Siirry pääsisältöön

Minna Canth: Laulaja ja muita novelleja sekä muuta MC-asiaa

Mitä te ajattelitte? Kaksi nuorta tyttöä - ja menitte yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on?

Hyvä ystäväni asetti minulle haasteen lukea Minna Canthia, jonka kohdalla minulla on sivistyksessäni melkoisen nolo aukko - varsinkin näin kuopiolaisena. Muistaakseni olen nähnyt Canthin näytelmiä lavalla, mutta en ollut aiemmin lukenut rouvan teoksia. Päätin kuitenkin tunnetuimpien näytelmien sijaan lähestyä kirjailijaa novellien kautta. Minna Canth, jonka päivää tänään vietetään, tunnetaan ensisijaisesti näytelmäkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ja novelleja.

Laulaja ja muita novelleja koostuu seitsemästä novellista vuosilta 1887 - 1895. Novellien päähenkilöt ovat tyttöjä tai naisia eri elämäntilanteissa. On sairasta äitiään hoitava, uhrautuva Kirsti; kohtalokkaan aamu-uninen lapsenvahti Emmi; kauppiasmiehensä rehellisyyttä epäilevä perheenäiti Elli...

Novelleista välittyy ensilukemalta hämmentävä vaikutelma, että Canth ihannoi uhrautuvia naisia. Toisaalta rivien välistä aistii myös myötätuntoa ja sääliä, ja välillä kirjoitustyyli muuttuu viiltävän kriittiseksi ja ivalliseksi.

Erityisesti mieleeni jäi novelli nimeltä "Eräs Puijolla käynti", josta yllä oleva lainaus on peräisin. Seitsemäntoistavuotiaita ystävyksiä Ainaa ja Hilmaa harmittaa, että pojat saavat liikkua tyttöjä vapaammin julkisilla paikoilla. Eräänä kesäpäivänä he päättävät lähteä luvatta Puijolle ja nousta avojaloin torniin. Tytöt valtaa huimapäinen kapinallisuuden riemu, täysin tunnistettava tunne nuoruudesta. :) Retki on jännittävä; kun Puijon metsässä risahtelee, tytöt pohtivat "jos joku hulluista on päässyt karkuun Niuvanniemeltä". Omassakin Niuvanniemen psykiatrisen sairaalan lähistöllä vietetyssä lapsuudessani meitä lapsia peloteltiin samalla tavalla suunnilleen joka toisen epäilyttävän hiipparin kohdalla...

Tyttöjen vallaton retki saa synkempiä sävyjä, kun neljä poikaa lähtee seuraamaan heitä. Kun pojat on lopulta karistettu kannoilta, koko tempauksesta jää tytöille niin syyllinen ja häpeällinen olo, että koko loppukesä on pilalla. En tiedä, johtuuko viimeaikaisesta #metoo-kuohunnasta vai mistä, mutta minä vedin sumeilematta tästä novellista yhtäläisyyksiä myös nykyajan naisten tuntemaan häpeään miesten ahdistelun uhreiksi jouduttuaan. Valitettavasti tässä asiassa ei siis ole hirveästi muutosta tapahtunut.

Yllätyin siitä, miten synkkiä ja masentavia moni novelleista oli. Monen naisen kova kohtalo ajaa tämän epätoivoon, jopa itsemurhaan. Ei mitään kovin voimaannuttavia tarinoita siis, mutta Canth toisaalta käsitteli teoksissaan rankkoja aiheita realistisesti nimenomaan ravistellakseen yhteiskuntarakenteita.

Kävin lauantaina Kuopion Korttelimuseossa, missä järjestettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi opastus Minna Canthin salongissa. Salonki on sisustettu Canthin henkilökohtaisilla huonekaluilla, kuten keinutuolilla, jossa Canth kirjoitti, sekä sohvaryhmällä, jossa hän kestitsi vieraita. Opastus oli todella mielenkiintoinen ja upeasti eläytyen esitetty; tunti hujahti hetkessä!

Minna Canthin keinutuoli Kuopion Korttelimuseossa
Minna Canthille kuulunut sohvaryhmä ja pöytä sekä kirjailija itse
Lisäksi päivän teemaan sopiva ilouutinen kirjojen ystäville on se, että Gummerus julkaisee syyskuussa nuoresta Minna Canthista kertovan romaanin Rouva C. Kirjan takana on Canthin kaima Minna Rytisalo, jonka Lempi-romaani oli paras lukemani kotimainen kirja ilmestymisvuotenaan ja voitti silloin myös Blogistanian Finlandian. Hyvää on siis varmasti luvassa! :)

Minna Canth: Laulaja ja muita novelleja. WSOY. 1998. 154 sivua.
Toim. Anne Helttunen & Tuula Uus-Halila

Osallistun tällä novellikokoelmalla Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canthin päivän lukuhaasteeseen

Kommentit

  1. Luin Agneksesta SKS yhteispainoksen, jonka toisena novellina oli Kauppa-Lopo. Esipuheessa mainittiin tuo Puijolla käymisestä kertova novelli. Pitääpä muistaa tämä kokoelma. Vaikka joka kerta Canthin teokseen tarttuessani hieman epäröin, saan aina lukemisesta hienon kokemuksen ja paljon ajateltavaa. Minna oli taitava kertoja, jonka teksti puhuttelee yhä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä lukea tämä (ehkä ensi vuoden haasteessa viimeistään! ;) ). Minä taas voisin tutustua Agnekseen tai Anna-Liisaan - ne kiinnostavat eniten.

      Poista
  2. Minulla on kotona tämä kirja. Puijolla käynti jäi minullekin siitä vahvana mieleen, kun asuin aikoinaan Puijonlaaksossa ja Puijon polut ovat tuttuja. Myös niminovelli Laulaja on jäänyt mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puijonlaakson kasvatti täälläkin. :) Moni tämän kokoelman novelleista sijoittuivat Kuopioon ja oli kiva lukea tutuista paikoista. Yhdessä novellissa kerrottiin mm. Valkeisenlammen vedenhenkimyytistä, josta en ollut kuullutkaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude