Siirry pääsisältöön

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Alison Bechdelin taidokas ja sykähdyttävä Hautuukoti - tragikoominen perheeni kertoo Bechdelin lapsuudesta ja erityisesti hänen etäisestä isästään, jonka henkilökohtaisia salaisuuksia tytär päätti ruveta penkomaan tämän kuoleman jälkeen. Osittain varmaan Hautuukodin saaman kiitoksen ja menestyksen rohkaisemana Bechdel päätti jatkaa lapsuudenperheensä syväanalyysia vielä toisen sarjakuvaromaanin verran. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on isän sijasta Bechdelin äiti.

Odotin tältä kirjalta paljon, mutta petyin aika rajusti. Lukiessani odotin toiveikkaana koko ajan, milloin se varsinainen tarina alkaisi, milloin kirja muuttuisi bechdelmäisen vetäväksi ja hauskaksi. Kun suljin kannet, jouduin toteamaan, että olin juuri tahkonnut läpi 290 sivua samaa tasapaksua tilitystä, joka ei valitettavasti muuksi muuttunut missään vaiheessa.

Ongelmana on se, että Bechdel yrittää koko kirjan ajan löytää oikeanlaista tapaa käsitellä vaikeaa ja traumaattista äitisuhdettaan, mutta tuo oikea lähestymistapa on ja pysyy hukassa. Psykoanalyytikot ja terapeutit vilahtelevat tuon tuostakin kirjan sivuilla, kun Bechdel yrittämällä yrittää löytää yhtäläisyyksiä asiantuntijoiden ja teoreetikoiden äiti-lapsisuhteiden analyysien ja oman äitisuhteensa välillä. Luvattoman moni sarjakuvaromaanin ruuduista ja sivuista koostuu turhan pitkistä lainauksista eri teoreetikoilta aina Freudista lähtien. Lainausten lomassa Bechdel yrittää lapsuusmuistojensa avulla kuvailla, kuinka hän on milloin lahjakkaan lapsen tragediasta kärsivä uhri, milloin äitinsä passiivis-aggressiivisen luonteen sijaiskärsijä. Voi hyvänen aika...


Sain kirjasta lähinnä sen vaikutelman, että sen kirjoittaja on omia ihmissuhteitaan jatkuvasti ylianalysoiva tyyppi, joka ramppaa trendikkäästi terapeuteilla valittamassa kurjasta lapsuudestaan...

Hautuukoti oli sarjakuvataidetta parhaimmillaan, Äideistä parhain on sen sijaan sarjakuvamuotoon (huonosti) väännetty päiväkirjamainen tilitys. Siinä missä Hautuukodissa päästiin oikeasti lähelle Bechdelin isän mietteitä, Äideistä parhain kertoo siitä, kuinka Bechdel yrittää löytää tapaa lähestyä äitiään, siinä onnistumatta.

Harvoin haukun mitään kirjaa näin paljon, mutta toisaalta harvoin olen näin pahasti pettynytkään...

Alison Bechdel: Äideistä parhain. Like. 2012. 290 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Are You My Mother?
Suomentaja: Anu Nyyssönen

Like: Äideistä parhain
Like: Alison Bechdel
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen20 joulukuuta, 2012 09:58

    Hei, saman kirjan äskettäin lukeneena. Oliko se (yrittää lähestyä äitiään, mutta ei pysty. Yrittää raivoisasti ja/tai sivistyneesti, tulos: ei onnistu!) juuri se juttu, mitä AB haluaa sanoa tai kuvata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr20 joulukuuta, 2012 12:45

      Hmm, kiinnostava pointti ja mielenkiintoinen arvio blogissasi muutenkin (kävin juuri lukemassa). :) Ehkä kirjan juju oli nimenomaan siinä epäonnistuneessa prosessissa, jonka Bechdel yrittää käydä läpi. Ja onhan se jotenkin kummallista, että hän onnistui kirjoittamaan hyvinkin etäisestä ja jo edesmenneestä isästään tarkemman henkilökuvan kuin huomattavasti läheisemmästä äidistään (joka vielä kommentoi kirjan edistymistä samalla kun Bechdel sitä kirjoittaa!). Minuun tämä ei vain kolahtanut...

      Poista
    2. Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen20 joulukuuta, 2012 13:32

      Ei haluamallani tavalla minuunkaan. Tuo edellä ollut pälkähti päähäni sinun arviotasi lukiessani. Kiitos siitä!

      Poista
  2. Reeta / Les! Lue!01 tammikuuta, 2013 01:24

    Minä olen lukenut Bechdeliltä joskus "Lepakkoelämää"-albumeita, jotka kertovat lesbo-yhteisön elämästä. Ne ainakin olivat tosi hauskoja. Nyt vasta tajusin, että sama sarjakuvataiteilija on tuon suositun "Hautuukoti"-sarjakuvan takana. Sitä en ole lukenut, mutta luen varmasti, kun joskus törmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr01 tammikuuta, 2013 22:08

      Lepakkoelämää-sarjakuvat ovat tuttuja minullekin. Ne ovat vähän erityylisiä kuin Hautuukoti tai tämä Äideistä parhain, mutta hauskoja ehdottomasti. Suosittelen kyllä Hautuukotia lämpimästi! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää