Siirry pääsisältöön

Mary McCarthy: Memories of a Catholic Girlhood

This is an example of 'story-telling'; I arranged actual events so as to make 'a good story' out of them. It is hard to overcome this temptation if you are in the habit of writing fiction; one does it almost automatically.

The most interesting thing about Mary McCarthy's autobiographical work, in my opinion, is not her tragic orphanhood and unhappy childhood among oppressingly religious relatives and grandparents, but rather her method of writing. The novel includes short stories and collections of anecdotes from McCarthy's early years and each one is followed by a brief commentary, analysing her writing methods and the process of remembering: the unreliability of memory and the fictionalisation of certain sections for the sake of filling gaps or dramatising.

Personally, I find it fascinating that an autobiographer (and especially someone who is also an author of fiction and a well-known novelist) is willing to elaborate and explain her personal writing technique so openly. She readily confesses that she does not remember everything and is not always sure what really happened, who is telling the truth and so on. She also reveals which parts in her autobiographical sections are fictional or simply events that "could have happened, but didn't really".

While some readers may find that this explicit, detailed honesty ruins their reading experience, it also reminds us that autobiographies cannot generally be treated in the same way as fictional novels. Usually they aim for a more-or-less realistic, historically accurate depiction of what really happened - a task which is obviously made more difficult by the subjective, selective and unreliable nature of memory, the impossibility of recalling, let alone telling "everything".

In Mary McCarthy's case, the problems of memory and reconstructing the past are even more concrete: both her parents died within days of each other when she was very young and her grandparents and relatives rarely spoke of them (or anything related to personal history for that matter). McCarthy attempts to wade her way through her childhood atmosphere of secrecy and silence to find out as much as she can about a past that she feels she doesn't truly possess and an identity with no concrete origins.

A fascinating book; anyone interested in autobiographies (reading or writing them) should read this! 

Mary McCarthy: Memories of a Catholic Girlhood. Penguin Books. 1957.

NY Times/Charles Poore: Memories of a Catholic Girlhood
Authors' calendar: Mary McCarthy

See also:

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää