Helen Dunmore: House of Orphans

She and Lauri needed to be together, side by side, eating and sleeping and playing cards, telling fortunes in candle wax, dragging heavy bags of potatoes home from market, keeping out of the adults' way when they had hangovers, doing all the things that just naturally fell into place when there were two of you, almost all the time... the way they used to be.

I came across this book while I was searching for another. I wanted to read Helen Dunmore's The Siege about the blockade of Leningrad in 1941, but since I couldn't find that, I decided to read The House of Orphans instead.

The year is 1901, the place is Finland. Eeva, the orphaned 16-year-old daughter of a revolutionary, is sent from the "House of Orphans" to be a housekeeper for Thomas, a widowed country doctor. Thomas soon becomes fascinated by the quiet orphan girl who does not want anyone to know that she can read and write, speak several languages and has fairly radical political views.

The first part of the book is written almost entirely from Thomas' point of view, which is an interesting choice. Eeva remains in the shadows, a complete mystery to the reader. What is she thinking, how does she feel, what are her plans and dreams for the future while she does the housework for a lonely doctor in the middle of a pine forest?

I thought the first part of the book was quite slow, almost boring in its predictability: a widowed country doctor falling for an intelligent, mysterious young maid. How original...

But then everything changes. The peaceful, solitary homeliness of the doctor's cottage transforms into the energy and clamour of a growing city: the second part of the book is set in Helsinki. Eeva finds her childhood friend, Lauri, who is taking part in the emerging underground uprising against the Tsar's rule. And Eeva seems to suddenly gain a whole new personality! She becomes a totally different person from the one that stayed quiet and invisible in Thomas' house and at the orphanage. But still she remains only in the fringes of the action...

Eeva was like the bird in the tale, that blew from one end of the hall to another, from dark night into dark night. She had no connection here. She was an orphan and a girl from nowhere, from generations of people who had owned nothing and left no mark on the earth.

Unfortunately she left no mark on this reader either...

The novel was totally different from what I expected. From the title, I figured that this would be a story set in an orphanage. But the "House of Orphans" is the setting only in the first few chapters of the book. And from the cover, I imagined a rustic historical novel, perhaps set in the rural countryside. That was wrong as well. Then, for the first half of the book, I thought that it would be a typical love story between a wise older man and a young, witty girl. But it wasn't that either. Then I thought that there would be more historical facts about the underground movement against the Russian Tsar in the beginning of the 20th century. But all the politics remained strangely in the background as well.

So I don't really know what to think of this book. I guess it tries to describe the resistance of the Finns against Russian domination through the eyes of a young girl, but - although the idea is interesting - the book itself leaves you wondering what the author was really trying to achieve. "Fine but oddly unsatisfying book," as Jane Gardam writes in her review in The Guardian.

Helen Dunmore: House of Orphans. Fig Tree. 2006. 330 pages.

HelenDunmore.com
The Guardian: "Storm Warning"
Wikipedia: Helen Dunmore

Laura Save: Paljain jaloin

Millaista on sairastua syöpään?
Ensin tulee sokki. Kaikkialla on pelkoa, tyhjyyttä, äänettömyyttä. Elämäni hajoaa palasiksi. Kontrolli katoaa. Sammun ja ympärillä on mustaa tuntematonta avaruutta. Ote arjesta irtoaa. [...]
Olen valmis menettämään vaikka puoli ruumista kunhan en henkeä. [...]
Alan tottua hoitojen rytmiin ja vain niihin. En tunne olevani potilas enkä ainakaan syöpäpotilas, en vieläkään. Tulen kohdelluksi sairautena, kasvottomana potilaana ja toimenpiteiden jatkumona. Ja välillä kauniisti, mutta sekään ei tunnu oikealta. Oliko minulla jossain perhe, poika... koti?

On kirjoja, jotka tulevat niin sanotusti lähelle. Ja sitten on kirjoja, jotka tulevat iholle, mieleen ja ajatuksiin... Melkein liian lähelle.

Laura Save, alle kolmikymppinen nuori nainen ja toinen pienen Otso-vauvan kahdesta äidistä, saa kuulla sairastavansa luusyöpää.

Kun on itse alle kolmikymppinen nuori nainen ja toinen pienen vauvan kahdesta äidistä, niin elämäntilanne liippaa niin läheltä, että tuskin lähempää voisi olla... Onneksi.

Ennen kirjan lukemista mietin tosissani, pystynkö ylipäätään lukemaan sen vai tuntuuko se liian omakohtaiselta. Onnistunko etäännyttämään itseni kirjan tapahtumista ja henkilöiden tunteista, koska en välttämättä halua samastua niihin enää yhtään enempää?

Puolisoni ilmoitti, että hän ei ainakaan moista pystyisi lukemaan.

Luin silti. Nopeasti, yhdellä kertaa. Yritin pysytellä etäällä. Yritin olla samastumatta, pohtimatta asiaa liikaa. Onnistuin aika huonosti...

En olisi koskaan uskonut, että kohdalleni osuu tällaista. Vaikka olen aina pelännyt sairastuvani syöpään, en kuitenkaan jotenkin tosissani ajatellut, että sellainen on mahdollista. Syöpähän on se, josta luetaan kirjoista. Siihen sairastuu joku urhea sankaritar, joka taistelee loppuun saakka ja paranee, kun läheiset jo luulevat että toivo on menetetty.

Etäännytysyrityksistäni huolimatta tunsin itseni jotenkin etuoikeutetuksi, kun pääsin lukemaan - ja samalla melkein tahtomattani kuvittelemaan - millaista syöpään sairastuminen voi konkreettisesti olla. Kirja kertoo hyvin yksityiskohtaisesti sekä kliinisestä hoitoprosessista että syvimmistä henkilökohtaisista tunteista. Millainen prosessi sairaalassa lähtee liikkeelle, kun selviää, että jollakulla on syöpä. Kuinka sitä hoidetaan lääkkeillä, joilla on niin hurjia sivuvaikutuksia, että niitä joudutaan hoitamaan samaan aikaan toisilla lääkkeillä. Kuinka omasta ruumiista tulee vastenmielinen vihollinen, jota ei voi sietää, mutta jota ilman ei voi elää. Kuinka löytää aivan uusia itsesäälin tasoja, vaikka yrittää väkisin löytää jotain positiivista. Kuinka, kaikesta huolimatta, Syöpäklinikan osastolla saattaa yöllä iskeä riemastuttavan hallitsematon hikka- ja hihittelykohtaus... :)

Kaikkien, jotka vain uskaltavat, kannattaa lukea tämä kirja. Mutta erityisesti syöpäpotilaiden kanssa työskentelevien pitäisi tutustua tähän. Ihan puhtaasti lääketieteellisessä mielessä harvoin saa käsiinsä näin arvokkaan yksityiskohtaista, potilaan näkökulmasta kerrottua tietoa syöpähoidoista. Ja vieläpä potilaan, joka lääketieteen opintojensa ansiosta ymmärtää tasan tarkkaan ja osaa selittää, mistä sairaudessa ja sen hoidossa on kyse! Kirja onkin huomattu ja arvosteltu myös mm. Lääkärilehdessä.

Kirjan koskettavin puoli on silti sen rivien välistä kuultava varovainen toiveikkuus, surumielinen kaipaus, inhimillisyys. Ja se mahdoton: hyvästien jättäminen paitsi omalle elämälle, unelmille ja tulevaisuudelle, myös omalle puolisolle ja lapselle.

Välillä iskee paniikki kun mietin, mitä kaikkea minulta jää kokematta siksi, että olen sairastunut. Olin ajatellut, että eläisin koko elämäni Sofian kanssa, että vanhenisimme yhdessä ja keksisimme jonkin aivan uuden harrastuksen tai tavoitteen sitten joskus eläkkeellä. Että rakastuisimme toisiimme aina yhä uudestaan ja olisimme toistemme tukena elämän kohtuullisenkokoisissa karikoissa. Että voisimme yhdessä kasvattaa Otsosta kunnon miehen ja parhaimmassa tapauksessa saada vielä lapsen tai kaksi Otsolle sisaruksiksi.

Kirja on tehnyt vaikutuksen myös Annamiin, Susaan, Annika K:hon ja Kristaan.

Laura Save: Paljain jaloin. WSOY. 2013. 380 sivua.

WSOY: Paljain jaloin
WSOY: Laura Save

Alkuvuoden luettuja

Luettujen kirjojen listauspäivitykset ovat unohtuneet minulta kokonaan, joten tässä tulee kerralla helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuun luetut.

Helmikuun luetut:
Gustave Flaubert: Bibliomania
Laura Save: Paljain jaloin

Maaliskuun luetut:
Helen Dunmore: House of Orphans
Jonathan Coe: Unen talo

Huhtikuun luetut:
J. K. Rowling: Paikka vapaana
Leena Krohn: Tainaron

Toukokuun luetut:
Marja Björk: Poika
P. G. Wodehouse: Hot Water
Hanna Hauru: Paperinarujumala
Kirsi Vainio-Korhonen: Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa.

Palaan arvioimaan nämä kunnolla myöhemmin. Nyt en malta; on pakko palata työn ääreen, vaikka ulkona on helle, uimaranta on sadan metrin päässä ja lapsi konttaa limenvihreissä sortseissaan olohuoneessa ja sanoo "tjoo!", kun häneltä kysytään ulos lähtemisestä... ♥

Gustave Flaubert: Bibliomania

Intohimo oli kaapannut hänet kokonaan valtoihinsa. Hän tuskin söi, ei nukkunut enää, vaan uneksi vain päivät pitkät, yötkin läpeensä kirjoista. Kirjat olivat hänen ainoa ajatuksensa. Hän haaveili kaikesta siitä jumalallisesta, ylevästä ja kauniista, mitä ruhtinaallisen kirjaston uumeniin voisi kätkeytyä.

Muutimme tässä jokin aika sitten uuteen kotiin uudessa kaupungissa, ja pakkomielteisestä kirjojen hamstraamisesta kertovan tarinan lukeminen sopi muuton kanssa yhteen paremmin kuin hyvin. :) Koska muutto tapahtui sukulaisten ja tuttavien ystävällisellä avustuksella, pohdimme pitkään ja hartaasti, kuinka tekisimme järjettömien kirjapinojemme roudaamisesta uuteen asuntoon mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Muuttajakaartin toiveena oli pieniä, mahdollisimman kevyitä laatikoita. Mutta kun pakattavia kirjoja on lähemmäs 20 hyllymetriä (!), niin niitä pieniä laatikoita tuli sitten melkoinen pino: yli 30 boksia, joissa oli alun perin A4-paperia (olivat kyllä kestäviä!). Mutta kirjat saatiin onnellisesti muutettua eikä kukaan nurissut niiden määrästä tai painosta, vaikka laatikkovuori herättikin hilpeyttä. Että tätä(kin) se bibliomania teettää... :)

Ranskalainen Gustave Flaubert tunnetaan varmasti parhaiten klassikkoromaanista Rouva Bovary, enkä minäkään ollut edes kuullut Bibliomaniasta ennen tätä. Kyseessä ei olekaan mikään suuri merkkiteos tai edes kokonainen romaani, vaan Bibliomania on Flaubert'n 15-vuotiaana kirjoittama kertomus, jonka taustalla on kirjailijan lehdestä lukema tarina hullun munkin pakkomielteisestä rakkaudesta kirjoihin.

Flaubert'n kertomuksessa bibliomaniasta kärsii espanjalainen kirjakauppias Giacomo. Kilpaileva kirjafiili Baptisto tuntuu nappaavan Giacomon nenän edestä kaiken harvinaisen, vanhan ja arvokkaan. Kun eräs arvokas käsikirjoitus jälleen päätyy huutokaupassa Baptiston käsiin, Giacomo menettää malttinsa. Outo rikosaalto pyyhkäisee yli Barcelonan, ja lopulta Baptiston kirjakaupassa syttyy mystinen tulipalo. Kun Giacomon hallusta löytyy palosta pelastettu käsikirjoitus, epäilykset kohdistuvat luonnollisesti häneen.

Bibliomania on hauska ja mestarillisen sujuvasti kirjoitettu jännitystarina pakkomielteisestä kirjojen hamstraamisesta, johon uskon, että moni kirjabloggaaja ja himolukija voisi hyvin samastua. :P

Flaubert'n kertomuksen lisäksi teos sisältää kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esseen Flaubert'n tarinan tosipohjaisesta taustasta sekä suomentaja Antti Nylénin esseen bibliofiliasta. Jotkut kohdat alkoivat kuulostaa jo pelottavan tutuilta:

Vähitellen nuoren bibliofiilin mielenkiinto kohdistuu yhä oudompiin niteisiin, joiden näkeminen antikvariaatin hyllyssä todella saa hänen sydämensä hypähtämään. Samalla hän alkaa ihannoida kirjojen määrää. Hän haalii kirjoja nurkkiinsa juovuksissa siitä, että hänellä on niihin varaa. Kirjan mystiikkaanhan kuuluu, että ne ovat arvokkaita, vaikka ne olisivat halpoja.

Mielenkiintoista luettavaa on erityisesti Nylénin kommentti ajankohtaiseen keskusteluun kirjojen sähköistymisestä. Nylén pohtii erityisesti sitä, miten bibliofiilit ja kirjoja ahmivat lukutoukat suhtautuvat e-kirjoihin ja muuhun sähköisessä muodossa olevaan sisältöön. Tästähän on ollut puhetta kirjablogeissa aiemminkin (esim. Ahmun ja äskettäin myös Sallan blogissa).

Voisi kuvitella, että todellisten bibliofiilien ja keräilijöiden mielestä kirjan kuuluu olla konkreettinen, kosketettava, paperista tehty keräilyesine. Toisaalta luulisi, että himolukija arvostaisi sitä, että lukulaitteiden myötä hän voi halutessaan kuljettaa mukanaan satoja, ellei tuhansia teoksia, ja lukea niitä milloin vain. Kirjallisuus ei ole koskaan ollut näin helposti suurten massojen saatavilla (ainakaan länsimaissa), eikä lukeminen ole koskaan ollut näin vaivatonta. Ja sitten on tietenkin meitä, jotka jostain syystä haluavat hamstrata metrikaupalla kirjoja hyllyihinsä, mutta nauttivat myös siitä ajatuksesta, että junamatkalla taskusta voi periaatteessa löytyä kymmeniä klassikoita luettavaksi. :) Aineettomat ja aineelliset kirjat voivat elää myös sulassa sovussa; uskon ja toivon, että niin on jatkossakin.

Uutta muuttoa ei (onneksi!) ole tiedossa lähitulevaisuudessa; saa nähdä, montako hyllymetriä kirjoja joudumme sitten pakkaamaan, vai helpottaako kirjojen sähköistyminen muuttopuuhia. ;)

Gustave Flaubert: Bibliomania. Faros-kustannus. 2012. 119 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Bibliomanie
Suomentaja: Antti Nylén 

Faros-kustannus: Bibliomania
Kiiltomato: "Hulluna kirjoihin"
Wikipedia: Gustave Flaubert

Jeanette Winterson: The Daylight Gate

She did not believe in witchcraft, but she had experience of her own that there was such a thing as magick. Magick is a method, John Dee had said, no more, no less than a means of bringing supernatural forces under human control.
She felt she was in danger. She would have to use what methods she could to save herself. It would not be the first time.

Jeanette Winterson + a gothic novella about witches in 17th century England = a combination I just couldn't resist.  :)

The Daylight Gate takes place during the reign of James I, a king obsessed with ridding his kingdom of two evils: Catholics and witches. The novella is based on the so-called Pendle witch trials.

Alice Nutter is a wealthy, independent and influential noblewoman who owns Malkin Tower on Pendle Hill, where witches are said to gather. On Good Friday, the local authorities interrupt a gathering of thirteen people. Twelve of them are poor peasants, led by Old Demdike, a woman who is said to have sold her soul to the devil. But Alice Nutter is also present and accusations are made against her. But what is her connection to Old Demdike and the others, and why does she choose to defend them against the magistrate?

This is a tale that doesn't question the existence of magic: the supernatural and paranormal are present throughout the story. People transform into animals, teeth rain from the sky, a severed head speaks... But it is not the supernatural elements of the book that the most gruesome and terrifying; it is the ordinary, everyday life of the poor, accused and doomed individuals in the story. Winterson describes extreme poverty, starvation, abuse and injustice in a cool, matter-of-fact tone. She takes time to illustrate the horrid, inhumane conditions in the jails that women and children accused of witchcraft were locked in: their grotesque and vile illnesses, lesions, blood, desperation, torture and madness. There is little joy, no humour and absolutely no happy ends in this world...

The Daylight Gate also makes an interesting feminist comment on the persecution of women in the name of witchcraft. It seems that, at the time, any woman could be accused. It didn't matter if you were a poor, old woman living in seclusion or a rich and influential widow: if you did anything suspicious or criticised the wrong people or if you were in any way linked to something or someone suspicious, you had little chance of defending yourself. Once you had been accused of any association with witchcraft, your reputation was forever spoiled.

Although I enjoyed reading the book, it didn't fulfill all my expectations. It wasn't amazing, it was just... ok. Perhaps I got an overdose of all the gristly, gothic descriptions; or perhaps the short sentences and staccato rhythm of the story just got tiring. Interesting idea, but not one of my favourites by Winterson.

Jeanette Winterson: The Daylight Gate. Hammer. 2012. 194 pages.

JeanetteWinterson.com
The Guardian: The Daylight Gate
Wikipedia: Jeanette Winterson

Michael Frayn: Skios

Good God, thought Oliver, as he saw her smile. She thinks I'm him!
And all at once he knew it was so. He was Dr Norman Wilfred. He saw his life as Dr Norman Wilfred stretching in front of him like a golden pathway into the rising sun. He had no choice but to walk along that pathway, towards the warmth, towards the light.
So he did, pulling his suitcase behind him.

Have you ever considered picking up a random suitcase off of the baggage carousel at an airport? Or thought of impersonating one of the people whose exotic and mysterious names are held up on the signs in the arrivals lounge? This novel just might inspire you to do so... :)

Oliver Fox, an impulsive young man who is always on the lookout for adventure, trouble or both, arrives on the Greek island of Skios, planning to stay at a villa with a girl he has met only once before ("for five minutes"). On the same flight arrives Dr Norman Wilfred, a distinguished scientist who has come to Skios to give a lecture on his field of expertise, scientometrics.

When Oliver accidentally picks up Dr Norman Wilfred's suitcase from the baggage carousel and sees the beautiful Nikki Hook in the arrivals lounge, holding up a sign that says "Dr Norman Wilfred", he suddenly decides that it might be interesting to see how long he can impersonate this mysterious doctor. So Oliver goes to stay at a fancy hotel, where he must prepare to give a lecture on a topic that is a complete mystery to him. And Dr Norman Wilfred (with Oliver's suitcase, of course) ends up in a villa in the middle of nowhere with Oliver's would-be girlfriend.

Skios and a scene from another Greek island about two years ago

I didn't know anything about this book beforehand, except that it was long-listed for the Booker Prize last year, so I had no idea what to expect. The first few pages of the novel were surprisingly boring to read and I was just about to give up on the entire book, but I decided to read at least to page 30 before doing so. :) And I'm pretty happy I did!

Skios is a comic novel, a traditional farce of mistaken identities, identical suitcases getting lost and mixed up, Greek taxi drivers constantly driving people to the wrong places, funny misunderstandings, crazy coincidences, chance encounters and so on. It has all the elements of a comedy where the rational life of (fairly) rational characters slowly but surely spins out of control and where the individual storylines eventually come together in the inevitable messy, hilarious culmination.

I'm reading P. G. Wodehouse's Hot Water at the moment, and it somehow reminds me of this novel. Wodehouse's style of writing is more complex, but the mistaken identities and other misunderstandings that eventually form a crazy, comical mess are similar.

I haven't read a book this entertaining and this funny in a long, long time! Yes, the characters are a bit one-sided. Yes, the humour is based largely on misunderstandings due to typical language problems and the characters' own delusions and assumptions about themselves and others. And yes, as the story unfolds, it becomes more and more incredible, implausible and ridiculous. But that's the beauty of a farce. :)

Michael Frayn: Skios. Faber & Faber. 2012. 278 pages.

Faber & Faber: Skios
The Guardian: Skios - review
Wikipedia: Skios
Wikipedia: Michael Frayn

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Nina Hemmingssonin piirrosjälkeä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua kovin kauniiksi. Hemmingssonin sarjakuvan tyhjäsilmäiset tuijottajahahmot ovat rumia, rujoja ja surkeita. Mustavalkoiset ruudut ovat suoraviivaisen pelkistettyjä, ja värikuviakin synkentävät tummat varjostukset. Hemmingsson ei turhia kaunistele.

Sarjakuvateoksen takakansikin lupaa, että "Hemmingsson ei arkaile sanoa ääneen sitä, mitä yleensä kaunistellaan ja mistä kuuluu vaieta." Odotettavissa on siis ahkeraa tabujen rikkomista sekä vaivaantumista ja paheksuntaa aiheuttavien aiheiden käsittelyä. Pidin siitä, että Hemmingsson ei yritä rikkoa tabuja vain tabujen rikkomisen vuoksi, ravistellakseen tai kauhistuttaakseen lukijaa. Sen sijaan hän tuntuu pohtivan sitä, miksi jokin asia on tabu: miksi esimerkiksi masennuksesta, lihavuudesta tai vanhusten seksuaalisuudesta ei saisi puhua ääneen. Hemmingsson itse myös kritisoi omia lukijoitaan ja sarjakuvakriitikoita: kun hän yrittää puhua ahdistuksestaan, kriitikot ihastelevat sitä, kuinka hän käsittelee tasa-arvoa; kun hän haluaisi paeta ja piiloutua julkisuudelta, häntä vaaditaan esiin kertomaan siitä, millaista on olla nainen...

Osa Hemmingssonin teoksesta jäi minulle vähän hämäräksi; joidenkin kuvien sanomaa oli vaikea tulkita. Huumorin roisius yllätti välillä, mutta toisaalta teos pakotti hyvällä tavalla pois omalta mukavuusalueelta. Pohjimmiltaan Hemmingsson ruotii (mitäs muuta kuin) ihmissuhteita ja pohtii tärkeitä kysymyksiä: Olemmeko koskaan tyytyväisiä itseemme? Milloin vaadimme toiselta ihmiseltä liikaa? Teokseen mahtuu myös yksi pidempi tarina, "Kun Vinnie Vincent lähti Kissistä", joka kertoo (ilmeisesti Hemmingssonin) oman lapsuus- ja teini-iän kaveriporukan intohimoisesta Kiss-fanituksesta. Nostalgisesta tarinasta tuli ihan omat fanitusmuistot mieleen, tosin bändi oli eri. :)

Nerokas, mauton, erilainen, häiritsevä ja hyvällä tavalla räävitön teos!

Hemmingssonin sarjakuvaa on luettu ja hehkutettu myös Susan, Erjan, Booksyn ja Vauhkon blogeissa.

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. WSOY. 2011. 126 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Jag är din flickvän nu
Suomentaja: Saara Pääkkönen

WSOY: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt