tiistai 16. elokuuta 2016

Stina Niemi & Aino Öhman: Elämäni

TOIMINTATAPA
Haastateltu potilas käytävällä.
Natiiviläpän ohitus.
Pystyy kuitenkin juomaan oik. kädellä kahvia. 

Stina Niemen ja Aino Öhmanin teos Elämäni on ensimmäinen runoteos, jonka arvioin kohta 8-vuotisen blogiurani varrella. En lupaa ottaa runojen lukemista tavaksi, mutta Elämäni kuulosti niin kiehtovalta, että pakkohan siihen oli tutustua.

Kirjan tekijät ovat työskennelleet kääntäjinä sairaalan kielipalveluissa. He ovat lukeneet, kääntäneet ja käsitelleet työkseen lääkäreiden saneluja, potilasohjeita ja muita terveydenhuollon tekstejä vuosien ajan.

Elämäni koostuu näistä teksteistä kootuista "potilasrunoista", lyhyistä tekstifragmenteista, jotka on poimittu lääkäreiden saneluista ja muista teksteistä.


Esipuheessa tekijät kertovat tekstien ominaispiirteistä: Sairauden ja parantamisen teksteissä yhdistyvät äärimmilleen viety asiantuntijan ytimekkyys (visus 1.3. o.a.y.o.l.), viileä teknisyys (yhdyntätiheys 4 per viikko), maallikolle erikoinen ammattislangi (ensikäynti autosiirron jälkeen) ja tietenkin kiireestä aiheutuvat klassiset kirjoitusvirheet (panon seuranta neuvolassa).

Terveydenhuollon tekstit, joita perinteisesti pidetään kylmän asiallisina tai käsittämättömän teknisinä, muuttuvatkin kirjan sivuilla lämminhenkisiksi, koomisiksi ja elämänmakuisiksi palasiksi ihmiselämän eri vaiheista syntymästä kuolemaan.


Lääkäreiden ammattislangista ja lyhennerimpsuista syntyy postmodernistisia, lähes käsittämättömiä runoja. Osa on äärimmäisen minimalistisia, lähes haikumaisia. Osa runoista herättää vahvoja mielikuvia, monet ovat ihanan sympaattisia, kuten tämä:

LUPA
Tulilta ylösnousuun tarvitsee vaimon apua.
Viikon ajan poisto uinnista, saunasta ja kylvystä.
Päästetään mies muumimaailmaan. 

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Tästä jäi hyvä mieli. :)

Stina Niemi & Aino Öhman: Elämäni. Kustantamo S&S. 2016.

Kustantamo S&S: Elämäni
Kirja.fi: Elämäni
Yle.fi: "Potilaalla todettu syntymä" - lääkärikielestä tuli runoteos

lauantai 13. elokuuta 2016

Kirjallinen kuvakooste Lontoosta

Viiden päivän reissu Lontooseen on onnistuneesti ohi. Noinkin lyhyessä ajassa ehtii yllättävän paljon; kävely ja kiertely tuntuu jaloissa vieläkin. Kirjahyllyynkin tuli uutta täytettä. :) Tässä hieman Lontoon matkan tunnelmia kuvapäivityksen muodossa.

Vasta pari viikkoa sitten ensi-iltansa saanut näytelmä Harry Potter and the Cursed Child ja sen käsikirjoitukseen perustuva teos olivat näyttävästi esillä katukuvassa ja isoissa kirjakaupoissa.




Waterstone'sin kirjakaupoissa tuli käytyä useampana päivänä. Niissä olisi voinut kierrellä vaikka kuinka kauan! Liikaa kiinnostavia kirjoja - tbr-lista kasvoi kohisten.






Anthony Doerrin teoksia.




Tuomas Kyröä ja Emmi Itärantaakin oli nostettu esille.



"Unputdownable" - loistava sana. :)


Shakespearen Globen ohi tuli myös käveltyä, mutta sisälle ei tällä kertaa menty.


Käytiin myös Gordon Square Gardenissa, jossa Bloomsburyn porukka on viettänyt aikaansa. Puistossa oli lukevia ihmisiä. :)




Antikvariaatti Any Amount of Books Charing Cross Roadilla oli ahdas ja valikoima melko suppea, mutta löytyi sieltäkin jotain ostettavaa. :)


Lopuksi elämän karuja totuuksia:


Nyt palaan parantelemaan uupuneita jalkoja sohvalle eli sekakäyttämään olympialaisia ja uutta Potteria. :D

tiistai 2. elokuuta 2016

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven

Totta, hullua se oli, mutta hän oli onnistunut tekemään hankalampia ja mahdottomampiakin asioita elämässään. Adoptoinut muun muassa seitsemänvuotiaan marokkolaistytön, joka sairasti kystistä fibroosia, vaikka oli yksin asuva nainen, joka tienasi vain yhden ihmisen, postinkantajan, palkan. Ja mikä pahinta, naispuolisen postinkantajan palkan.
Miksei hän siis pystyisi muihinkin ihmeisiin?

Kun luin pari vuotta sitten Romain Puértolasin esikoisromaanin Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin, en oikein lämmennyt sen yritykselle käsitellä vakavia aiheita huumorilla. Puértolas kuvaili Euroopan maahanmuuttokriisiä satiirisen farssin keinoin, ja minua häiritsi se, miten kirjan tyyli vaihteli paasaavasta ja kriittisestä kepeään ja naureskelevaan.

Puértolasin toista romaania vaivaa valitettavasti sama ristiriitaisuus. Takakannessa lupaillaan, että tämä on kaunein tarina, jonka olet eläessäsi kuullut. Suuret on lupaukset. Ei kai tätä lausetta kovin tosissaan ole kanteen pistetty, eihän?

Providence on pariisilainen postinkantaja, joka adoptoi Zaheran, 7-vuotiaan orpotytön. Zahera sairastaa kystistä fibroosia ja on viettänyt koko elämänsä marokkolaisessa sairaalassa. Hän on valtavan tiedonjanoinen ja kunnianhimoinen tyttö, joka kamppailee rinnassaan paisuvaa "pilveä" vastaan. Pilvi uhkaa toisinaan tukahduttaa hänet ja saa hänet yskimään "mansikkahilloa" valkoisille lakanoille.

Juuri kun Providence on saanut adoption järjestettyä ja aikoo hakea Zaheran luokseen Ranskaan, valtava tuhkapilvi sekoittaa Euroopan lentoliikenteen ja matka peruuntuu.

Providence on lannistumattoman äidin perikuva eikä aio pettää lupaustaan Zaheralle. Niinpä hän osallistuu kiinalaisen tietäjän vapaalennon ultraintensiivikurssille, josta hänet passitetaan ultraintensiivimeditaatiojaksolle (kyllä, tässä kirjassa on päästy leikittelemään pitkillä yhdyssanoilla) tiibetiläisluostariin Versailles'iin. Oppitunnin jälkeen Providence päätyy Orlyn lentoaseman lennonjohtotorniin anelemaan nousulupaa lennonjohtaja Léolta.

Kuten juonikuvauksesta voi päätellä, romaani on puhdasta viihdettä, absurdi farssi, sarja uskomattomia sattumia ja tapahtumia. Mutta välillä Puértolas innostuu filosofoimaan maailman epätasa-arvosta, asioiden oikeisiin mittasuhteisiin panemisesta (Joku on aina vielä sairaampi.), äidinrakkaudesta ja uhrautumisesta. Silti kirja oli liian melodramaattinen minun makuuni, ja loppuratkaisukin oli ennalta-arvattava.

Haastattelussa Puértolas kertoo kirjoittaneensa romaanin vain 2,5 viikossa. Kuulemma viisi uutta romaanikäsikirjoitusta on kesken, mikä ilahduttanee kirjailijan faneja. Minä taidan jättää suosiolla Puértolasin jatkossa väliin.

Krista, Ulla ja Juha puolestaan ovat pitäneet tästä aikuisten sadusta. Mari A. suhtautui ristiriitaisemmin tähän ja Tuijatan mielestä kirja menee jo överin puolelle.

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven. Otava. 2016. 224 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel
Suomentaja: Taina Helkamo

Otava: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Otava: Romain Puértolas

Kesä- ja heinäkuun luetut ja matkasuunnitelmia


Kesällä on taas ollut aikaa lukea vähän enemmän, mutta bloggaukset ovat jääneet vähemmälle. Tässä viime kuukausien lukusaldoa:

Kesäkuun luetut:
Agatha Christie: After the Funeral
Agatha Christie: Esirippu
Agatha Christie: Varjossa auringon alla
Grady Hendrix: Horrorstör

Heinäkuun luetut:
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Emma Donoghue: The Woman Who Gave Birth to Rabbits
Marjut Helminen: Appelsiinilehto
Tove Jansson: Kesäkirja
Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Justin Go: Katoava aika  

Justin Gon Katoava aika oli niin järisyttävän hieno lukukokemus, että nyt kesken oleva Sara Stridsbergin kehuttu Niin raskas on rakkaus uhkaa jäädä sen varjoon.

Jään huomenna vihdoin ihan oikeasti pienelle kesälomalle ja ylihuomenna suuntaan puolison kanssa pitkästä aikaa Lontooseen! Tarkoitus olisi tehdä reissun aikana jotain kirjallistakin ja suunnitelmissa on käynti ainakin Foyles ja Piccadillyn Waterstone's -kirjakaupoissa (jälkimmäinen ylpeilee olevansa Euroopan suurin kirjakauppa!). Saa nähdä, paukkuvatko matkatavaroiden painorajoitukset kotimatkalla. ;)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

Pakolaiset olivat kuivia herneitä. Heitä suojanneen pussin hajottua herneet olivat vierineet pitkin maapallon pintaa kuka mihinkin rakoon. Hän oli vaimoineen päätynyt Helsinkiin, jossa jokainen joulu juurrutti Suomeen syvemmin.

Kiinnostuin Marjut Helmisen Appelsiinilehdosta jo alkuvuodesta, kun luin kustantamon esittelyn kirjasta. Helmisen esikoisromaani "sukeltaa arkeen sodan oloissa, pakolaisuuteen, haluun auttaa ja autetun tuntoihin". Vaikka Israelin ja Palestiinan konfliktista on kirjoitettu yllin kyllin, kirja lupailee tuoretta näkökulmaa aiheeseen.

Sini Aho-Rabbo on kokenut kirurginen sairaanhoitaja ja pitkän linjan avustustyöntekijä, joka on matkustanut ympäri maailman kriisialueita auttamassa sodan uhreja. Sini on omalla tavallaan "rikki", ja hänen menneisyytensä tekee hänestä kenties hieman arvaamattoman, jopa uhkarohkean. Hän lähtee Palestiinaan koulutustehtäviin, mutta Gazan kriisin yltyessä hän päätyykin sairaalatyöhön.

Sinin matkaa seuraa Suomesta käsin Fuad, jo sylivauvana Palestiinasta paennut ja sittemmin Suomeen perheensä kanssa asettunut taksinkuljettaja. Fuadin suku on hajonnut ympäri maailmaa; isä asuu uuden vaimonsa kanssa Beirutissa, Libanonissa. Fuadilla ei ole omakohtaisia muistikuvia Palestiinasta, mutta silti hänellä on tunne, että "hänenhän siellä olisi pitänyt olla, hänen olisi kuulunut nähdä paikat, joista Sini kertoi, haistaa tuoksut, kuulla kaikki äänet ympärillä. Se oli hänen maansa."

Kun sota tai konflikti jatkuu tarpeeksi kauan, siitä tulee ainakin sitä ulkopuolelta seuraaville ihmisille kammottavan tavanomaista ja arkipäiväistä. Gazan ja Länsirannan saarrot, pommitukset, miehitykset ja siirtokunnat ovat vain sanoja. Fuadkin ihmettelee, kuinka helppoa on nähdä loukkaantuneiden ja kuolleiden siviilien luettelot vain kylminä numeroina. Silti lukujen takana on "tuhansien yksittäisten ihmisten kokema tuska".


Sini katoaa ja samalla hänen tarinansa jää taka-alalle, kun Fuadin matka entiseen kotimaahansa nousee keskiöön. Fuadilla on kaksi tehtävää: löytää Sini ja löytää isän toiveesta suvun appelsiinilehto, siirtokunnan sisälle jäänyt. Vaikka tunteilevaan nostalgiaan olisi tässä vaiheessa helppo sortua, Helminen välttää sen taidokkaasti. Ei "kotiinpaluu" lähes koko ikänsä muualla asuneesta palestiinalaisesta välttämättä niin kovin mullistavalta tunnu.

Kirjasta tuli mieleen Susan Abulhawan Jeninin aamut, joka myös kertoo samaisesta konfliktista ja sitä paenneista ihmisistä. Abulhawan romaani on paljon rankempi ja surullisempi kuin tämä. Näkökulma on kuitenkin sama, tuttu mustavalkoinen: palestiinalaiset ovat uhreja ja juutalaiset sadisteja. Ei siis mikään tuore näkökulma, vaikka kustantamon kuvauksessa niin väitetäänkin.

Silti tarina koukutti ja kosketti. Helminen, toimittaja ammatiltaan, kirjoittaa sujuvasti ja tuntee selvästi aiheensa erinomaisesti. Juoni etenee loogisesti useista aikatasoista huolimatta. Sinistä ja Fuadista paljastuu uusia, yllättäviä asioita pitkin kirjaa. Sini vaikuttaa aluksi melko yllätyksettömältä tapaukselta, vaikka hänellä onkin synkkä salaisuus. Mutta kirjan edetessä hän muuttuu yhä omituisemmaksi ja etääntyy lukijasta, kunnes hänestä ei oikein saa mitään otetta. Fuad taas vaikuttaa alussa lähinnä passiiviselta sivustakatsojalta, mutta kirjan loppupuoli on kerrottu täysin hänen näkökulmastaan.

Leena Lumi sai jo etiäisen, että Appelsiinilehto on tämän vuoden Finlandia-ehdokkaana. Paulan mielestä kirja avaa monta ikkunaa aiheeseensa. Kristan mielestä Appelsiinilehto erottuu muista sota-alueelle sijoittuvista kirjoista nimenomaan sen vuoksi, että sen on kirjoittanut suomalainen kirjailija. Kaisa Reetta kiittelee Helmistä siitä, ettei hän eksotisoi tai mystifioi kirjan tapahtumapaikkaa tai tarinaa liiaksi (olen samaa mieltä!). Arja suosittelee kirjaa esimerkiksi sotien syitä pohtiville, vapaaehtoistyöntekijöille ja nojatuolimatkailijoille.

Marjut Helminen: Appelsiinilehto. Minerva. 2016. 283 sivua.

Minerva: Appelsiinilehto
Savon Sanomat: Appelsiinilehto

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesälukumaraton 2016


Minäkin starttaan Blogistanian kesälukumaratonille jo tämän päivän puolella, koska tiedän tuijottavani huomisiltana mieluummin jalkapallofinaalia kuin kirjan sivuja.

Tämä on neljäs kerta, kun osallistun lukumaratoniin. Vuoden 2013 kesälukumaratonissa luin vuorokauden aikana yhteensä 587 sivua ja vuonna 2014 lähes saman verran, eli 580 sivua. Viime vuonna lukeminen ei ottanut sujuakseen ja saldoksi jäi 207 sivua. Pyrin tänä vuonna taas vähintään 500 sivuun. Poikkean aiempien vuosien teemastani lukea pelkästään alle 200-sivuisia kirjoja ja valikoin maratonkirjat vapaasti. Lukupino maratonia varten näkyy yllä olevassa kuvassa.


klo 19.00
Lukumaraton alkaa Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö -romaanilla, josta muistan lukeneeni useammankin ylistävän arvion. Istun takapihan puutarhatuolilla lukemassa tyttären kiikkuessa ja leikkiessä hiekkalaatikolla. On aika koleaa ja itikat kiusaavat, mutta Fletcherin runsaan yksityiskohtainen kerronta vie mukanaan.
Sivuja luettu: 46

klo 00.20
Leipävanukasta, teetä, sylissä kehräävä kissa ja kansien välissä rehottava walesilainen luonto. Ilta pimenee ja kirja sen kuin paranee. :)
Sivuja luettu: 206

klo 10.45 
Aamu alkoi klo 8 kahvilla, keitetyillä kananmunilla ja Emma Donoghuen The Woman Who Gave Birth to Rabbits -tarinakokoelmalla. Teokseen sisältyy 17 kummaa tarinaa, joissa fiktio ja faktat sekoittuvat. Tarinat perustuvat outoihin tai ihmeellisiin tapauksiin, joihin Donoghue on kirjallisen uransa aikana törmännyt; lähteinä on käytetty kirurgien tapauskertomuksia, oikeudenkäyntiasiakirjoja, balladeja, uskonnollisia lehtisiä, maalauksia ja jopa luurankoa. Erikoista ja kiehtovaa.
Sivuja luettu: 307


klo 15.55
Muu perhe sai houkuteltua minut mukaan shoppailemaan, mutta varastin itselleni lukuhetken kauppakeskuksen leikkialueen penkeillä. :) Kohta pitäisi lähteä sukuloimaan, joten näinköhän saan 500 sivua täyteen ennen kello 19...
Sivuja luettu: 361

 
klo 23.00
Maraton päättyi osaltani jo 4 tuntia sitten, nyt pikainen yhteenveto finaalin puoliajalla. Aivan en 500 sivun tavoitteeseen päässyt, vaikka otinkin loppukirin. Silti Donoghuen kirja jäi vielä vähän kesken. 
 
Sivuja luettu maratonin aikana yhteensä: 429
Kirjat: Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö ja Emma Donoghue: The Woman Who Gave Birth to Rabbits (jäi vielä kesken)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Sateenkaareva tusina


Pride-viikon kunniaksi ja Kirjasfäärin Taikan tämän päivän Hesarissa olleen sateenkaariromaaneista kertovan jutun innoittamana ajattelin itsekin listata blogissa muutaman sateenkaarevan kirjasuosituksen. Olen jo aiemmin yhdistänyt kirja- ja listahulluuden sekä sateenkaarikansaan kuulumisen pitämällä täällä listaa koti- ja ulkomaisesta hlbtq-kirjallisuudesta, ja tässä siitä tusinan verran lukusuosituksia:

Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat (WSOY 2009)
Kairolaisessa kerrostalossa elää sulassa sovussa (tai ainakin melkein) egyptiläisen yhteiskunnan koko kirjo hurskaista aviomiehistä muotia seuraaviin homoihin, perheenäideistä prostituoituihin.

Marja Björk: Poika (Like 2012)
Tyttönä syntynyt Make on pienestä pitäen kokenut olevansa poika, mutta äidillä on vaikeuksia hyväksyä asiaa. Perustuu kirjailijan oman perheen tarinaan.

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla (Gummerus 2001)
New Yorkiin sijoittuva kolmiodraama, josta kehittyy koskettava kuvaus apilaperheen elämästä.

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö (Otava 2000)
Vastikään elokuvana maailmaa ihastuttanut tarina tanskalaisesta Einar Wegeneristä, jolle tehtiin yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkauksista.

Hervé Guibert: Ystävälle joka ei pelastanut henkeäni (Tammi 1991)
Karun rehellinen omaelämäkerrallinen teos hiv-positiivisuudesta aikana, jona sairautta ei vielä ymmärretty lainkaan.

Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (Basam Books 2010)
1900-luvun alussa kielletty kirja naisten välisestä rakkaudesta on klassikko.

Emma Juslin: Frida ja Frida (Teos & Söderströms 2008)
Isosiskon tyttöystävä pistää suomenruotsalaisen perheen 13-vuotiaan tytön elämän sekaisin.

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016)
Transsukupuolisesta Peetusta kertova nuortenkirja.

Inka Nousiainen: Kaksi kevättä (Otava 2001)
Pieni, herkkä romaani tanssista, rakkaudesta ja kahden nuoren naisen välisestä suhteesta.

Dan Rhodes: Kulta (Sammakko 2008)
Walesilaiseen pikkukylään sijoittuva romaani imaisee mukaansa ja järkyttää lopussa.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Monitulkintainen romaani sukupuolesta, seksuaalisuudesta, sodasta ja identiteetistä.

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan (Lurra Editions 2012)
Yksi hienoimmista isän ja pojan välisen suhteen kuvauksista, jonka olen koskaan lukenut.