Siirry pääsisältöön

Kesäkuun luetut


Kesäkuussa työjutut tuntuivat vievän jokaisen liikenevän minuutin vuorokaudesta, joten lukemiselle ja varsinkin bloggaamiselle jäi aivan liian vähän aikaa. Kesälukumaratonin aikana ehdin sentään lukea reilut kolme kirjaa, eli puolet kuukauden lukusaldosta.

Kesäkuun luetut:
Adolfo Bioy Casares: Morelin keksintö
William Shakespeare: Cymbeline
Joel Haahtela: Katoamispiste
Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä
Gabriel García Márquez: Mamá Granden hautajaiset

Luin siis (ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni) argentiinalaisen kirjailijan kirjoittaman romaanin, Morelin keksinnön, joka onnistui olemaan yhtaikaa sekä mitäänsanomaton että ajatuksia herättävä. Kuukauden kohokohtia olivat ehdottomasti Haahtelan, Siekkisen ja (edellisistä täysin poikkeavan) Coetzeen kirjat, jotka ahmin maratonin aikana enkä ole vieläkään onnistunut purkamaan vaikutelmiani sanoiksi. Márquezin tarinakokoelma oli edellisiin verrattuna pirstaleinen ja sekava, mutta sellainenhan Márquez on (Sadan vuoden yksinäisyys ei ollut minun juttuni; luin sen joskus teini-iässä).

Kesken on yhä Ali Smithin Oli kerran kello nolla, joka hieman kärsii siitä, että luen sitä pienissä pätkissä. Kun tartun kirjaan uudestaan, menee aina hetki ennen kuin muistan kaikki kymmenet henkilöhahmot ja sen, missä takaumassa nyt oltiinkaan menossa. Lukupinossa odottaa tällä hetkellä Cormac McCarthyn Tie ("ei tätä kannata lukea, masennut vain" - kirjoittaa eräs kirjaston työntekijä kirjasuosituksessaan, mikä sai minut lainaamaan kirjan!) ja Ursula K. Le Guinin The Left Hand of Darkness. Molemmat kuuluvat sarjaan 'Nämä On Pitänyt Lukea Jo Kauan, Mutta En Ole Saanut Aikaiseksi'.

Shakespeare-haaste on reippaan alun jälkeen jäänyt hieman unohduksiin. Tavoitteenanihan oli lukea kaikki Shakespearen komediat ja tragediat, yhteensä siis 28 näytelmää, uusina suomennoksina tämän vuoden loppuun mennessä ja blogata niistä. Tuo vaatisi sellaista 2 - 3 näytelmän kuukausitahtia, mutta olen nyt auttamattomasti aikataulusta jäljessä. Luettuna on 7 näytelmää, eli tätä vauhtia urakkaan menee ennemminkin kaksi vuotta kuin yksi. :) Mutta en ota tästä stressiä; hauskaa, jos saan edes joskus näytelmät luettua.

Vive la France! -haasteessa tavoittelen yhtä raitaa, eli vielä toinen ranskalainen kirja pitäisi lukea 1.10 mennessä. Lukupinossa odottaa ainakin Jean Echenozin Pianossa, joka kertoo ilmeisesti huippupianistista, joka pääsee kuolemansa jälkeen elämään ikuisesti... Pariisissa!

Lopuksi vielä jännä fakta: vaimoni huomasi yllättäen kirjailija Joel Haahtelan kirjoittaman artikkelin lääketieteen aikakauskirja Duodecimissä. Aiheena on Richard Wagnerin psyyke, eli kärsikö Wagner kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (Haahtelan mukaan todennäköisesti). Haahtela on tietenkin kirjoittanut artikkelin psykiatrian erikoislääkärinä, mutta mukana on myös omakohtaisia muistoja Wagnerin musiikista ja kuinka se saattaa johdattaa kuulijansa "transsin kaltaiseen musiikkihumalaan, jossa leijailen tästä kirjoituksesta päätellen vieläkin". Mielenkiintoinen juttu taiteilijoista, flow-tilasta ja maanisesta säveltäjästä. Kannattaa lukea, jos tulee vastaan! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude