Siirry pääsisältöön

Minna Lindeberg & Linda Bondestam: Aimo ja Unto

Yritän tänä vuonna ryhdistäytyä ja esitellä blogissani enemmän myös lastenkirjoja, koska niitä tullaan joka tapauksessa kuluttamaan tässä perheessä yhä enemmän nuorimman lukijan kasvaessa isommaksi. Käytännössä lukeminen puolitoistavuotiaan kanssa koostuu enimmäkseen kuvien tutkimisesta ja yksittäisten sanojen opettelusta, ja mahdollinen tarina tai juoni kiinnostaa lähinnä äitiä (jos kiinnostaa). Myös Aimo ja Unto tarttui mukaan ennemmin äidin kuin lapsen kiinnostuksen vuoksi. :)

Aimo ja Unto on ihana kuvakirja, runoteos ja satu, joka kertoo ikääntyvästä miesparista. Unto Bismarck on entinen sotilaslentäjä, Aimo Lindström eläkkeelle jäänyt lamppukauppias. Pari on ollut yhdessä jo vuosikymmeniä. Joulu lähestyy, mutta Unto on masentunut ja kiukkuinen ja purkaa pahaa oloaan Aimoon. Unto tuntee olonsa vanhaksi eikä suostu juhlimaan. Aimo huolestuu:


Parvekkeelta Aimo katselee yli kaupungin.
Kylmä tuuli pyyhkii katuja, maailma on jäässä.
Hän ei halua kävelylle yksin tässä säässä.
Aimon mieli on surullinen, olo on viluisin.
Hän toivoo, että Unto olisi niin kuin ennenkin.

Jouluaattoiltana Aimo ja Unto torkahtavat sohvalle yhteiseen uneen ja lähtevät lentoon kaupungin kattojen ylle:

He näkevät samaa unta ja elävät yhteistä unelmaa
kuin kerrostalo, jonka kodeissa sama sähkövirta vaeltaa,
kuin laatikot lipastossa, kuin unohtuneet kirjat laatikossa,
kuin ihmiset junavaunun osastossa.

Aimo haluaisi jatkaa unimatkaa Unton kanssa, mutta ovela Siirappi Al Sahrami houkuttelee Unton luokseen. Unto jää ahmimaan Siirapin pohjattomia täytekakkuja ja uimaan syvään kermavaltamereen. Samalla Aimo vajoaa alas ja putoaa pimeään.


Lastenkirjalla on tietenkin onnellinen loppu. Aimo löytää Unton jälleen ja pystyy pysäyttämään tämän painajaiseksi muuttuneen unen. Unto herää Aimon sylistä ja muistaa ensitapaamisensa tämän kanssa. Aimo ja Unto päättävätkin lähteä kahdestaan iltakävelylle.

 Kirja kiinnosti selvästi enemmän minua kuin lasta, joka ei oikein jaksanut kuunnella runoja (saati että olisi ymmärtänyt kirjan tarinaa). Kirjan sisäkansien koukeroiset kukkakuviot olivat hänen mielestään kirjan kiinnostavinta antia. ;) Itse jaksoin tutkia ja ihmetellä varsinaisen tarinan kuvitusta. Kollaasimaisiin kuviin on yhdistelty graafisia muotoja, erikoisia värejä, kirjaimia ja numeroita, valokuvien osia ja jopa keittokirjan sivuja! Suomen kirjataiteen komitea valitsikin Aimon ja Unton yhdeksi vuoden kauneimmista lastenkirjoista vuonna 2011.


Aimo ja Unto on kertoo rakkaudesta ja unelmista, vanhenemisesta ja yksinäisyydestä. Unimaailmassa kaikki on tietenkin mahdollista, eikä yllättäviä käänteitä kirjasta puutu. Teoksen tarina pistää varmasti myös aikuislukijan mielikuvituksen laukkaamaan. Ainoa pieni miinus tulee runoista: vaikka välillä kieli soljuu kauniisti, niin ainakin osa loppusoinnuista särähti minun korviini oudosti ja runojen rytmi oli oudon töksähtelevä. Toisaalta ehkä tarkoituksena ei ollutkaan kirjoittaa mitään perinteisiä normeja noudattelevaa runoteosta.

Upean kuvituksen lisäksi positiivisinta kirjassa on se, että Aimon ja Unton parisuhteen erilaisuutta ei mitenkään erikseen korosteta tai selitetä, vaan se esitetään kirjassa itsestäänselvyytenä. :)

Minna Lindeberg ja Linda Bondestam: Aimo ja Unto. Schildts & Söderströms. 2012.
Ruotsinkielinen alkuteos: Allan och Udo
Suomentaja: Tittamari Marttinen

Schildts & Söderströms: Aimo ja Unto

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi