Kirjanurkkaus

4. joulukuuta 2015 sarjakuvataiteilija ja kaksinkertainen Sarjakuva-Finlandia-voittaja Tiitu Takalo menee leffaillan jälkeen nukkumaan, mutta herää yöllä äkilliseen päänsärkyyn. Kun särkylääkkeistä ei ole apua ja olo vain pahenee, Takalo viedään lopulta ambulanssilla ensiapuun, jossa hänellä todetaan aivoverenvuoto. Tästä alkaa Takalon omaelämäkerrallinen sarjakuvamuotoinen sairaus- tai oikeastaan toipumiskertomus. Sairaalapäivät, lääkärien ja hoitajien puheet ja jopa huonetoverin liikkeet on kuvattu hämmästyttävällä tarkkuudella. Takalo piirtää avoimesti näkyviin omat mietteensä ja tunteensa, avuttomuutensa ja epätoivonsa, kehonsa arvet ja tuskan ilmeet.  Aika käy pitkäksi, kun joutuu makaamaan voimattomana sängyssä, mutta lukeminenkaan ei onnistu. Voimattomuus on konkreettista ja olo on välillä kuin sätkynukella, joka ei pysty itse vaikuttamaan mihinkään. Huoneen televisiokin saattaa jäädä päälle, kun sitä ei voi itse sammuttaa. "Hei... kuuleeko kukaan?" Memento mori , s. 7...

Luin Mari Ahokoivun Oksista kehuja sekä Hesarista että Goodreadsistä ja odotin sitä kirjaston varausjonossa pienen ikuisuuden. Lopulta sain sarjakuvateoksen käsiini, eikä se ollutkaan mikään ohut lärpäke (minkähän takia odotin sellaista?) vaan reilusti yli 300-sivuinen jylhä taideteos, jonka kansien välissä loimuavat revontulet, kohoavat synkänmustat puut ja häilyvät metsän aavemaiset, hiljaiset varjot. Kaiken keskellä on emokarhu Umi pentueineen. Yksi pennuista, "Parka", on hieman erilainen kuin muut. Sillä ei ole karhumaisia käpäliä tai teräviä hampaita, mutta sitäkin enemmän kysymyksiä ja näyttämisen tarvetta. Emokarhun ja pennun myötä tutustutaan näsäviisaaseen, runoja laulavaan Sotkaan, metsän aavemaisiin varjohahmoihin sekä valtavaan Manaan (joka muistuttaa erehdyttävästi Henkien kätkemän Kasvoton-nimistä henkeä). Muinainen suomalainen mytologia sekoittuu karhumyytteihin, Kalevalan luomiskertomukseen ja laulun taikaan. "Parka" ja Mana, Oksi , s. 94 ...

Kansi: Emmi Nieminen Saanko esitellä: omasta mielestäni viime vuoden tärkein, ajankohtaisin ja aivan liian vähän huomiota saanut sarjakuvateos. Minäkään en tähän olisi törmännyt ilman hyvän ystäväni suositusta ja lainaa. Tutkiva toimittaja Emmi Niemisen ja kuvittaja, sarjakuvataiteilija Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet pureutuu verkkovihaan eli tuohon häkellyttävän suureen ilmiöön, jossa mikä tahansa aihe voi aiheuttaa käsittämätöntä raivoa netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Useimmiten huutelijoina ovat anonyymit miehet ja kohteena eri vähemmistöjen edustajat ja naiset. Niemisen ja Vehkoon journalistinen sarjakuva-albumi on osa Feministisen ajatushautomo Hatun Naiset esiin! -hanketta. Teoksessa pohditaan internetin vihapuhetta monesta näkökulmasta: ääneen pääsevät sekä sen kohteet että lähteet sekä tutkijat ja asiantuntijat. Monet vihapuheen kohteet (teoksessa vältetään käyttämästä sanaa "uhri") ovat yksinkertaisesti "vain" na...

Tutustuin ruotsalaiseen sarjakuvantekijään Liv Strömquistiin viime vuoden lopulla Johanna Rojolan toimittaman Suffragettien city -sarjakuva-antologian (2011) ansiosta. Lisäksi pääsin kuulemaan Strömquistia viime vuonna Turun kirjamessuilla , joilla ilmestyi kaksi hänen sarjakuva-albumiaan, Prinssi Charlesin tunne ja Nousu ja tuho . Näistä ensimmäinen, rakkauden ja avioliiton historiasta ja ristiriidoista kertova albumi, pääsi ensin lukulistalleni. Albumin nimi tulee siitä, kun prinssi Charlesilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa tämän kihlauduttua Dianan kanssa: "Are you in love?", johon Charles vastasi: "Yes... Whatever 'love' means." Huh... Tätä prinssi Charlesin epämääräistä tunnetta Strömquist lähtee albumissaan selvittämään ja avaamaan tarkemmin: mikä on tämä mystinen rakkauden käsite, joka saa (ainakin ns. rakkausavioliitoissa) kaksi hyvinkin erilaista, heterosuhteissa myös eri sukupuolia edustavaa ihmistä sitoutumaan toisiinsa? Strömquist po...

Kannen kuva: Lisa Ewald Feministinen sarjakuva on isosti esillä Turun kirjamessuilla ensi viikonloppuna, kun mm. ruotsalainen sarjakuvataiteilija Liv Strömquist vierailee messuilla sunnuntaina . Tästä inspiroituneena luin muutaman vuoden takaisin sarjakuva-antologian nimeltä Suffragettien city , joka esittelee feminististä ruotsalaista sarjakuvaa seitsemän tekijän voimin. Sukupuolineutraalit ammattinimikkeet ovat taas tapetilla Case Aamulehden myötä. Tuntui jännän ajankohtaiselta lukea samaa aihetta sivuavia strippejä. Sukupuolten välisen valta-asetelman kääntäminen päälaelleen tuo esiin nimikkeiden rajoittuneisuuden kaikessa koomisuudessaan. Feministinen ajatushautomo Hattu on käyttänyt samaa menetelmää osallistuessaan nyt käytävään keskusteluun. Huumoria ei tosiaan tästä antologiasta puutu. Teoksen toimittanut Johanna Rojola toteaa johdannossa: Tässä kirjassa ei saarnata. Vakavista asioista voi puhua hauskasti. Sukupuolirooleista, perhekäsityksistä ja ennakkoluuloista saa r...

Emmi Valve on porvoolainen sarjakuvataiteilija, jonka omaelämäkerrallinen sarjakuvateos Armo on kaunistelematon, synkkä ja yksityiskohtainen kuvaus ahdistuksen ja mielenterveysongelmien kanssa jo pikkulapsesta asti painiskelleesta naisesta. Jo teoksen kansi hätkähdyttää ja kansien välistä löytyy sellainen tarina, että heikompia alkaa varmasti hirvittää. Valve kuvaa ahdistusta, masennusta, harhoja ja elämänhallinnan menettämistä armottoman rehellisesti, ruumiillisesti ja visuaalisesti. Välillä teoksen Emmi näkee muut ihmiset pelkkänä mustana, valuvana mönjänä. Kosketus polttaa ihoon reikiä. Pahimpina kausina tuntuu kuin eritteet valuisivat kehosta ulos ja itsekin sulaisi sänkyyn. Mielensisäinen sotku on tuotu konkreettisesti kirjan sivuille: sivuilla on aivan kuin mustetahroja ja värit leviävät hallitsemattomasti ääriviivojen ulkopuolelle. Emmi yrittää pitää elämänsä kasassa laatimalla itselleen pakkomielteisesti tehtävälistoja viikon, päivän ja jopa tunnin tarkkuudella. Hän doku...

Blogitauko on venähtänyt ennätyksellisen pitkäksi. Mutta jospa nyt taas syksyn tullen ja varsinkin kirjamessujen lähestyessä into palaisi takaisin. :) Lainasin ystävän suosituksesta kirjastosta Lucie Durbianon sarjakuva-albumin. Takakannen mukaan tarinakokoelma koostuu "seitsemästä lyhyestä, kummallisesta, julmasta, koomisesta, kauniista ja mutkikkaasta rakkaustarinasta." Durbianon tarinat ammentavat tutusta satuperinteestä aina Punahilkasta Liisa Ihmemaassa -tarinaan. Kaikki on kuitenkin hämmentävällä tavalla vinksahtanutta - ja nämä eivät todellakaan ole mitään lasten satuja enää. Nimitarinassa isoäitinsä luo kulkeva Punahilkka vannookin ikuista rakkautta kohteliaalle herrasmiessudelle, joka kiusoittelee tyttöä. Susi on itsevarma maailmanmies, Punahilkka häiritsevän sinisilmäinen ja kokematon pikkutyttö. "Lili ja Charlie" -niminen tarina puolestaan kuvailee kiellettyä rakkautta ja sen kohtalokkaita seurauksia. Renessanssin aikaan sijoittuva "Sam...

Viivi Rintasen esikoissarjakuva-albumi Mielisairaalan kesätyttö pisti silmääni jostain Hesarin sarjakuvajutusta jokin aika sitten ja päätin hankkia teoksen käsiini. Omaelämäkerrallinen tarina kertoo Vilmasta, joka on perfektionisti, töissä laitoshuoltajana psykiatrisella osastolla ja sairastaa syömishäiriötä. Luin albumin yhdeltä istumalta. Etukäteen odotin, että se kertoisi nimenomaan siivoojan kesäpestistä mielisairaalassa, mutta lopulta pääteemaksi nousi päähenkilön oman mielen järkkyminen. Rintasen albumissa pohditaan sitä, mikä on hulluutta ja mikä sairautta. Jotkut "normaaleilta" vaikuttavat tai normaaliuden kriteerit täyttävät ihmiset voivat itse epäillä omaa mielenterveyttään ja hakeutua vapaaehtoisesti hoitoon, kun taas toiset eivät myönnä omaa hulluuttaan edes itselleen. Milloin ihminen on hullu ja milloin hänen asiansa vain ovat hullusti? Milloin poikkeavaan käytökseen pitää puuttua? Anoreksiasta puhuttiin paljon, kun olin itse teini 90-luvulla ja vuosit...

Pikkulapsiperheissä päivän jännittävät tapahtumat, uudet kokemukset ja opitut jutut eivät suinkaan unohdu illan tullen vaan niiden käsittely jatkuu usein yöllä hyvien ja pahojen unien sekä yleisen levottomuuden muodossa. Välillä lapsen yöelämä on niin vilkasta, että aamulla itse silmät ristissä lapsen sängyn laidalla valvoneena ihmettelee aina, miten se taas on niin pirteä heti aamusta . Oma tyttäreni on vasta 2-vuotias, mutta yöheräilyt ovat kuuluneet perheen arkeen hänen koko pienen ikänsä ajan. Yöllä yrittää usein unenpöpperössä turhautuneena keksiä jotain loogista syytä lapsen heräilyyn: hammas puhkeaa? kasvukipuja? täysi vaippa? kissa herätti? (perhanan kissa!), sylinkaipuu? kylmyys? kuumuus? valoisuus? ... tai sitten ihan vain perinteinen painajaisuni? Arvausleikki on uuvuttavaa ja pidemmän päälle stressaavaa. Lapset heräilevät joka tapauksessa syystä tai toisesta silloin tällöin. Jossain vaiheessa he onneksi osaavat kertoa syynkin jo ihan itse. Vain pahaa unta on sarjakuv...

Ville Tietäväisen sarjakuvateos Linnut ja meret on julkaistu vuonna 2003, kahdeksan vuotta ennen Tietäväisen upeaa Näkymättömät kädet -teosta, joka on kahminut vaikka mitä palkintoja ja syystäkin. Linnut ja meret sijoittuu Hongkongiin vuosiin 1995 - 1996, juuri ennen kuin entinen Britannian siirtomaa luovutettiin Kiinalle. Kirjan alussa tarinan keskiössä ovat nuoret Katie ja Simon, jotka ovat juuri menneet naimisiin. Katien suku ei hyväksy suhdetta, ja pariskunta joutuu kumpikin tahollaan tekemään puoli-ilmaiseksi töitä Katien vaikutusvaltaisille sukulaisille, jotka "hyvää hyvyyttään" järjestävät nuorelle parille asunnon. Kun pariskunta saa kuulla, että Katien setä aikoo ottaa heille syntyneen pojan väkisin ottolapsekseen, he päättävät paeta Hongkongista Kiinaan. Sitten hypätään ajassa taaksepäin erään vietnamilaisen pakolaisperheen vaiheisiin. Mies joutuu eroon vaimostaan ja lapsestaan ja hänet viedään jonkinlaiseen vankisairaalaan, jossa hänelle tehdään omituisia l...

Missähän törmäsin Habibiin ensimmäistä kertaa? Saatoin lukea siitä jostakin sanomalehdestä tai Sallan blogista , en enää muista. Nimi vilahteli kuitenkin mediassa viime vuoden alussa ilmestyneen suomennoksen jälkeen niin usein, että painoin sen mieleen. Viime vuoden kirjamessuilla hypistelin albumia Liken osastolla, mutta en silloin raaskinut ostaa järkälettä omakseni. Lopulta sain sen ystävältä lainaan. :) Aluksi irrelevantti huomio, joka ei millään tavalla koske kirjan sisältöä: Habibia on lähes mahdotonta lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa; ainakaan jos lukee selällään, kuten minä. Järkäle joko väsyttää käsivarret tai murskaa sisäelimet painollaan. :) Mutta tämä on vain sivuseikka, kun kirjan kannet on aukaistu. On aika kliseistä sanoa näin, mutta minä ainakin sukelsin täysin toiseen maailmaan, kun luin kirjaa. Craig Thompsonin piirrosjälki on uskomattoman kaunista. Usein koko sivun kokoiset piirrokset olivat täynnä huolella piirrettyjä yksityiskohtia; välillä taas tyhjyys ...

Nina Hemmingssonin piirrosjälkeä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua kovin kauniiksi. Hemmingssonin sarjakuvan tyhjäsilmäiset tuijottajahahmot ovat rumia, rujoja ja surkeita. Mustavalkoiset ruudut ovat suoraviivaisen pelkistettyjä, ja värikuviakin synkentävät tummat varjostukset. Hemmingsson ei turhia kaunistele. Sarjakuvateoksen takakansikin lupaa, että "Hemmingsson ei arkaile sanoa ääneen sitä, mitä yleensä kaunistellaan ja mistä kuuluu vaieta." Odotettavissa on siis ahkeraa tabujen rikkomista sekä vaivaantumista ja paheksuntaa aiheuttavien aiheiden käsittelyä. Pidin siitä, että Hemmingsson ei yritä rikkoa tabuja vain tabujen rikkomisen vuoksi, ravistellakseen tai kauhistuttaakseen lukijaa. Sen sijaan hän tuntuu pohtivan sitä, miksi jokin asia on tabu: miksi esimerkiksi masennuksesta, lihavuudesta tai vanhusten seksuaalisuudesta ei saisi puhua ääneen. Hemmingsson itse myös kritisoi omia lukijoitaan ja sarjakuvakriitikoita: kun hän yrittää puhua ahdistuksestaan, kriitiko...

Tilanne: Olen sopinut vaimoni kanssa, että hän lähtee töistä vähän aikaisemmin ja tulee kotiin hoitamaan vauvaa, ja minä puolestani lähden rentoutumaan ja viettämään "omaa aikaa" kaupungille. Sen sijaan, että suuntaisin jonnekin hemmotteluhoitoon tai salille, saati drinkille tai edes kahvilaan, päädyn tietenkin kirjastoon, jonka hyllyjen välissä kiertely kuuluu tietenkin rentoutumiskeinojen top-kymppiin. Ajattelen, että mikäs tässä, voisin vaikka lukea jotain sarjakuvaa kaikessa rauhassa. Kerrankin minulla on hetki aikaa. Sarjakuvahyllystä bongaan Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet : muissa kirjablogeissa ja mediassa runsaasti näkyvyyttä saanut, kehuttu ja Sarjakuva-Finlandian voittanut teos, joka on ollut lukulistallani jo kauan. Tartun kirjaan (painava!) ja etsin mukavan tuoli+pöytä -yhdistelmän eräästä kirjaston rauhallisemmista nurkista. Alan lukea. Hetken kuluttua nostan katseeni. Olen ollut täysin uppoutunut kirjan maailmaan, unohtanut ajan ja paikan, kelloon vi...

Guy Delislen tuorein tuotos, Merkintöjä Jerusalemista , oli tietenkin pakko lukea, koska piirtäjän aiemmat sarjakuvateokset ovat kaikki olleet loistavia: oivaltavia, pienillä arkisilla yksityiskohdilla höystettyjä kuvauksia Delislen perheen työkomennuksista maihin, jotka usein esitetään länsimaisessa mediassa vähemmän positiivisessa valossa: Pohjois-Korean Pjongjang, Kiinan Shenzhen ja Burma. Delislen tuotannosta alkaa saada vähitellen sen kuvan, että mies perheineen koluaa systemaattisesti läpi maailman kriisipesäkkeitä ja vähemmän demokraattisia valtioita. Tällä kertaa ollaan Jerusalemissa, Israelin ja Palestiinan välisen sodan kiistellyssä ytimessä. Yksi Delislen tavoitteista on selvästikin ollut sekä yrittää itse ymmärtää että valottaa hieman lukijoilleen Israelin ja Palestiinan välisen sotkuisen vyyhdin kiemuroita. Tosin itse en ainakaan tullut kirjaa lukiessa hullua hurskaammaksi, vaan Delisle onnistui vain lähinnä osoittamaan, että alueen levottomuudet juontavat juurensa nii...

Alison Bechdelin taidokas ja sykähdyttävä Hautuukoti - tragikoominen perheeni kertoo Bechdelin lapsuudesta ja erityisesti hänen etäisestä isästään, jonka henkilökohtaisia salaisuuksia tytär päätti ruveta penkomaan tämän kuoleman jälkeen. Osittain varmaan Hautuukodin saaman kiitoksen ja menestyksen rohkaisemana Bechdel päätti jatkaa lapsuudenperheensä syväanalyysia vielä toisen sarjakuvaromaanin verran. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on isän sijasta Bechdelin äiti. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta petyin aika rajusti. Lukiessani odotin toiveikkaana koko ajan, milloin se varsinainen tarina alkaisi, milloin kirja muuttuisi bechdelmäisen vetäväksi ja hauskaksi. Kun suljin kannet, jouduin toteamaan, että olin juuri tahkonnut läpi 290 sivua samaa tasapaksua tilitystä, joka ei valitettavasti muuksi muuttunut missään vaiheessa. Ongelmana on se, että Bechdel yrittää koko kirjan ajan löytää oikeanlaista tapaa käsitellä vaikeaa ja traumaattista äitisuhdettaan, mutta tuo oikea lähest...

Kiinnostuin Guy Delislen sarjakuvista muiden kirjablogien kautta, joissa Delisleä on luettu ahkerasti viime aikoina. Luin Shenzhenin ja Merkintöjä Burmasta viime kuussa ja nyt äsken ahmaisin sateisen sunnuntaipäivän kunniaksi Pjongjangin. Kolmikko kaipaa selvästikin yhteispostausta. :) Merkintöjä Burmasta kertoo ajasta, jolloin Delisle asui Lääkärit ilman rajoja -järjestöön kuuluvan vaimonsa ja vaippaikäisen poikansa Louisin kanssa Burmassa (Myanmarissa) vuosina 2005-2006. Entinen Britannian siirtomaa, nykyinen sotilasjuntan hallitsema diktatuuri näyttäytyy Delislen piirroksissa vastakohtien maana. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset järjestävät Baby Groupia vanhemmille ja heidän lapsilleen ja australialaisella klubilla pulikoidaan uima-altaassa ja siemaillaan gin toniceja leppoisasti seurustellen. Samalla paikalliset eivät saa edes kutsua kotiinsa yövierasta ilman sotilasjuntan lupaa ja sanomalehdistä on sensuurin nimissä revitty sivuja irti. Australialaisen klubin vieressä sijai...