Siirry pääsisältöön

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä

Kuvittele planeetta, jossa ruokailuhetket ovat miellyttäviä, lapset syövät samaa ruokaa kuin vanhempansa ja lihavia lapsia on hyvin vähän. Tuo planeetta on Ranska.

Suomessa ollaan - ainakin joidenkin mittarien mukaan - maailman huippua mitä tulee lasten ja nuorten koulutukseen, mutta vuodet ennen tätä aikaa, siis vauva-, leikki- ja esikouluikä, ovat ilmeisesti Ranskan heiniä. Ranskalaiset pikkulapset kuulemma nukkuvat täysiä öitä muutaman kuukauden iästä lähtien, syövät pöydässä vaikka pallokalaa ja retiisejä sipuliliemessä kiltisti ja mukisematta, keskustelevat henkevästi ja kohteliaasti ventovieraiden kanssa eivätkä edes levittele lelujaan pitkin olohuonetta!

Mikä siis on ranskalaisen kasvatusmenetelmän salaisuus? Mikä tekee ranskalaisesta kasvatuskulttuurista "maailman parhaan"? Toimivatko sen niksit ja käytännöt ja miksi? Näihin kysymyksiin yrittää vastata Ranskassa asuva amerikkalaistoimittaja Pamela Druckerman.

Bébé päivä päivältä on jatkoa Druckermanin suursuosiota saaneelle Kuinka kasvattaa bébé (Siltala, 2012) -teokselle. Uudessa kirjasessaan Druckerman tiivistää edellisen kirjansa opit 100 askeleeseen ranskalaiseen vanhemmuuteen. "Ei tarvitse asua Pariisissa voidakseen hyödyntää niitä", hän lohduttaa. "Ei tarvitse edes pitää juustosta." Lastenkasvatus ei kuulemma ole kulttuurisidonnaista. Tai sen ei ainakaan pitäisi olla, Druckerman väittää.

Kuulun mitä ilmeisimmin kirjan kohderyhmään (leikki-ikäisen lapsen vanhempi), mutta luen sitä silti kriittisesti, "vastakarvaan". Kaikenlaiset kasvatusoppaat saavat niskakarvani nousemaan pystyyn ja vieroksun ajatusta yhdestä ainoasta oikeasta kasvatusmenetelmästä. Onneksi Druckerman suhtautuu asioihin huumorilla ja vaikuttaa suht täysjärkiseltä. Ei voi kuvitella häntä kirjoittelemassa sormet sauhuten fanaattisia kommentteja imetyksen autuudesta mammafoorumeille. :)

Kirjassa esitetyt periaatteet kuulostavat ihan järkeviltä: Perhe-elämä ei saisi pyöriä vain lasten ympärillä. Vanhempien pitäisi olla tyyniä auktoriteetteja, ei lastensa palvelijoita. Pieni annos ankaruutta ja suuri annos vapautta vie pitkälle. Ja lastakin pitää kuunnella ja kohdella pienestä pitäen järkevänä olentona. Ranskassa ilmeisesti jo pikkuvauvaa tervehditään kuin isompaa lasta ja hänelle selitetään ympärillä tapahtuvat asiat. Vauvalle lässyttämistä Druckerman sen sijaan vastustaa (vaikka tuoreiden tutkimusten mukaan lässyttäminen - siis korostetun selkeästi puhuminen ja äänenpainojen liioitteleminen - edesauttaa kielellistä kehitystä).

Osa Druckermanin mielipiteistä herättää varmasti lukijoissa vastaväitteitä. "Paras syy imettää", hän toteaa, "on se, että äiti ja vauva molemmat nauttivat siitä." Jos jompikumpi ei nauti, imettäminen on syytä lopettaa. Lisäksi ranskalaisvanhemmat eivät kuulemma huudata vauvaansa opettaessaan tätä nukkumaan heräämättä läpi yön. He vain eivät heti ryntää vauvansa luo, kun se ynähtää yöllä. Odota siis hetki, eli malta pitää la pause, Druckerman neuvoo. Tämä "hetki" on kuitenkin Druckermanin mukaan 5 minuuttia tai pidempään. Kokemuksesta voin sanoa, että vauvan itkun kuunteleminen yöllä jo muutaman minuutin ajan on aikamoista tuskaa ja minusta lasketaan jo huudattamiseksi. Tosin jos la pause ei tuota toivottua tulosta ennen kuin vauva on nelikuukautinen, Druckerman kehottaa siirtymään suoraan huudatushoitoon, joka kuulemma "tepsii muutamassa yössä".

Lasten ruokailuun liittyvät vinkit kuulostavat kaikki aika itsestään selviltä: vältä turhia välipaloja, älä ratkaise kriisejä tai viihdytä lasta herkuilla, koko perhe syö samaa ruokaa ja kaikkea pitää ainakin maistaa. Yksinkertaisia, meidänkin perheessä tuttuja sääntöjä. Ne eivät tosin muuta sitä tosiasiaa, että osa lapsista vain on pieniruokaisia. Kirjan lopussa oleva esimerkki ranskalaisen päiväkodin viikon ruokalistasta on jotain aivan käsittämättömän hienoa ja uskomatonta. Kaikki alle 4-vuotiaat syövät neljän ruokalajin aterian alkuruokineen ja juustotarjottimineen. Jotenkin tuntuu, että suomalaispäiväkodeissa ei hevillä vaihdettaisi makaronilaatikkoa sinihomejuustovalikoimaan. :)

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä. Siltala. 2014. 157 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Bébé Day by Day
Suomentaja: Terhi Vartia

Siltala: Bébé päivä päivältä 

Kommentit

  1. Nyt pikkuvauva-aikana olisi kiva lukea enemmänkin juuri tällaisia vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettuja kasvatusoppaita. Pitääpä laittaa tämä muistiin. Kotimaisista kivaa luettavaa (ja hyvää vertaistukea) on ollut Vuoden mutsi. Provosoivaa ja ällistyttävää luettavaa puolestaan Tiikeriäidin taistelulaulu. Suosittelen:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi