Siirry pääsisältöön

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija

Tarvittaessa hän oli vain varjo taustalla, mutta samanaikaisesti kaiken tarkasti huomioiva, oikealla hetkellä paikalle kiiruhtava, valppauden ruumiillistuma, jolla oli terävä tilannetaju ja joka puhui enemmän kuin auttavasti saksaa, italiaa, englantia ja tietysti ranskaa, sillä hän oli ranskalainen, hän oli mies, joka näki kaiken, oli huomaamaton, vaikka oli aina paikalla, mies, josta ei tiedetty juuri mitään.

Kuvitelkaa Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa: ikääntyvä kirjailija Gustav (joka ehkä perustuu jossain määrin Manniin itseensä) näkee venetsialaisessa hotellissa kauniin, nuoren pojan, josta tulee hänelle pakkomielle. Kuvitelkaa, miltä asetelma näyttää samaisen hotellin tarkkasilmäisen tarjoilijan näkökulmasta. Tarjoilijan, joka on yhtä tunnollinen omassa työssään kuin Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illan hovimestari Stevens, mutta jolla on myös tunteita tuota nuorta poikaa kohtaan.

Alain Claude Sulzer lainaa perusasetelman Mannilta, mutta oikeastaan kaikki muu tässä romaanissa on uutta: näkökulma, tapahtumapaikka, henkilöiden nimet ja juoni.

Romaani alkaa siitä, kun viisikymppisen, työlleen omistautuneen Ernesten postilaatikkoon tipahtaa kirje valtameren toiselta puolelta, Yhdysvalloista. Lähettäjä on Jakob, jonka kanssa Erneste työskenteli tarjoilijana sveitsiläisessä loistohotellissa parikymppisenä nuorukaisena. Kirjeen saaminen saa 30 vuoden takaiset muistot tulvimaan Ernesten mieleen, eikä hän edes uskalla avata kuorta kahteen päivään, koska hän nauttii muistoihin uppoutumisesta ja piinaavan odotuksen pitkittämisestä.

Lopulta Erneste kuitenkin lukee kirjeen ja saa tietää sen sisältämän pyynnön. Ensimmäistä kirjettä seuraa toinenkin, ja menneisyyden muistikuvat alkavat vainota Ernesteä.

Kirjailija itse kertoi Turun kirjamessuilla valinneensa tarjoilijan romaanin päähenkilöksi nimenomaan siksi, että tarjoilija on aliarvostettu hahmo: näkymätön, mutta usein läsnä; hiljainen tarkkailija. Itse lukiessa vähän petyin siihen, kuinka persoonaton ja lähes tylsä Erneste onkaan. Hän on yksin, muttei koe yksinäisyyttä; hän omistautuu työlleen, muttei ole kunnianhimoinen. Hänellä ei ole ystäviä tai harrastuksia, hän ei lue kirjoja eikä katso televisiota. Hän ei pidä yhteyttä sukulaisiinsa lukuun ottamatta yhtä serkkua, jonka hän tapaa kerran vuodessa. Hän on hiljainen, estynyt ja vakava, harmaan arkensa passivoima. Traaginen hahmo, josta on vaikea saada otetta ja vielä vaikeampi pitää. Oikeastaan vain yksi piirre - tai "taipumus", kuten sitä romaanissa hieman vanhanaikaisesti kutsutaan - luo Ernesteen säröä, eli homoseksuaalisuus.

Stefan Moster & Alain Claude Sulzer Turun kirjamessuilla 2016
Kun nuoren Ernesten vuoristohotelliin saapuu tarjoilijanalku nimeltä Jakob, kokeneempi mies ottaa komean ja hurmaavan Jakobin siipiensä suojaan. Erneste päättää tehdä Jakobista täydellisen tarjoilijan, mutta huomaa pian ihailevansa ja tarkkailevansa suojattiaan entistä tiiviimmin. Jakobilla oli oikeus olla ihailtu ja rakastettu ja toisten tuijotuksen kohde. Hänen tapansa liikkua, puhua ja samalla unelmoida, kaikki tuo vaikutti Ernestestä niin kertakaikkisen täydelliseltä, mikään ei estänyt Jakobia kehittymästä huipputarjoilijaksi.

Ernesten ja Jakobin hotelliin majoittautuu kesäkuussa 1936 Julius Klinger, kuuluisa kirjailija, joka vastustaa Saksan uusia vallanpitäjiä. Hotelliin saapuu yhä enemmän juutalaisia, mutta Euroopan tapahtumat jäävät Ernesten, Jakobin ja Klingerin kolmiodraaman varjoon. Rakkaus on harvoin tasapainoista ja tasapuolista, saati sitten homoseksuaalinen rakkaus vuonna 1935, kun se oli vielä äärimmäisen kiellettyä ja salaista. Sulzer käsitteleekin romaanissa juuri tätä "vääränlaisen" rakkauden ja kiellettyjen tunteiden vaikutusta ihmisten elämään.

Sulzer mainitsi Turussa kirjansa olevan eräänlainen postuumi kädenojennus Thomas Mannille. Klingerin hahmo on tavallaan Thomas Mann, vaikka hän on myös monella tavalla erilainen. Sulzer antaa romaanissaan Mannin toteuttaa seksuaalisuuttaan sen sijaan, että tämä vain traagisesti jäisi ihailemaan kohdettaan kaukaa, kuten Mannin klassikossa.

Sulzerin Väärään aikaan vangitsi minut tarinallaan ja jätti vahvan muistijäljen; kirja on edelleen yksi parhaista, joita olen viime vuosina lukenut. Täydellinen tarjoilija ei yllä aivan sen tasolle (ja kansikin on - anteeksi vain - vieläkin rumempi), mutta se herättää paljon ajatuksia elämän rajallisuudesta, hukkaan heitetyistä mahdollisuuksista ja siitä, miten asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. Suomentaja Olli Sarrivaara on tavoittanut hienosti Sulzerin hieman vanhahtavan, rönsyilevän, verkkaisen kirjoitustyylin.

Bloggaajista ainakin Suketus on lukenut tämän.

Alain Claude Sulzer: Täydellinen tarjoilija. LURRA Editions. 2016. 256 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Ein perfekter Kellner
Suomentaja: Olli Sarrivaara 

LURRA Editions: Täydellinen tarjoilija
LURRA Editions: Alain Claude Sulzer
Savon Sanomat: Täydellinen tarjoilija

Kommentit

  1. Väärään aikaan on kyllä hieno romaani, ja niin on tämäkin. Minä puolestani pidin Ernesten harmaudesta, voin hyvin kuvitella hänenlaisensa henkilön olemassaolon. Tuo Thomas Mannin kirja pitäisi lukea, aukko sivistyksessäni. Plus siitä tulee näyttämösovitus Kansallisteatteriin ensi keväänä, jonka haluan nähdä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude