Siirry pääsisältöön

Kirjabloggaaja teatterissa: Cabaret


Suurmusikaali Cabaret (ohjaaja Péter Forgács, koreografi Gergely Csanád Kováts) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa toissapäivänä 14. syyskuuta. Pääsin näkemään näytelmän ennakkonäytöksessä jo päivää ennen sitä, perjantaina.

Cabaret täyttää heti ensiminuuteista lähtien teatterisalin riemukkaalla musiikilla, laululla ja tanssilla, kun seremoniamestari (vangitsevan karismaattinen Mikko Rantaniva) toivottaa yleisön tervetulleeksi kabareehen. Tapahtumapaikkana on 1930-luvun Berliini ja sen legendaarinen Kit Kat Klubi, joka tarjoaa viihteellisen pakopaikan arjesta. Tarjolla on tanssia, naisia ja viinaa, rietasta ja riehakasta viihdettä ja hauskanpitoa.

Kit Kat Klubin asiakkaita ja tanssijoita: Katri-Maria Peltola, Atte Antikainen, Maija Pihlajaoja, Annamari Eerola, Hely Nylund, Johanna Kuuva, Elina Haikka, Leea Lepistö, Annukka Waara, Jesse-Joonas Kemppainen, Ilkka Pentti ja Annukka Blomberg. Kuva: Sami Tirkkonen.
Klubille päätyy myös kroonisesta rahapulasta kärsivä amerikkalaiskirjailija Clifford Bradshaw (Atte Antikainen), joka kohtaa siellä esiintymistä yli kaiken rakastavan tanssijan ja laulajan Sally Bowlesin (Johanna Kuuva). Vilpitöntä elämäniloa ja energiaa pursuileva Sally asettuu pian puoliväkisin kirjailijan vuokrahuoneeseen asumaan. Pari rakastuu, mutta erilaiset luonteet, kiristyvästä poliittisesta ilmapiiristä puhumattakaan, aiheuttavat kitkaa.

Näytelmän sivujuoni vetosi ainakin minuun pääparin kohtaloa enemmän. Täysihoitolaa pitävä Fräulein Schneider (jälleen kerran huikea Ritva Grönberg) saa kosijakseen juutalaisen hedelmäkauppiaan Herr Schultzin (vieraileva tähti Kai Hyttinen). Ikääntyvän pariskunnan hellä ja haparoiva suhde hymyilyttää ja koskettaa.

Kai Hyttinen ja Ritva Grönberg. Kuva: Sami Tirkkonen.
Näytelmän alku on melkoista menoa ja meininkiä ja kestää aikansa ennen kuin tunnelma rauhoittuu sen verran, että saan juonen päästä kiinni. Vierustoverini moitti alkua sekavaksi ja oli myös sitä mieltä, että bändi soitti ja musiikki pauhasi turhan kovaa (istuimme teatterin keskivaiheilla). Cabaret on ensimmäinen musikaali, jossa Minna-näyttämön uusi äänentoistojärjestelmä pääsee koeajolle. Volyymi ei minua haitannut, vaikka alkuun ei tosiaan montaa suvantokohtaa mahtunut tanssi- ja lauluesitysten väliin. Lavastuksesta vastaava Marie Antikainen on tehnyt upeaa työtä, ja näyttämön pyörivästä lavasta otetaan kaikki ilo irti.

Toisaalta alun riehakkuus myös alleviivasi tunnelman muuttumista vähitellen synkemmäksi, kun kabaree-esitykset ajan myötä hiipuvat ja Kit Kat Klubin ilmapiiri muuttuu ahdistavammaksi. Muutoksen merkit hätkähdyttävät: hauskuuden ja ilonpidon keskelle ilmestyy yhtäkkiä hakaristein varustettuja univormuja, Hitlerin vihaa tihkuvia puheita ja keltaisia tähtiä. Alkaa juutalaisten vainoaminen ja mustamaalaaminen, ja yhteiskunta jakautuu voimakkaasti kahtia. Ulkopuolelle ei voi jäädä, vaan jokaisen on valittava puolensa. Yksi näytelmän henkilöistä toteaakin, että jos et ole heitä vastaan, olet heidän puolellaan. Lause on kylmäävän tuttu viime vuosien ja vuosikymmenten poliittisista puheista.

Tämä tekeekin Cabaret-näytelmästä erityisen ajankohtaisen. Jyrkästi kahtiajakautunut, mustavalkoinen maailmankuva korvaa Kit Katin vapaan, väri-ilottelevan loisteen ja kimalluksen. Toisaalta Kit Kat ja kabaree symboloivat myös huoletonta irtiottoa ja piittaamattomuutta ympäröivästä maailmasta. Kenties klubin esiintyjät eivät ole niin vapaita kuin haluaisivat kuvitella vaan hekin ovat ympäröivän maailman sätkynukkeja, kuten näytelmän loppu vihjaa.

Unkarilais-suomalaisena yhteistyönä tehty Cabaret on visuaalisesti tyylikäs ja vauhdikas musikaali, mutta varsinainen tarina jäi minulle vaisuksi. Pääparin rakkaustarina ei välity aidosti koskettavana, ja kantaaottava sanoma vihan ja vastakkainasettelun tuhoavasta voimasta on esitetty jotenkin ennalta-arvattavasti. Muutama roolisuoritus nousi ylitse muiden (Ritva Grönberg ja Mikko Rantaniva erityisesti), mutta muuten kaipasin esitykseen lisää syvyyttä ja tasoja. Eli hyvä show, mutta ei erityisen mieleenpainuva kokemus.

Traileri:



Cabaret
Kuopion kaupunginteatteri
Ensi-ilta 14.9.2019 Minna-näyttämöllä
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea tämä musikaalin esittely. Mekin mennään katsomaan tätä lokakuussa. Odotan innolla!

    Hyvä että kerroit tuosta kovasta äänentasosta, pitää sanoa vaimolle, että ottaa musiikkikorvatulpat mukaan. Meilläkin on paikat jossain puolenvälin paikkeilla, tosin laidassa.

    Tykkään kovasti tuosta julisteesta! Siinä on juuri oikea henki päällä. Ajattelin, että ehkä teatteri voisi tehdä yhteistyötä kosmetologiopiskelijoitten kanssa ja tarjota näytelmän katsojille kitkat-henkiset fantasiahuulimaalit, varsinkin meille miehille, heh-heh. No, luultavasti ne maksaisivat aika rutkasti, teatterillahan saa viinilasillisestakin maksaa koko pullon hinnan.

    Cabaret on minulle tuttu musikaali siitä elokuvasta, jossa Liza Minelli vetää komean pääosan. Olen katsellut elokuvan monta kertaa. Erityisesti olen pitänyt siitä kohtauksesta, jossa miehet pysähtyvät majataloon olusille ja nuori poika aloittaa isänmaallisen laulun, johon ennen pitkää kaikki yhtyvät. En tiedä onko sitä otettu mukaan näytelmään, mutta elokuvassa se toimii aivan mahtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Fantasiahuulet tai vaikka glitter-tatuoinnit sopisivat kyllä musikaalin tunnelmaan täydellisesti.

      En ole nähnyt elokuvaa, mutta olisi mielenkiintoista katsoa se nyt näytelmän jälkeen ihan vertailumielessä. Muistaakseni tuo kuvailemasi kohtaus tai ainakin lähes vastaava hetki sisältyi myös näytelmään - oli todella vaikuttava, vaikkakin vähän karmivalla tavalla.

      Antoisaa musikaalielämystä lokakuussa! :)

      Poista
  2. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude