Siirry pääsisältöön

Lukuviikko: lukutuokio Veetin ja 2-vuotiaan seurassa


Lukukeskuksen lukuviikkokampanjan teemana on tänä vuonna "Minä lukijana". Tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan.

Kampanjan hengessä kirjabloggaajat julkaisevat tänään postauksia, joissa jollain tavalla käsitellään lastenkirjallisuutta tai lapsia lukijoina. Ajattelin toteuttaa tämän kirjoittamalla tähän auki erään hyvin tavallisen lukuhetken kohta 3 vuotta täyttävän tyttäreni seurassa.

Kirjana on Barbara Mossmannin Veeti ei pelkää vettä, joka on yksi kuudesta Veeti-kertomuksesta Veeti villeimmillään -nimisessä teoksessa (Arkki, 2007). Apuna on käytetty nauhuria. ;)


minä: Mistä se alkaa?
tytär: Tästä!
"Isä ja äiti Villisika sekä heidän neljä lastaan ovat lähteneet uimarannalle. 'Minä ainakaan en mene veteen', piipittää Veeti."
Tuossako?
Tuossa. "En pidä vedestä!"
Pittäähän se! Se on sen...
"Sitten Veeti huomaa punaiset uimakellukkeet. ... Kaikki muut, isot ja pienet, uivat mielellään. Mutta ei Veeti. Vesi on märkää. Se on epämiellyttävää. Se pelottaa Veetiä pikkuisen."
On se aika mälkää ja Veeti uskaltaa sinne oikeesti.
Uskaltaako se kohta mennä sinne oikeesti?
Kun sen Veetin laiva mennee tuonne ihan kauas ja se uskaltaa!
Ai sinä jo tiiät, miten tässä käy. No, katotaan... "Veeti leikki hiekalla..."
KAH!



"...ja laittaa leikkipossun ajelemaan leikkiveneessä. Äkkiä vene ajautuukin kauas rannasta syvälle veteen! ... Veetin on toimittava heti. Veeti..."
*huutaa* AAAAH!
"...kokoaa kaiken rohkeutensa ja kahlaa veteen! ... ja pelastaa leikkipossun."
Onko tuossa Veeti?
On.


"Äiti ja isä Villisika ovat innoissaan. ... Nyt Veeti uskaltaa jo juosta suoraan veteen. ... Hän uskaltaa kastautua veteen ihan kokonaan."
KAH! *osoittaa pulloa järven pohjassa*
Mikä siellä on?
Aalle.
Aarreko?
Onko tuo villisika ihan pohjalla?
On, sillä yltää jalat pohjaan.
Ja tuolla ja tuolla ja tuolla ja tuolla.
Ja sillä ja sillä. "Veeti on maailman rohkein villisikapoika. ... 'Seuraavalla kerralla', Veeti ilmoittaa, 'minä opettelen uimaan.'" 


Noin. Oliko kiva tarina?
Mjoo. Luetaanko toinen?

Tämän myötä toivotan kaikille hyvää Lukuviikon jatkoa ja samanlaista eläytymistä tarinoihin! Lukekaa, tarinoikaa, ihmetelkää ja huutakaa vaikka välillä "KAH!", jos kirja sitä vaatii. :)

Kommentit

  1. Veeti villisioista villeimmän kirjat ovat kyllä hauskoja! Kuvitus ei ole ihan lempparini mutta teksti on hyvää. Meillä on myös tämä kirja ostettu kirjaston poistomyynnistä.
    Ihania luku- ja kah-hetkiä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veeti-kirjoista on lyhyen ajan kuluessa tullut tyttären suosikkikirjoja. :)

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta! :) Mutta pitäähän sitä kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää, ilman muuta! Aikuisenakin tekisi mieli välillä kysyä vaikka romaanin hahmoilta jotain lukiessa. Niin, ja kommentoida... Onneksi sen voi tehdä blogissa. ;)

      Poista
  3. Ihana hetki! Tänne astii tuntee, kuinka lapsi keskittyy ja nauttii. Eläytyminen on kokonaisvaltaista!

    VastaaPoista
  4. Ihana <3

    (Olipa kiva päästä näkemään vilahdus teidän tyttärestä :) Seurasin silloin sen toisen blogin kautta hänen odotustaan. Miten aika kuluukin noin äkkiä, jo melkein kolmevuotias neiti!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin välillä pysähtyy ihmettelemään, että vastahan me kirjoitettiin "Mumpelon" odotuksesta toisessa blogissa ja tuossa se nyt istuu katsomassa Pikku Kakkosta suklaajäätelötahra leuassa. ;)

      (Sitä toista blogia on muuten ollut tarkoitus herätellä henkiin jossain vaiheessa, mutta ilmoittelen siitä varmasti tämän blogin puolellakin, jos ja kun tulee ajankohtaiseksi.) <3

      Poista
  5. Olipa mukava Lukuviikon kirjoitus! Kuulostaa kovin tutulta tuo lukuhetkenne kaikkine kommentteineen ja kysymyksineen. Nuo Veeti-kirjat olivatkin minulle ihan uusi tuttavuus, kiitos siis vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Veeti-kirjoja suosittelen hyvin lämpimästi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi