Siirry pääsisältöön

William Faulkner: Ääni ja vimma

Aidan läpi, kiemurtelevien kukkaköynnösten raoista, näin heidän lyövän. He menivät sinne päin missä lippu oli ja minä seurasin aidan takana. Luster etsi ruohikosta mulperipuun luota. He ottivat lipun ylös ja löivät. Sitten he panivat lipun takaisin ja menivät pöydän luo ja mies löi ja toinen löi. Sitten he jatkoivat kulkuaan ja minä seurasin aidan takana.

Säännöllisin väliajoin tiedotusvälineet ja muut tahot julkaisevat kiisteltyjä top-50 tai top-100 -listoja (länsimaisen) kaunokirjallisuuden parhaista kirjoista. William Faulknerille on lähes aina varattu näiltä listoilta vähintään se yksi pakollinen vakiopaikka - ja usein tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Ääni ja vimma -romaani. Ne jotka lukevat amerikkalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta tuntevat kyllä usein hemingwaynsä ja steinbeckinsä, mutta Faulkner taitaa olla vähemmän tunnettu tuttavuus Nobelin kirjallisuuspalkinnosta huolimatta. Syynä tähän on ehkä Faulknerin romaanien surullisenkuuluisa vaikeatajuisuus.

Ääni ja vimma on Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva sukutarina Compsonin perheen lopullisesta hajoamisesta. Romaani on kirjoitettu suurelta osin tajunnanvirtatekniikkaa käyttäen. Näkökulmat vaihtelevat vaihtuvan kertojan mukaan, ja ajassa hypellään sumeilematta kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin ilman sen kummempia selityksiä.

Vaikeatajuisuutta ainakin romaanin alkupuolella lisää vielä se, että ensimmäisessä osassa (romaani on jaettu kertojien mukaan neljään osaan) kertojana toimii kehitysvammainen Benjy, jonka maailmankuva on jokseenkin yksinkertainen ja lapsenomainen, kuten tekstinäyte yllä osoittaa. Toisessa osassa kertojanrooli siirtyy Quentin-veljelle, jonka kerronta kieltäytyy noudattamasta mitään kronologista aikakäsitystä, aivan kuten henkilö itsekin omassa elämässään. Tässä vaiheessa lukijasta saattaa tuntua jo siltä, että kirjan voisi hyvin jättää kesken, kun itse juonesta ei tahdo saada mitään tolkkua. Loppua kohden asiat kuitenkin selvenevät, kun ääneen pääsevät perheen ainoa nykyhetkessä elävä, tosin omaan katkeruuteensa hukkuva veli, Jason, ja lopuksi ainoa järkevänoloinen hahmo, perheeseen jäänyt entinen orja, Dilsey.

Haastava... ei vaan todella vaikea kirja lukea, josta ei jälkeenpäinkään osaa oikein sanoa, oliko hankalan tekstin tavaaminen edes sen arvoista...

William Faulkner: Ääni ja vimma. Tammi. 1983.
Englanninkielinen alkuteos: The Sound and the Fury
Suomentaja: Kai Kaila

Kirjavinkit.fi: Ääni ja vimma
Wikipedia: Ääni ja vimma
Wikipedia: William Faulkner
Kirjasto.sci.fi: William Faulkner [en]

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi