Siirry pääsisältöön

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari

Hullujen karkaamisesta ei ole huolta, koska he eivät ymmärrä tämän paikan lopullista tarkoitusta. Me, joilla päässä kulkevat kirkkaat ajatukset, tiedämme, että olemme tulleet tänne kuolemaamme odottamaan. Meitä ei kukaan siedä tavallisessa maailmassa silmissään, joten meidät pidetään piilossa lähimmäistemme häpeältä.

Tyhjien sielujen saari on Hanna Haurun esikoisromaani. Se on tyyliltään ja tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin Haurun varhaisemmat lyhytproosakokoelmat: inhimillisyydessään raadollinen, jopa inhorealistinen.

Romaani kertoo spitaalia sairastavasta naisesta, joka erotetaan vastasyntyneestä lapsestaan ja karkotetaan hullujen ja sairaiden saarelle. Saarella on lisäksi Pappi ja Sisaria, jotka hoitavat karkotettuja heidän viimeisinä kuukausinaan ennen väistämätöntä kuolemaa.

Kirjan Jumala on julma; luonto on kaunis ja voimallinen; ihmiset ovat elämänsä viime hetkilläkin omien alkukantaisten, seksuaalisten viettiensä orjia. Ihmisruumis on mätänevä, kauhistuttava, väliaikainen. Romaanin tarinasta paistaa läpi loputon lohduttomuus, kuoleman väistämättömyys ja ihmisen itsetuhoisuus, joka paljastuu juuri ennen loppua, kun ei ole enää mitään menetettävää.

Huolimatta kirjan rankasta aiheesta ja synkästä tunnelmasta, sen lukemisesta nauttii Haurun rikkaan ja kuvaavan kielen ansiosta. Kirjailija leikittelee väreillä, aisteilla ja tuntemuksilla. Monista yksittäisistä lauseista tulee mieleen akvarellimaalaus, esimerkiksi taivas on väriltään kuin mustikasta turskahtava mehu.

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari. Like. 2005. 160 sivua.

Kiiltomato/Ville Ropponen: "Ei vain synkkä sielunmessu"
Like: Tyhjien sielujen saari
Wikipedia: Hanna Hauru

Katso myös nämä:

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää