Siirry pääsisältöön

William Faulkner: Ääni ja vimma

Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana.

Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus.

Ääni ja vimma on Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva sukutarina Compsonin perheen lopullisesta hajoamisesta. Romaani on kirjoitettu suurelta osin tajunnanvirtatekniikkaa käyttäen. Näkökulmat vaihtelevat vaihtuvan kertojan mukaan, ja ajassa hypellään sumeilematta kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin ilman sen kummempia selityksiä.

Vaikeatajuisuutta ainakin romaanin alkupuolella lisää vielä se, että ensimmäisessä osassa (romaani on jaettu kertojien mukaan neljään osaan) kertojana toimii kehitysvammainen Benjy, jonka maailmankuva on jokseenkin yksinkertainen ja lapsenomainen, kuten tekstinäyte yllä osoittaa. Toisessa osassa kertojanrooli siirtyy Quentin-veljelle, jonka kerronta kieltäytyy noudattamasta mitään kronologista aikakäsitystä, aivan kuten henkilö itsekin omassa elämässään. Tässä vaiheessa lukijasta saattaa tuntua jo siltä, että kirjan voisi hyvin jättää kesken, kun itse juonesta ei tahdo saada mitään tolkkua. Loppua kohden asiat kuitenkin selvenevät, kun ääneen pääsevät perheen ainoa nykyhetkessä elävä, tosin omaan katkeruuteensa hukkuva veli, Jason, ja lopuksi ainoa järkevänoloinen hahmo, perheeseen jäänyt entinen orja, Dilsey.

Haastava... ei vaan todella vaikea kirja lukea, josta ei jälkeenpäinkään osaa oikein sanoa, oliko hankalan tekstin tavaaminen edes sen arvoista...

William Faulkner: Ääni ja vimma. Tammi. 1983.
Englanninkielinen alkuteos: The Sound and the Fury
Suomentaja: Kai Kaila

Kirjavinkit.fi: Ääni ja vimma
Wikipedia: Ääni ja vimma
Wikipedia: William Faulkner
Kirjasto.sci.fi: William Faulkner [en]
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Tässä on muutamia asioita, joita tyttäreni Sophia ja Louisa eivät koskaan saaneet tehdä: - käydä yökylässä - kutsua leikkikavereita kotiin - osallistua koulunäytelmään - valittaa siitä, että jäivät koulunäytelmän ulkopuolelle - katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä - valita itse harrastuksiaan - tuoda koulusta kymppiä huonompia arvosanoja Amy Chuan omaelämäkerrallisen kohukirjan alussa oleva lista asioista, jotka olivat kiellettyjä hänen tyttäriltään, on karua luettavaa. Chua yrittää kirjansa avulla vastata ihmettelijöiden kysymykseen siitä, minkä vuoksi erityisesti aasialaisperäiset lapset menestyvät usein kaikista parhaiten koulussa ja miksi yhä useampi huippumuusikko on vaikkapa kiinalainen. Chua uskoo kivenkovaan ns. kiinalaiseen kasvatusmalliin, jonka jyrkkyydestä yllä oleva listakin kertoo. Chuan mielestä on esimerkiksi huvittavaa, että monet amerikkalaiset tai "länsimaiset" äidit yleensäkin uskovat, että vanhempien on osoitettava lapsille, että oppim
15 kommenttia
Lue lisää