Siirry pääsisältöön

Michel Tournier: Meteorit

Jean-Paulin hirviömäisyyttä kuvasi se mitä me keskenämme sanoimme "sirkukseksi"; jokaisen vierailun yhteydessä toistuva tylsä karuselli alkoi yhdennäköisyyden aiheuttamilla hämmästyneillä huudahduksilla ja jatkui vertailuna, vaihtamisena ja sotkemisena. Maria-Barbara oli näet todellisuudessa ainoa ihminen maailmassa, joka osasi erottaa meidät - paitsi nukkuessamme, sen hän tunnusti meille, sillä uni hävitti meistä kaiken erilaisuuden niin kuin nousuvesi pyyhkii pois hiekasta lasten jättämät jäljet.

Palkitun ranskalaisen kirjailijan Michel Tournierin romaani on rönsyilevää ja hidasta luettavaa, mutta ennen kaikkea täynnä suurta viisautta. Tämä on sitten varmaan sitä nykyajan klassista korkeakirjallisuutta. Tournier käyttää runsaasti symboliikkaa ja allegorioita sekä viittauksia uskontoihin, filosofiaan ja mytologioihin. Jotkin näistä jäivät ainakin minulle epäselviksi. Silti itse tarinasta pystyi nauttimaan erityisesti kirjan loppupuolella. Romaani on kyllästetty erilaisilla "kaksosuuksilla", dualismeilla, yhdennäköisyyksillä, peileillä... Ihmisen identiteetti joutuu syvällisen pohdinnan alle.

Meteorien pääosassa ovat identtiset kaksospojat, Jean ja Paul, jotka syntyvät ja kasvavat Pyhän Birgitan luostarin vammaisille lapsille tarkoitetussa lastenkodissa, jota heidän äitinsä Maria-Barbara emännöi. Jeania ja Paulia pidetään syntymästään asti yhtenä "hirviönä" muiden hylkiöiden joukossa ja kaksoset pakenevat ympäröivää maailmaa luomalla yhteisen identiteetin, pyhän kaksosyhteyden, jota ei voi rikkoa tai ymmärtää. He luovat oman, yhteisen kielensä, "eolisen", jota muut eivät ymmärrä. Äidillinen ja käytännönläheinen Maria-Barbara hyväksyy tilanteen ja kohtelee kaksosia yhtenä yksikkönä, Jean-Paulina. Isä Edouard ei edes pysty erottamaan poikia toisistaan.

Kaksosten tarinan rinnalla kerrotaan heidän setänsä, Alexandren, tarinaa. Veljessarjan kuopuksena hänellä ei ole juurikaan sananvaltaa, kun hänen vanhin veljensä kuolee ja jättää Alexandren huollettavaksi kokonaisen jätelaitoksen. Alexandrea kuitenkin kiinnostavat hieman eri asiat kuin jätteet: hänen lempihuvinsa on kierrellä pitkin Pariisin katuja ja metsästää sopivia nuoria miehiä sänkyynsä. Vähitellen Alexandre kuitenkin hyväksyy ylpeänä osansa "kaatopaikkojen dandynä", onhan hänkin yhteiskunnan silmissä roskasakkia. Eksentrinen ja impulsiivinen mies on tavallaan kuin kaksonen ilman paria; Alexandren homoseksuaalista "pariutumista" ei ympäröivä yhteiskunta voi ymmärtää tai hyväksyä sen enempää kuin Jeanin ja Paulin intiimiä suhdetta toisiinsa.

Sitten tapahtuu odottamaton, järisyttävä ero: aikuinen Jean yrittää itsenäistyä Paulista ja pakenee tätä ympäri maailmaa. Paul seuraa veljeään kuin hai laivaa tarunomaisesta Venetsiasta karuun Islantiin, japanilaisesta zen-puutarhasta Vancouverin satamaan, Kanadan halki kulkevasta junasta takaisin Eurooppaan. Samalla kun Paul yrittää epätoivoisesti löytää hajotetun kaksosuuden, minuutensa, toista puolta, hän menettää jotain oleellista itsestään. Kaikki kulminoituu Berliiniin vuonna 1961, historialliselle muurille, joka sekin jakaa kansakunnan kahteen osaan.

Haastava ja runsas, mutta antoisa kirja. Annikki Sunin suomennos on jälleen kerran huippuluokkaa.

Michel Tournier: Meteorit. Otava. 1985.
Ranskankielinen alkuteos: Les Météores
Suomentaja: Annikki Suni

Juha Siron blogi: "Jokainen ihminen tarvitsee kaltaisiaan"
Kookas.fi: "Vanhojen myyttien kierrättäjä"
Wikipedia: Michel Tournier

Kommentit

  1. olet löytänytkin kirjoja kasososta ja melkein siamilaisista

    VastaaPoista
  2. Romaanikaksoset ja muut kaksosjutut kiinnostavat graduaiheeni takia. Tässä kirjassa tuli kyllä jo melkein kaksosuuden yliannostus. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude