Siirry pääsisältöön

Andrea Levy: The Long Song

July was born upon a cane piece. 
Her mother, bending over double, hacked with her cane bill into a thick stem of cane. [...]
So intent was she upon seeing that the weeping cane was stripped of its leaves - even in the dampening rain its brittle edges flew around her like thistledown - that she did not notice she had just dropped a child from her womb. July was born right there - slipping out to fall bloody and quivering upon a spiky layer of trash.

This is the first novel by Andrea Levy that I've read, although her name was vaguely familiar to me before. The original reason why I grabbed this book from the library was that it was one of the Booker Prize nominees this year (although it didn't win). I'm glad I did read this, it's a brilliant book with language that is nothing short of amazing.

The Long Song is written in the form of a memoir and the narrator takes on a very prominent role from the beginning of the novel. As soon as you open the front cover of the book, you see the following text:

You do not know me yet but I am the narrator of this work. My son Thomas, who is printing this book, tells me it is customary at this place in a novel to give the reader a little taste of the story that is held within these pages. As your storyteller, I am to convey that this tale is set in Jamaica during the last turbulent years of slavery and the early years of freedom that followed.

The narrator begins to tell the story of July, a slave girl living on a sugar plantation in Jamaica in the early 19th century. July is taken from her mother at a young age and brought up to be a house slave to her mistress, Caroline Mortimer, who has freshly arrived from England. The story is told exclusively from July's perspective, but the narrative is beautifully crafted to include anecdotes and small stories that compete with July's tale. The novel is really about the art of storytelling. It takes the reader to a completely different atmosphere and carefully constructs the setting, the time and the characters to make them seem so alive, so real.

One of the most amazing things about the novel is its language. The vocabulary and sentence structures imitate the Jamaican Creole language. Especially the spoken language and dialogue between the slaves is incredibly written: "This be Miss Kitty's pickney, Miss July. Me did pull her with me own hand 'pon this world. Miss Kitty's pickney - Miss Kitty's pickney has come home."

The novel follows the progress of the end of slavery in Jamaica. As the English plantation owners and overseers desperately try to maintain some of their authority over their workers, the Jamaican slaves are granted freedom. Yet this does not stop them from being treated as second-class citizens. Having "black blood" in your family meant you were not "white" - hence you could not enjoy the same privileges in society as white people. The novel explains the system of labelling people according to their black heritage:

Only with a white man, can there be guarantee that the colour of your pickney will be raised. For a mulatto who breeds with a white man will bring forth a quadroom; and the quadroon that enjoys white relations will give to this world a mustee; the mustee will beget a mustiphino; and the mustiphino... oh, the mustiphino's child with a white man for a papa, will find each day greets them no longer with a frown, but welcomes them with a smile, as they at last stride within this world as a cherished white person.

The novel is a colourful picture of a time and place that I was not familiar with before. It is somehow similar to Toni Morrison's novels, although the setting is different. It gives a shocking image of systematically practiced slavery and inequality that justified itself on racism - a social system that existed between people of different races and skin colours just a couple hundred years ago.

Andrea Levy herself says that the inspiration for writing the novel came from the idea that there is no reason for people of Jamaican heritage to feel ashamed of their slave ancestors. On the contrary: "If our ancestors survived the slave ships they were strong. If they survived the plantations they were clever." But the novel does not stereotype, it does not portray slaves as innocent victims and slave-owners as purely evil and violent. Each side has multiple stories to tell, and July's story is just one of them.

Finally, I can't believe that none of Andrea Levy's novels have been translated into Finnish!

Andrea Levy: The Long Song. Headline Review. 2010

Links:
AndreaLevy.co.uk
Guardian: The Long Song
The Telegraph: The Long Song
The New York Times: "When Jamaica Lost Its Chains"
Buy The Long Song from The Book Depository

Kommentit

  1. kiinnostavia kirjoja täällä, tämä varsinkin! Tosin tuntuu, että vaikka osaan varsin erinomaisesti englantia, niin olisikohan tämä liian vaativa? Ehkä kokeilen kuitenkin jossain kohtaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos, kiva kun poikkesit käymään! :)

    Kannattaa kyllä kokeilla! Romaanin kieli ei minusta ollut kovin hankalaa, vaikka joukkoon mahtui jonkin verran noita kreolisanoja (joita ei sanakirjakaan tunne..). Andrea Levyn kirjojen suomennoksia on vielä varmaan turha odotella, mikä on kyllä harmi...

    VastaaPoista
  3. Moi, kiva blogi, kiitos ja hyvä, kun joku muukin tässä maassa on huomannut Levyn tuotannon. Itse en tiennyt mitään kirjailijasta ennen tätä viikkoa - nyt hänen menestysromaaninsa dramatisointi tulee YLE:ltä. Tämän kirjan sain myös käsiini Suomalaisesta, lopputuotanto menee kai Amazon-turismin piikkiin. Vahvaa ja sisuskaluja riipivää proosaa. Hirveän ajankohtaista tässä "neekeriukkojen" liikkeitä tarkkailevassa persu-Suomessa. Osui ja upposi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi