Siirry pääsisältöön

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo?
Hylkää isäsi ja kiellä nimesi,
tai jos et tahdo, vanno että rakastat,
enkä minä silloin ole Capulet.

Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin.

Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena osittain sen dramaattisen ajankulun vuoksi. Neljään vuorokauteen tiivistetty tarina ja nopea tahti antavat vaikutelman siitä, että tapahtumat rullaavat vääjäämättä eteenpäin kohti loppua ilman että henkilöt pystyvät niihin juuri vaikuttamaan. Kohtalolla on tärkeä rooli näytelmässä.

Romeon ja Julian tarina on varmasti sinällään tuttu kaikille (jollei ole, spoilerivaroitus!). :) Kaksi nuorta rakastuu toisiinsa ensisilmäyksellä, mutta saa tietää, että heidän sukunsa ovat vihollisia keskenään. Suhde on pidettävä salassa, mutta traagiset tapahtumat johtavat siihen, että Romeo karkotetaan kotikaupungistaan. Julia puolestaan saa kauhukseen kuulla, että hänet aiotaan naittaa toiselle miehelle. Ovela juoni rakastavaisten saattamiseksi jälleen yhteen epäonnistuu, mikä johtaa molempien kuolemaan.

Olen lukenut näytelmän aiemmin useampaan kertaan (nyt ensimmäistä kertaa suomeksi!), ja tällä lukukerralla minua ihmetytti erityisesti se, miten heppoisin perustein Romeo ja Julia ovat yhdessä. Ehkä olen tylsä aikuinen enkä ymmärrä intohimoista (teini)romantiikkaa, mutta jotenkin tuntui niin teennäiseltä, kun Romeo puhkesi ylistämään Julian kauneutta ja vannomaan ikuista rakkautta nähtyään tämän vilaukselta juhlissa! Julia taas vaikuttaa siltä, että hän on enemmän kiinnostunut saamaan Romeon sänkyyn ja vihille kuin tutustumaan tähän paremmin. Pari meneekin naimisiin parin päivän päästä siitä, kun he tapaavat. Julia laukoo hääyönä kaikenlaisia kaksimielisyyksiä odotellessaan Romeota kärsimättömänä makuuhuoneessaan:

Oi, olen ostanut rakkauden kartanon, 
mutta en vielä asu siellä; ja vaikka
olen myyty, olen yhä nauttimaton.
Kuinka pitkä onkaan tämä päivä,
kuin juhlan aatto innokkaalle lapselle,
jonka uudet vaatteet vielä odottavat.

"Innokkaalle lapselle" tosiaankin... Tässä "vuosisadan rakkaustarinassa" mielenkiintoista on myös se, että toinen naimisiinmenevä osapuoli on hieman kyseenalaisesti vasta 13-vuotias! Capulet, Julian isä sanoo:

[...] lapseni on vielä vieras tässä maailmassa,
ei ole täyttänyt neljäätoistakaan;
kahdesti vielä kesän hehku sammukoon,
ennen kuin lapsemme on kypsä avioon.

Kreivi Paris, Julian toinen kosija, vastaa "ylisuojelevaiselle" isälle: Äidiksi ovat tulleet monet häntä nuoremmat. (!)

Näin siis Romeon ja Julian aikaan... Nuoresta iästään huolimatta Julia on kuitenkin kiehtova hahmo, joka selvästi kehittyy ja aikuistuu näytelmän aikana, jos kukaan nyt neljässä päivässä voi hirveästi muuttua. Alussa hän noudattaa kuuliaisesti isänsä tahtoa, mutta Romeo herättää hänessä jonkinlaisen kapinantunteen ja hän heittää lopulta hyvät käytöstavat romukoppaan:

Oi, kuinka mielelläni
noudattaisin tapoja, kieltäisin sanani,
mutta nyt saavat käytössäännöt jäädä.
Rakastatko minua?

Romeo ja Julia on monitasoinen klassikko, jossa riittää tulkittavaa. Loppujen lopuksi näytelmässä on kuitenkin kyse rakkaudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Romeon ja Julian kuolemasta koituu jotain hyvääkin: se saa aikaan rauhan riitaisten sukujen välillä. Toisaalta heidän pelastumisensa on raivostuttavan pienestä kiinni: yksi pieni kirje ei pääse ajoissa perille, mikä koituu parin kohtaloksi. Joskus postinjakelu pettää! :D

William Shakespeare: Romeo ja Julia, WSOY. 2006. 191 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Most Excellent and Lamentable Tragedy of Romeo and Juliet
Suomentaja: Marja-Leena Mikkola

Wikipedia: Romeo ja Julia

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Voi että, miksi minulla on tämä edelleen lukematta... En tiennytkään, että tarina ei ole alunperin Shakespearen ideoima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea joskus! Minäkään en ole perehtynyt muihin kuin Shakespearen versioon tarinasta. ;)

      Poista
  2. En nyt muista ollenkaan olenko tämän lukenut vai vain muita Shakespearen näytelmiä... Katsoin muutama kuukausi takaperin Romeo+Juliet leffan ja muistan myöskin ihmetelleeni "pinnallista"rakkautta ja nopeaa tahtia jolla kaikki tapahtuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffaa katsoessa tapahtumien nopeuden voi ehkä käsittää jopa selvemmin kuin näytelmää lukiessa. Romeo ja Julia eivät tosiaankaan aikailleet... :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi