torstai 31. joulukuuta 2015

Sofi Oksanen: Norma

Kaikki kummajaiset olivat jo tulleet kaapista. Hänkin voisi tehdä niin. Hän voisi elää kuten muutkin. Ehkä muita samanlaisia ei ollut, mutta mitä sitten?
Jos hän paljastaisi itsensä, hän saattaisi jo huomenna jutella jonkun kaltaisensa kanssa. 

Sofi Oksasen Norma oli syksyn kirjallinen tapaus jo ennen teoksen julkaisua. Romaanista ei kerrottu mitään etukäteen, kirjan ja päähenkilön nimeä lukuun ottamatta. Syyskuussa kirja nostettiin valtavan media-aallon kantamana esiin, ja kirjamessuilla rekankokoiset Norma-julisteet varmistivat, ettei romaani jää keneltäkään huomaamatta. Hypetys nosti ainakin minulta karvat pystyyn, mutta tuhansien muiden tavoin minäkin luin kirjan. Lukiessa aloin kuitenkin epäillä, ettei tämä kirja erityisemmin paranna Oksasen asemia kirjallisella kentällä. Kärjistäen ja vähän ilkeästi sanottuna: Norma myy, koska se on Oksasen kirja; ei, koska se on erityisen hyvä.

Ensimmäiset pari-kolmekymmentä sivua lukijan eteen marssitetaan joukko henkilöitä, joilla on toinen toistaan erikoisempia nimiä ja lempinimiä ja vähintäänkin monimutkaiset keskinäiset suhteet. Kärryillä pysyminen vaati ponnistelua ja välillä aioin jo piirtää jonkinlaisen taulukon - kuka on kenenkin isä ja kuka tuntee tai muistaa kenetkin ja mistä.

Kaikki alkaa hautajaisista. Norman äiti Anita on (ehkä) tehnyt itsemurhan heittäytymällä metron alle. Hautajaiset tarjoavat perinteisesti oivan ympäristön muistojen ja menneisyyden esiin nostamiselle, mutta Anitan hautajaisissa on myös pari kuokkavierasta, jotka ovat oudon kiinnostuneita Normasta. Suvun kaapissa piisaa luurankojakin: Norman Ruotsiin muuttanut isä on arvoitus ja Anitan hyvä ystävä Helena on jostain syystä joutunut mielisairaalaan (Niuvanniemeen kaiken lisäksi! Se sijaitsee tuossa parin kilometrin päässä!). :)

Jo ennen kuin luin kirjan olin kuuntelemassa Oksasta Turun kirjamessuilla, kun hän kertoi romaanin perusideasta (päähenkilö kärsii yliluonnollisen nopeasta hiustenkasvusta ja on jonkinlainen "hiusmeedio", joka pystyy tulkitsemaan muiden ihmisten hiuksista kaikkea mahdollista ruokavaliosta sairauksiin) ja teemasta (globaali hiusteollisuus sekä siihen liittyvä köyhien maiden riisto). Rehellisesti sanottuna ensimmäinen ajatukseni oli: mitä hittoa? Siis Viron lähihistoriasta ja Venäjän politiikasta kirjoittanut kirjailija kirjoittaa ihan vakavissaan globaalista ongelmasta nimeltä hiustenpidennykset?! Sitten Oksanen ja haastattelija mainitsivat romaanin toisen pääteeman, eli kohdunvuokrausbisneksen. Se nyt jo tuntui poliittisesti ja moraalisesti merkittävämmältä ongelmalta kuin tukka, mutta miten se taas liittyy hiusteollisuuteen, mietin.


Spoilerivaroitus:
Luettuani kirjan olen edelleen hyvin hämmentynyt. En tiedä, vaikuttiko mielikuvaani se että katsoin samana päivänä Skyfallin, mutta romaanin loppuratkaisu oli jotenkin bondmainen (pääpari jallittaa kaikkia, pahikset kuolevat ja lopussa mies ja nainen saavat toisensa...). Kohta jossa hiukset kuristavat aborttia tekevän lääkärin ja hoitajan kuoliaaksi oli jo niin pöyristyttävän outo, että puuskahdin epäuskoisen huvittuneena.

Etsin jatkuvasti symboliikkaa hiusten takana, jotain syvällisempää tarkoitusta: edustavat Norman nopeasti kasvavat hiukset vapautta, itsenäisyyttä, seksuaalisuutta, toiseutta..? Merkitsevätkö pitkät hiukset naiseutta, kauneutta, perinteitä ja hedelmällisyyttä? Miksi hiuksilla on niin suuri kulttuurinen merkitys? Onhan niillä, vaikkei hiusala ja pidennysbisnes olekaan tietääkseni räjähtänyt käsistä aivan niin hurjasti kuin kirjassa annetaan ymmärtää.

Me olemme pappeja, kätilöitä, terapeutteja, lääkäreitä, siirtymäriittien suorittajia, me käärimme naiset foliosuikaleisiin, pyyhkeisiin, kappoihin, pesemme pois vanhan elämän ja lähetämme heidät kohti uutta. Meistä riippuu elämän käännekohtien onnistuminen. Parasta tietenkin on se, että naiset ovat valmiita maksamaan hyvästä tukasta mitä hyvänsä, jos pääsevät sellaisen makuun.

Näin uskoo Marion, kampaaja, joka elää ilmeisesti eri maailmassa kuin minä, koska en tunnista itseäni tai lähipiiriäni tuosta kaikki naiset yhteen niputtavasta määritelmästä enkä usko, että kampaajilla (kaikki kunnia heille) on aivan noin suureellinen kuva ammatistaan.

Suurin ongelma olikin ehkä siinä, etten yksinkertaisesti tunnistanut Norman maailmaa omakseni enkä päässyt siihen sisälle. Yliluonnolliset elementit eivät toimineet tarpeeksi tehokkaasti: ne eivät tehneet kirjasta kiehtovan mielikuvituksellista tai sadunomaista vaan lähinnä vaivaannuttivat ja ihmetyttivät. Maagiseen realismiin kuuluu minusta tietynlainen todellisuuden ja yliluonnollisuuden rajoilla leikittely. Norma on liian vakava ja ottaa itsensä liian tosissaan kirjana.
 
Sofi Oksanen: Norma. Like. 2015. 304 sivua.

NormaRoss.fi
Like: Norma
HS: "Sofi Oksanen yllättää rikoskirjailijana, mutta Normasta puuttuu kunnon imu"

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

Hyvä herra Graham, olisittepa nähnyt, miten meidän pikkuisessa postitoimistossamme kuhisi. Kyläläisiä kerääntyi katsomaan, kun minä luin ensimmäistä ihailijapostiani, kuten te amerikkalaiset sanoisitte. Nuo ihmispolot varmaan luulivat, ettei kukaan meidän saaremme ulkopuolella ole kuunaan luonut katsettaan minun runoihini. En tiedä, kumpi heitä sykähdytti enemmän: se, että joku on todella lukenut jonkin kirjoistani, vai se, että tuo joku oli amerikkalainen. Te kaikkihan olette lainsuojattomia ja lehmipaimenia, eikö niin?

Nuori runoilija Elspeth Dunn asuu pienellä Skyen saarella Skotlannin rannikolla. Maaliskuussa 1912 hän saa yllätyksekseen elämänsä ensimmäisen ihailijakirjeen amerikkalaisopiskelija David Grahamilta. Elspeth vastaa kirjeeseen, ja pari jatkaa tiivistä kirjeenvaihtoa vuosikausia. Nuorten suhde syvenee ystävyydeksi ja lopulta rakkaudeksi, vaikka pari ei ole koskaan tavannut toisiaan.

Ensimmäinen maailmansota tuo Daveyn lopulta Eurooppaan, mutta kuviota mutkistaa Elspethin aviomies Iain, joka sotii itsekin tahollaan. Elspeth ei myöskään uskalla poistua saareltaan, koska hän pelkää veneitä ja vettä.

Romaanin rinnakkaisjuoni sijoittuu noin 30 vuotta ajassa eteenpäin, toisen maailmansodan alkuvuosiin. Elspethin tytär Marguerite on rakastunut, mutta kun hänen äitinsä katoaa, hän alkaa ottaa selvää tämän menneisyydestä ja erityisesti matkalaukullisesta kirjeitä, jotka äiti on säilyttänyt. Marguerite haluaa selvittää, mikä Elspethin valinta johti tämän perheen hajoamiseen vuosikymmeniä sitten. Margueriten oma rakkaustarina jää auttamatta Elspethin tarinan varjoon ja tuntui hieman teennäiseltä; oman identiteetin etsintä nousi tärkeämmäksi.

Seuraavassa mahdollisesti pieni spoileri: Olin muuten täysin varma, että kahden mieshenkilön välille romaanissa rakenneltiin suhdetta tai että siitä vihjailtiin rivien välissä. Kirjan lukeneet kenties tietävät, keitä tarkoitan.

Jessica Brockmole on uskaltanut rakentaa esikoisromaaninsa pelkän kirjeenvaihdon varaan, vaikka kirjeromaani ei varmasti ole romaanimuotona sieltä helpoimmasta päästä. Ongelmaksi voi muodostua se, kuinka kuljettaa juonta eteenpäin ja kirjoittaa esimerkiksi dialogia, kun koko kirja koostuu pelkistä kirjeistä. Entä kun kirjeenvaihtoystävät kenties tapaavat? Miten tapaamista voi kuvailla lukijalle - eiväthän henkilöt sen aikana kirjoittele toisilleen!

Brockmole on ratkaissut ongelman siten, että romaanin pääpari pysyttelee pääosin erossa ja kaukana toisistaan, mikä tietenkin mahdollistaa kaiken kertomisen kirjeitse. Kirjeet luovat lisäksi henkilöiden välillä lisäjännitteitä ja epävarmuutta: entä jos se ratkaiseva kirje ei saavukaan perille tai päätyy vääriin käsiin? Pelkkiin kirjeisiin perustuva suhde on hauras ja altis kohtalokkaille väärinkäsityksille.

Kirjeitä saarelta on romanttista viihdekirjallisuutta ja minun makuuni välillä liiankin tunteikas. Lukiessa tuli elävästi mieleen Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Sekin on kirjeromaani, joka sijoittuu piskuiselle saarelle maailmansodan aikoihin. Sekin alkaa siitä, kun naiskirjailija saa kirjeen hänen teoksensa lukeneelta mieheltä. Siinäkin soditaan ja rakastutaan. Yhtäläisyyksiä on paljon. Jos siis pidit Perunankuoripaistoksesta, pidät melko varmasti tästäkin.

Ahmin Brockmolen romaanin muutamassa päivässä, ja jännitys säilyi upeasti aivan loppuun saakka. Lopussa langat kuitenkin sidottiin minusta vähän liiankin näteiksi solmuiksi. Olisin kaivannut edes pientä avoimuutta ja sotkuisuutta loppuun. Toisaalta hyvänmielenkirjasta kuuluu nimensä mukaisesti jäädä hyvä mieli (tästä jäi vähän haikeakin). Suosittelen kirjaa kaikille kirjeromaanien ja sotaromanssien ystäville, jotka uskovat perinteisten kirjeiden voimaan. :)

Myös Sara, Jonna ja Ulla ovat lukeneet kirjan.

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta. Bazar. 2015. 330 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Letters from Skye
Suomentaja: Marja Helanen

Bazar: Kirjeitä saarelta
Kirjavinkit: Kirjeitä saarelta

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Marraskuun luetut ja lukuhaaste


Joulukuun alku on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt tuoda blogiin edes marraskuun luettujen kirjojen listaa saati tehdä minkäänlaista yhteenvetoa viime kuun lukuhaasteesta. Tässä siis vielä pikaisesti.

Marraskuun luetut
Sofi Oksanen: Norma
Luiz Ruffato: Tekokukkia
Leena Krohn: Erehdys
Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
Akhil Sharma: Family Life
Mikaela Strömberg: Sophie
Pertti Lassila: Armain aika
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Marraskuu oli siinä mielessä poikkeuksellinen lukukuukausi, että luin vain ja ainoastaan tänä vuonna ilmestyneitä kirjoja. Liekö osasyynä hyvissä ajoin alkava loppukiri ennen Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaiden julkistusta (tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät esim. Blogistanian Finlandiaa emännöivästä Kulttuuri kukoistaa -blogista).

Marraskuussa osallistuin tosiaan myös lukuhaasteeseen, mikä innostikin lukemaan hieman tavallista ahkerammin. Onnistuin kahta päivää lukuun ottamatta lukemaan vähintään 30 sivua jokaisena marraskuun päivänä, ja joka päivä luin sentään jotain. Kuukaudessa luin yhteensä 1 743 sivua, ja keskimääräinen sivumäärä päivässä oli 58,1 sivua. Lukuhaasteen kooste löytyy täältä.

Mutta nyt uppoudun jälleen surukauriiden ja lasittarien taianomaiseen maailmaan. ;)