Siirry pääsisältöön

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven

Totta, hullua se oli, mutta hän oli onnistunut tekemään hankalampia ja mahdottomampiakin asioita elämässään. Adoptoinut muun muassa seitsemänvuotiaan marokkolaistytön, joka sairasti kystistä fibroosia, vaikka oli yksin asuva nainen, joka tienasi vain yhden ihmisen, postinkantajan, palkan. Ja mikä pahinta, naispuolisen postinkantajan palkan.
Miksei hän siis pystyisi muihinkin ihmeisiin?

Kun luin pari vuotta sitten Romain Puértolasin esikoisromaanin Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin, en oikein lämmennyt sen yritykselle käsitellä vakavia aiheita huumorilla. Puértolas kuvaili Euroopan maahanmuuttokriisiä satiirisen farssin keinoin, ja minua häiritsi se, miten kirjan tyyli vaihteli paasaavasta ja kriittisestä kepeään ja naureskelevaan.

Puértolasin toista romaania vaivaa valitettavasti sama ristiriitaisuus. Takakannessa lupaillaan, että tämä on kaunein tarina, jonka olet eläessäsi kuullut. Suuret on lupaukset. Ei kai tätä lausetta kovin tosissaan ole kanteen pistetty, eihän?

Providence on pariisilainen postinkantaja, joka adoptoi Zaheran, 7-vuotiaan orpotytön. Zahera sairastaa kystistä fibroosia ja on viettänyt koko elämänsä marokkolaisessa sairaalassa. Hän on valtavan tiedonjanoinen ja kunnianhimoinen tyttö, joka kamppailee rinnassaan paisuvaa "pilveä" vastaan. Pilvi uhkaa toisinaan tukahduttaa hänet ja saa hänet yskimään "mansikkahilloa" valkoisille lakanoille.

Juuri kun Providence on saanut adoption järjestettyä ja aikoo hakea Zaheran luokseen Ranskaan, valtava tuhkapilvi sekoittaa Euroopan lentoliikenteen ja matka peruuntuu.

Providence on lannistumattoman äidin perikuva eikä aio pettää lupaustaan Zaheralle. Niinpä hän osallistuu kiinalaisen tietäjän vapaalennon ultraintensiivikurssille, josta hänet passitetaan ultraintensiivimeditaatiojaksolle (kyllä, tässä kirjassa on päästy leikittelemään pitkillä yhdyssanoilla) tiibetiläisluostariin Versailles'iin. Oppitunnin jälkeen Providence päätyy Orlyn lentoaseman lennonjohtotorniin anelemaan nousulupaa lennonjohtaja Léolta.

Kuten juonikuvauksesta voi päätellä, romaani on puhdasta viihdettä, absurdi farssi, sarja uskomattomia sattumia ja tapahtumia. Mutta välillä Puértolas innostuu filosofoimaan maailman epätasa-arvosta, asioiden oikeisiin mittasuhteisiin panemisesta (Joku on aina vielä sairaampi.), äidinrakkaudesta ja uhrautumisesta. Silti kirja oli liian melodramaattinen minun makuuni, ja loppuratkaisukin oli ennalta-arvattava.

Haastattelussa Puértolas kertoo kirjoittaneensa romaanin vain 2,5 viikossa. Kuulemma viisi uutta romaanikäsikirjoitusta on kesken, mikä ilahduttanee kirjailijan faneja. Minä taidan jättää suosiolla Puértolasin jatkossa väliin.

Krista, Ulla ja Juha puolestaan ovat pitäneet tästä aikuisten sadusta. Mari A. suhtautui ristiriitaisemmin tähän ja Tuijatan mielestä kirja menee jo överin puolelle.

Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven. Otava. 2016. 224 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel
Suomentaja: Taina Helkamo

Otava: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
Otava: Romain Puértolas

Kommentit

  1. En minäkään tästä tykännyt hirveästi. Aika lapsellinen ja tosiaan meni liikaa mielikuvituksen puolelle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi