Kirjanurkkaus

Hissi nousi äärimmäisen hitaasti. Ainakin arvelin sen nousevan, mutta en ollut varma. Suuntavaistoni oli kadonnut, koska vauhti oli niin hidas. Hissi saattoi laskeutua tai olla täysin liikkumatonkin, mutta äskeisten tapahtumien perusteella tuntui näppärimmältä päätellä, että se nousi. Kyseessä oli kuitenkin vain arvaus, päätelmä vailla minkäänlaista perustaa. En tiennyt, oliko hissi noussut kaksitoista kerrosta ja laskenut kolme vai kiertänyt maapallon ympäri. Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa -romaanin alku on yksi suosikkialuistani ainakin mitä tulee Murakamin kirjoihin. Yli 500-sivuisen romaanin ensimmäinen kappale on tuossa yllä ja se jo luo tunnelman, joka säilyy oikeastaan läpi kirjan: minäkertoja lukijasta puhumattakaan ei ole koskaan aivan varma, mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Vain yksi asia on varmaa: kaikki on mahdollista. Päähenkilö ja kertoja laskee hississä ajan kulukseen taskuissaan olevia kolikoita, kunnes hissin ovi lopulta aukeaa ja edessä seisoo vaalea...

Ulkonäkö vaikuttaa moniin asioihin, kunnollisen opiskelu- ja työpaikan saamiseen, elämänkumppanin löytämisestä nyt puhumattakaan. [...] jo vuosikymmeniä sitten monet tutkimukset todistivat, että viehättävät ja hoikat ihmiset saivat todennäköisemmin töitä, usein jopa paremmalla palkalla kuin ylipainoiset ja epäesteettiset. Pitkät ihmiset ovat älykkäämpiä kuin lyhyet (väittää eräs tutkimus ). Kauniit ihmiset menestyvät työelämässä paremmin ja saavat korkeampaa palkkaa kuin keskivertokansa (väittää eräs professori ). Kulttuurissamme ihannoidaan nuoruutta, seksikkyyttä ja tiukat kauneusihanteet täyttäviä kasvoja ja vartaloita (se tiedetään ilman tutkimuksiakin). Anu Holopainen käsittelee tuoreessa nuortenkirjassaan yhteiskunnan asettamia ulkonäköpaineita ja ulkonäön muokkaamista. Romaani sijoittuu tulevaisuuteen, missä ulkonäön kirurgisesta parantelusta on tullut yhtä yleistä kuin mitä sen ei-kirurginen "parantelu" on nykyään: nykypäivänähän valtaosa (naisista) meikkaa, mu...

Minua ärsyttivät ja melkein inhottivat kaikki ne ihmiset ja heidän väsymättä toistuva toimintansa. He näyttäytyivät monta kertaa kukkulalla. Keinotekoisten aaveiden asuttama saari oli elämäni sietämättömin painajainen, ja rakastuminen yhteen näistä kuvajaisista oli pahempaa kuin rakastuminen aaveeseen [...] . Brasiliassa potkitaan palloa ja sen kunniaksi ajattelin lukea jonkin eteläamerikkalaisen kirjailijan teoksen - tuo maanosa kun on ainakin minun blogissani se kaikista syrjityin. Koko blogihistoriani aikana olen tainnut käydä vain kerran Chilessä Hernán Rivera Letelierin kanssa ja toisen kerran Perussa Mario Vargas Llosan seurassa. Brasiliaan asti en kuitenkaan tällä kertaa päässyt vaan jämähdin Argentiinaan. Tai itse asiassa autiolle saarelle, minne kirja sijoittuu... Morelin keksintö on oikea herätelaina. Joskus sitä tarttuu johonkin kirjaan kirjastossa vailla minkäänlaisia ennakkotietoja tai -odotuksia siihen liittyen. Hankin tässä viikko sitten pitkän viikonlopun (mini...

According to my mother, all things are fixed. To her there was a reason for everything from the massacres in the West to the love she found in the East. But the mind behind all things, I call it Fate, is harsh and cold. It's so logical that no one could call him or herself a better person if he or she bowed down to it. Fate is fixed like brittle crystal in the dark. Nnedi Okorafor's novel Who Fears Death is almost impossible to categorize. On the one hand, it could easily fall under the genre of speculative fiction, but it also contains elements from a variety of other genres: fantasy, science fiction, alternative history, post-apocalyptic dystopia... It is realistic, but also contains magical and supernatural elements. The characters are all young people on the verge of adulthood, which would also imply that the novel is for young readers, but there is so much violence and sex in the novel that it's probably not for a very young audience... The novel is set in Afri...

- Liikaa ihmisiä, ei ravintoa, vaikka uusia erikoisolosuhteita sietäviä kasveja yritettiin kehittää. Ilmasto muuttui, kuivuus levisi yhä pohjoisemmaksi. Sotia ja konflikteja. Kansallisvaltioita kaatui sisällissotiin, levottomuudet ja kansainvaellukset lisääntyivät. Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen yhdessä kirjoittama Routasisarukset , joka aloitti samannimisen scifisarjan, oli yksi viime vuoden positiivisimmista yllätyksistä lukemieni kirjojen joukossa. Kotimainen scifi- ja fantasiakenttä on minulle melko vieras, joten luin kirjan ilman sen kummempia odotuksia. Yllätyin siitä, miten laadukasta, kunnianhimoista ja monitasoista nuorten scifiä kotimaastakin löytyy. Ahmin kirjan pikavauhtia ja jäin malttamattomana odottelemaan toista osaa. Ja kuinkas sitten kävikään? Nappasin Hiekkasotilaat pian sen ilmestymisen jälkeen kirjaston hyllystä mukaani. Heti ensimmäisillä sivuilla huomasin, että olin täysin unohtanut Routasisarusten perusjuonen ja ennen kaikkea kirjan lopun. Hiekkasotil...

kansi: Sami Saramäki Epäilin aluksi, että en pitäisi tästä kirjasta ihan vain sen vuoksi, että en taida ihan kuulua sen kohderyhmään. Routasisarukset on ensinnäkin luokiteltu nuortenkirjallisuudeksi, mille kuvittelen jostain syystä olevani jo liian vanha. ;) Toisekseen se on scifiä, jota luen hyvin vähän, ja kaiken lisäksi vielä kotimaista sellaista, josta minulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa ennakkoon. Mutta kirjallisuuden ikäluokitukset ovat tietenkin häilyvä ja joustava käsite ja ennakkoluulot on tehty rikottaviksi! :) Routasisarukset sijoittuu Euraaniaan 2300-luvulle. Eurooppa on lähes tuhoutunut 140 vuotta aiemmin tapahtuneessa biotutkimusaseman räjähdyksessä, jota seurasi joukko terrori-iskuja ja ydinvoimalaonnettomuuksia. Tuhoutumattomat alueet on jaettu pieniin, melko eristäytyneisiin saarekkeisiin, jota hallitsevat erilaiset ryhmittymät ja klaanit. Suojatussa, luonnonvaroja hyödyntävässä Laaksossa asustava Utu kapinoi alueen perinteitä ja arvoja vastaan. Asukkaat...

Kansi: Piotr Tomaszewski - Tiedän että olet utelias. Mutta hyviin tapoihin ei kuulu keskustella isistä. Sillä ei ole merkitystä Naisten maassa. Tiedäthän sinä sen. Me emme kysele. Jo kauan, kauan sitten päätettiin, että kaikki täällä tulevat toimeen paremmin, jos asiasta ei puhuta.  Blogihiljaisuus on venynyt useampaan päivään. Täällä on hoidettu sairasta kissaa (joka on nyt paranemaan päin!) ja vietetty aikaa lomailevan puolison kanssa omien töiden ohella (heinäkuu + töiden teko kotitoimistossa + kotona lomaansa viettävä puoliso -> kummasti laskeva työmotivaatio). Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan -romaaniin taisin törmätä alun perin Charlotte Perkins Gilmanin Herlandin yhteydessä. Jossain vaiheessa luin Johanna Sinisalon kirjoittaman arvostelun Aikakone-lehteen ja kirja kiinnosti vielä vähän enemmän. Lopulta nappasin sen mukaani kirjaston hyllystä, johon oli sattumalta laitettu tyrkylle utopia/dystopiakirjallisuutta. Portti naisten maahan on tulevaisuuteen ...

Kulkue pysähtyi SalaBurgerin grillin eteen. Paikalle kerääntyi väkeä valmiina pilkkaamaan. "Hyvät ystävät", joukon johtaja sanoi osoittaen sanansa kaikelle kansalle. Saarna ei kyllä jatkuisi pitkään, ajatteli Toby, sillä Laskivesilaguunin asukkaat eivät sitä sietäisi. "Rakkaat ystävät. Minun nimeni on Aatami Ensimmäinen. Minäkin olin ennen ateisti, materialistinen lihansyöjä. Niin kuin te, minäkin ajattelin, että ihminen on kaiken olevaisen mitta." "Iho umpeen, ekofriikki!" joku huusi. Aatami Ensimmäinen ei ollut kuulevinaan. Tämä on 200. blogikirjoitukseni! Ajattelin ensin juhlistaa rajapyykkiä järjestämällä blogihistoriani ensimmäisen arvonnan, mutta arvontoja on tällä hetkellä meneillään niin monta (vilkaiskaapa vaikka linkkilistaa oikealla!), että taidan odotella vähemmän ruuhkaista ajankohtaa. Sitä paitsi kärsin arvottavan tavaran puutteesta, eli ensin pitäisi löytää sopiva kirjamainen palkinto. :) No, vielä tässä ehtii kevään mittaan... Mutta s...

Me olemme olemassa suvunjatkamista varten: emme ole jalkavaimoja, geishatyttöjä, kurtisaaneja. Päinvastoin: meidät pyritään kaikin mahdollisin keinoin pitämään erillään siitä ryhmästä. Emme saa olla vähääkään viihdyttäviä, salaisten intohimojen ei ole sallittua puhjeta kukkaan kanssamme; mitään suosionosoituksia ei pidä pyytää, ei heiltä sen paremmin kuin meiltäkään, rakkaudelle ei suoda pienintäkään jalansijaa. Olemme kaksijalkaisia kohtuja, siinä kaikki: pyhitettyjä astioita, käveleviä kalkkeja. Kyselin jo joskus kesällä vinkkejä Margaret Atwoodin kirjoista ja muistaakseni marjis suositteli Orjattaresi -romaania (kiitos!). Atwood on jäänyt minulle tuntemattomaksi suuruudeksi; kirjailijan teokset ovat vähän väliä esillä mediassa ja netissä, mutta en ollut jostain syystä lukenut yhtäkään. Aloitin Orjattaresi -romaanin vähän epäileväisenä (scifiin vivahtava dystopiakirjallisuus ei kuulu ehdottomiin suosikkeihini), mutta kirja imaisi täysin mukaansa! Nyt on kulunut jo yli viikko si...

Käytävä on täynnä samanlaisia ovia, osaa en saa auki, mutta ne jotka saan, paljastavat vain samanlaisia vaitonaisia huoneita, erikokoisia ja hieman erimuotoisia. Käytävällä seinien pinnat aaltoilevat edelleen, muuttuvat lautaisista kylkiluista kivien kuhmuisiksi panssareiksi ja sileäksi rapatuksi ihoksi. Tiina Raevaaran esikoisromaania on kehuttu useissakin arvosteluissa, ja niiden innoittamana päätin lukaista kirjan. Täytyy myöntää, että välillä en oikein jaksanut innostua tekotaiteelliselta vaikuttavasta, kiemurtelevan symbolisesta tyylistä ja scifimäisestä juonesta, mutta jotenkin kirja piti silti otteessaan loppuun asti ja ahmaisin sen parissa illassa. Päähenkilö ja tarinan kertoja, nuori tyttö, harhailee pimenevässä metsässä. Mystinen vanha mies, "portinvartija", tapaa tytön ja vie hänet suurelle talolle metsän keskelle. Talossa asuvat tytön isä ja toistakymmentä isoveljeä, joita tyttö ei muista koskaan ennen tavanneensa. Veljet hoitavat maatilaa ja taloa mukisema...

Tätä he siis olivat. Titaanirankaan kiinnitettyä lihaa. Lihan saattoi kaapia pois kuin kermavaahdon. Simon puristi omaa hauistaan varovasti ja samalla tunnustellen peukalon ja etusormen välissä. Sen sisällä kulki tanko, kirkasta hopeaa. Amerikkalainen Michael Cunningham tunnetaan ehkä parhaiten romaanistaan The Hours (1998, suom. Tunnit ), josta on tehty myös Oscar-palkittu elokuva . Cunninghamin uusin romaani ei ole aivan niin syvällinen kuin Tunnit , mutta monitasoisuutta löytyy taas. Romaani seuraa kolmen päähenkilön, naisen, miehen ja pojan elämää kolmella eri aikakaudella. Mistään aikamatkailusta ei ole kyse vaan pelkästään kolmesta eri ajasta, jolloin kolme eri henkilöä jollain tavalla tuntevat tai törmäävät toisiinsa. Romaanin ensimmäinen osa, Koneen rattaissa , sijoittuu New Yorkiin teollisen vallankumouksen aikoihin. Catherine on juuri menettänyt kihlattunsa, Simonin, juuri ennen häitä miehen jäädessä jumiin tehtaan koneen rattaisiin. Simonin pikkuveli, Lucas, ottaa vel...

'There are many kinds of life,' says Spike, mildly. 'Humans always assumed that theirs was the only kind that mattered. That's how you destroyed your planet.' 'Don't blame me,' said Pink. 'I didn't destroy it.' 'But you have a second chance. Maybe this time...' The first sentence of the novel sets the tone: This new world weighs a yatto-gram. When I started reading The Stone Gods , I have to admit that I was disappointed. It's science fiction. And I'm not a big fan of science fiction. Of course, some scifi novels are fascinating must-reads ( 2001: A Space Odyssey !), but I don't generally get any kicks out of the futuristic utopia/dystopia mythologies with robots and other technological wonders. But as I continued reading the novel - somewhat reluctantly - I was soon swept away. It wasn't just robots and dystopia - there was something intensely, deeply human about the book. Jeanette Winterson isn't reall...