Siirry pääsisältöön

Helena Waris: Vuori

Kansi: Ea Söderberg
Ehkä se olenkin minä, joka on menettämässä järkensä. Koko tuntemani maailma ei ole voinut keikahtaa sijoiltaan, vaan se on minun mieleni, joka näyttää tavalliset tapahtumat aivan järjettömässä valossa. Niin sen täytyy olla. Tältäkö hulluksi tuleminen tuntuu?

Tämän kirjasuosituksen sain eräältä ystävältäni. Helena Waris (jonka sukunimen meinaan jatkuvasti kirjoittaa "Wuori" kirjan nimen takia) ei ollut ennestään tuttu kirjailija, vaikka häneltä on ennen tätä ilmestynyt Pohjankontu-niminen fantasiatrilogia.

Saarnikaupungissa elävä Lif tutustuu sähkökatkoksen aikana naapuriinsa Arriin. He ajautuvat yhdessä seikkailuun, johon liittyy olennaisesti keskellä kaupunkia kohoava salaperäinen Vuori. Kaupungin alla risteäviä katakombeja valvova Heli käskee Lifin seurata oravaa, joka näyttää tien vuorelle. Kaupunki määrätään evakuoitavaksi tappavan viruksen takia, ja Lif liittyy Vuorelle pyrkivien joukkoihin.

Vähitellen selviää, että seikkailussa on kyse ragnarökistä, "jumalten tuhosta", muinaisskandinaavisen mytologian hengessä. Eddan jumalat ja hirviöt seikkailevat nykymaailmassa ja leikittelevät ihmiskohtaloilla. Vain kaksi ihmistä voi selvitä maailmanlopusta hengissä. Muinaisilla jumalilla on omat suosikkinsa, joita he yrittävät auttaa eteenpäin epämääräisin vihjein.

Ajoittain Vuori muistuttaa jonkinlaista larppia tai monimutkaista seikkailulautapeliä, jossa on runsaasti hahmoja, joilla kaikilla on omat roolinsa, tehtävänsä ja vahvuutensa. Välillä tuli mieleen myös eräs japanilainen elokuva, Battle Royale (joka perustuu Koushun Takamin samannimiseen kirjaan). Siinä joukko saarelle kuskattuja koululaisia pakotetaan taistelemaan toisiaan vastaan kolmen päivän ajan, kunnes vain yksi heistä selviää. Vielä uudempi esimerkki samasta ideasta on Suzanne Collinsin Nälkäpeli-kirjasarja, jossa myös otellaan muita vastaan, kunnes jäljellä jää vain yksi.

Vuoressakin on väkivaltaa, mutta toisaalta kirjassa tehdään ehkä turhankin selväksi se, että päähenkilöiden kohtalo on ennaltamäärätty, siispä myös ennalta-arvattava. Juoni oli toki jännittävä, mutta todellista vaaran tunnetta tai epävarmuutta loppuratkaisusta ei ehtinyt syntyä.

Päähenkilö Lif aiheutti minussa välillä ärtymystä stereotyyppisenä nuorena naishahmona, joka lumoutui tarinan edetessä milloin yhdestä, milloin toisesta mieshahmosta, mutta esitti silti vaikeasti tavoiteltavaa, kainosteli jatkuvasti omaa ja toisten alastomuutta, sai mustasukkaisuuskohtauksia ja teki impulsiivisia päätöksiä pelkän intuitionsa varassa...

Mutta se varmaan kertoo jotain tarinan lumosta jotain, että pieni ennalta-arvattavuus ja yksiulotteinen päähenkilö ei millään tavalla pilannut lukukokemusta. Pidin kirjasta yllättävän paljon.

Helena Waris: Vuori. Otava. 2014. 317 sivua.

Otava: Vuori
Kirja.fi: Vuori
HS: "Helena Wariksen Vuoressa tolkulliselta elämältä putoaa pohja"

Kommentit

  1. Vuori oli minunkin eka Warikseni, ja Pohjankontu-sarja odottelee jo kokonaisena hyllyssä. Pidin, vaikka tiettyjä ennalta-arvattavuuksia ja suoraakin suorempia viittauksia toisiin teksteihin löytyi runsaasti. Lopun kutkuttava arvoituksellisuus oli myös mieleeni,

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä arvostelusta! Muistin taas, että haluan juuri tämän kirjan omaksi! Pidin Vuoresta, ja se oli iloinen yllätys - kun en oikein tiennyt mitä odottaa, Waris oli minulle aiemmin tuntematon. Vaikka kirjassa oli annalta-arvattavuuksia, se ei itseäni haitannut, kiinnostus heräsi lähinnä siitä miten sinne loppuun päästään. Ja täytyy sanoa: se Lifin yllättävä huomio taivaan ilmiöstä aivan kirjan lopussa mietityttää minua edelleenkin... Mikä on hyvä juttu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi