättänyt juurikaan kauhua tai saanut aikaan kylmiä väreitä. Enimmäkseen tunsin sympatiaa, surua, sääliä ja ymmärrystä monia henkilöitä kohtaan. Hawkins luo traagisista tapahtumista arkipäiväisiä ja tuo henkilöhahmot jopa häiritsevän lähelle lukijaa tekemällä heistä hyvin tavallisia: lähiöelämää viettäviä ikävystyneitä kotiäitejä, elämälleen uutta suuntaa etsiviä sinkkuja ja arvoituksellisia aviomiehiä. Monilla on luurankoja Ikea-kaapeissaan, mutta kelläpä ei.

Kirja ei ollut aivan niin vetävä kuin olisin toivonut, mutta imua siihen tuo se, että kuka tahansa henkilöistä voi todella olla syyllinen. Kirjan mittaan lukijaa ohjaillaan hienovaraisesti epäilemään milloin tätä, milloin tuota henkilöä. Juuri kun on muodostanut oman teoriansa rikoksesta, Hawking hymyilee kujeilevasti ja sanoo: "Ähäkutti, eipäs se niin mennytkään." Jännitys säilyy hyvin loppuun asti eikä minusta loppuratkaisu ollut ennalta-arvattava, niin kuin joissakin arvosteluissa on moitittu.

Kirjaan perustuva elokuva tulee teattereihin loppuvuodesta.

Paula Hawkins: Nainen junassa. Otava. 2016. 382 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Girl on the Train
Suomentaja: Oona Timonen

Otava: Nainen junassa
HS: "Esikoisdekkarin rujo päähenkilö valloittaa"
Kirjavinkit: Nainen junassa
Kirjavinkit: Nainen junassa -videoarvio