Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana. Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus.
Ääni ja vimma on Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva sukutarina Compsonin perheen lopullisesta hajoamisesta. Romaani on kirjoitettu suurelta osin tajunnanvirtatekniikkaa käyttäen. Näkökulmat vaihtelevat vaihtuvan kertojan mukaan, ja ajassa hypellään sumeilematta kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin ilman sen kummempia selityksiä.
Vaikeatajuisuutta ainakin romaanin alkupuolella lisää vielä se, että ensimmäisessä osassa (romaani on jaettu kertojien mukaan neljään osaan) kertojana toimii kehitysvammainen Benjy, jonka maailmankuva on jokseenkin yksinkertainen ja lapsenomainen, kuten tekstinäyte yllä osoittaa. Toisessa osassa kertojanrooli siirtyy Quentin-veljelle, jonka kerronta kieltäytyy noudattamasta mitään kronologista aikakäsitystä, aivan kuten henkilö itsekin omassa elämässään. Tässä vaiheessa lukijasta saattaa tuntua jo siltä, että kirjan voisi hyvin jättää kesken, kun itse juonesta ei tahdo saada mitään tolkkua. Loppua kohden asiat kuitenkin selvenevät, kun ääneen pääsevät perheen ainoa nykyhetkessä elävä, tosin omaan katkeruuteensa hukkuva veli, Jason, ja lopuksi ainoa järkevänoloinen hahmo, perheeseen jäänyt entinen orja, Dilsey.
Haastava... ei vaan todella vaikea kirja lukea, josta ei jälkeenpäinkään osaa oikein sanoa, oliko hankalan tekstin tavaaminen edes sen arvoista...
William Faulkner: Ääni ja vimma. Tammi. 1983.
Englanninkielinen alkuteos: The Sound and the Fury
Suomentaja: Kai Kaila
Kirjavinkit.fi: Ääni ja vimma
Wikipedia: Ääni ja vimma
Wikipedia: William Faulkner
Kirjasto.sci.fi: William Faulkner [en]
Kommentit
Lähetä kommentti