tiistai 30. joulukuuta 2014

Malin Kivelä & Linda Bondestam: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Ihastuin Linda Bondestamin omaperäiseen, kulmikkaaseen piirrostyyliin jo Aimo ja Unto -kirjan myötä. Hänen kuvittamansa Oma pieni pikkuruinen oli vuoden 2014 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana.

Pixonin pojat kertoo Pekasta, Ollista, Ollesta ja Billestä, jotka katsovat mielellään televisiota ja syövät samalla muroja ja karkkia. Äiti yrittää välillä patistella poikia ulos leikkimään, mutta tietokoneiden ja televisioiden ruutujen kajo on Pixonin pojista kotoisampaa kuin auringon valo.


Television katsomisen ja karkin mussuttamisen takia poikien lihaksetkin ovat pienet kuin herneet ja heillä on reikäiset hampaat. Kalpeat ja mustatukkaiset pojat silmäpusseineen näyttävät aivan gooteilta.


Eräänä aamuna tapahtuu katastrofi: televisio hajoaa. Pixonin pojat joutuvat toteamaan, että todellisuus on toisenlainen, harmaampi mutta reunoiltaan terävä.

He uskaltautuvat rappukäytävään (jonka lattianrajassa on vähän pölyä) ja sitten naapurin naisparin luo syömään jännittävältä kuulostavaa vatkulia. Takapihalta löytyy mattoteline, jolla voi keinua. Pihalle saapuu roska-auto, joka haisee happamalta maidolta ja kuolleilta kukilta. Talonmies haravoi lehtiä. Maailmasta löytyy arkista havainnoitavaa.

Pixonin pojat keksivät, että pihalla voi leikkiä dinosaurusleikkiä. Leikki jatkuu, kunnes on pimeää ja on aika lähteä kotiin.

Sitten tapahtuu yllättävä käänne: vuosien myötä sokeri ja paikallaan istuminen on heikentänyt poikia niin, että he pyörtyvät noustessaan ylös portaita. He kaatuvat ja kuolevat.


Ja äiti haudalla, missä pienen pienet arkut makaavat,
kuuset huojuvat mustina, kukat tiputtavat terälehtiään...

Synkkyyttä seuraa kuitenkin helpottava ilo: Ei sentään, huijasin! Eivät he suinkaan kuole.

Oikeasti Pixonin pojat palaavat kotiin niin punaposkisina, että äiti jo ihmettelee, ovatko he sairastuneet vihurirokkoon.

Bondestamin hiilenmusta kuvitus, jossa kirkkaita värejä on käytetty säästellen, antaa kirjalle synkän tunnelman. Luurankojen ja pienten ruumisarkkujen esittelemisen takia en ehkä lukisi tätä aivan pienen lapsen kanssa, joka ei osaa arvostaa mustaa huumoria.

Pixonin pojat kritisoi nykypäivän lasten riippuvuutta televisiosta ja tietokoneesta. Se pelottelee pilke silmäkulmassa, ei saarnaa kulmat kurtussa. Tyylikkäästi kuvitettu ja taidokkaasti kirjoitettu kirja yllätti ainakin minut makaaberilla kuoleman käsittelyllä.

Malin Kivelä & Linda Bondestam: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo. Teos & Schildts & Söderströms. 2013.
Ruotsinkielinen alkuteos: Bröderna Pixon och TV:s hemliga sken
Suomentaja: Maarit Halmesarka

Teos: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo
Teos: Malin Kivelä
Teos: Linda Bondestam
Kirjavinkit: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

4 kommenttia:

  1. Meillä oli tämä kirjastolainassa mutta lapset ei ymmärrettävästi halunneet valita tätä koskaan iltasaduksi, niin se jäi lukematta. Muistelen että tätä kehuttiin viime vuonna blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tätä luki ahkerammin äiti kuin lapsi. :)

      Poista
  2. Meillä tämä on luettu tosi monesti ja lapset rakastavat tuota luurankokuvaa :)
    En tuolle 2-vuotiaalle vielä lue tätä, kun sillä on joku hirviöpelkokausi meneillään, mutta eiköhän se ole sen verran isoveljiinsä tullut että tästä tulee Otonkin suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! :) Oma tyttäreni on myös vasta 2-vuotias, joten ei vielä (onneksi) ymmärrä ihan kaikkea kirjasta. Tuo lääkärikuva oli jostain syystä hänen mielestään kiinnostava...

      Poista