Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Ulla Appelsin: Titanicin tuntematon lapsi

Kansi: Jani Blommendahl "Kun laiva alkoi upota, ihmiset laivalla alkoivat huutaa, kirkua ja valittaa. Kun laiva upposi yhä syvemmälle, huudot kovenivat ja kovenivat ja muuttuivat yhä hirveämmiksi. Sitten, kun laiva oli katoamaisillaan, huuto oli jotain kammottavan outoa. En pysty kuvailemaan sitä. En pysty sanomaan millaista se oli. Se oli vain kauheaa. Voin yhä kuulla sen." Näin muistelee Anna Sjöblom , yksi Titanicilta selviytyneistä suomalaismatkustajista, onnettomuusyön ääniä. Titanicin uppoamisesta suurimmalle osalle tulee varmaan ensimmäisenä mieleen Titanic -elokuvan esittämä versio tapahtumista. Tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta onnettomuudesta ja kaupunginkirjastossamme oli sen kunniaksi nostettu esille Titaniciin liittyviä romaaneja ja tietokirjoja. Sieltä nappasin mukaani tämän teoksen, joka kertoo suomalaissiirtolaisten matkasta Titanicilla ja erityisesti yhden perheen tarinan. Viisi päivää Titanicin turman jälkeen merestä löytyi reilun vuoden ikäise...