keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja

Minä olin nykyään äiti, kotirouva, toimistotyöntekijä, yliopisto-opiskelija ja vangin vaimo. [...] Ajan mittaan opin kantamaan työtaakkani ja aloin tottua siihen. Silloin tajusin, että kykenemme paljon enempään kuin uskomme. Jonkin ajan päästä totumme elämäämme ja rytmimme sopeutuu tehtäviemme määrään. Olin kuin juoksija elämän kilparadalla, ja Hamidin ääni, joka sanoi "olen ylpeä sinusta" kaikui korvissani kuin yleisön aplodit valtavalla stadionilla, ja vahvisti voimiani ja ketteryyttäni.

 Tämä on niitä romaaneja, joiden takakannessa pitäisi olla varoitusteksti: "Aloita lukeminen vain, jos ehdit ihan oikeasti uppoutua tähän kirjaan ajan kanssa!" Parinoush Sanieen Kohtalon kirja oli ainakin minulle siinä määrin koukuttava, että jouduin useampana iltana uhraamaan muutamia tunteja kalliista yöunestani, jotta ehtisin lukea kirjaa mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Jokainen, joka tietää, miten korvaamattoman arvokkaita yön tunnit ovat huonosti nukkuvan taaperon vanhemmille, ymmärtää, millainen uhraus on kyseessä. ;)

Olen viime aikoina osittain aikataulullisista syistä suosinut lyhempiä romaaneja, mutta Kohtalon kirja poikkeaa näistä yli 600 sivullaan. Heti ensilehdillä pahaa-aavistamaton lukija kohtaa ei yksi- tai kaksi- vaan kolmisivuisen (!) listan henkilöitä, joita kirjassa esiintyy. Pelkäsin etukäteen, että tämä on taas yksi niitä kirjoja, joista pitäisi suunnilleen piirtää sukupuuta lukiessa, jotta pysyisi edes jotenkuten kärryillä henkilöiden nimistä ja suhteista. Onneksi olin väärässä! Vaikka henkilöitä tosiaan vilisee kirjassa kymmenittäin, minun ei tarvinnut palata kirjan alussa olevaan listaan kuin kerran. Saniee onnistuu jotenkin tuomaan perhesuhteet esille niin selvästi, että suuren iranilaissuvun jäsenet pysyvät siististi järjestyksessä tällaisenkin lahopäälukijan mielessä. :)

Sanieen romaani kertoo iranilaisen Masumen tarinan lapsuudesta keski-ikään Iranin levottomien vuosikymmenten aikana 1900-luvun loppupuolella. Masume viettää lapsuutensa konservatiivisen äidin ja oppineen isän sekä tyttöä alati väheksyvien veljien kanssa. Tytön ihastuminen apteekkiapulaiseen uhkaa perheen kunniaa, ja hänet on naitettava pikaisesti miehelle, jota hän ei ehdi edes tavata ennen häitä. Uusi aviomies, Hamid, ei kuitenkaan ole mikään vanhanaikainen tyranni vaan uudistusmielinen vapaa-ajattelija, joka toivoo vaimonsa muun muassa jatkavan opintojaan. Poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset eivät kuitenkaan jätä Masumen pientä perhettä rauhaan.


Yritin pohtia, mikä kirjassa oikein vetosi minuun. Ehkä sen lumon salaisuus piili siinä, miten lähelle se onnistui pääsemään tavallista arkea poliittisen kuohunnan keskellä. Miten se otti lukijaa hellästi kädestä kiinni ja vei juomaan teetä olohuoneen sohvalle samalla, kun ulkona riehui käsittämätön ja kauhistuttava vallankumous. Miten se herätti kysymyksiä siitä, missä määrin naisen yksityinen elämä kodin ja perheen keskiössä on vähemmän (vai enemmän?) arvokasta kuin miesten hallitsema julkinen maailma poliittisine selkkauksineen ja ideologioineen. Ihailin sitä, miten kirjailija päähenkilönsä kautta pyrki hienovaraisesti jättämään politiikan kakkossijalle ja asettamaan perheen etusijalle, vaikka jälkimmäinen joutuikin aina väistämättä kärsimään ensimmäisestä.

Muutamassa arvostelussa on toivottu romaanin tiivistämistä ainakin niiltä osin, kun Masume kuvailee lastensa kasvua ja kehitystä, luonteita ja uhmaikää, vastuuta ja äitiyttä. Vaikka välillä olo oli kuin lukisi Vauva-lehden artikkelia (tyyliin "Synnytin sodan keskellä!"), minä pidin nimenomaan näistä pienistä arjen kuvauksista sodan mullistusten keskellä. Vaikka ulkona riehuu koko kansan vallankumous, kodin seinien sisällä suurin draama saattaa syntyä isoveljen mustasukkaisuuskohtauksista pikkuveljeä kohtaan.

Kirjan loppuratkaisu herättää varmasti tunteita ja ajatuksia suuntaan jos toiseen, ainakin länsimaisen lukijan näkökulmasta. Olisikin mielenkiintoista tietää enemmän siitä, miten romaania tulkitsisi iranilaisesta kulttuurista peräisin oleva, ehkäpä Masumea enemmän muistuttava lukija. Ainakin kirjasta on tullut Iranissa myyntimenestys, vaikka uusien painosten ottaminen onkin kielletty.

Romaanin julkaisuhistoria muistuttaa karulla tavalla sen päähenkilön elämää. Lahjakkaan kirjailijan romaanin julkaisu kiellettiin kahteen otteeseen ennen kuin maan sensuurikoneisto päätti lopulta sallia sen. Samoin Masumenkin yritykset pyrkiä eteenpäin elämässään estetään, ja hänen kunnianhimoaan väheksytään. Se saa Masumen pohtimaan kysymyksiä, joita moni muukin nainen ympäri maailmaa saattaisi oikeasti miettiä:

Kysyn usein itseltäni: Mikä on minun osani? Onko minulla koskaan ollut itsenäistä, omaa kohtaloa? Vai olenko aina ollut vain osa ympärilläni olevien miesten kohtaloa, miesten, jotka ovat aina uhranneet minut omien uskomustensa ja tavoitteidensa alttarilla? [...]
Kuinka monta kertaa minut oli nostettu korkeimmille huipuille ja sitten viskattu alas pää edellä? Enkä ansainnut kumpaakaan. Minua ei kohotettu korkealle omien kykyjeni ja hyveitteni vuoksi, eikä minua pudotettu omien virheideni takia.

Kohtalon kirjaa on luettu ahkerasti kirjablogeissa. Ainakin Annami, Annika K, Lukutoukka/Krista, Jenni/Kirjakirppu ja Elegia ovat lukeneet kirjan.

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja. Tammi. 2014. 609 sivua.
Persiankielinen alkuteos: Sahme man
Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate
Suomentaja: Anna Lönnroth

Tammi: Kohtalon kirja

12 kommenttia:

  1. Tämä on ollut minulle yksi tämän vuoden parhaista tähän mennessä. En olisi kaivannut tiivistystä vaan elin koko ajan Masumen rinnalla arkea ja mullistuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en olisi kaivannut lopulta yhtään tiivistystä, koska pienet yksityiskohdat saivat kirjan maailman tuntumaan todelta. Tämä on minullakin yksi vuoden kohokohdista.

      Poista
  2. Kuulostipa mielenkiintoiselta. Täytyy laittaa lukulistalle!

    VastaaPoista
  3. Pidin tästä todella paljon! Loppua en vain suostunut hyväksymään, mutta kuten sanoit, olisi mielenkiintoista kuulla jonkun muun kuin länsimaalaisen mielipide kirjan lopusta. Kirja oli myös todella koukuttava, en kertakaikkiaan voinut lopettaa sen kerran aloitettuani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin kirjasta paljon! Aluksi sivumäärä vähän pelotti, mutta luin tämän lopulta paljon nopeammin kuin monet lyhyemmät romaanit ihan vain koska tämä oli niin koukuttava.

      Poista
  4. Tämä on kyllä hyvä! Tosi koukuttava, raikas ja kevyt, vaikka raskaita aiheita, tykkäsin tosi paljon! =D Oli mielenkiintoista lukea aivan erilaisesta kulttuurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Saniee oli onnistunut kuvailemaan iranilaista kulttuuria todella hienosti ja elävästi. Kirjan maailmaan oli helppo uppoutua, vaikka se oli toisaalta vieras.

      Poista
  5. Minä en olisi karsinut tästä mitään, en edes tiivistänyt. Tämä kolahti ja kovaa - palaan tähän kirjaan vieläkin mietteissäni, etenkin sen loppuratkaisuun.

    Varoitus, JUONISPOILERI EHKÄ!





    Minusta kirjan lopussa huomioitavaa on se, että ns. vapaamielinen Masume taipuu lopulta perinteissä "roikkuvien" lastensa tahtoon. Miten ovatkin roolit vaihtuneet ja lapsista tullut "kiihkeämpimielisiä". Syynä lienee vallankumous ja aatteiden kiristyminen ja sitä myötä runsaampi näkyminen ihan katukuvassa ankarien säädösten tiimoilta.

    Minuakin kiinnostaisi kuulla iranilainen mielipide!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas loppu oli niin epäoikeudenmukainen, että en pitänyt siitä vain sen vuoksi! :) Tulkitsin sen jotenkin niin, että kirjan nimeenkin viitaten Masumen kohtalo oli uhrautua kaikkien muiden puolesta läpi koko elämänsä, eikä hänen omalla onnellaan tai itsenäisyydellään ollut väliä, koska kohtalo saneli hänen elämänsä. Toisaalta Masume teki päätöksensä itse, mutta tuo kohtalon merkityksen korostaminen herättää kysymyksen siitä, olisiko hän voinut valita toisin vai oliko ikuinen uhrautuminen tavallaan ennalta määrättyä? Oliko Masume siis vain pelinappula kohtalon käsissä vai oliko hänellä todellista valinnanvaraa ja päätösvaltaa? Kirjan loppu oli kyllä todella mielenkiintoinen; siitä voisi varmasti keskustella pitkään. :)

      Poista
  6. Minusta tämä oli hieno kirja. Viihdyin sivumäärässä. Loppu oli kova, en ehkä olisi halunnut tuollaista loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tuskastuin kirjan loppuun, mutta toisaalta se herätti paljon ajatuksia varmaan juuri sen vuoksi, ettei se ollut mikään perinteinen onnellinen loppu.

      Poista