Siirry pääsisältöön

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Erikoisesti häntä kuohutti se, ettei Charles'illa näyttänyt olevan minkäänlaista käsitystä hänen kitumisestaan. Charles oli varma siitä, että teki vaimonsa onnelliseksi, ja tuo varmuus tuntui Emmasta tylsältä loukkaukselta ja kiittämättömyydeltä. Kenenkä vuoksi hän, Emma, nyt pysyi järkevänä? Eikö juuri Charles ollut kaiken autuuden esteenä, kaiken kurjuuden syy ja kuin terävä piikki siinä monimutkaisessa aitauksessa, joka sulki hänet sisäänsä joka puolelta?

Emma on hyvin kasvatettu nuori nainen 1800-luvun puolivälin Ranskassa. Hänet naitetaan Charles Bovarylle, köyhälle mutta rakastavalle lääkärille. Emmalle ei kuitenkaan riitä kodinhengettären osa vaatimattomassa maalaispitäjässä, vaan hän unelmoi Pariisin seurapiireistä, romanttisista herrasmiehistä ja kalliista huvituksista.

Emmalle tarjoutuu useaan otteeseen jonkinlainen ulospääsy tylsän turvallisesta äidin ja vaimon roolista. Lopulta hänen henkilökohtaiset ratkaisunsa syöksevät Bovaryt kierteeseen, josta ei näytä olevan poispääsyä.

Rouva Bovarya pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden suurista klassikoista, ja se mainitaan usein yhtenä kaikkien aikojen parhaista romaaneista. Teoksessa on kaikki täydellisen romaanin ainekset - ainakin 1800-luvun eurooppalaisen realismin näkökulmasta. On romantiikkaa, on seikkailua, on filosofisia pohdintoja, uskonnollista kritiikkiä, korukielen alle piilotettua seksuaalisuutta (joka ei tosin estänyt Gustave Flaubertia saamasta aikanaan syytettä siveettömyydestä). Romaani on kuitenkin pohjimmiltaan suuri melodramaattinen tragedia, mikä varmasti vetosi aikoinaan ja vetoaa edelleenkin lukijoihin.

WSOY julkaisi romaanista uuden suomennoksen (suomentajana Anna-Maija Viitanen) vuonna 2005.

Gustave Flaubert: Rouva Bovary. Otava. 1984.
Ranskankielinen alkuteos: Madame Bovary
Suomentaja: Eino Palola

Kiiltomato: "Kesäklassikko: Omakuva Flaubertin peilissä"
Kirjavinkit.fi: Rouva Bovary
Wikipedia: Rouva Bovary

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude