torstai 27. helmikuuta 2020

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon. 

Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien (Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä.

Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla.

Pelkäsin etukäteen, että Allah99 olisi liian vaativa ja vaikeasti lähestyttävä tai muuten vain sekava ja raskas lukea, mutta se ei ollut mitään näistä. Vaikka kerronta poukkoilee sinne tänne ja tarinat alkavat ja loppuvat ilman sen kummempaa selitystä ja taustoitusta, huomasin lukevani kirjaa ahmien. Odotin uteliaana seuraavaa odottamatonta käännettä, ja nautiskelin notkeasta ja monivivahteisesta kielestä. Sampsa Peltosen suomennos on huikea; hän ansaitsisi kyllä tästä Mikael Agricola -palkinnon (ehdokkaat julkistetaan itse asiassa lähiaikoina!).

Kirjassa sekoittuvat arjen banaali absurdius ja yksityiskohdat sekä hurjat, pakahduttavat tarinat ja elämänkohtalot. Välillä kirjailija jää muistelemaan menneisyyttä Emma-pelikoneen lyhtysymbolien äärelle tai hätistelee ampiaista asunnosta Eminemin musiikin tahtiin. Seuraavassa hetkessä ollaan Irakissa tai jossain päin Eurooppaa kokemassa jotain tarua ihmeellisempää. Aivan yhtäkkiä sivulla saattaa olla hätkähdyttävä kielikuva, joka on pakko lukea useampaan kertaan, niin ihmeellinen se on. Kuten tämä:

Mies oli kuin taivaalta karkotettu pilvi jonka sisällä myllertää tulipunaisia hämähäkkejä.

Matto vedetään lukijan jalkojen alta useammin kuin kerran, mutta sitä ei tehdä sensaatiohakuisesti tai tunteillen. Asiat vain todetaan lakonisesi: tällaista on elämä, nyt kävi näin. Sitten siirrytään jo muihin asioihin eikä jäädä vellomaan. Sivut ovat täynnä mustaa huumoria, itseironiaa, tabujen rikkomista ja uskontokritiikkiä. Salman Rushdien Saatanalliset säkeet tuli pakostakin mieleen.


Kirjan juonesta on vaikea sanoa mitään, mutta keskeisiä teemoja ovat toiseus ja vieraus, erityisesti maahanmuuttajana tai kahden kulttuurin välissä elävänä ihmisenä. Kirjava joukko pääsee teoksessa ääneen, kun päähenkilö, Irakista lähtöisin oleva Hassan Buma, ryhtyy haastattelemaan ihmisiä ja keräämään tarinoita blogiinsa.

Mahtavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin laadukasta, älykästä, moniäänistä ja rohkeaa kaunokirjallisuutta! Harmi, ettei romaani voinut olla Finlandia-ehdokkaana (koska se julkaistiin ensin arabiaksi, vaikka kirjailija onkin suomalainen). Minusta Allah99 ansaitsisi vieläkin enemmän huomiota ja lukijoita kuin se on saanut; nyt tuntuu, että se jäi viime vuoden kirjahypetyksessä esim. Bollan varjoon. Tosin kriitikot ovat olleet haltioissaan: Aamulehti nimesi teoksen "vuosituhannen tärkeimmäksi romaaniksi" ja Hesarin mukaan se "edustaa parhainta kirjallisuutta".

Allah99 on runsas ja rönsyilevä oodi tarinoille, mutta myös ihmisyydelle kaikessa kauneudessaan, hauraudessaan ja epätäydellisyydessään. Blasim on hätkähdyttävän tarkkanäköinen ja suorasanainen tarinankertoja, ja Allah99 jää mieleen pitkäksi aikaa.

Hassan Blasim: Allah99. WSOY. 2019. 328 sivua.
Arabiankielinen alkuteos: Allāh 99 - Īmailāt mutarjim Emil Cioran
Suomentaja: Sampsa Peltonen

WSOY: Allah99
WSOY: Hassan Blasim
Kirjavinkit: Allah99

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti