keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Linn Ullmann: Rauhattomat

Kun kirjoittaa todellisista henkilöistä, kuten vanhemmista, lapsista, rakastetuista, ystävistä, vihamiehistä, sedistä, veljistä tai satunnaisista ohikulkijoista, heistä on pakko tehdä fiktiivisiä. Luulen että se on ainoa keino puhaltaa heihin eloa. Muistaminen on sitä että katselee ympärilleen, yhä uudestaan ja uudestaan, joka kerta yhtä hämmästyneenä.

Linn Ullmannin romaani rakentuu muistoista. Se on vahvasti omaelämäkerrallinen, mutta luokitellaan silti fiktioksi. Siinä ei ole mitään, mikä ei voisi olla totta. Mutta muistot ovat epäluotettavia, vääristyneitä kummajaisia. Ullmann muistaa, mitä tapahtui, tai luulee muistavansa, mutta jotakin olen varmasti keksinyt, hän toteaa, ja osa on muiden kertomia tarinoita, muistoja muistoista.

Aina kun Linn Ullmannista puhutaan, tämän vanhemmat tulevat väistämättä jossain vaiheessa puheeksi. Näyttelijä Liv Ullmannin ja ohjaaja Ingmar Bergmanin tytär saa pakostakin vastailla kysymyksiin kuuluisasta äidistään ja ennen kaikkea isästään. Heistä tämäkin kirja kertoo, vaikka Ullmann totesikin Helsingin kirjamessuilla, että hänen mielestään parasta palautetta on se, kun lukijat tulevat kertomaan, että heidänkin isänsä ja äitinsä on ollut juuri samanlainen. Ullmann sanoi toivovansa, että Rauhattomia luettaisiin fiktiivisenä romaanina, ei omaelämäkerrallisena lapsuustilityksenä. Siksi kirjan henkilötkin ovat nimettömiä; he voisivat ainakin teoriassa olla ketä tahansa.

Romaanin tytön lapsuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen. Ensinnäkin isällä on neljä taloa, kaksi autoa, viisi vaimoa, yksi swimmingpool, yhdeksän lasta ja yksi elokuvateatteri. Vanhoilla päivillään isä ajaa Fårössä meren rantaa pitkin isolla punaisella naistenpyörällä. Säntillisyys on aina ollut isälle tärkeää, minkäänlaista myöhästymistä tai improvisointia ei sallita. Siispä tytär ymmärtää huolestua, kun isä myöhästyy sovitusta tapaamisesta 17 minuutin verran.

Tyttärellä ja isällä on projekti: he aikovat kirjoittaa isän vanhenemisesta kirjan. Tytär ehtii nauhoittaa kuuden nauhan verran keskusteluja ennen kuin isä on liian huonokuntoinen haastateltavaksi. Noiden haastattelupätkien luurangon ympärille Ullmann saa rakennettua tämän runsaan ja rikkaan romaanin. Vanheneminen on siinä vain yksi teema muiden joukossa. Ytimessä on perhe, joka ei koskaan ole ollut perhe perinteisessä mielessä: tytön isä ja äiti eivät missään vaiheessa ole naimisissa tai vietä aikaa perheenä yhdessä lapsensa kanssa. Isä ei aina osaa olla isällinen vaan tuijottaa pikkutyttöään kauhistuneen uteliaana. Äiti ei aina osaa olla äidillinen vaan lähtee luomaan uraa maailmalle ja jättää kaipuusta pakahtuvan tyttärensä erinäisten lapsenvahtien hoiviin.

Linn Ullmann Helsingin kirjamessuilla 2016
Tytön vanhemmat viettävät boheemia, sosiaalista elämää, mutta silti yksinäisyydellä ja hylätyksi tulemisen pelolla on suuri rooli heidän elämässään. Ja vaikka lapsi tuntuu jäävän monesti taka-alalle, kirjasta välittyy silti valtava määrä rakkautta, lämpöä ja välittämistä. Tavallaan romaani on kunnianosoitus tai rakkaudenosoitus tytön äidille ja isälle, kaikkine vikoineen ja oikkuineen. Harvoin pääsee lukemaan näin liikuttavaa, rehellistä ja lämmintä tarinaa epätäydellisistä muistoista, epäsovinnaisesta perheestä ja pyyteettömästä rakkaudesta.

Suomentaja Katriina Huttunen on syystäkin Jarl Hellemann -palkintoehdokkaana kirjan suomennoksesta. Sulava, kaunis kieli tempaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Linn Ullmann: Rauhattomat. Like. 2016. 381 sivua.
Norjankielinen alkuteos: De urolige
Suomentaja: Katriina Huttunen
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Like: Rauhattomat
Like: Linn Ullmann
Savon Sanomat: Rauhattomat
Yle: "Linn Ullmannin kirja kertoo kuuluisista vanhemmista, mutta siitä ei saa puhua"

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Tim Walker: Lost in Suomi

...samana iltana hän toi meille puhtaita lakanoita, jotka piti viikata. Se oli toinen suomalainen sisäurheilulaji, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Ajan mittaan opin suorittamaan vaiheikkaan viikkausnäytöksen vaikka silmät kiinni. Tosin en vieläkään ole varma, pitäisikö tästä olla ylpeä.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että lakananveto ja viikkaaminen on jokin suomalainen (tai pohjoiseurooppalainen) erikoisuus. Kuukausiliite teki keväällä aiheesta jutun, joka herätti keskustelua myös omassa perheessäni ja lähipiirissäni. Vaikutti siltä, että suomalaisille lakananveto on itsestäänselvyys, johon liittyy vahvoja mielipiteitä. Lakanoiden oikeaoppinen vetäminen ja viikkaaminen on kulttuurinen outous, joka herättää hämmentävän paljon tunteita.

Tällaisista kulttuurisista outouksista kertoo amerikkalaisen opettajan, bloggaajan, perheenisän ja esikoiskirjailijan Tim Walkerin teos Lost in Suomi, joka ilmestyi samaan aikaan myös englanniksi nimellä Lost in Finland. Helsingin kirjamessuilla Walker nauratti yleisöä kertomalla muutaman esimerkin kirjassaan kuvaamista tilanteista, joissa hän on tuntenut itsensä eksyneeksi suomalaisessa kulttuurissa.

Kirjailija Tim Walker Helsingin kirjamessuilla 30.10. Haastattelijana Mirjam Ilvas.
Kirjassa Walker ihmettelee muun muassa sitä, kuinka työtovereita saa/kuuluu tervehtiä Suomessa vain kerran saman päivän aikana (useampi tervehdys on liioittelua ja saatetaan tulkita suorastaan epäkohteliaaksi!), mikä on opettajainhuoneen kahvinjuontietiketti ja miksi entistä presidenttiä ei saa olla huomaavinaankaan, kun tämä kävelee kadulla vastaan (ei tietenkään!). Sauna, kaamos, marjastus, yletön jäätelönsyönti ja vanhempainvapaan ihme tulee kaikki käsiteltyä samaan lämpimään, arkiseen, humoristiseen tyyliin.

Anekdoottien taustalla kulkee tarina siitä, kuinka Walker tutustui suomalaiseen vaimoonsa, muutti Suomeen, ryhtyi opettajaksi huipputason koulutusjärjestelmästään tunnetussa maassa ja päätyi lopulta kuopiolaiseen leikkipuistoon ihmettelemään sitä, missä kaikki muut koti-isät olivat.

Lost in Suomi on hymyilyttävä hyvän mielen kirja täynnä osuvia huomioita Suomesta ja suomalaisuudesta. Lukiessa nauroin ääneen ja samalla minut valtasi jännä ylpeyden tunne: Suomi voi näyttäytyä muualta tulleen silmin hyvällä tavalla hassulta. Ja onhan se nyt aika siistiä, että suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa ja että pikkulapset passitetaan päiväkodissa ulos leikkimään niin rankkasateella kuin paukkupakkasellakin. Kirja tarjoaa erinomaisen katsauksen Suomen outouksiin muista kulttuureista tuleville ja se on oivallinen muistutus myös siitä, että asiat joita itse pitää usein itsestäänselvyytenä (mattotelineet! tuuletusparvekkeet!) voivat olla ulkomaalaisille käsittämättömiä, ihmeellisiä ja hämmennystä herättäviä. 

Tim Walker: Lost in Suomi. Kustantamo S&S. 2016. 207 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Lost in Finland
Suomentaja: Maija Kauhanen 
Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta! 

Kustantamo S&S: Lost in Suomi
Kustantamo S&S: Tim Walker
Tim Walkerin blogi Taught by Finland

tiistai 25. lokakuuta 2016

Tärpit Helsingin kirjamessuille 2016

Helsingin kirjamessut alkavat jo ylihuomenna, ja Kirjanurkkaus on paikalla seitsemäntenä vuonna peräkkäin. Nelivuotias tyttäreni taas pääsee jo viidensille kirjamessuilleen; hän kun aloitti vuosittaisen messuperinteen jo muutaman kuukauden ikäisenä. :) Messulehdestä on siis merkattu itseäni ja puolisoa kiinnostavien kirjailijoiden ja esiintyjien lisäksi myös runsaasti alle kouluikäisille suunnatun Tarina-lavan ohjelmaa. Uudistuneella lastenalueella on myös kouluikäisille, jo lukemaan oppineille lapsille suunnattu Magia-lava, jonka ohjelmasta löytyy varmasti myös nuorempia lapsia kiinnostavia juttuja.

Ehdin messuille vasta perjantaina puoliltapäivin, ja torstain ohjelman meneminen sivu suun harmittaa vähän, mutta onneksi voin aina lohduttautua lukemalla muiden kirjabloggaajien messupostauksia ja koonteja päivästä. ;)

Kirjamessujen aukioloaikaa on pidennetty: messuille pääsee nyt sekä torstaina että perjantaina klo 10 - 20 ja lauantaina ja sunnuntaina entiseen tapaan klo 10 - 18.

Tässä omia ja lapsen tärppejä jokaiselle päivälle:

***torstai***

klo 10.30 - 11, Kirjakahvila: Ina Westman: Syliin. Tämä kovasti kehuttu esikoisromaani on vielä lukematta, mutta kiinnostaa paljon.

klo 13.30 - 14, Tarina: Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee eskariin. Uutta Onni-poikaa on luettu ahkerasti meilläkin, vaikka eskariin meno ei ole vielä ajankohtaista.

klo 14 - 14.30, Katri Vala: "Millaista on olla aina muukalainen?", Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa ja Hannele Mikaela Taivassalo: In transit. Parkkisen romaani oli omalaatuinen, mieleenpainuva gourmet-kokemus. Taivassalon teokseen en ole ehtinyt tutustua.

klo 18 - 18.30, Aleksis Kivi: Harry Potter ja kirottu lapsi, Jaana Kapari-Jatta. Potter-kääntäjän mietteitä uuden Harry Potter -näytelmän suomentamisesta.

klo 18.30 - 19, Katri Vala: "Monikasvoinen rakkaus, seksuaalisuus ja sukupuoliroolit." Iida Rauma ja Otto Lehtinen. Rauman Seksistä ja matematiikasta oli runsas, rönsyilevä ja ravisteleva romaani, mutta Lehtisen haahuileva Wurlitzer jäi minulta kesken.

***perjantai***

klo 10.30 - 11, Kirjakahvila: "Kiusaaminen, tunteet ja toimintamallit." Katri Kirkkopelto ja Laura Repo; Elina Hirvonen ja Ville Tietäväinen. Tänä syksynä on ilmestynyt useampikin kiusaamisesta kertova lastenkirja. Hirvosen kirjoittama ja Tietäväisen kuvittama Näkymätön on mieleenpainuva ja toiveikas. 

klo 11.30 - 12, Eino Leino: "Kirjaston sateenkaarihylly identiteetin vahvistajana." Mikä merkitys kirjastossa esiin nostetulla sateenkaarevalla kirjallisuudella on identiteetille?

klo 13 - 13.30, Tarina: Ville Hytönen: Kisupekka ja Kisulisu pormestareina. Uusi lastenkirja Kisukaupungista.

klo 14 - 14.30, Aleksis Kivi: Linn Ullmann. Rauhattomat on seuraavana lukulistallani.

klo 14 - 14.30, KirjaKallio, "Harry Potter. Kahdeksas tarina." Jos Jaana Kapari-Jatta jäi torstaina väliin, niin perjantainakin on mahdollisuus päästä kuuntelemaan häntä.

klo 18.30 - 19, Katri Vala: Antti Heikkinen: Matkamies maan. Heikkisten jutut ovat aina yhtä leppoisaa kuunneltavaa. :)

***lauantai***

klo 10.30 - 11, KirjaKallio: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Yksi vuoden tärkeimmistä nuortenkirjoista on tässä, kannattaa tutustua. Arvion voi käydä lukemassa täältä.

klo 10.30 - 11, Tarina: Maikki Harjanne: Vanttu salapoliisina. Uudessa Vanttu-kirjassa etsitään kadonneita tavaroita. Tämäkin on ollut jo meillä kovassa kulutuksessa.

klo 11 - 11.30, Tarina: "Kutkuttava pimeys." Lena Frölander-Ulf. Lapset pääsevät piirtämään, ja Minä, Muru ja metsä -teoksen kirjoittaja kertoo pimeän asukeista.

klo 11.30 - 12, Tarina: Pikku Papun orkesterin konsertti. Tätä täytyy päästä kuuntelemaan. :)

klo 12 - 12.30, Kirjakahvila: Kriitikkobattle. Miten käy, kun kirjallisuuskriitikot ottavat mittaa toisistaan?

klo 13 - 13.30, Tarina: Kerttu Ruuska ja Nadja Sarell: Elsa ja Lauri juhlissa. Viime vuonna Elsa ja Lauri -kirjan lukuhetki on tyttären mielestä yksi messujen kohokohdista. Liekö tänä vuonna samoin? :) Arvio kirjasta löytyy täältä.

klo 15.30 - 16, Aleksis Kivi: HS Tähtihetki: Tommi Kinnunen. Kinnunen kertoi Lopotin kirjoittamisesta Turun kirjamessuilla ja antoi vihjeen myös tulevan romaaninsa teemoista.

klo 17 - 17.30, Kirjakahvila: Laura Gustafsson: Korpisoturi. Paljon ajatuksia herättävän kirjan arvio löytyy täältä.

***sunnuntai***

klo 10.30 - 11, Katri Vala: Tom Walker: Lost in Finland. Aloitin tämän kirjan lukemisen eilen illalla ja luin sitä monta tuntia putkeen melkein loppuun asti. Viihdyttävää, oivaltavaa ja hauskaa.

klo 10.30 - 11, Tarina: Anneli Kanto: Perttu Virtanen ja varkaus ja Kulkurikaksikko. Virtasen lapsista kertovat kirjat nousivat meillä hetkessä suosikkien joukkoon mitä tulee ääneen luettaviin kuvakirjoihin.

klo 12 - 12.30, Eino Leino: Mike Pohjola: 1827. Mike Pohjola tietää, kuka sytytti Turun palon vuonna 1827. Vastauksen voi lukea tästä kirjasta. Jaetaankohan kuulijoille Helsingissäkin tulitikkurasioita, kuten Turussa? :)

klo 12.30 - 13, Eino Leino: "400 vuotta Shakespearea." Shakespearen näytelmien vetovoimasta ja tuoreista sovituksista.

klo 14 - 14.30, Mika Waltari: Sandra Hagman: Seitsemän kummaa veljestä. Seitsemän miehen tarinat ajalta, kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos.

klo 14.30 - 16.30, Tarina: Prinsessajuhlat. Pukukoodi on "prinsessa", ja kaikenlaiset Prinsessat on kutsuttu juhliin. Meilläkin pakataan Elsa-mekko mukaan ihan tätä tilaisuutta varten.

klo 15.30 - 16.30, Aleksis Kivi: HS: Esikoiset lavalla. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa tavoittelevat esikoiskirjailijat esiintyvät.

***

Lisää tärppejä messufiiliksen nostamiseksi löytyy esim. Kirsin, Niinan ja Marin blogeista. Lisää ohjelmavinkkejä erityisesti lapsiperheille on koottu Taidekodin juttuun.

Tänä vuonna yksikään esiintyjä tai kirjailija ei oikeastaan nouse ylitse muiden, mutta kiinnostavaa ohjelmaa riittää yllin kyllin. Parasta messuilla on tietenkin epämääräinen haahuilu, tunnelma, fiilistely kirjakasojen äärellä ja muiden bloggaajien tapaaminen. Saa tulla nykäisemään hihasta ja juttelemaan: olen se punatukkainen, jostain syystä aina hieman kiireisen näköinen tyyppi, jolla joko on tai ei ole vieressä metrin mittainen, puhelias blondi. ;) Ja bloggaajapassissani lukee Satu/Kirjanurkkaus.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Syksyn 2016 uutuuskirjat

Syksy on jo pitkällä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi syksyn kiinnostavimpia uutuuskirjoja esittelevää koontia. Kirjasyksy on ennätyksellisen runsas, ja hyviä kirjoja ilmestyy tietenkin taas enemmän kuin ehtii lukea. Positiivinen ongelma. :) Tässä muutamia lupaavia uutuuksia, joista valtaosa on jo ilmestynyt ja osan olen ehtinyt jo lukeakin.
*****

Bazar

Steven Rowley: Lily ja mustekala. Piin elämään verrattu hauska ja hellyttävä kirja miehestä, koirasta ja luopumisen tuskasta odottaa jo lukupinossa vuoroaan. Ilm. 10/2016.

Fabriikki Kustannus

Elizabeth Harrower: Tietyissä piireissä. Psykologinen draama kahdesta perheestä Australiassa 1940 - 1960-luvuilla.

Gummerus

Minna Rytisalo: Lempi. Ahmaisin jo tämän esikoisromaanin ja uskallan jo nyt nostaa sen yhdeksi vuoden parhaimmista kirjoista. Ilm. 8/2016.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa. Suomeen ja Thaimaahan sijoittuva esikoisromaani kertoo malariatutkijasta. Luin tämän juuri pari päivää sitten loppuun. Ilm. 8/2016.

Mike Pohjola: 1827. Turun palosta kertova historiallinen romaani huikean Ihmisen poika -romaanin tekijältä. Ilm. 7/2016.

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa. Syksyn suurimmaksi lukuromaaniksi mainostettu teos toisesta maailmansodasta (jälleen). Ilm. 8/2016.

Muriel Barbery: Haltiaelämää. Kahdella löytölapsella on yliluonnollisia voimia. Barberyltä onkin odotettu kuumeisesti uutta suomennosta Siilin eleganssin (2010) ja Kulinaristin kuoleman (2011) jälkeen. Ilm. 9/2016.

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia. Cunningham muokkaa kymmenen perinteistä satua uuteen uskoon. Ilm. 9/2016.

Into

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Yhteiskunnan romahtamisesta ja omavaraisesta elämäntavasta kertova romaani on jo luettu ja arvio löytyy täältä. Ilm. 10/2016.

Guzel Jahina: Suleika avaa silmänsä. Palkittu romaani Siperiaan karkotetun Suleikan elämästä. Ilm. 8/2016.

Karisto

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset. Taidevalokuvia sisältävä päiväkirjaromaani kertoo tutkimusmatkasta metsäkansan pariin Luoteis-
Venäjälle.

Lasten Keskus

Elina Hirvonen & Ville Tietäväinen: Näkymätön. Tämän kaksikon yhteistyöstä ei voi seurata muuta kuin hyvää. Erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta kertova lastenkirja +4-ikäisille. Ilm. 9/2016.

Like

Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika. Mysteeriromaani sisaruudesta
ja traumasta selviytymisestä. Ilm. 9/2016.

Linn Ullman: Rauhattomat. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaanakin ollut kiitelty romaani kertoo isästä ja tyttärestä, aikuistumisesta ja vanhenemisesta. Ilm. 10/2016.

Sjón: Valaan suusta. Runoilija ja parantaja Jonas Palmason karkotetaan autiolle saarelle harhaoppisena 1600-luvun Islannissa. Myyttinen, unenomainen kirja on jo luettu ja arvio on tulossa myöhemmin. Ilm. 9/2016.

Lurra Editions

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija. Sveitsiläisen vuoristohotellin vieras käynnistää traagisen tapahtumaketjun. Arvio tästäkin on jo tuloillaan.

Minerva

Karin Bojs: Homo europaeus. Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia. Sen jälkeen kun Bea Uusman Naparetki voitti vuoden parhaan tietokirjan August-palkinnon, pistin korvan taakse muistiin, että tämän(kin) kirjallisuuspalkinnon voittajia kannattaisi seurata. Bojsin teos voitti palkinnon vuonna 2015. Ilm.
10/2016.

Marja Mills: Kuin kohtaisi satakielen. Harper Lee ja minä. Toimittaja Marja Mills ystävystyi julkisuutta karttelevan Harper Leen ja tämän sisaren kanssa vuonna 2001. Ystävyyden tuloksena syntyi tämä henkilökuva. Ilm. 10/2016.

Otava

Pajtim Statovci: Tiranan sydän. Albaniaan, Italiaan ja Suomeen sijoittuva Kissani Jugoslavia -romaanin tekijän toinen teos. Ilm. 8/2016.

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta. Coco Chanelista kertova romaani. Ilm. 8/2016.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma. Isästä, äidistä ja näyttelijänuraa aloittelevasta tyttärestä kertova romaani. Ilm. 9/2016.

Miika Nousiainen: Juurihoito. Kahden veljeksen matka Australiaan etsimään kadonnutta isää. Ilm. 9/2016.

Meri Kuusisto: Toivo Pesän muistelmat. Kuusiston Amerikkalainen (2014) oli näppärä ja nokkela pikku kertomus. Tämä romaani kuulostaa samantyyliseltä. Ilm. 8/2016.

Granta 7. Koti. (toim. Aleksi Pöyry). Ajankohtainen aihevalinta: mitä koti merkitsee ihmisille ympäri maailmaa? Aiheesta kirjoittavat mm. Anthony Doerr, Nura Farah, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Pajtim Statovci. Ilm. 9/2016.

Emma Cline: Tytöt. Ylistävät arviot ja yli 30 maahan myydyt käännösoikeudet nostavat odotukset korkealle tämän tytöistä ja vapaasta
rakkaudesta kertovan romaanin suhteen. Ilm. 8/2016.

Essi Tammimaa: Noaidin tytär: Tulva. En ihastunut Noaidin tytär -romaaniin (2013), joka on tämän nuorten fantasiatrilogian avausosa, mutta ehkä luen tämän kakkososan jossain vaiheessa. Ilm. 6/2016.

Jessica Walton & Dougal MacPherson: Olen ystäväsi aina. Ihana kuvakirja Erkki-nallesta, joka haluaisi olla tyttönalle Elli. Arvio täällä. Ilm. 9/2016.

S&S

Care Santos: Suklaan maku. Lämmin kertomus eri vuosisadoilla elävistä kolmesta naisesta, joita yhdistää intohimo suklaaseen. Ilm. 6/2016.

Tim Walker: Lost in Finland / Lost in Suomi. Amerikkalaisen kirjoittajan omakohtainen näkemys siitä, mitä suomalaisuus on. Ilm. 10/2016. Arvio täällä.

Lauri Ahtinen & Anna Sofia Vuorinen: Itä-Borneo. Nonsense-tyyliin kirjoitettu lastenkirja siitä, mistä vauvat tulevat (Itä-Borneosta tietenkin!). Ilm. 9/2016.

Siltala

Antti Heikkinen: Matkamies maan. Vastaanottokeskus sekoittaa pienen sisäsuomalaisen kunnan elämää. Ilm. 9/2016.

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen. Omaelämäkerrallinen teos identiteetistä, vanhemmuudesta ja suomalaisuudesta. Ilm. 9/2016.

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät. Trillerimäinen kertomus elinsiirrosta. Ilm. 9/2016.

Tammi

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia. Mahtavaa! Murakamia saadaan nyt tuoreeltaan suomeksi, kun tämän tarinakokoelman englanninkielinen käännöskään ei ole vielä ilmestynyt. Murakami on itse kertonut olevansa ennemmin novelli- kuin romaanikirjailija, joten hyvää lienee luvassa. :) Ilm. 9/2016.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Pienoisromaani ikääntyvästä matematiikan professorista, jonka pitkäaikaismuisti ei toimi lainkaan. Luin tämän englanniksi kuusi vuotta sitten, arvio löytyy täältä. Ilm. 8/2016.

Maria Turtschaninoff: Naondel. Itsenäinen jatko-osa Punaisen luostarin kronikoiden Maresille palaa ajassa taaksepäin. Ilm. 10/2016.

Tammi

Riitta Jalonen: Kirkkaus. Bloggaajien hehkuttama tarina kirjailijasta. Ilm. 8/2016.

WSOY

J. R. R. Tolkien, Verlyn Flieger (toim.): Kullervon tarina. Tolkienin mukaelma Kullervon tarusta. Ilm. 9/2016.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan. Mies etsii jännitystä elämäänsä ryöstämällä vaimonsa, mutta pila muuttuu kammottavalla tavalla todeksi. Ilm.
9/2016.

Linnea Alho: Todistaja. Kolme ihmisen kohtalot risteävät esikoisteoksessa. Ilm. 8/2016.

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi. Omakohtainen romaani vastasyntyneen lapsen menettämisestä saattaa olla liiankin raskasta luettavaa. Ilm. 8/2016.

Seita Vuorela: Lumi. Palkitun kirjailijan viimeiseksi jäänyt romaani kertoo maahanmuuttajien lapsista. Ilm. 9/2016.
*****
Vielä muutama kiinnostava englanninkielinen uutuus:

Margaret Atwood: Hag-Seed. Atwoodin versio William Shakespearen Myrsky-näytelmästä sijoittuu vankilan näytelmäkerhoon. Ilm. 10/2016.

Jonathan Safran Foer: Here I Am. Yhdysvaltoihin ja Lähi-itään sijoittuvassa romaanissa maanjäristys sekä murtaa että vahvistaa perhesiteitä. Ilm. 9/2016.

Zadie Smith: Swing Time. Romaani lapsuudenystävistä, joita yhdistää tanssi, musiikki ja yhteiset juuret. Ilm. 11/2016.

Ian McEwan: Nutshell. Nainen suunnittelee murhaavansa aviomiehensä. Juonesta on kuitenkin perillä naisen kohdussa oleva syntymätön vauva, joka toimii romaanin kertojana. McEwan, jos joku, voi onnistui jossain näin hullussa. Ilm. 9/2016.

Emma Donoghue: The Wonder. Trilleri tytöstä, joka uskoo pystyvänsä elämään ilman ruokaa, ja sairaanhoitajasta, joka sotkeutuu tytön elämään. Ilm. 9/2016.

Haruki Murakami: Absolutely on Music. Murakami on koostanut kirjan keskusteluistaan ystävänsä, säveltäjä Seiji Ozawan kanssa. Ilm. 11/2016.

torstai 13. lokakuuta 2016

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Niin kauan kuin ihminen ei ole jumala ei auta kuin heittäytyä luonnon varaan. Vapain on se, joka tekee vain välttämättömän. Se, jolle ei kerry ylijäämää, sillä ylijäämän sijoittaminen vaatii kauppakumppanuutta, ja kauppakumppanuus sitoo. Vapain kaikista on metsästäjä-keräilijä.

Näin uskoo Ahma, Laura Gustafssonin Korpisoturin päähenkilö, joka myös soveltaa uskomustaan käytännössä eristäytymällä muusta maailmasta syrjäiseen erämökkiin tavoitteenaan elää siellä yksin ja mahdollisimman omavaraisesti. Sähköä ei ole, vesi on haettava kaivosta, lämmitys hoituu puilla ja ruoka on viljeltävä, kerättävä tai metsästettävä itse. Ahmasta tulee moderni metsästäjä-keräilijä, maailmanloppuun varautuva survivalisti.

Ahma uskoo kivenkovaan siihen, että omavaraisuus on olosuhteiden sanelema pakko, koska pian SHTF (shit hits the fan), jolloin koittaa TEOTWAWKI (the end of the world as we know it). Kyllä, nämä ovat survivalistien oikeastikin käyttämiä kirjainrimpsuja. Ahma vaikuttaakin enemmän kuin vain hieman vainoharhaiselta eikä maailmasta eristäytyminen osoittaudu niin helpoksi kuin hän luulee: maailma tunkeutuu Ahman harmiksi puoliväkisin hänen pihalleen muun muassa erinäisten vierailevien naishenkilöiden muodossa.

Gustafsson esittää Ahman hieman hassuna tai tragikoomisena hahmona. Minua Ahman jääräpäisyys ja sovinismi lähinnä ärsytti. Raukka yrittää machoilla niin kovin tosissaan, mutta esitys ei mene aivan täydestä. Ahman riemuksi hänen uhkakuvansa toteutuu ja selviytymisleikki muuttuu todeksi: kirjassa kuvitellaan tilanne, jossa Suomen sähköverkko todellakin kaatuu täysin. Maa ajautuu pian kaaokseen, kun tietokoneet ja kännykät sähkölämmityksestä ja maksupäätteistä puhumattakaan lakkaavat toimimasta.


Ylen Aamun kirjassa kirjailija kertoi, kuinka lapsen saaminen sai hänet huolestumaan enemmän maailman tilasta ja kiinnostumaan survivalismista. Sain haastattelusta sen kuvan, että Gustafsson itse pitää itse asiassa aatetta ainakin osittain järkevänä, mikä tosin on osittain ristiriidassa sen kuvan kanssa, minkä Ahmasta saa. Minusta taas on jotenkin huvittavaa, säälittävää ja vähän pelottavaakin, että jotkut pelkäävät yhteiskunnan rakenteiden romahtamista ja/tai ydinsotaa niin paljon, että he omistavat elämänsä niihin varautumiseen ja varustautumiseen. Ehkä olen naiivi, mutta suhtaudun mieluummin moisiin uhkiin autuaan huolettomasti ja keskityn ennemmin nauttimaan hetkestä kuin pelkäämään tulevaisuutta ja maalailemaan piruja seinille. Joka tapauksessa Seppo Puttonen nimesi haastattelussa Korpisoturin "vuoden tärkeimmäksi kirjaksi", mikä on jo aika paljon sanottu. Ihmiset pelkäävät ulkopuolelta tulevia uhkia Suomessakin enemmän kuin aikoihin - siitä kai tässäkin on pohjimmiltaan kyse. Siinä mielessä kirja on toki ajankohtainen.

Gustafsson on selvästi perehtynyt aiheeseen ja kuvailee kirjassa yksityiskohtaisesti omavaraista elämäntapaa, mitä ei varsinkaan Suomen ilmastossa ole mitenkään helppoa noudattaa. Ahman yritykset kasvattaa härkäpapuja, rakentaa käymälä, suolistaa jänis ja tilkitä erämökin seinät talven varalle on kuvattu kiehtovan yksityiskohtaisesti. Samalla näitä kohtia lukiessa muistui mieleen, että vain muutama sukupolvi sitten "omavarainen elämä" ei ollut mikään foliohattuihmisten outo villitys vaan melko normaalia elämää Suomen maaseuduilla ja metsissä. Suurin osa meistä on vieraantunut täysin tällaisesta elämäntavasta lyhyessä ajassa. Siinä mielessä Ahma jollain tavalla vaalii maanviljelyyn, marjastukseen, kalastukseen ja metsästykseen liittyvää elämäntapaa ja kulttuuriperintöä.

Ahma saa kuitenkin oppia kantapään kautta, että välillä voi olla aika hankalaa elää esimerkiksi ilman modernia lääketiedettä. Oikeaa kahviakin olisi kiva joskus juoda. Ja jos ruoka loppuu kesken talven tai kaivovesi pilaantuu, yksinäinen ihminen keskellä ei-mitään on pahemmassa kuin pulassa. Vaikka Ahma yrittää olla nimiesikuvansa tapaan lajitovereiden seuraa kartteleva erakko, hän huomaa pian, että ihminen taitaa sittenkin olla laumaeläin.

Bloggaajista myös esim. Krista, Tuomas, Anneli ja Ahmu ovat lukeneet kirjan.

Pst, vinkki: kurkatkaapa kansipapereiden alle. Sieltä löytyvät kannet ovat minusta päällimmäisiä hienommat. :)

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into. 2016. 257 sivua.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Into: Korpisoturi
LauraGustafsson.fi
HS: "Laura Gustafssonin uutuuskirjassa maailmanloppu on viimeinen pakopaikka" 

torstai 6. lokakuuta 2016

Jessica Walton & Dougal MacPherson: Olen ystäväsi aina

"En minä välitä siitä oletko tyttönalle vai poikanalle! Tärkeintä on, että olet minun ystäväni."
"Olet paras ystävä, joka nallella voi olla", sanoi Elli.

Tähän syksyn lastenkirjauutuuteen oli pakko tutustua heti, kun se ilmestyi. Olen ystäväsi aina on kuvakirja, joka kertoo poikanallesta, joka on aina halunnut olla tyttönalle. Kirjan kuluessa Erkistä tuleekin Elli, alkuperäisessä tekstissä Thomas-nallesta tulee Tilly.

Sateenkaariperheen äitinä ja ahtaita sukupuolirooleja vieroksuvana yritän iskostaa lapseeni jo pienestä pitäen käsityksen sukupuolien moninaisuudesta. Jo leikki-ikäinen on hätkähdyttävän hyvin perillä siitä, mikä on "tyttömäistä" ja "poikamaista", mitkä ovat "tyttöjen" värejä ja mitkä vaikkapa "poikien" leluja. Yritän epätoivoisesti välillä vastustaa näitä stereotypioita - vaikka tällaisten lastenkirjojen avulla - ja ihastella tasapuolisesti sekä tyttären Frozen-tanssia että Darth Vader -marssia. ;)

Aloin siis innoistani lukemaan 4-vuotiaalle tätä nalletarinaa. Vaikka transsukupuolisuus lastenkirjan aiheena on minusta poikkeuksellisen rohkea ja tarina hieno, niin yhden hengen lapsiyleisö suhtautui kirjaan melko neutraalisti. Hänen mielestään aiheessa ei ollut oikeastaan mitään ihmeellistä; Erkin transformaatio Elliksi oli huomattavasti tylsempi juttu kuin esim. kirjassa oleva robotti. :D


Ja sehän on hyvä asia; lapset suhtautuvat yleensä ennakkoluulottomasti ja avoimesti aiheisiin, jotka aikuisten mielestä ovat vaikeita tai vaivaannuttavia. Kirjassakin nallen muutos esitetään täysin luonnollisena ja ongelmattomana asiana, vaikka Erkkiä aluksi pelottaa, onko Tuomas enää hänen ystävänsä sen jälkeen.


Jessica Walton ei ala problematisoida tai selittää transsukupuolisuutta sen kummemmin eikä se kirjan kohderyhmälle olekaan mitenkään välttämätöntä. Kirjan avainsanomaan voi samastua lapsi kuin lapsi: tärkeintä on leikki, ystävyys ja toisen kunnioittaminen sellaisena kuin tämä on. Vaikka Erkki muuttuu kirjan edetessä Elliksi, hänen ja Tuomaksen yhteiset leikit pysyvät täsmälleen samoina kirjan lopussa kuin sen alussakin.

Transsukupuolisuusteeman lisäksi kirjassa ravistellaan lempeästi myös lasten sukupuolittuneita leikkejä. Tuomas ja nalle järjestävät mm. teekutsut, ja Aava-tyttö rakentaa robotin. Kaikki saavat olla sellaisia kuin haluavat, tyttöjä tai poikia tai jotain muuta.


Dougal MacPhersonin kuvitus on luonnosmaista ja lapsenomaista, vesiväritaivas on sinistäkin sinisempi. Suosittelen lämpimästi!

Luettu myös Sininen keskitie ja Luetaanko tämä? -blogeissa.

* VINKKI: Blogista löytyy lisää sateenkaarevia aiheita ja erilaisia perheitä käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja tunnisteella "sateenkaareva lastenkirja".

Jessica Walton & Dougal MacPherson (kuvitus): Olen ystäväsi aina. Tarina rohkeudesta ja rakkaudesta. Otava. 2016. 28 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Introducing Teddy
Suomentaja: Emma Alftan

Otava: Olen ystäväsi aina

maanantai 3. lokakuuta 2016

Kuvallinen messuraportti Turun kirjamessuilta


Turun kirjamessut ovat taas onnellisesti ohi. Tänä vuonna tungos oli varsinkin lauantaina uskomaton ja tunnelma oli melko... tiivis. Pääsin kuulemaan mielenkiintoisia kirjailijoita ja muita esiintyjiä, ostamaan kirjoja ja kärkkymään signeerauksia sekä tapaamaan muita kirjabloggaajia - osaa pikaisemmin, osan kanssa ehdin jutella pitempään. :) Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia messuilta.

Lauantai pyörähti käyntiin toimittaja ja siirtolaisasiantuntija Mark Terkessidisin puheella aiheesta Is migration causing a crisis in Europe? Uskomattoman inspiroiva puhuja, jolla oli todella mielenkiintoista sanottavaa aiheesta! Tuli tunne, että Suomessa eletään melkoisessa kuplassa, kun täällä vielä kuvitellaan, että maahanmuutto ja siirtolaisuus on jokin uusi ilmiö, jota voisi jotenkin vastustaa tai toivoa sen menevän hiljalleen ohi. Terkessidisin mukaansa elämme oikeastaan jo post-migration -aikaa, eli aikaa siirtolaisuusaaltojen jälkeen, ja Eurooppa on kaikkea muuta kuin homogeeninen.

Porilaiskirjailija Hanna-Riikka Kuisma kertoo uusimmasta romaanistaan Viides vuodenaika (Like), jossa kuvaillaan mielen sairautta ja pirstaloitumista.

Satakunnan messuosasto oli aika jännä. :)

Uusi Potterkin oli tarjouksessa. Suomennos ilmestyy reilun kuukauden päästä, 8. marraskuuta.

Katja Leino haastattelee kahta Gummeruksen esikoiskirjailijaa, Minna Rytisaloa (Lempi) ja Inkeri Markkulaa (Kaksi ihmistä minuutissa). Ihanan Lempin ahmaisin junamatkalla kirjamessuille, ja Markkulan lääketieteen maailmaan sijoittuva teos on yöpöydälläni lukupinossa.

Minna Rytisalo signeeraa kirjaansa.

Otavan messuosastoa.

Linnea Alho kertoo halustaan selvittää isoisänsä menneisyyden salaisuuksia ja sen myötä syntyneestä kirjasta Todistaja (WSOY).

Kaksi kiusaamisesta kertovaa uutta lastenkirjaa: Katri Kirkkopellon Piki ja Elina Hirvosen & Ville Tietäväisen Näkymätön (Lasten Keskus). Jälkimmäistä on jo luettu meillä kotona ja sen tarina yksinäisestä avaruusoliosta uppoaa nelivuotiaaseen täysin.

Tungos lavojen edustalla oli tosiaan välillä melkoinen.

Sunnuntai alkoi Mike Pohjolan vakuuttavalla esiintymisellä, jossa hän väitti olevansa ainoa, joka tietää, kuka sytytti Turun palon. Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea vastauksen romaanista 1827 (Gummerus). Ainakin meidän kuulijaseurueemme vakuuttui asiasta ja eräs meistä osti kirjan omakseen. :)

Sain kirjailijalta tämän nerokkaan ja romaanin teemaan täydellisesti sopivan oheistuotteen! Tulitikkuaskin toisella puolella lukee "Ethän polta Turkua!" :D

Stefan Moster haastattelee sveitsiläiskirjailija Alain Claude Sulzeria. Osa jutuista meni ohi yksinkertaisesti siitä syystä, että en osaa saksaa (vaikka Moster tulkkasikin kysymyksiä ja vastauksia myös suomeksi). Kiinnostus tuoreinta romaania (Täydellinen tarjoilija, LURRA Editions) kohtaan vain kasvoi, varsinkin kun ymmärsin haastattelun perusteella, että se on eräänlainen versio Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -klassikosta.

Sain Sulzerilta myös signeerauksen - josta en saa selvää! :D Kertokaapa hyvät signeerausasiantuntijat ja saksaa osaavat (jos se on saksaa), että mitä tuossa "for Satun" ja päivyksen välissä lukee. T. Utelias :)
 
Robin veti paikalle yleisöä. Jouduin myös hänen turvamiehensä tuuppaamaksi, kun törötin ilmeisesti tähden kulkuväylällä. Heh... :)

Tommi Kinnunen kertoi Lopotin kirjoitusprosessista. Oli kiinnostavaa kuulla, kuinka kirjailija käytti näkövammaisia informantteja Helenan osioita kirjoittaessaan.

Messumatkan päätteeksi pääsin vielä nauttimaan lattea ja kahvia Aurajoen rantaan Taidekahvila Café Artiin. Täydellinen päätös Turun reissulle!

Ja enää vajaa kuukausi Helsingin kirjamessuihin! Kärsimättömänä nappasin Turun messuilta mukaani Helsingin painetun messuoppaan, kun en sellaista vielä ole postissa saanut. Junamatka takaisin Savon sydämeen sujui mukavasti kiinnostavia haastatteluja ja keskusteluja ympyröidessä. ;)