Kirjanurkkaus

- Me voitaisiin vaikka keskustella siitä, mitä mieltä te olette homoseksuaaleista. Kirsikka olisi mielellään jysäyttänyt päänsä pulpettiin. "Mitä mieltä te olette homoseksuaaleista?" Voi jeesus! Mikä näitä opettajia oikein vaivasi? Eikö niillä ollut elämässään muuta tekemistä, kuin keksiä uskomattoman huonoja keskustelun aloituksia? Salla Simukan nuortenromaani, Kun enkelit katsovat muualle , on oikeastaan edeltävä osa Minuuttivalssille . Tässä kirjassa päähenkilöt Susanna ja Kirsikka ovat vielä lukiossa ja heidän suhteensa on vasta alkutekijöissään. Kun enkelit katsovat muualle on monella tapaa yksinkertaisempi ja jotenkin lapsenomaisempi kuin Minuuttivalssi . Naisten/tyttöjen välistä rakkautta tietysti pohditaan, mutta pohdinnassa ei koskaan päästä kovin syvälliselle tasolle. Kirjassa kuvaillut lukion ihmissuhdeverkostot ja juonenkäänteet ovat melko yllätyksettömiä, mutta aihevalintaa pitää tietysti kiitellä. Seksuaalivähemmistöjä käsitteleviä nuortenromaaneja ei ed...

It's hard now to remember just how much we knew by then. We certainly knew - though not in any deep sense - that we were different from our guardians, and also from the normal people outside; we perhaps even knew that a long way down the line there were donations waiting for us. But we didn't really know what that meant. If we were keen to avoid certain topics, it was probably more because it embarrased us. We hated the way our guardians, usually so on top of everything, became so awkward whenever we came near this territory. It unnerved us to see them change like that. I first read this book three years ago, soon after it was first published. I recall being swept away by it in some way, but now that I read it again, I realized that I couldn't remember the details of the plot at all. The atmosphere of the novel is so overwhelming that describing the plot seems less important.   Never Let Me Go is unlike any novel that I have ever read. At first you have no idea what...

Sammutin uunin. Joudun tekemään kaiken, olen saanut tarpeekseni. Muista perunat. Jos tätä menoa jatkuu, mahtavatko ne olla valmiita vielä puolilta päivinkään. Haluan katsoa lempisarjaani rauhassa. Pulinat pois. Lakkaa höpöttämästä, ohjelma alkaa. Avaat suusi aina kun minä yritän rentoutua. Kerro siitä sitten ruokapöydässä. Kai se nyt voi odottaa. Jos mielesi tekee äyskiä, mene työpaikalle, tee ylitöitä. Täällä sinä tottelet. Claire Castillonin varhaisempi suomennettu novellikokoelma, Äidin pikku pyöveli (2007), kertoo äitien ja tyttärien vähemmän sovinnaisista suhteista. Lyhyet novellit järkyttävät, viihdyttävät ja myös naurattavat. Pieni sydän jaksaa rakastaa on samanlainen, joskin hieman vaisumpi kokoelma; tällä kertaa aiheena ovat avioparit ja erilaiset pariskunnat. Kokoelman romanttisesta nimestä huolimatta parisuhteet eivät tihku rakkautta ja romantiikkaa, ennemminkin yllätyksiä ja järkytyksiä. Novellien kerrontatekniikat vaihtelevat. Osa on kerrottu suoraan jommankumman os...

Minä en nimittäin tee aina niin kuin käsketään. Ja se johtuu siitä että muiden antamat käskyt ovat yleensä hämmentäviä ja vaikeaselkoisia. Ihmiset sanovat esimerkiksi usein: "Ole hiljaa", mutta he eivät sano kuinka kauan pitäisi olla hiljaa. Tai puistossa voi olla kyltti jossa lukee NURMIKOLLA KÄVELEMINEN KIELLETTY mutta siinä pitäisi lukea NURMIKOLLA KÄVELEMINEN KIELLETTY TÄMÄN KYLTIN YMPÄRILLÄ tai NURMIKOLLA KÄVELEMINEN KIELETTY TÄSSÄ PUISTOSSA koska maailmassa on paljon nurmikoita joilla saa kävellä. Mark Haddonin jo kuusi vuotta sitten englanniksi ilmestynyttä romaania on hehkutettu siellä täällä ja nyt ymmärrän miksi. Pitkästä aikaa kirja, jota ei voinut laskea käsistään ennen loppua! Romaanin omaleimainen minäkertoja on Aspergerin syndroomaa sairastava Christopher, joka on omien sanojensa mukaan 15 vuotta, 3 kuukautta ja 2 päivää vanha. Christopherin arkea rytmittävät tiukat säännöt ja käyttäytymismallit. Hänen idolinsa on Sherlock Holmes, ja hän on matemaattise...

Sinut tuomittiin elämään, seuraamaan elämän kulkua, näkemään vaimosi ja lapsesi kuolevan... Kätesi vapisevat. Sydämesi väräjää. Musta verho valuu silmillesi. Avaat auton ikkunan piristyäksesi. Raitista ilmaa ei ole. Ilma on raskasta, sakeaa. Väriltään ruskeaa. Ei sinun katseesi olekaan peittynyt verhoon, ilma vain on tummunut. Afganistanissa syntyneen ja sieltä Ranskaan paenneen Atiq Rahimin pienoisromaani käsittelee vaikeaa aihetta. Dastaguir, vanha afgaanimies, yrittää matkustaa kaivoksilla työskentelevän poikansa Muradin luo kertomaan hänelle, että pojan äiti sekä hänen vaimonsa ja veljensä ovat kaikki kuolleet Neuvostojoukkojen tekemässä pommi-iskussa. Dastaguirin mukana kulkee kuin ihmeen kaupalla eloon jäänyt pojanpoika Jassin, joka on menettänyt iskussa kuulonsa, mutta ei itse ymmärrä miksi hänen ympärillään on niin hiljaista. Rahimin kirja on murheellinen, hiljainen ja lohduton. Synkästä aiheestaan huolimatta se kuitenkin maalaa erilaisen kuvan Afganistanista kuin mitä...

Tämä oli Venetsia, keimaileva ja petollinen kaunotar. Puoleksi taru, puoleksi pyydys muukalaisille - tämä kaupunki, jonka tunkkaisessa ilmassa taide kerran rehoitti tuhlailevin muodoin ja jonka muusikot loivat säveliä, jotka viettelevinä tuudittavat aistillisiin uniin. Seikkailijan silmät joivat sen upeutta, hänen korvansa täyttyivät sen melodioista. Thomas Mannin 1912 julkaistu novelli ilmestyi suomeksi ensimmäistä kertaa Toini Kivimäen suomentamana vuonna 1928 (2. painos vuonna 1957). Novelli on suomennettu uudestaan 1980-luvulla ja julkaistu Tammen kertomuskokoelmassa Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia vuonna 1997. Mannin novellin päähenkilö on ikääntyvä müncheniläinen kirjailija, Gustav von Aschenback, joka lähtee Venetsiaan viettämään rentouttavaa lomaa. Hotellissa hän kuitenkin iskee silmänsä kauniiseen, 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Poika vaikuttaa Gustaviin niin voimakkaasti, että hän päättää jäädä Venetsiaan vielä senkin jälkeen, kun suurin osa mui...