Kirjanurkkaus

Lukukeskuksen lukuviikkokampanjan teemana on tänä vuonna "Minä lukijana". Tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Kampanjan hengessä kirjabloggaajat julkaisevat tänään postauksia, joissa jollain tavalla käsitellään lastenkirjallisuutta tai lapsia lukijoina. Ajattelin toteuttaa tämän kirjoittamalla tähän auki erään hyvin tavallisen lukuhetken kohta 3 vuotta täyttävän tyttäreni seurassa. Kirjana on Barbara Mossmannin Veeti ei pelkää vettä , joka on yksi kuudesta Veeti-kertomuksesta Veeti villeimmillään -nimisessä teoksessa (Arkki, 2007). Apuna on käytetty nauhuria. ;) minä: Mistä se alkaa? tytär: Tästä! "Isä ja äiti Villisika sekä heidän neljä lastaan ovat lähteneet uimarannalle. 'Minä ainakaan en mene veteen', piipittää Veeti." Tuossako? Tuossa. "En pidä vedestä!" Pittäähän se! Se on sen... "Sitten Veeti huomaa punaiset uimakellukkeet. ... Kaikki muut, isot ja pienet, uivat mielellään. Mutta ei Veeti. Vesi on märkää...

Kansi: Ville Tietäväinen Kaikissa kaupungeissa, onnettomien ja onnellisten, yksinäisten ja ystävien ympäröimien ihmisten joukossa on yksi, joka on juuri nyt täydellisen yksin, ja silti yhteydessä muihin. On tummiin pukeutuneita miehiä ja naisia, kauniita ja rumia, suosittuja ja yksinäisiä, koulusta pois potkittuja ja luokan parhaita oppilaita, kaikki nuoria ja niin vihaisia, että se hämärtää kaiken muun. Elina Hirvosen romaani kuuluu niihin tämän kevään uutuuksiin, joita odotin eniten. Luin Hirvosen edelliset kaksi romaania, Että hän muistaisi saman ja Kauimpana kuolemasta vuonna 2010. Molemmat tekivät vaikutuksen ja jäivät mieleen. Romaanin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, Helsinkiin ja Somaliaan. Keskiössä on näennäisen tavallinen suomalainen perhe, mutta kyseiseen perheeseen pätee ehdottomasti se, että jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan . Perheenäiti Laura Anttila on ilmastoasiantuntija ja luennoitsija yliopistossa. Isä Eerik on arkkitehti, joka...

Kansi: Martti Ruokonen Tyttöjen vanhemmat voivat olla rikkaita, köyhiä, sivistyneitä, kouluja käymättömiä, pataaneja, tad ž ikkeja, hazaroita tai turkmeeneja - naiset kertovat, ettei sillä ole väliä. Ainoa mikä näitä tyttöjä yhdistää, on perheen tarve saada poika. Yksi tämän vuoden kiehtovimmista ja mieleenpainuvimmista tietokirjoista on tässä - näin uskallan väittää jo näin vuoden alkupuolella. Ruotsalainen Jenny Nordberg kirjoitti vuonna 2010 New York Timesiin raportin Afganistanin bacha posh -ilmiöstä, jossa perheeseen syntynyttä tyttöä kasvatetaan murrosikään asti poikana. Nordberg jatkoi aiheen tutkimista ja tuloksena on tämä kirja, joka ilmestyi maaliskuussa suomeksi. Bach poshin taustalla on aina vanhempien päätös. Usein tyttö päätetään kasvattaa poikana puhtaasti käytännön syistä: toisin kuin tyttö, poika pystyy tuomaan perheeseen rahaa käymällä vaikka töissä. Kyse on myös perheen kunniasta ja arvostuksesta; pojatonta perhettä säälitään ja surkutellaan. Jotkut äid...

Kansi: Ea Söderberg Ehkä se olenkin minä, joka on menettämässä järkensä. Koko tuntemani maailma ei ole voinut keikahtaa sijoiltaan, vaan se on minun mieleni, joka näyttää tavalliset tapahtumat aivan järjettömässä valossa. Niin sen täytyy olla. Tältäkö hulluksi tuleminen tuntuu? Tämän kirjasuosituksen sain eräältä ystävältäni. Helena Waris (jonka sukunimen meinaan jatkuvasti kirjoittaa "Wuori" kirjan nimen takia) ei ollut ennestään tuttu kirjailija, vaikka häneltä on ennen tätä ilmestynyt Pohjankontu -niminen fantasiatrilogia. Saarnikaupungissa elävä Lif tutustuu sähkökatkoksen aikana naapuriinsa Arriin. He ajautuvat yhdessä seikkailuun, johon liittyy olennaisesti keskellä kaupunkia kohoava salaperäinen Vuori. Kaupungin alla risteäviä katakombeja valvova Heli käskee Lifin seurata oravaa, joka näyttää tien vuorelle. Kaupunki määrätään evakuoitavaksi tappavan viruksen takia, ja Lif liittyy Vuorelle pyrkivien joukkoihin. Vähitellen selviää, että seikkailussa on kyse ra...

Tänään juhlitaan kansainvälistä lastenkirjapäivää. Päivää on vietetty ympäri maailmaa H. C. Andersenin syntymäpäivänä 2. huhtikuuta vuodesta 1967 lähtien. Päivän kunniaksi esittelen erään lastenkirjan, joka on siirtynyt meidän perheessämme jo yhdeltä sukupolvelta toiselle. Lastenkirjailija ja -kuvittaja Anna Taurialan pahvikirja Saara ja kisu kuului omaan lukemistooni taaperovuosina joskus 1980-luvun loppupuolella, ja nyt olen lukenut sitä omalle tyttärelleni. Hän on tosin jo kasvanut pahvikirjavaiheen ohi, mutta puolitoista vuotta sitten Saara ja kisu oli yksi hänen lemppareistaan. Vain 10-sivuisessa katselukirjassa on selkeät ja kirkkaasti väritetyt piirroskuvat, sopivan yksinkertainen juoni ja tuttuja, arkisia sanoja. Saara ja kisu lähtevät keltaisen ilmapallon kera puistoon. Mukana on tietenkin ripaus jännitystä ( Oi joi mikä tuulenpuuska! Kisun pallo karkaa! ). ;) Onneksi se tarttuu koiran häntään ja kisu saa ilmapallonsa takaisin. Parasta on tietenkin kirkk...