Siirry pääsisältöön

Kesäkuun luetut


Kesäkuussa työjutut tuntuivat vievän jokaisen liikenevän minuutin vuorokaudesta, joten lukemiselle ja varsinkin bloggaamiselle jäi aivan liian vähän aikaa. Kesälukumaratonin aikana ehdin sentään lukea reilut kolme kirjaa, eli puolet kuukauden lukusaldosta.

Kesäkuun luetut:
Adolfo Bioy Casares: Morelin keksintö
William Shakespeare: Cymbeline
Joel Haahtela: Katoamispiste
Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä
Gabriel García Márquez: Mamá Granden hautajaiset

Luin siis (ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni) argentiinalaisen kirjailijan kirjoittaman romaanin, Morelin keksinnön, joka onnistui olemaan yhtaikaa sekä mitäänsanomaton että ajatuksia herättävä. Kuukauden kohokohtia olivat ehdottomasti Haahtelan, Siekkisen ja (edellisistä täysin poikkeavan) Coetzeen kirjat, jotka ahmin maratonin aikana enkä ole vieläkään onnistunut purkamaan vaikutelmiani sanoiksi. Márquezin tarinakokoelma oli edellisiin verrattuna pirstaleinen ja sekava, mutta sellainenhan Márquez on (Sadan vuoden yksinäisyys ei ollut minun juttuni; luin sen joskus teini-iässä).

Kesken on yhä Ali Smithin Oli kerran kello nolla, joka hieman kärsii siitä, että luen sitä pienissä pätkissä. Kun tartun kirjaan uudestaan, menee aina hetki ennen kuin muistan kaikki kymmenet henkilöhahmot ja sen, missä takaumassa nyt oltiinkaan menossa. Lukupinossa odottaa tällä hetkellä Cormac McCarthyn Tie ("ei tätä kannata lukea, masennut vain" - kirjoittaa eräs kirjaston työntekijä kirjasuosituksessaan, mikä sai minut lainaamaan kirjan!) ja Ursula K. Le Guinin The Left Hand of Darkness. Molemmat kuuluvat sarjaan 'Nämä On Pitänyt Lukea Jo Kauan, Mutta En Ole Saanut Aikaiseksi'.

Shakespeare-haaste on reippaan alun jälkeen jäänyt hieman unohduksiin. Tavoitteenanihan oli lukea kaikki Shakespearen komediat ja tragediat, yhteensä siis 28 näytelmää, uusina suomennoksina tämän vuoden loppuun mennessä ja blogata niistä. Tuo vaatisi sellaista 2 - 3 näytelmän kuukausitahtia, mutta olen nyt auttamattomasti aikataulusta jäljessä. Luettuna on 7 näytelmää, eli tätä vauhtia urakkaan menee ennemminkin kaksi vuotta kuin yksi. :) Mutta en ota tästä stressiä; hauskaa, jos saan edes joskus näytelmät luettua.

Vive la France! -haasteessa tavoittelen yhtä raitaa, eli vielä toinen ranskalainen kirja pitäisi lukea 1.10 mennessä. Lukupinossa odottaa ainakin Jean Echenozin Pianossa, joka kertoo ilmeisesti huippupianistista, joka pääsee kuolemansa jälkeen elämään ikuisesti... Pariisissa!

Lopuksi vielä jännä fakta: vaimoni huomasi yllättäen kirjailija Joel Haahtelan kirjoittaman artikkelin lääketieteen aikakauskirja Duodecimissä. Aiheena on Richard Wagnerin psyyke, eli kärsikö Wagner kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (Haahtelan mukaan todennäköisesti). Haahtela on tietenkin kirjoittanut artikkelin psykiatrian erikoislääkärinä, mutta mukana on myös omakohtaisia muistoja Wagnerin musiikista ja kuinka se saattaa johdattaa kuulijansa "transsin kaltaiseen musiikkihumalaan, jossa leijailen tästä kirjoituksesta päätellen vieläkin". Mielenkiintoinen juttu taiteilijoista, flow-tilasta ja maanisesta säveltäjästä. Kannattaa lukea, jos tulee vastaan! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi