Googlasin elämälleni suuntaa. Löysin uudeksi profiilikuvakseni tekstin Please don't talk to me, I fall in love so easily ja sen jälkeen kurssin, jolla opeteltiin elämän tärkeintä rakkaussuhdetta eli rakkautta itseään kohtaan. Emmi-Liia Sjöholmin esikoisromaani ilmestyi tammikuussa ja aiheutti heti pienimuotoisen kohun kirjamaailmassa. Kustantamon kuvauksen mukaan "Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin." Pitkä lista isoja teemoja. Kun mukaan soppaan heitetään vielä teoksen omakohtaisuus eli trendikäs autofiktiivisyys, niin houkutteleva keitos on valmis. Sjöholmin kirja herättää keskustelua ja jakaa mielipiteitä sekä aiheidensa että tyylinsä osalta. Kirjaa on kritisoitu liiankin seksi- ja eritekeskeiseksi, oman navan ja erityisesti sen alla ole...