torstai 28. lokakuuta 2010

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

Jos sinusta joskus tulee halkaistu - ja sitä kyllä toivon sinulle, poikaseni - ymmärrät asioita jotka ovat tavallisten kokonaisten aivojen käsityskyvyn ulkopuolella. Silloin olet menettänyt puolet itsestäsi ja maailmastasi, mutta jäljelle jäänyt puolikas on tuhat kertaa syvällisempi ja arvokkaampi. Ja silloin toivot itsekin että koko maailma olisi halkaistu ja piinattu sinun mallisi mukaan.

En ole aiemmin lukenut Italo Calvinoa. Jos talviyönä matkamies on ilmeisesti jonkinasteinen klassikko, vaikka sillä on muistaakseni jotenkin vaikealukuinen maine. Halkaistu varakreivi sen sijaan ei ole vaikea ollenkaan, vaan nopeaa ja hauskaa luettavaa.

Varakreivi Medardo on sodassa turkkilaisia vastaan, kun häneen osuu tykinkuula, joka halkaisee hänet kirjaimellisesti kahtia. Lääkärit saavat varakreivin puolikkaan kursittua kokoon, ja kotiin palaa halkaistu mies, jolla on vain yksi jalka, yksi käsi ja puolikas naama.

Pian kyläläiset huomaavat, että jäljelle jäänyt puolikas onkin varakreivin ilkeä puoli ja kaikki hyvyys on jäänyt toiseen puolikkaaseen! Paha varakreivi riehuu kylässä kuin Bulgakovin Saatana aikoinaan Moskovassa. Kyläläisten kaivoihin pudotetaan eläinten raatoja, kypsät kurpitsat murskataan pellolle, lasten koreihin ilmestyy myrkkysieniä ja viattomia ihmisiä hirtetään sumeilematta. Edes rakastuminen viattomaan Pamelaan ei saa ilkeää varakreiviä muuttamaan tapojaan. Juoni tiivistyy, kun varakreivin hyvyyttä huokuva vastapuoli ilmaantuu paikalle...

Halkaistu varakreivi on ihanan outo, absurdi ja ironinen aikuisten satu. Väkivaltaisuudet hipovat Grimmin satujen raakuutta, mutta symboliikka on tässä jotenkin syvällisempää.

Calvinon romaani ilmestyi italiaksi vuonna 1952, eli toisen maailmansodan jälkimainingeista on kyse. Romaanin voisi lukea myös allegoriana sodasta, jossa Italia näytteli pahan varakreivin roolia Euroopassa.

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi. Tammi. 2004.
Italiankielinen alkuteos: Il visconte dimezzato
Suomentaja: Jorma Kapari

Kiiltomato: "Kesäklassikko: Hyvän ja pahan taistelu"
Tammi: Italo Calvino
Wikipedia: Italo Calvino

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Blogi 2v!

Kirjanurkkaus täyttää tänään kaksi vuotta! *fanfaareja*

Perustin siis tämän blogin tasan kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen arvostelu oli Johanna Sinisalon Linnunaivot. Alun perin tarkoituksena oli kirjoitella lyhyitä ajatuksia lukemistani kirjoista lähinnä itselleni, mutta kirjablogien ihmeellinen maailma vei mukanaan. Nykyään saan jatkuvasti uusia lukuvinkkejä muista blogeista ja luettavien kirjojen lista sen kuin kasvaa.

Bloggerin mukaan kirja-arvioita oli ensimmäisen vuoden aikana 71 ja nyt toisena vuotena 69. Kävijämäärä on ollut tasaisessa nousussa ja nykyään blogia käy lukemassa vajaa 30 ihmistä päivässä. Suosituin haku millä blogiin päädytään on "ranskalainen testamentti", joka ohjaa tänne.

Kiitos muille bloggaajille, kävijöille ja kommentoijille! Kolmas vuosi hurahtaa käyntiin. :)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Viikkoon hautauksen jälkeen emme syöneet valmistettua ruokaa. Julie kävi postipankissa hakemassa rahaa ja toi kasseittain ruokaa, mutta vihannekset ja lihat lojuivat käyttämättöminä kunnes ne oli heitettävä pois. Sen sijaan me söimme leipää, juustoa, maapähkinävoita, keksejä ja hedelmiä. Tom ahtoi itseensä suklaalevyjä eikä näyttänyt juuri muuta tarvitsevan.

Ian McEwanin romaaneissa käsitellään usein vinksahtaneita pari- ja perhesuhteita, väärinkäsityksiä ja ihmisten välisiä jännitteitä, seksuaalisuutta ja tabuja. Sementtipuutarha on McEwanin esikoisromaani vuodelta 1978 ja kaikki nämä teemat ovat läsnä jo siinä.

Neljä sisarusta jää keskenään heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen. Äidin kuolemasta ei edes uskalleta kertoa kenellekään, ettei kotitaloa myytäisi ja orpoja sisaruksia erotettaisi toisistaan. Vanhin sisaruksista, Julie, on kuudentoista. Kuopus Tom on vasta kuuden. Kirjaa kerrotaan toiseksi vanhimman Jackin näkökulmasta. Hän haluaisi osansa vastuusta, mutta eristäytyy samalla omaan yksityiseen kurjuuteensa. Vanhempien poissaolo nostaa lapsissa esiin häiritseviäkin puolia, kun he yrittävät tulla toimeen aikuisten maailmassa matkimalla sen tapoja ja kokeilemalla erilaisia rooleja.

Jollain oudolla tavalla romaania voisi verrata jopa William Goldingin Kärpästen herraan. Myös siinä kerrotaan suljetusta yhteisöstä, jossa lapsijoukko joutuu kehittämään omat sääntönsä ja tapansa elää. Valtasuhteet vääristyvät ja väkivaltaakin esiintyy.

Sementtipuutarha on tiivis, synkkä ja kiehtova tutkielma oudosta sisarusparvesta. McEwanin teokset taitavat jakaa lukijoita puolesta ja vastaan. Itse kuulun puolestapuhujien ryhmään. Erityisesti pidän siitä, että henkilöitä ja tilanteita kuvaillaan hyvin pienten eleiden, ilmeiden ja sanojen kautta. Pienillä, huomaamattomillakin asioilla voi olla suuri merkitys.

Ian McEwan: Sementtipuutarha. Otava. 2009.
Englanninkielinen alkuteos: The Cement Garden
Suomentaja: Eva Siikarla

Otava: Sementtipuutarha
Otava: Ian McEwan
Kymen Sanomat: "Hyytävää ja hämmentävää, mutta hyvää"
Wikipedia: Ian McEwan

torstai 21. lokakuuta 2010

John Irving: The Cider House Rules

And when the war was over, and Wilbur Larch came home to St. Cloud's, Nurse Edna and Nurse Angela were already familiar with the proper language for the work of St. Cloud's - the Lord's work and the Devil's work, they called it, just to keep it straight between themselves which operation was being performed when. Wilbur Larch went along with it - it was useful language - but both nurses were in agreement with Larch: that it was all the Lord's work that they were performing.

I started reading this in Finnish, but after four chapters I decided to switch to the original English version, because some of the translated words seemed strange and the dialogue was awkward in Finnish. I'm glad I switched, because the book was much "smoother" to read in English and none of the idiosyncrasies of American culture in rural Maine in the early 20th century were lost in translation.

The Cider House Rules is a big book in many ways. It's thick and the complex plot with tens of characters spans over several decades. Many themes and topics have been crammed into the novel, but the main one is probably the right of a woman to decide whether or not she has her baby, i.e. the controversial topic of abortion.

The main character, Homer Wells, is born in the remote orphanage of St. Cloud's, somewhere in Maine. The orphanage is run by Dr. Wilbur Larch, a loving, eccentric, passionate doctor with a hopeless addition to ether. Homer Wells is the only orphan who never manages to find an adoptive home - he is "the boy who belongs to St. Cloud's" - always returning to the orphanage after unsuccessful adoption attempts. St. Cloud's remains his home and Dr. Larch becomes his father-figure/teacher as he teaches Homer the secrets of what is known as "the Lord's work" and "the Devil's work", i.e. birthing and performing abortions.

When he grows up, Homer is whisked away from the orphanage by Candy and Wally, a rich and lively couple his own age. He helps out at their apple farm, getting to know the workers and villagers, as well as the rest of the family. The three characters have a strangely interconnected relationship that does not go unaffected by World War I.

As I said, this novel is immense and near-impossible to try to sum up in a few words. Irving has done a huge amount of background research (also shown in the extensive author's notes at the end of the novel, explaining medical procedures and sources). Just like The World According to Garp, this book is easy and enjoyable to read and the characters will stay with you for a long time.

The novel has also been adapted into a successful film, directed by Lasse Hallström.

John Irving: The Cider House Rules. Black Swan. 1985.

John-Irving.com
BookReporter: The Cider House Rules
Wikipedia: The Cider House Rules

perjantai 15. lokakuuta 2010

Anne Wiazemsky: Hymni rakkaudelle

Äiti vastaa hajamielisesti. Ei hän yritä peitellä minulta miehensä syrjähyppyjä. Mutta hänenkin rakkautensa on muualla, ja sen hän yrittää salata meiltä. Joten se mitä isä tekee toisten naisten kanssa... Monikko on lipsahtanut vahingossa, ja se järkyttää minua. Äiti viittaa kädellään väsyneesti, hänen suupielensä vetäytyvät katkeriksi ja hän lausuu hämärät sanat: "Se asia on ollut jo kauan selvä."

Parin viikon päästä Helsingin kirjamessuilla vieraileva Anne Wiazemsky on mielenkiintoinen tapaus. Ruhtinattaren arvonimeä kantava, venäläiseen aatelissukuun kuuluva ranskalaisnäyttelijätär saapuu Suomeen markkinoimaan kahta uutta suomennostaan. Kirjallisuuden Nobelin voittaneen François Mauriacin tyttärentytär ja ohjaaja Jean-Luc Godardin ex-vaimo jatkaa näyttelijäntöiden ohella isoisänsä kirjailijaperinnettä.

Wiazemskyn romaanit vaikuttavat ennemmin omaelämäkerran palasilta kuin suoranaiselta fiktiolta. Nuori tyttö (2010) kuvailee Wiazemskyn omia kokemuksia nuorena näyttelijänä ja Berliinin lapseni (2010) puolestaan kertoo hänen vanhempiensa tarinan. Hymni rakkaudelle taas on suomennettu jo vuonna 1998. Myös se kertoo Wiazemskyn omasta lapsuudesta.

Romaanin alussa Anne ja hänen veljensä käyvät läpi kuolleen isänsä tavaroita ja löytävät paperin, jossa heidän isänsä on testamentannut levykokoelmastaan Edith Piafin kappaleen "Hymni rakkaudelle" eräälle tuntemattomalle naiselle. Takaumien ja muistojen kautta Anne palaa lapsuuteensa ja kertoo vanhempiensa avioliiton ulkopuolisista suhteista, alkoholisoituvista lastenhoitajistaan, isän sairaudesta ja äidin välinpitämättömyydestä. Lopulta koittaa myös aika selvittää, kuka tuo tuntematon nainen hänen isänsä elämässä oli ja miksi Edith Piafin kappaleella on hänelle niin suuri merkitys. "Hymnistä rakkaudelle" tulee tärkeä myös Annelle itselleen sekä hänen äidilleen.

Romaani on kirjoitettu huolellisesti lapsen näkökulmasta, sen kummemmin asioita kauhistelematta tai selittämättä. Annikki Sunin suomennosta on ilo lukea. Ranskassa on tehty myös romaaniin pohjautuva elokuva, Toutes ces belles promesses.

Anne Wiazemsky: Hymni rakkaudelle. WSOY. 1998.
Ranskankielinen alkuteos: Hymnes à l'amour
Suomentaja: Annikki Suni

HS.fi: "Ranskalainen elokuvanäyttelijä Anne Wiazemsky saapuu Helsingin kirjamessuille"

torstai 14. lokakuuta 2010

Torey Hayden: Häkkipoika

Häkkipoika. Pöydänjalat olivat hänen kalterinsa. Hän piteli käsiään suojelevasti päänsä päällä ja keinahteli. Edestakaisin, edestakaisin. Apuhoitaja yritti saada hänet liikkumaan pois pöydän alta mutta ei onnistunut. Poika keinahteli edestakaisin, edestakaisin.

En ole aiemmin lukenut Torey Haydenin kirjoja, vaikka tiesin niiden aiheista etukäteen. Valtaosa Haydenin kirjoista kertoo ongelmalapsista ja -nuorista, joiden parissa hän työskentelee psykologina ja erityisopettajana. Haydenin erikoisalaa on valikoiva puhumattomuus, eli se, että lapsi puhuu vain harvoille ja valituille ihmisille tai vain tietyissä tilanteissa. Osittain tästä ongelmasta kertoo myös Häkkipoika.

Kirjan päähenkilö on 15-vuotias Kevin, joka ei ole sanonut sanaakaan vuosikausiin. Poika pelkää kaikkea mahdollista peseytymisestä kierrelehtiöihin (!). Hänen liikanimensä, "häkkipoika", tulee siitä, että hän piileskelee pöytien alla ja rakentaa itselleen sinne häkin tuolinjaloista. Torey päättää saada Kevinin puhumaan ja tajuaa pian, että poika onkin yllättävän älykäs ja sisukas tapaus. Vähitellen Kevin suostuu kertomaan myös lapsuutensa traumoista, puhumattomuuden syistä ja pohjattomasta vihastaan isäpuoltaan kohtaan.

Kevinin lohduton tarina kosketti, varsinkin kun ajattelee että tällaisia toivottomilta vaikuttavia tapauksia on varmasti tuhansia ympäri maailmaa. Välillä tosin tuntui kuin lukisi jotain Valittujen Palojen ylipitkää, sensaationhakuista, tunteisiin vetoavaa artikkelia - vaikka varmasti arki ongelmalasten parissa ei ole mitään tavanomaista puurtamista. Itseäni ihmetytti myös eräs kirjan sivujuonista: ilmeisesti kirjan tapahtuma-aikoihin 1970-luvulla Yhdysvaltoja vaivasivat vieläkin voimakkaammat ennakkoluulot kuin nykyään, koska eräs kirjan sivuhenkilöistä, korkeasti koulutettu lastenpsykiatri, pystytään noin vain irtisanomaan vain sen vuoksi että hän on homo.

Suosittelen Torey Haydenia satunnaisesti erilaisten säälintunteiden herättämiseen. :)

Torey Hayden: Häkkipoika. Otava. 2008. 366 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Murphy's Boy
Suomentaja: Seppo Raudaskoski

Torey-Hayden.com [en]
Otava: Torey Hayden
Wikipedia: Torey Hayden

tiistai 12. lokakuuta 2010

Man Booker -palkinto 2010

Hetki sitten Lontoossa Howard Jacobsonin The Finkler Question julistettiin tämän vuoden Man Booker -palkinnon voittajaksi. Kyseistä palkintoa kohtaan tuntemastani arvostuksesta höpisin jo aiemmin täällä.

Harmi että Emma Donoghuen Room ei voittanut, vaikka kuulosti alkuasetelmaltaan kuudesta ehdokkaasta mielenkiintoisimmalta ja on saanut suhteessa ehkä eniten positiivisia arvioita - ainakin lukijoiden, ellei kriitikoiden keskuudessa. Howard Jacobsonia voidaan muutenkin pitää yllätyksenä; ennakkoon povattiin voittajaksi Tom McCarthyn C-romaania.

Howard Jacobson taitaa olla Suomessa melko tuntematon tapaus, eikä yhtäkään brittikirjailijan yhdestätoista romaanista ole aiemmin suomennettu. Miesten välisestä ystävyydestä ja juutalaisuudesta kertova humoristinen The Finkler Question löytyy kuitenkin epäilemättä pian myös Suomen kirjakaupoista.

Hesari uutisoi aiheesta täällä.

Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor

He had once been an expert in number theory at a university. He was sixty-four, but he looked older and somewhat haggard, as though he did not eat properly. He was barely more than five feet tall, and his back was so badly hunched that he seemed even shorter. The wrinkles on his bony neck looked a little grimy, and his wispy, snow-white hair fell in all directions, half-concealing his plump, Buddhalike ears.

I think it was other book blogs that first got me interested in Yoko Ogawa's books - so interested that I actually went and ordered a couple, since none of her works have been translated into Finnish and are impossible to find in any Finnish bookshops or libraries. I read and enjoyed Ogawa's collection of novellas, The Diving Pool, several months ago and now I finished The Housekeeper and the Professor.

The Professor is a brilliant ageing mathematician who lives alone. His problem is that he has lost his memory in a car accident back in 1975. His linear memory stops at that year and he can now only remember 80 minutes at a time: He can remember a theorem he developed thirty years ago, but he has no idea what he ate for dinner last night. In the simplest terms, it's as if he has a single, eighty-minute videotape inside his head, and when he records anything new, he has to record over the existing memories.

The narrator of the novel, the Housekeeper, takes on the job to clean the Professor's house and prepare his meals every day. Every morning, the Housekeeper has to introduce herself to the Professor again, because he has forgotten her existence. The Housekeeper's son, Root, also becomes a regular guest at the Professor's house.

The novel is written in a careful, meticulous way, which occasionally reminded me of Haruki Murakami's style. Seemingly trivial, everyday things like preparing an omelette or browsing through old baseball cards gain new meaning, because they are told in such a loving and detailed manner. The detailed descriptions of baseball games (one of the Professor's old hobbies) and the complex mathematical equations that are sprinkled throughout the story were not that interesting, but the description of the Professor's character was quite touching. Imagine waking up every morning only to read a small post-it note attached to your clothes reminding you that your memory lasts only 80 minutes...

The best-selling novel was also adapted into a film in Japan.

Yoko Ogawa: The Housekeeper and the Professor. Harvill Secker. 2009. 180 pages.
Originally published in Japanese as Hakase no Aishita Suushiki
Translated by Stephen Snyder

Random House: The Housekeeper and the Professor
The Guardian: "Prime reading"
Wikipedia: The Housekeeper and the Professor
Wikipedia: Yoko Ogawa

perjantai 8. lokakuuta 2010

Kirjahyllyminä

Sain tämän blogeja kiertäneen haasteen Valkoiselta kirahvilta, kiitos! Eli mitä kirjahyllyni kirjat kertovat minusta:

1. Oletko mies vai nainen?
Ranskalaisen luutnantin nainen

2. Kuvaile itseäsi.
The Unconsoled

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Elämän haaste

4. Kuinka voit?
A Fine Balance

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Close Quarters

6. Mihin haluaisit matkustaa?
Venetsia - pudonneiden enkelten kaupunki

7. Kuvaile parasta ystävääsi.
The Bride

8. Mikä on lempivärisi?
Punainen erokirja

9. Millainen sää on nyt?
Tuulessa ja tuiskussa

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Juhannusyön uni

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Silmissä siintävät vuoret

12. Millainen on parisuhteesi?
Lepakkoelämää

13. Mitä pelkäät?
Shadows Return

14. Päivän mietelause.
Liha tottelee kuria

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Ulos kaapista

16. Miten haluaisit kuolla?
Lempeä kuolema

Välitän haasteen eteenpäin kaikille tätä lukeville, jotka eivät ole vielä paljastaneet kirjahyllyminäänsä!

torstai 7. lokakuuta 2010

Kirjallisuuden Nobel-palkinto

Kirjallisuuden Nobel-palkinto menikin tänä vuonna perulaiselle Mario Vargas Llosalle, vaikka runoilijoita ja erityisesti Ruotsin Thomas Tranströmeriä veikattiin etukäteen voittoon.

Llosan nimi on hämärästi tuttu, vaikka en olekaan lukenut kirjailijalta yhtään teosta. Romaaneja on kuitenkin suomennettu ihan kiitettävästi, 11 kappaletta, joista viimeisin on tänä vuonna ilmestynyt Tuhma tyttö. Hesarin mukaan kirjailija on suosittu erityisesti rapakon tuolla puolen, Latinalaisessa Amerikassa ja Yhdysvalloissa. Ja kuulemma kirjat aukenevat suht helposti tällaiselle peruslukijallekin... :)

tiistai 5. lokakuuta 2010

J. M. G. Le Clézio: Alkusoitto

Ksenja oli hänen ystävänsä. Ainoa ystävänsä. Kaikkein läheisin, hänen elämänsä vaikuttaja. Kävellessään kadun tungoksessa ripeästi korkojaan kopautellen Ethel matki Ksenjaa. Ksenjaa joka teki päätöksiä. Joka taisteli elääkseen. Ksenjaa joka pystyi nauramaan kaikelle, pilkkaamaan kaikkia. Kaukaa tullutta Ksenjaa, joka oli päättänyt onnistua elämässään.

Kiirettä on pitänyt ja blogikin on ollut kiltisti hiljaa jo yli viikon päivät. Lukujumi on iskenyt, enkä ole oikein saanut mitään luettuakaan. Nobelisti Le Clézion Alkusoitto sentään hurahti ohi muutamassa päivässä, kun nyt vihdoin kirjaan tartuin, mutta siitäkin jäi jotenkin hajuton ja mauton mielikuva.

Petri Immonen esitteli Alkusoittoa pari päivää sitten Hesarissa viikon pokkarina. Olen Immosen kanssa melko pitkälti samaa mieltä: Alkusoittoa vaivaa jonkinlainen pintapuolisuus, raakilemaisuus ja irralliseksi jäävät elementit.

Ranskalainen Le Clézio kertoo äitinsä Ethelin nuoruudesta toisen maailmansodan kynnyksellä. Ethelin elämään kuuluvat köyhä, mutta kunnianhimoinen venäläinen ystävätär Ksenja, riitelevät porvarisvanhemmat ja maailmanmatkaaja-setä. Pariisilaisessa salongissa käytyjä poliittisia keskusteluja Ethel kirjaa orjallisen tunnollisesti ylös päiväkirjaansa. Sodan alettua ja perheen taloudellisen tilanteen romahdettua Ethel päätyy vanhempiensa kanssa Nizzaan, jossa pakolaiset joutuvat syömään jopa hiiriä ja rottia pitääkseen nälän loitolla.

En päässyt tähän kirjaan sisälle, en niin millään. Tapahtumat hyppelivät jotenkin irrallisina ympäriinsä ja aina, kun kiinnostuin hetkeksi jostain henkilöstä tai juonenpätkästä, niin se jo kohta unohdettiin eikä siihen enää palattu myöhemmin. Välillä huomasin, että olin "lukenut" useita lauseita keskittymättä niihin lainkaan, vaan mietin lukiessani ihan muita asioita. Ja tästä keskittymiskyvyn puutteesta syytän armottomasti tökkivää kerrontaa ja etäiseksi jääviä henkilöitä, en suinkaan itseäni. ;) Romaanin loppu on kummallisen pinnallinen, jopa hollywoodmaisen sentimentaalinen. Kuulemma Le Clézion varhaisempi tuotanto on parempaa.

J. M. G. Le Clézio: Alkusoitto. Otava. 2009.
Ranskankielinen alkuteos: Ritournelle de la faim
Suomentaja: Annikki Suni

Otava: J. M. G. Le Clézio
HS kirjat: "Palasia äidin tarinasta"
HS kirjat: "Romantikko avaa valheiden salongin"
Kirjavinkit.fi: Alkusoitto
Wikipedia: J. M. G. Le Clézio