Siirry pääsisältöön

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä on vuorovaikutteinen romaani, joka sisältää miljoonia mahdollisia tarinoita. Se on kirjoitettu sinämuodossa. Sattuma ja tekemäsi valinnat vaikuttavat siihen, millaisen sukupolvitarinan lopulta päädyt lukemaan.

Takakannessa ja kustantamon sivuilla kuvaillaan Mike Pohjolan uutuusteosta "immersiiviseksi romaaniksi" (Pohjolan itse keksimä termi). "Vuorovaikutteinen", "interaktiivinen" ja "osallistava" voisivat myös sopia tähän. Muistan lukeneeni lapsena vastaavanlaisia seikkailukirjoja, joissa oli lukujen lopussa yksinkertaisia valintatilanteita, tyyliin: "Jos menet luolaan, siirry sivulle se-ja-se." Tekniikka koukutti jo silloin ja se koukutti yllättävän vahvasti myös nyt aikuisena.

Pohjolan teoksessa on yli 500 sivua, mutta yksi lukukerta kestää noin tunnin. Aluksi hahmolle, romaanissa puhutellulle "sinulle", eli lukijan romaanihenkilö -alter egolle valitaan nimi, kotiseutu ja sukupuoli. Jo nämä seikat vaikuttavat siihen, millaisiin tilanteisiin hahmo päätyy. Lisäksi lukija saa jo aivan alussa päättää, haluaako hän lukea onnellisen, murheellisen vai oikukkaan/realistisen tarinan. Välillä kohtalo puuttuu peliin: kirjaa selaamalla pystyy heittämään noppaa, jonka silmäluku määrää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aiheena on siis vuosi 1918, sisällissota ja jakautunut Suomi.

Valitsen ensimmäiseksi hahmokseni savolaisen Katrin, jolle haluan oikukkaan tarinan. Minusta tulee pian leskirouva Gyldenhjelmin huutolaislapsi. Yritän toimia ja tehdä valintoja niin, etten päätyisi punaisten tai valkoisten puolelle, eli välttää kaikkia konflikteja ja vahvoja mielipiteitä. Ja miten Katrille käykään? Koska hän ei ole selkeästi punainen eikä valkoinen, kummankin puolen edustajat alkavat epäillä häntä vakoojaksi ja petturiksi! Tällaisenkin vaihtoehdon Pohjola on siis ottanut teoksessaan huomioon. Minut/Katri pidätetään epäiltynä maanpetoksesta, mutta pakenen ja hiihdän piilopirttiin. Piileskelen siellä sodan loppuun asti, ilmeisesti "paritellen, kun siltä tuntui ja syöden, kun on nälkä" (kyllä, tämä on lainaus kirjasta) :D. Selviän sentään sisällissodasta hengissä.

Toisella lukukerralla haluan vähän testailla, mihin asti pystyn teoksen rajoja venyttämään. Hahmoni on Ahvenanmaalta kotoisin oleva Havu, jonka päätän - ihan uhallani - olevan muunsukupuolinen, vaikka hahmokuvauksen ohjeissa käsketään valita joko nainen tai mies. Haluan nähdä, mahdollistaako kirja tällaisenkin henkilön. Haluan myös Havulle onnellisen tarinan. Jotenkin Havu päätyy kuitenkin ilkeän Häyrisen kasvatiksi ja hänestä tulee punakaartilainen, "Ahvenanmaan ainoa kommunisti" (kyllä, romaanissa on tämänniminen luku)! Kun Ahvenanmaa miehitetään, minut pidätetään ja ruoskitaan keskitysleirillä, koska en olekaan nainen! Lopuksi menehdyn haavoihini. Tämänhän piti olla onnellinen tarina!

Kolmanneksi luen kirjan vielä Pohjanmaalta kotoisin olevan Pekan hahmossa ja valitsen murheellisen tarinan. Päädyn valkoisten vihaamaksi karkulaiseksi ja rikolliseksi, joka vangitaan ja lähetetään Siperiaan. Kärsin aliravitsemuksesta, kunnes kuolen tautiin. Murheellinen tarina oli ainakin sitä, mitä lupasi olevansa.

Sinä vuonna 1918 on idealtaan nokkela ja koukuttava kuin peli, mutta täytyy sanoa, että sen ns. kirjalliset ansiot eivät minusta ole kovin kummoiset. Henkilöt eivät ehdi lainkaan kehittyä ja jäävät osin epäloogisiksi ja ristiriitaisiksi, kun valintoja täytyy tehdä huimaa tahtia. Esimerkiksi omalla kohdallani Katri oli ensin huutolainen, sitten aatelinen, sitten suojeluskuntalainen ja lopulta maanpetturi! Melkoisen vaiherikas ja epäuskottavakin elämänkohtalo yhdelle henkilölle...

Pieniä virheitä ja luvun numeroita puuttui sieltä täältä, mutta se ei ole mikään ihme, kun lopputulos on näin valtava palapeli. Ideasta ja lähestymistavasta antaisin kirjalle viisi tähteä, mutta tarinasta/tarinoista vain 2 - 3, koska ne ja henkilöt jäävät turhan ohuiksi. Romaani väittää sisältävänsä miljoonia tarinoita (no, ehkä pikemminkin satoja) mutta varmasti vähempikin olisi riittänyt, jotta tapahtumiin ehdittäisiin paneutua syvemmälle ja henkilöt saisivat enemmän lihaa luiden päälle.

Tästä huolimatta Sinä vuonna 1918 on varsin opettavainen yleiskatsaus sisällissotaan ja auttaa hahmottamaan sen syitä ja tapahtumia eri näkökulmista. Pienet valinnat ja teot voivat vaikuttaa ihmisen koko loppuelämään ja sattumallakin on usein sormensa pelissä. Lukijan pakottaminen valintojen ääreen jotenkin konkretisoi sen, miten tuona kauheana ja kaoottisena vuonna sata vuotta sitten jokaisen oli todella valittava puolensa ilman mitään varmaa tietoa siitä, mitä valinta tulisi merkitsemään.

Bloggaajista tämä ovat lukeneet ainakin riitta k, Sanna, Mila ja Laura, joista jälkimmäinen on kirjoittanut immersiivisen arvostelun Pohjolan teoksesta! :)

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus. 2018. 527 sivua.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Gummerus: Sinä vuonna 1918
Gummerus: Mike Pohjola
Radio Suomi Turku: "Mike Pohjola kirjoitti peliromaanin vuodesta 1918"

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Olen lukenut aiemmin interaktiivisen kirjan Sinä ja Viisikko aarresaarella niin monta kertaa, että osasin melkein kaikki käänteet ulkoa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude