Siirry pääsisältöön

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa

Tämä oli Venetsia, keimaileva ja petollinen kaunotar. Puoleksi taru, puoleksi pyydys muukalaisille - tämä kaupunki, jonka tunkkaisessa ilmassa taide kerran rehoitti tuhlailevin muodoin ja jonka muusikot loivat säveliä, jotka viettelevinä tuudittavat aistillisiin uniin. Seikkailijan silmät joivat sen upeutta, hänen korvansa täyttyivät sen melodioista.

Thomas Mannin 1912 julkaistu novelli ilmestyi suomeksi ensimmäistä kertaa Toini Kivimäen suomentamana vuonna 1928 (2. painos vuonna 1957). Novelli on suomennettu uudestaan 1980-luvulla ja julkaistu Tammen kertomuskokoelmassa Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia vuonna 1997.

Mannin novellin päähenkilö on ikääntyvä müncheniläinen kirjailija, Gustav von Aschenback, joka lähtee Venetsiaan viettämään rentouttavaa lomaa. Hotellissa hän kuitenkin iskee silmänsä kauniiseen, 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Poika vaikuttaa Gustaviin niin voimakkaasti, että hän päättää jäädä Venetsiaan vielä senkin jälkeen, kun suurin osa muista turisteista on paennut kaupungista siellä riehuvan kulkutautiepidemian vuoksi.

Perusasetelma voisi tuoda mieleen Vladimir Nabokovin romaanin Lolita, joka käsittelee keski-ikäisen miehen ihastumista 12-vuotiaaseen tyttöön. Merkittävänä erona on kuitenkin ehkä se, että Mannin teoksessa ei niinkään käsitellä seksuaalisuutta, vaan Gustavin hullaantuminen poikaan vaikuttaa olevan melko ei-seksuaalista: täydellisen, esteettisen kauneuden palvomista - miten se sitten tulkitaankaan.

Itse tulkitsisin novellin ennemminkin symboliseksi. Minulle siitä tuli mieleen Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva. Gustav näkee puolalaisessa pojassa sen nuoruuden ja kauneuden, jonka hän on jo menettänyt ja jota hän ei voi enää saada takaisin. Kadonnut, tavoittamaton kauneus rinnastuu koskemattomaan poikaan: Gustav ja Tadzio eivät vaihda sanaakaan keskenään vaan mies tyytyy seuraamaan poikaa ja ihailemaan tätä kauempaa.

Novelli oli hidasta mutta samalla antoisaa luettavaa. Lauseet rönsyilevät kuin villiintynyt muratti ja erityisesti Venetsian kaupunkiympäristö ja kanaalien sokkelot on kuvattu maagisella ja elävällä tavalla.

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa. Karisto. 1957.
Saksankielinen alkuteos: Der Tod in Venedig
Suomentaja: Toini Kivimäki

Wikipedia: Kuolema Venetsiassa
Wikipedia: Thomas Mann
Gummerus: Thomas Mann

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Jos olet lukenut kuvassa olevan kirjan, niin siinä Kuolema Venetsiassa -suomennos Ei ole Toini Kivimäen, vaan minun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta! Tähän on tosiaan eksynyt väärä kansikuva. Luin tuon Kariston vanhemman painoksen, joten kyseessä oli tosiaan Toini Kivimäen suomennos. Täytyypä vaihtaa tuo kuva oikeaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s