Siirry pääsisältöön

Michel Tournier: Meteorit

Jean-Paulin hirviömäisyyttä kuvasi se mitä me keskenämme sanoimme "sirkukseksi"; jokaisen vierailun yhteydessä toistuva tylsä karuselli alkoi yhdennäköisyyden aiheuttamilla hämmästyneillä huudahduksilla ja jatkui vertailuna, vaihtamisena ja sotkemisena. Maria-Barbara oli näet todellisuudessa ainoa ihminen maailmassa, joka osasi erottaa meidät - paitsi nukkuessamme, sen hän tunnusti meille, sillä uni hävitti meistä kaiken erilaisuuden niin kuin nousuvesi pyyhkii pois hiekasta lasten jättämät jäljet.

Palkitun ranskalaisen kirjailijan Michel Tournierin romaani on rönsyilevää ja hidasta luettavaa, mutta ennen kaikkea täynnä suurta viisautta. Tämä on sitten varmaan sitä nykyajan klassista korkeakirjallisuutta. Tournier käyttää runsaasti symboliikkaa ja allegorioita sekä viittauksia uskontoihin, filosofiaan ja mytologioihin. Jotkin näistä jäivät ainakin minulle epäselviksi. Silti itse tarinasta pystyi nauttimaan erityisesti kirjan loppupuolella. Romaani on kyllästetty erilaisilla "kaksosuuksilla", dualismeilla, yhdennäköisyyksillä, peileillä... Ihmisen identiteetti joutuu syvällisen pohdinnan alle.

Meteorien pääosassa ovat identtiset kaksospojat, Jean ja Paul, jotka syntyvät ja kasvavat Pyhän Birgitan luostarin vammaisille lapsille tarkoitetussa lastenkodissa, jota heidän äitinsä Maria-Barbara emännöi. Jeania ja Paulia pidetään syntymästään asti yhtenä "hirviönä" muiden hylkiöiden joukossa ja kaksoset pakenevat ympäröivää maailmaa luomalla yhteisen identiteetin, pyhän kaksosyhteyden, jota ei voi rikkoa tai ymmärtää. He luovat oman, yhteisen kielensä, "eolisen", jota muut eivät ymmärrä. Äidillinen ja käytännönläheinen Maria-Barbara hyväksyy tilanteen ja kohtelee kaksosia yhtenä yksikkönä, Jean-Paulina. Isä Edouard ei edes pysty erottamaan poikia toisistaan.

Kaksosten tarinan rinnalla kerrotaan heidän setänsä, Alexandren, tarinaa. Veljessarjan kuopuksena hänellä ei ole juurikaan sananvaltaa, kun hänen vanhin veljensä kuolee ja jättää Alexandren huollettavaksi kokonaisen jätelaitoksen. Alexandrea kuitenkin kiinnostavat hieman eri asiat kuin jätteet: hänen lempihuvinsa on kierrellä pitkin Pariisin katuja ja metsästää sopivia nuoria miehiä sänkyynsä. Vähitellen Alexandre kuitenkin hyväksyy ylpeänä osansa "kaatopaikkojen dandynä", onhan hänkin yhteiskunnan silmissä roskasakkia. Eksentrinen ja impulsiivinen mies on tavallaan kuin kaksonen ilman paria; Alexandren homoseksuaalista "pariutumista" ei ympäröivä yhteiskunta voi ymmärtää tai hyväksyä sen enempää kuin Jeanin ja Paulin intiimiä suhdetta toisiinsa.

Sitten tapahtuu odottamaton, järisyttävä ero: aikuinen Jean yrittää itsenäistyä Paulista ja pakenee tätä ympäri maailmaa. Paul seuraa veljeään kuin hai laivaa tarunomaisesta Venetsiasta karuun Islantiin, japanilaisesta zen-puutarhasta Vancouverin satamaan, Kanadan halki kulkevasta junasta takaisin Eurooppaan. Samalla kun Paul yrittää epätoivoisesti löytää hajotetun kaksosuuden, minuutensa, toista puolta, hän menettää jotain oleellista itsestään. Kaikki kulminoituu Berliiniin vuonna 1961, historialliselle muurille, joka sekin jakaa kansakunnan kahteen osaan.

Haastava ja runsas, mutta antoisa kirja. Annikki Sunin suomennos on jälleen kerran huippuluokkaa.

Michel Tournier: Meteorit. Otava. 1985.
Ranskankielinen alkuteos: Les Météores
Suomentaja: Annikki Suni

Juha Siron blogi: "Jokainen ihminen tarvitsee kaltaisiaan"
Kookas.fi: "Vanhojen myyttien kierrättäjä"
Wikipedia: Michel Tournier

Kommentit

  1. olet löytänytkin kirjoja kasososta ja melkein siamilaisista

    VastaaPoista
  2. Romaanikaksoset ja muut kaksosjutut kiinnostavat graduaiheeni takia. Tässä kirjassa tuli kyllä jo melkein kaksosuuden yliannostus. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi