Siirry pääsisältöön

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

Googlasin elämälleni suuntaa. Löysin uudeksi profiilikuvakseni tekstin Please don't talk to me, I fall in love so easily ja sen jälkeen kurssin, jolla opeteltiin elämän tärkeintä rakkaussuhdetta eli rakkautta itseään kohtaan.

Emmi-Liia Sjöholmin esikoisromaani ilmestyi tammikuussa ja aiheutti heti pienimuotoisen kohun kirjamaailmassa. Kustantamon kuvauksen mukaan "Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin." Pitkä lista isoja teemoja. Kun mukaan soppaan heitetään vielä teoksen omakohtaisuus eli trendikäs autofiktiivisyys, niin houkutteleva keitos on valmis.

Sjöholmin kirja herättää keskustelua ja jakaa mielipiteitä sekä aiheidensa että tyylinsä osalta. Kirjaa on kritisoitu liiankin seksi- ja eritekeskeiseksi, oman navan ja erityisesti sen alla olevien ruumiinosien pinnalliseksi kaiveluksi. Toisaalta sitä on kiitelty avoimuudesta, rohkeudesta ja rehellisyydestä. Toisilla taas lukukokemus on alkanut tökkiä listamaisen päälausetykityksen takia; välillä tuntuu kuin lukisi proosaksi naamioituneita somepäivityksiä. Toiset taas ovat tykästyneet nimenomaan teoksen ilmavaan, raikkaaseen kieleen.

Kirja herätti minussakin ristiriitaisia tunteita. Nopealukuinen se oli ja koukuttava, mutta minäkertoja jäi minulle etäiseksi. Annoin silti kirjalle 4 tähteä Goodreadsissa, koska minäkin ihastuin Sjöholmin yksinkertaiseen, pelkistettyyn tyyliin. Pidin myös kirjan epäkronologisesta rakenteesta, ja siitä, miten muistot rakentuvat pienistä yksityiskohdista ja hetkistä. Joskus se yksi päälausekin riittää kertomaan kaiken olennaisen. :)

Välillä kirjaa lukiessa sisäinen feministini halusi tuulettaa: hienoa, että näin avoimesti kirjoitetaan naisen halusta ja seksuaalisuudesta. Toisaalta kirjasta saa sen kuvan, että minäkertoja määrittelee itsensä ja oman arvonsa ennen kaikkea seksin ja nimenomaan miesten halun ja katseen kohteena olemisen kautta. Hän jopa myöntää avoimesti haluavansa vain miellyttää ja olla eräänlainen objekti - mikä sekin on kai tavallaan rohkea, epämuodikkaan epäfeministinen väite.

Enemmän tarttumapintaa löysin siitä, kun minäkertoja alkoi pohtia suhtautumistaan äitipuolen hankalaan rooliin ja myöhemmin äitiyden kuormittavuutta. Pidin kirjan tavasta kuvata äitiyttä mutkattomasti ja kiihkoilematta: sen uuvuttavaa, mutta myös antoisaa kokonaisvaltaisuutta, sekä niitä ristiriitaisia tunteita, joita se herättää. Sitä, kuinka lapsi saa äidin tuntemaan itsensä yhtaikaa "riittäväksi ja riittämättömäksi".

Välillä rakastan yksinoloa enemmän kuin mitään muuta.
Yleensä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. 

Oikeastaan kirja on ajankohtainen myös viimeaikaisen syntyvyyskeskustelun vuoksi. Yksi syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen tai lastenhankinnan lykkäämiseen voi olla halu pitää kiinni tietynlaisesta elämäntyylistä, johon lapset eivät helposti istu. Kirjan minäkertojakin viettää varsin vauhdikasta elämää: matkustelee, juhlii, shoppailee ja vaihtaa tiuhaan kumppania. Sitten kuvaan astuu lapsi, eikä elämän muuttumista juurikaan problematisoida, päinvastoin: vaikka ruuhkavuodet välillä väsyttävät ja tympivät, vakiintunut perhe-elämä ja arki on kuvattu kirjassa lämmöllä ja rakkaudella.

Paperilla toinen -nimen merkitys tai alkuperä oli yllättävä ja herätti myös paljon ajatuksia.

Kirja on luettu myös mm. näissä blogeissa: Kirjanmerkkinä lentolippu, Sanoissa ja sivuilla ja Aina joku kesken.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen. Kosmos. 2020. 187 sivua.

Kosmos: Paperilla toinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude