Siirry pääsisältöön

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Joka päivä Bibi vyörytti kuultavaksemme elämänsä loputtomat epäkohdat kunnes kukaan ei voinut olla tietämätön siitä että hän halusi itselleen miehen. Hän halusi olla jonkun oma, halusi turvaa ja suunnan elämälleen. Kuten me muut, hän tahtoi tehdä ruokaa toisille, torua palvelijoita ja panna rahaa almari-lipastoon hoidattaakseen kulmakarvansa kiinalaisessa kauneussalongissa joka kolmas viikko.

Olen aiemmin lukenut Jhumpa Lahirilta englanniksi romaanin The Namesake (suom. Kaima), joka ei nyt ollut mikään mieltäjärisyttävä kokemus vaan pelkästään ok (vaisuun mielikuvaan saattoi tosin vaikuttaa se, että katsoin kirjan pohjalta tehdyn surkean elokuvan lukemisen lomassa). Tämä siunattu koti on Lahirin esikoisteos ja voitti ilmestyessään useita palkintoja aina Pulitzeria myöten. Lahiri on ollut viime aikoina myös kirjabloggaajien suosiossa ja arvionsa tästä teoksesta ovat kirjoittaneet jo ainakin Ina ja Iidamari.

Kahden Lahirin teoksen antaman (eli melko rajallisen) lukukokemuksen pohjalta tuntuu siltä, että Lahiri on parhaimmillaan nimenomaan novellikirjailijana. Kaima oli jotenkin mitäänsanomaton ja rönsyilevä, vaikkakin viihdyttävä tapaus, mutta Lahirin novellit ovat kaikki pieniä mestariteoksia. Seuraavaksi pitäisikin varmaan lukea Lahirin uusin novellikokoelma, Tuore maa, josta olen lukenut monia positiivisia arvioita.

Tämä siunattu koti koostuu yhdeksästä novellista, joita kaikkia yhdistää kodittomuuden ja ulkopuolisuuden kokemus, usein maahanmuuttajan tai muuten valtayhteisön ulkopuolisen ihmisen näkökulmasta kerrottuna. Suosikkinovellini on "Bibi Haldarin hoito", joka kertoo köyhästä Bibi Haldarista, jota kukaan ei huoli vaimokseen, koska tämä sairastaa outoa sairautta ja saa mystisiä kohtauksia. Yhteiskunnan alinta kastia edustava Bibi hankkii elantonsa eräänlaisena epävirallisena portinvartijana ja rappukäytävän siivoojana. Vastineeksi Bibin palveluista talon asukkaat antavat naiselle ruokaa ja hökkeliasunnon. Bibi on avuton omassa kurjuudessaan: hänen täytyy tehdä työtä ja elää kädestä suuhun, koska hänelle ei anneta muuta vaihtoehtoa. Silti hänelläkin on oikeus haaveilla paremmasta elämästä.

Novellikokoelman englanninkielinen nimi, Interpreter of Maladies ("Tuskien tulkki" -novellin alkuperäisnimi), on suomennoksessa korvattu toisen novellin nimellä. Tämä muuttaa hieman kokoelman tulkinnan painopistettä, mutta nimi toimii silti hyvin. Kokoelmassa on kuitenkin kyse paitsi eri maiden ja kulttuurien välisen viestinnän tulkkaamisesta myös kodista ja kodittomuudesta.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti. Tammi. 2001.
Englanninkielinen alkuteos: Interpreter of Maladies
Suomentaja: Kersti Juva

Kiiltomato: "Tämä suojattu maailma"
HS kirjat: "Intia asettui Bostoniin"
Tammi: Tämä siunattu koti
Tammi: Jhumpa Lahiri
Wikipedia: Jhumpa Lahiri
RandomHouse: Jhumpa Lahiri [en]

Kommentit

  1. En ole vielä lukenut tuota esikoiskirjaa, mutta ainakin Kaima ja Tuore maa ovat olleet minusta erinomaisia. Kaimassa juuri pidin siitä hiljaisuudesta ja Gogol-teemasta.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Sain juuri muutama päivää sitten luettua tämän esikoisen, josta pidin todella. Kaima oli minustakin vaisumpi, mutta esikoisena tämä kokoelma oli huikea. Kirjoitin jotakin blogiinikin, käypäs kurkistamassa:

    opuscolo-kirjastakirjaan@blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Tuure: Suosittelen novellikokoelmaa, kannattaa ehdottomasti lukea myös tämä!

    Valkoinen kirahvi: Olen samaa mieltä Kaimasta. Se ei vain jotenkin "iskenyt" samalla tavalla kuin tämä kokoelma. Kiva blogi sinulla! Taidan alkaa seurata sitä säännöllisesti. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude